Huvittavaa myös, että somessa all-day-every-day huomiohuoraava kitisee jonkun toisen postaamasta kuvasta. Huhhei. :D
Tiktokissa ainakin tuntui ärsyttävän kun kehtasivat puhua ihmisoikeuksista eikä vain jalkapallosta.Mikäs Valeksia studiossa tällä kertaa niin harmitti? En katsonut eilistä ottelua tai studiota, enkä ole lukenut Hanen Twitteriä.
Noin yleisestihän Valeksin tapana on haukkua aika nimenomaan YLEn studiot, oli laji tai tapahtuma mikä hyvänsä. Sinällään ironista, kun muistelee muutamien vuosien takaista Nelosen liigastudiota.
"Katsokaa ja seuratkaa kun yritän onnistua."Joku vähän päässyt Valeksia sivaltamaan ja herrahan lähti taas kaikista henkseleistä irti.
Kuvakaappaus otettu karkurin instasta.
Muuten en ota kantaa, mutta mielestäni Aleksista ei kyllä voi olla kuin yhtä mieltä.Vaikka Aleksista montaa mieltä voi olla, niin tuo hiihtojuttu olisi ollut kyllä fiksusti tehtynä ihan oikeasti mielenkiintoinen veto. Siitä olisi saanut hyvää stooria ja tosissaan tehtynä olisi varmasti mukaan saatu muutamia hyviä hiihtokavereita joita olisi voinut oikeasti haastatella jossain laavulla tai saunassa. Siihen kun Aleksi olisi heittänyt mukaan vähän itseironiaa ja nöyryyttä kovan projektin edessä niin nyt voisi viritellä jotain jatko-osaa tarinalle mutta ei mahda mitään.
Muuten en ota kantaa, mutta mielestäni Aleksista ei kyllä voi olla kuin yhtä mieltä.
Niin, velaksi jos ei olisi itsekeskeinen ja keskittymiskyvytön ammattihuijari ja vilunkimies, niin olisi varmaan tehnyt kaikenlaista toisin ja osa jutuista olisi ihan hienojakin. Ihan sama juttu kuin moni ratista kärähtänyt ei myöskään olisi koskaan selvinpäin kännissä ajanut, mutta alkoholin vaikutuksen alla meni arvostelukyky.Ja tuolla on hyvä jossitella, että JOS olisi tehnyt noin ja näin. Kuka oikeasti uskoo, että tämä olisi kyennyt siihen? Itseironia ja nöyryys Aleksissa, tirsk.
Kai joku on allulta kysynyt että miksi ei tee palkollisena kun sillähän on täysin ns. legit eikä lainkaan bulvaanikaverin pöytälaatikkofirma, jonka piikkiin on touhuillut miljoonia ja taas miljoonia monenlaisena myyntinä? Joku voisi myös vinkata ettei Espanjassa ketkuilu ole yhtään sen vähempää laitonta kuin Suomessakaan suoritetut petokset ja veronkierrot, luulisi ketjun koijjarin tuon tajunneen jo siitä kun ihan varpilla ulkomailla ulkomaalaisille tehdyt tulot narauttivat verovelat päälle Suomessa.Joku vähän päässyt Valeksia sivaltamaan ja herrahan lähti taas kaikista henkseleistä irti.
Kuvakaappaus otettu karkurin instasta.
Kaikki mitä on Selänteeltä saanut "lainattua".Paljonkohan mummorullan pyörittäjä betsasi Argentiinan puolesta?
Toivottavasti kaiken, mikä irtosi.Paljonkohan mummorullan pyörittäjä betsasi Argentiinan puolesta?
Ilmeisesti suhteellisen "ohuesti", sillä palautusprosentti näytti pysyvän siitä huolimatta yli sadan prosentin, vaikka Argentiinaa lyötiin vähän jokaisessa muodossaan. Saa nähdä, mikä on seurannan tilanne, mikäli Tanskakin pettää.Paljonkohan mummorullan pyörittäjä betsasi Argentiinan puolesta?
Eiköhän se palautusprosentti sieltä taas seuraavan kohteen osuessa nouse sopivasti, kun onkin lyöty vähän isommalla moukarilla.Toki ainoana lähteenä tälle palautusprosentille on tämän sarjakusettajan oma sana, joten sen mukainen suhtautuminen siihen.
Nyt kaikki äkkiä katsomaan Velkavuori Liveä, instassa kehuskelee, että tämän illan aikana on laitettu jo kaksi NHL-matkaa jakoon ja vielä pari matkaa lisää menossa tänään. Onkohan nää liput niihin Tampereella jo pelattuihin matseihin.
Oliko nämä NHL-matkat "luxus-matkoja" joista Allu ei voinut etukäteen paljastaa matkajärjestelyjä, päivämäärää, ottelua tai muita pieniä asioita joista mahdollinen "voittaja" voisi olla kiinnostunut? Tiikeri se ei pääse raidoistaan eikä Allu Hawaii paidastaan.Nyt kaikki äkkiä katsomaan Velkavuori Liveä, instassa kehuskelee, että tämän illan aikana on laitettu jo kaksi NHL-matkaa jakoon ja vielä pari matkaa lisää menossa tänään. Onkohan nää liput niihin Tampereella jo pelattuihin matseihin.
Oliko nämä NHL-matkat "luxus-matkoja" joista Allu ei voinut etukäteen paljastaa matkajärjestelyjä, päivämäärää, ottelua tai muita pieniä asioita joista mahdollinen "voittaja" voisi olla kiinnostunut? Tiikeri se ei pääse raidoistaan eikä Allu Hawaii paidastaan.
Kaikki detaljit on jo valmiiksi sovittu voittajan kanssa ennen arvonnan alkamista, joten turha niitä on ulkopuolisille huudella. Osallistukaa silti kaikki arvontaan!Oliko nämä NHL-matkat "luxus-matkoja" joista Allu ei voinut etukäteen paljastaa matkajärjestelyjä, päivämäärää, ottelua tai muita pieniä asioita joista mahdollinen "voittaja" voisi olla kiinnostunut? Tiikeri se ei pääse raidoistaan eikä Allu Hawaii paidastaan.