Kyllä osallistun. Hallituksen aikeet kaventaa kollektiivista sopimisoikeutta on jo itsessään syy osallistua mielenilmaukseen.
Sinä taisit olla Hakaniemen miehiä, joten ymmärrän näkökulmasi.
Tässä on nyt vain sellainen asia, että suomalainen ay-liike on omaksunut kiristäjän roolin, jota se on oppinut pitämään itsestään selvyytenä. Noin esimerkin luonteisesti, AKT ja kumppanit ovat tottuneet masinoimaan laittomia lakkoja, joista seuraavat rapsut ovat hyttysenpaskoja verrattuna niihin haittoihin, joita nämä legitimoidut ay-laittomuudet aiheuttavat kansantaloudelle ja yksityisille yrityksille kerta toisensa jälkeen. Nykykäytäntö ei ole terve.
Vuosikymmenet SAK on tottunut siihen, että he ovat se taho, joka kiristää ja laittaa tarvittaessa "työtaistelun" hengessä persettä penkkiin, kun muut eivät suostu heidän esittämiinsä puitteisiin. On kyllä ollut aikakausia ja tilanteita, jolloin lakkoasetta on käytetty maltilla ja järkevästi, mutta ei kuitenkaan aina.
Nyt kun joku muu kuin SAK peräti sanelee puitteet, joiden sisällä pitää löytyä ratkaisuja neuvotteluteitse, niin SAK kieltäytyy kohtaamasta tosiasioita ja päättää katsoa bluffaako Sipilä. No ei bluffannut, Sipilä oli tosissaan. On erittäin myönteinen asia Suomen kannalta, että meillä on nyt pääministeri ja hallitus, joka ei bluffaa, vaan tarttuu äärimmäisen vakavaan asiaan ilmeisen tosissaan.
Erinomainen pääministerimme haki kahteen otteeseen neuvotteluratkaisua yhteiskuntasopimuksen muodossa. SAK oli se taho, joka painoi jarrua. Osapuolet eivät vielä tuossa vaiheessa syytelleet toisiaan, koska ikkuna sopimiselle oli ainakin teoriassa vielä auki. Kun selvisi, ettei SAK kuitenkaan aio lähteä mukaan yhteiskuntasopimukseen, vaan mieluummin on mukana heikentämässä Suomen kilpailukykyä ja edistämässä maan velkaantumista, niin Sipilän oli välttämätöntä ottaa käyttöön jo etukäteen kerrottu varasuunnitelma. Tämä oli tiedossa jo ennen ensimmäisiä yhteiskuntasopimusneuvotteluja.
Olen kaikesta huolimatta sopimusyhteiskunnan kannattaja, ja pidän yhdessä sopimista noin yleisesti ottaen parhaana tapana hoitaa esimerkiksi työmarkkina-asioita. Nykyisessä tilanteessa SAK on kuitenkin omaksunut aivan vääränlaisen hegemoniaroolin, jonka hyväksyminen saattaa tulla tälle maalle liian kalliiksi. Kolmikanta on hieno systeemi silloin, kun talousnäkymät ovat vähintään kohtalaiset ja talouden kasvu on selkeästi plusmerkkistä, valtion velkaantuneisuus on täysin hallinnassa, ja ihmeempiä poliittisia kriisejä ei ole. Asia on täysin toinen, kun talous sakkaa, työttömyys pahenee, näkymät ovat harmaat pitkälle tulevaisuuteen ja valtion velka kasvaa yli äyräiden. Ennen vanhaan olisi voitu devalvoida markka, nyt emme voi tehdä sitäkään. Jos työntekijäosapuoli vetoaa loppuun saakka valllitseviin sopimusmekanismeihin, kolmikantaan ja saavutettuihin etuihinsa suostumatta ymmärtämään, missä tilanteessa maa makaa, niin minä kutsun tuota kiristämiseksi.
Parasta olisi, että osapuolet vielä kerran palaisivat neuvottelupöytään. Tämän pitäisi kuitenkin tapahtua siinä yhteisymmärryksessä, että se on pääministeri, joka asettaa tavoitteet kilpailukyvyn varmistamiselle, ei kiristämiseen tottunut SAK. Työntekijäosapuolen tahtoon taipumalla ei tähän saakka olisi syntynyt minkäänlaista kilpailukykyetua, ja SAK näkee nykytilanteen puhtaasti työntekijöiden ja työnantajien etujen välisenä nollasummapelinä. Niin kauan kuin tämä ymmärrystaso ei muutu olennaisesti Hakaniemessä, on vaikea neuvotella mistään.