Aleksandr Ovetškinin kaukalon ulkopuolinen toiminta

  • 216 075
  • 1 255

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Tuskin sillä on yksinkertaisuuden tai tietämättömyyden kanssa niinkään tekemistä, vaan enemmän kyse lienee siitä ettei näitä ihmisiä yksinkertaisesti kiinnosta se kaukalon ulkopuolinen Ovechkin. Se on vain helppo sulkea pois ja keskittyä pelkkään lätkään.

Ihan samalla tavalla KHL-Jokerienkin kanssa ihmiset päättivät olla välittämättä mistään kaukalon ulkopuolisesta ja kävivät katsomassa matseja. Niin KHL-Jokerien kannattajat kuin muutkin suomalaiset. Yleisömääräthän noissa olivat käsittääkseni ihan hyviä.

Mutta vaikea tosiaan uskoa, että tällaiset henkilöt eivät Ovechkinin mielipiteitä tietäisi tai ymmärtäisi, mikäli ovat niin kovia faneja, että kulkevat pelipaita päällä tuolla pitkin kaupunkia.

Jep. Koitin tuossa kokeilumielessä ajatella, että sanotaan jos Brasilia hyökkäisi Surinameen ja lempijalkapalloseurani Real Madridin brassitähti Casemirolla tai vaikka Vinicius Juniorilla olisi Bolsonaron kuva instagramissa, niin kyllä siinä saattaisi käydä niin että hirveitä pultteja en tuosta saisi otettua, jos edes tajuaisin ajatella koko asiaa. Valitettavasti kun sotaa käydään meistä etäällä ja toisella mantereella niin se ei älyttömästi meitä kiinnosta, ja sama se on tämä Ukraina jenkeille. En kokenut että suomalaisiakaan, itseäni mukaanlukien hirveästi kiinnosti vaikka Putin toteutti ihan samanlaista teurastusta Syyriassa.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins

Ymmärrän vertauksen, mutta se ontuu todella monesta kohtaan. Okei, otetaan tämä Brasilia esimerkiksi koska se on toisella mantereella. Brasilia on nyt siis ydinasevaltio mikä pitää diktatuuria oikeana ja taistelee demoktratiaa vastaan ja siellä on oma putin diktaattorina. Real Madrid ontuu tässä siinä mielessä nyt kyllä jo pahasti, että joukkue on melko kaukana Suomesta, vaikka se kuinka onkin lempiseurasi. Ajatellaan nyt, että sinulla olisi Suomessa jokin lempiseura jossa pelaa brasilialainen pelaaja joukkueen kapteenina. Brasilian diktaattori päättää toteuttaa "rauhanturvaoperaation" johonkin naapurimaistaan mikä on lipsumassa demokratiaan. Sinä et elä uutispimennossa, sinä näet päivittäin ne kauheudet mitä tapahtuu, ihmisiä kuolee paljon ja on hädässä sitäkin suurempi määrä. Kaiken tämän aikaan seurasi kapteeni pitää instassa profiilikuvassa yhteiskuvaa missä hän poseeraa Brasilian diktaattorin kanssa ja antaa kommentteja, että hän on hänen presidenttinsä jne. Tämä Brasilian diktaattori on nimennyt Suomen etunenässä Brasilian suurimmaksi viholliseksi ja nyt kyseessä on siis ydinasevaltio.

Vieläkö ajattelisit yhtä kevyesti, että ei kiinnosta?

Kun vielä katsotaan maailman karttaa ja nähdään missä demokratia on voimissaan ja missä ei, niin voi myös huomata sen minkä vuoksi USA on Euroopan tukena tässä niinkin voimakkaasti. Tässä on samalla myös isommat asiat pelissä kuin pelkästään Ukraina vastaan Venäjä. USA ei todellakaan aio katsoa sivusta sitä kun Venäjä ja diktatuuri syö länsimaailmasta valtion tai valtioita. Käsittääkseni demokraattisia valtioita on maailmassa vähemmän kuin diktatuurisia.

Perus jenkit ovat yksinkertaista sakkia, mutta on se silti hämmästyttävää enkä ikimaailmassa usko, että sama voisi tapahtua Suomessa, että joku henkilö voi säilyä palvonnan kohteena vaikka hän kannustaa kansanmurhaa ja diktaattoria mikä on maailman suurin sotarikollinen just nyt.
 
Vieläkö ajattelisit yhtä kevyesti, että ei kiinnosta?

Perus jenkit ovat yksinkertaista sakkia, mutta on se silti hämmästyttävää enkä ikimaailmassa usko, että sama voisi tapahtua Suomessa, että joku henkilö voi säilyä palvonnan kohteena vaikka hän kannustaa kansanmurhaa ja diktaattoria mikä on maailman suurin sotarikollinen just nyt.
Liityn keskusteluun, kun jo aikaisemminkin toin näkemyksiäni tästä suhtautumisesta. Kuvauksesi on oikea, joskin se on sinun suomalaisesta näkökulmasta nähty - jenkit eivät katso maailmaa niinkuin me täällä katsotaan, jolloin suhtautuminen erilaisiin asioihin on hyvinkin erilainen, vaikka he näkisivät tismalleen samat asiat kuin sinä tai minä.

Yhdysvallat on maailman voimakkain valtio poliittisesti ja etenkin sotilaallisesti. Tämän tiedostavat jotakuinkin kaikki kansalaiset, vaikka eivät seuraisi pahemmin politiikkaa tai muuta maailman menoa. Sotilaallinen mahtiajattelu on siellä jokaisen tiedossa. Venäjä on vihollinen, muttei varsinaisesti mikään uhka. Ei yhdysvaltalaista kaiffaria pahemmin kiinnosta Venäjän uhmakkaat puheet - he tietävät peittävänsä ne kaikki, eikä se uhkaa heitä samalla tavalla kuin meitä. Ei ole niin sanottua pelon ilmapiiriä, kuten meillä Euroopassa ja etenkin Venäjän naapurivaltioissa. Epäilen, ettei edes ydinaseet pelota heitä paljoa, koska on uskoa omaan ylivertaiseen ohjuspuolustukseen ja kokoaikaiseen mahdollisuuteen myös ennaltaehkäisevään iskuun.

Niinpä voi oikeastaan sulkea silmät eurooppalaisten sodalta, koska se ei tosiasiallisesti koske heitä juuri ollenkaan. Sen sijaan taas talousasiat, polttiksen kasvava hinta, terveydenhuolto jne - konkreettiset asiat, jotka koskettavat. Tämä kaikki on myös muovannut jenkit "yksinkertaisesti" ajatteleviksi meidän näkökulmastamme.
 
Götze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Semmosta sitten:

Jos ja oletettavasti kun Rangersin fanit eivät huutaneet tuota nimenomaan Ovechkinin putinismin takia vaan ns rivalry-hengessä (niin kuin esim Phillyssä huudettaisiin Crosbylle) en tuota nyt niin kauheana osaa pitää.

Sinänsä en ole Rangersin fanien kanssa eri mieltä.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Niin, nyt voi taas pysähtyä miettimään, että kumpi osapuoli tuossa se idioottimainen onkaan?
Fanit on faneja. Ja näin tapahtuu, kun liiga tai joukkue ei näinkin näkyvään ongelmaan (Ovien Putin-suhde) puutu millään lailla. Jotenkin kannattajien täytyy ilmaosta se tyytymättömyys tilanteeseen.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Fanit on faneja. Ja näin tapahtuu, kun liiga tai joukkue ei näinkin näkyvään ongelmaan (Ovien Putin-suhde) puutu millään lailla. Jotenkin kannattajien täytyy ilmaosta se tyytymättömyys tilanteeseen.

Niin. Ei siinä mun mielestä mitään vikaa olekaan. Eikä siinäkään, että se solvausten kohteeksi joutunut trollaa vähän takaisin päinkin. Tuota samaahan tapahtuu melkein joka päivä tuolla, toki yleensä ne solvattavat pelaajat ovat kaukalon sisäpuolella...
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Niin tässähän on vähän vaikea tulkita mitä tuossa tapahtuu. Jos buuaus on sitä ns. perinteistä mitä vastustajan tähtipelaajat toisinaan saavat kuten Crosby joka kerta Phillyssä, niin tuo on ihan fine ja hauskanpitoa enemmänkin. Jos tuo buuaus koskee putinin tukemista ja reaktio on tuo, niin tuohan ei olisi millään muotoa okei ottaa kaikkea iloa irti siitä, että tukee maailman suurinta sotarikollista ja se ärsyttää muita.

Mutta kukapa tässä nyt tietää mikä on asian oikea laita ja miksi tuo buuaus tapahtuu ja tietääkö Ovie tilanteessa miksi hänelle buuataan. Jos sieltä lentää kaikkea putin kommenttia ja käytös on tuo, niin sitten tuo video kertoo kyllä kaiken siitä Ovien suhteesta putiniin.
 
WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos sieltä lentää kaikkea putin kommenttia ja käytös on tuo, niin sitten tuo video kertoo kyllä kaiken siitä Ovien suhteesta putiniin.
Jos näin olisi, niin oltaisiin rankasti aliarvioitu Ovien tyhmyys. Seuraavalla koneella Ukrainan ylle ja pistää koneesta ilman varjoa ulos.

Noin tyhmä ei edes Ovetskin ole.
 
tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Jos näin olisi, niin oltaisiin rankasti aliarvioitu Ovien tyhmyys. Seuraavalla koneella Ukrainan ylle ja pistää koneesta ilman varjoa ulos.

Noin tyhmä ei edes Ovetskin ole.
Niin no voi miettiä, että mitäköhän asiaa ainakin osa huutelusta koskee ja että kannattaako trollata takaisin ollenkaan nyt tässä kohtaa, oli palaute mitä hyvänsä...
 
koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Niin tässähän on vähän vaikea tulkita mitä tuossa tapahtuu. Jos buuaus on sitä ns. perinteistä mitä vastustajan tähtipelaajat toisinaan saavat kuten Crosby joka kerta Phillyssä, niin tuo on ihan fine ja hauskanpitoa enemmänkin. Jos tuo buuaus koskee putinin tukemista ja reaktio on tuo, niin tuohan ei olisi millään muotoa okei ottaa kaikkea iloa irti siitä, että tukee maailman suurinta sotarikollista ja se ärsyttää muita.

Mutta kukapa tässä nyt tietää mikä on asian oikea laita ja miksi tuo buuaus tapahtuu ja tietääkö Ovie tilanteessa miksi hänelle buuataan. Jos sieltä lentää kaikkea putin kommenttia ja käytös on tuo, niin sitten tuo video kertoo kyllä kaiken siitä Ovien suhteesta putiniin.

Tämä se tuli minullakin ensimmäisenä mieleen. Eihän tuo(kaan) voi olla niin vitun tyhmä, että alkaisi tuolla tavalla provoamaan, jos kyse on Ukrainasta.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Niin no voi miettiä, että mitäköhän asiaa ainakin osa huutelusta koskee ja että kannattaako trollata takaisin ollenkaan nyt tässä kohtaa, oli palaute mitä hyvänsä...

Jep.

Ovetškinille on buuattu Putinin tukemisen takia nyt ainakin pitkin Itärannikkoa ja Kanadaa, joten tuskinpa se Ukraina on yhtäkkiä kadonnut newyorkilaistenkaan mielestä.

Tässä tilanteessa, kun porukkaa kuolee täysin turhaan yhden diktaattorin hybriksen takia Ukrainassa ja Ovetškin ei tämän osalta ole omaa pesää siivonnut, voisi vähintäänkin edellyttää jonkinlaista nöyryyttä.
 
tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Uskooko joku, että Putin oikeasti vähät välittää Oviesta tai Bolsunovista? Putin aikanaan kun tuli vallankahvaan alkoi erittäin suunnitelmallisesti tekemään itsestään menestyneiden Venäjän urheilijoiden keulakuvaa. Huiput saivat kaiken minkä tarvitsivat, jotta menestys jatkuisi. Heidän menestys satoi suoraan Putinin laariin ja näin Putin sai arvostusta kansaltaan. Pitkäaikainen urheilijoiden ylistäminen kansalle joka oikeasti rakastaa urheilumenestystä sai aikaan Putininkin näyttämään toiveiden johtajalta.

Putin myös edelleen jatkaa tätä teatteria, jotta kansa pysyy ruodussa. Ei Putin oikesti välitä noista vaan käyttää heitä nukkeinaan. Se, että urheilijat sen uskovat on myös kovan työn takana. Toki moni heistä takuulla ajatella omilla aivoillaan ja tajuaa teatterin luonteen. Ole ystävällinen ja ylistä johtajaa, niin sinulla itselläsi menee ihan kivasti. Korttitalo kuitenkin alkaa kaatumaan ja nämä urheilijat tulevat sen huomaamaan. Maailmalla olevat urheilijat tietävät totuuden (Ovie ei välttis ymmärrä).

Väittäisin, että tämä urheilijoiden isänä oleminen on Putinin vahvin kortti kansalle.
 
Meiken

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Oviehan on yleensä aina saapunut MM-kisoihin jos änärin pudotuspeleistä vaan ehtii. Mikäs nyt eteen, kun tuo Venäjän järjestämä uusi MM-turnaus ehdittiin jo pelaamaan. Mistä nyt keksitään Puten koiralle pelipaikka?
 
444

Nyt jotain rajaa. Koirat ovat hienoja eläimiä, joita ei tarvitse rangaista vertaamalla heitä johonkin oveskiniin. En edes vaivaudu kirjoittamaan ihmissaastojen nimiä oikein.
 
Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Edelleen Ovetshkin on veljeillyt Putinin kanssa vuosien ajan ja ei ole selvästi irtisanoutunut Venäjän ja Putinin toiminnasta, jolloin on aivan normaalia olettaa hänestä ukrainalaisten tappamisen ja raiskaamisen olevan täysin oikeutettua, Tämä Ovetshkinin valkopesu on samaa kuin koittaisi -44 selittää miten se saksalainen urheilija ei ole natsi ja halua juutalaisten kansanmurhaa, vaikka on ollut oikea käsi ojossa Hitlerin kanssa samassa kuvassa ja fanittanut kristalliyötä viimeiset 10 vuotta.
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Kesäloma alko kuvatukselle, ei tarvi katsella kanavilla enää tällä kaudella
Nyt se pääsee MM-kisoihin, eikun... voihan Venäjä. Ei mutta, miten olisi toiset Venäjän omat kiekkokisat, lisää ystäviä mukaan, Eritrean Jäähyeenat ja Syyrian Kiekkokamelit tulisi varmasti.
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Edelleen Ovetshkin on veljeillyt Putinin kanssa vuosien ajan ja ei ole selvästi irtisanoutunut Venäjän ja Putinin toiminnasta, jolloin on aivan normaalia olettaa hänestä ukrainalaisten tappamisen ja raiskaamisen olevan täysin oikeutettua, Tämä Ovetshkinin valkopesu on samaa kuin koittaisi -44 selittää miten se saksalainen urheilija ei ole natsi ja halua juutalaisten kansanmurhaa, vaikka on ollut oikea käsi ojossa Hitlerin kanssa samassa kuvassa ja fanittanut kristalliyötä viimeiset 10 vuotta.
Veteletkö nyt mutkia hiukan suoraksi? Kuinpa asia olisikin noin yksinkertaista.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Veteletkö nyt mutkia hiukan suoraksi? Kuinpa asia olisikin noin yksinkertaista.
Niin, tilanne on tosiaan vieläkin irvokkaampi kun huomioidaan että Ovie elää yhteiskunnassa missä on mahdollisuus lukea myös muuta totuutta kuin sitä "venäjän virallista" ja varmasti sillekin on ainakin joskus tullut vastaan vihjeitä että suuri pieni johtajansa ei välttämättä ole se messiashahmo ja kansojen vapauttaja kuin fanituksestaan voisi päätellä. Moja presidjent se on silt Allulle.

Eli sama kuin yhdysvalloissa 20 vuotta elänyt ja uransa tehnyt saksalaisurheilija julistaisi edelleen että "aatu ist mein führer" vaikka ympärillä juhlitaan VE-päivää ja lehdissä käydään läpi keskitysleirien hirveyksiä.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Sori, tää on varmaan vähän offtopic, kun kirjoittelen jääkiekosta, mutta:

Bossy 0.762 (G/GP)
Lemieux 0.754
Bure 0.623
Matthews 0.613
Ovechkin 0.610
Vanhaan viestiin vastaus, mutta siinä on Ovien ja Matthewsin yläpuolella vielä yksi Putinisti lisää, oikein ketjukaveri noissa Kleptokraattien jäsentenvälisissä peleissä.
 
Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Vanhaan viestiin vastaus, mutta siinä on Ovien ja Matthewsin yläpuolella vielä yksi Putinisti lisää, oikein ketjukaveri noissa Kleptokraattien jäsentenvälisissä peleissä.
Joo ja tuo viestini on alunperin laitettu ihan siihen ketjuun, jossa tuota maalipörssin voittoa on seurattu. Eli tällä viestillä en ole halunnut viedä huomiota pois näistä jääkiekon ulkopuolisista asioista.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Lähteeköhän Suuri Äiti-Venäjän puolustaja nyt rintamalle, kuten varman moni muu vastaavassa tilanteessa oleva? Siellä on varmaan Khersonin tai Harkovan liepeillä käyttöä yhdelle kovaa ampuvalle Putinin ystävälle. Vai pääseeköhän presidenttinsä kanssa samaan bunkkeriin?

Noh, leikki sikseen, hyvä että voi jättää tämän sankarin täysin omaan arvoonsa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: 444
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös