Aika ”Velton” jälkeen – Helmisen ”Raipe” TPS:n päävalmentajaksi

  • 213 562
  • 1 220

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kellään ei ole ilmeisesti antaa vastausta varsinaiseen kysymykseeni, kun joko sitä ei ole edes olemassa tai sitä ei kukaan ainakaan täällä tiedä.

Kyllähän Summanen on noin valovuoden edellä Raipea meriiteissään valmentajana ja varsinkin KHL:ssä Summasen saavutukset ovat poikkeuksellisen kovat suomalaiselle valmentajalle. Raadosta ja Raipesta mikäli pitäisi valita, niin ehdottomasti ottaisin Summasen, mutta olen hyvin epäileväinen siitä, että toimiiko hänen metodinsa valmentajana enää vuonna 2020, varsinkin kun joukkueet Liigassa ovat täynnä nuoria pelaajia, joita täytyy käsitellä, noh, nykyään paljon hellemmin kuin aikoinaan. Tietty Summanen parhaillaan valmentaa nuoria Zvolenissa, mutta paineet sekä vastuu ovat varmasti paljon pienempiä mitä kotimaisessa Liigassa.

Summanenhan itse totesi, että venäläinen on siitä hyvä valmennettava, että se tekee niin kuin käsketään. Suomalaispelaaja kyseenalaistaa aina asioita. Kun valmennusmetodit perustuu kovaan kuriin sekä niihin Siperian oppeihin, niin henkilökohtaisesti on vaikea nähdä Raimoa enää menestyvänä valmentajana kasvattasarjaan painottuvassa Liigassa ja vielä vaikeampaa on uskoa yhdenkään seuran ottavan sitä riskiä, että Summasella flippaa päässä täysin jostain mitättömöstä jutusta.

Raimo Summanen on ehkä kotimaan erikoisin valmentaja itselleni. Tuskin yksikään pelaaja on ikinä kiistänyt hänen taitojaan valmentajana ja jopa Jagr on todennut kaikkien kohujen jälkeen Summasen olevan mahdollisesti KHL:än paras valmentaja sillä hetkellä. Vaa'assa vaan on erinomaisten taitojen lisäksi puutteellinen ihmisjohtaminen.

Hyväksyn Raipen sillä ehdolla, että sieltä on Manner tai Kojo tulossa 2021-2022 kaudesta eteenpäin valmentamaan.

"Emmää nyt oikeen tierä"

Täällä tiedettiin jo kertoa, että Helmisen jälkeen remmiin hyppää Pansion Pekka. Tosin tieto tuli liian nopeasti Helmisen julkistamisen jälkeen, että tämän uskoisin.
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Ei kyllä luottamusta herätä Raipen pestaaminen, toivon olevani väärässä.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Voi hyväjumala kun haluaisin tietää, oliko ketään muuta kandidaattia päävalmentajaksi. Tamia ei lasketa. Jos kukaan ei halunnut tulla?
 

Bonsai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikon muut joukkueet
Ei vittu, onko tänään aprillipäivä? Tämä oli TPS:ltä kyllä sellainen huumoriuutinen Black Fridaylle, ettei paremmasta väliä.
Saatiin varmaan halvalla kun on tää Black Friday? Nyt tuli kyllä itselle hieman normaalia mustempi perjantai, en tiedä oikein mitä ajatella asiasta. Ei tietenkään saisi lytätä ennen kuin edes aloittaa, mutta itse ehkä olisin kaivannut hieman enemmän karismaa ja auktoriteettia penkin taakse. Mutta jos on jo tiedossa kuka tulee Raipen jälkeen ja vain siksi vuoden soppari? Uutta ketjua vaan avaamaan " Kuka Raipen jälkeen?" :)
 
Suosikkijoukkue
TPS
Ja aletaan selittämään tuosta ulkopuolisesta showsta joka ei ollut kysymykseni ja senhän mahdollisen negatiivisen vaikutuksen tietää kaikki. Mitä jos kuitenkin puhuttaisiin itse pelistä ja taktiikoista?

Ei kai sitä kukaan tiedä mikä olisi vuosia sitten viimeksi valmentaneen Aurinkokuninkaan pelikirja. Ramistakaan ei voi sanoa.

Mutta sen osaan sanoa, että jos johtaminen olisi pelkkää pelikirjaa, kaikki johtajat voisi korvata excel-läppäreillä. Mutta ei ole, vaan mitä suuremmissa määrin muuta. Ja niissä ei Rami tai Tami pärjää alkuunkaan.

Huutohullujen valmentajien aika on ohi. Hyvä niin.
 

A - P

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En olisi ollut mitenkään innoissani Kiven palkkaamisesta, näytöt kuitenkin aika vähissä, yksi suonenvetomestaruus kuten Suikkasella, sen lisäksi ei oikeastaan mitään. Mutta Helminen...en tuomitse ennen ensi syksyä mutta eikö siellä nyt ketään muuta ollu vapaana.
 

IkuinenVappu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Sääliksi käy miestä, kun välittömästi haukuttiin noin kaikkialla somessa/jatkiksessa täysin pystyyn. Välimallin sopimus haisee, mutta toivottavasti näyttää epäilijöille ja tekee itselleen vielä tulevaisuuden hyvänä päävalmentajana. TPS:n ilmeisesti on tulossa joku seuraavalle kaudelle, jota ei ole mahdollista saada vielä ensi syksyyn.
Turhaa sääliä miestä. Saa hyvän palkan vuoden pestistä jossa ei voi kuin voittaa jos onnistuu. Kun ei onnistu niin ei mitään uutta cv:ssä.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
En olisi ollut mitenkään innoissani Kiven palkkaamisesta, näytöt kuitenkin aika vähissä, yksi suonenvetomestaruus kuten Suikkasella, sen lisäksi ei oikeastaan mitään. Mutta Helminen...en tuomitse ennen ensi syksyä mutta eikö siellä nyt ketään muuta ollu vapaana.

Junnumestaruus?
 
Suosikkijoukkue
TPS
Onko missään kerrottu perusteluja Raipen palkkaamiseen? Siis muutakin kuin piristystä arkeen, tms. tai mitä Santtu Jokinen nyt sanoikaan ja että vuoden diili sopi hyvin molemmille. Tuleeko mukana muutama nuorten maajoukkuepelaaja, tms.? Mihin suuntaan seuraa pyritään Raipen avulla viemään? Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään ns. hiomaton timantti, kuten Kaskisen kohdalla seurajohto ajatteli. En tuomitse vielä, mutta olen pettynyt siihen, että taas tuli täysi arpa penkin taakse ja pöytä on jälleen katettu perseilylle.
 

IkuinenVappu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Ja hei Tomppa, kandee alkaa heti soittelemaan. Meinaan ihan näinä hetkinä valtakunnan ”ykkösjääkiekkomediat” repii tämän torson lopullisesti kappaleiksi, jonka jälkeen nykyiset kuumatkin liidit voi äkkiä kylmetä. Laita vaikka velli aromipesään siksi aikaa. Peace.

e: Tomi, äkkiä nyt se alkaa jo!
Valtakunnan kallein sirkus, toteaa Hoffren. Ei siihen voi muuta lisätä.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Onko missään kerrottu perusteluja Raipen palkkaamiseen? Siis muutakin kuin piristystä arkeen, tms.

Tätä itsekin odotan kuin joulupukkia. Jos toiminta on aukotonta, niin tämä pitäisi kattavin perustein lukea huomisessa tussarissa. Jos linja taas on yhtä avointa kuin Irakin ulkopolitiikka, niin annetaan vain kaikessa hiljaisuudessa pölyn laskeutua ja isoimmat lakaistaan maton alle. Pidetään vain yllä tuota ”on hyvä nuorten kanssa ja nöyränä tulee Turkuun” - hapatusta ja luullaan, että maksava yleisö + sidosryhmät nielevät tämän tuosta noin vain.
 

IkuinenVappu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
TPS:n liiga-joukkueen päävalmentajan pitää olla aina aivan Euroopan terävintä kärkeä. Lähellä tasoa J. tai K. Jalonen tai L. Marjamäki jos mainitaan suomalaisia nimiä. Ihan hyvin päävalmentajan passissa voi olla mikä maa tahansa kunhan on aivan huipputekijä! TPS:n A-junioreihin voidaan ja jopa tulisi pyrkiä palkkaamaan sellaiset valmentajat jotka ovat aivan huippuja kehittämään nuoria pelaajia eikä heillä välttämättä ole edes ajatusta siirtyä aikuisten valmentajaksi edustusjoukkueeseen. Palkkaus heille niin hyväksi, ettei ihan helpolla sieltä mihinkään edes haluaisi lähteä. Nyt vedettiin ilmeisesti jollain ”ollut nuorten valmentaja”-kortilla päävalmentajaksi henkilö joka ei ole edes onnistunut niiden nuorten valmentamisessa? Kaikki kunnioitus tulevan päävalmentajan pelaajauraa kohtaan mutta valmentajan uralla näkymät ei oikein vakuuta.
 

bar1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paikalliset jengit
Hyvällä tuurilla käy kuin Pelicansille näyttäisi käyvän -> Ensimmäisellä kaudella huikeat yksilöt nostaa joukkueen vahvaksi haastajaksi kunnes playoff-lässähdys, jatkopesti ja seuraava kausi päin persettä.

Tepsillä todennäköisesti availlaan kukkaroa pelaajahankinnoissa sen verran että tämän kauden kaltainen pannukakku ei pääse syntymään. Siinä on juuri se vaara että valmentaja kerää krediitit vaikkei varsinaisesti mitään ole aikaan saanutkaan. Pelicansin menestyksen avain viime vuonna oli kaikki ne kiekkoa hyökkäysalueelle kuljettavat pelaajat jotka kauden jälkeen lähti suuremman palkkapussin perään. Ts. Kousa, Saarinen ja Kaski. Nuo joukkuepeliä kannattelevat pelaajat lähti ja ilman pätevää koutsia tulos on ollut tämän kauden kaltaista.

Ainakin ensi kaudellakin Tepsillä eletään mielenkiintoisia aikoja!
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Oli kyllä sellainen kahen kilon siika taas että voihan vittu.

Haluttaisi tosiaan kuulla perusteluja millä näytöillä Raipe palkattiin? Tämä on täysin Westerlundin hankinta ei tätä muuten voi ymmärtää.

Nyt hierotaan liiton miesten niskoja. Huikea harppaus.
 

W124

Jäsen
Jääkiekkojoukkueen dynamiikka ja menestyminen ovat sellaisia asioita joihin ei aina oma ymmärrys riitä. Helmisen tähänastiset meriitit valmentajana ovat vaatimattomat, mutta se ei tarkoita sitä etteikö hänellä olisi annettavaa päävalmentajana. Olkoonkin, että Westerlund on valinnut omasta piiristään valmentajan niin tämä piiri on kuitenkin aika iso. Tästä porukasta Westerlund on valinnut sopivimman ja minä ainakin uskon, että hän tietää paremmin kuin minä kenet kannattaa rekrytoida.
 

MarkoPalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU, Hammarby IF, Jokerit
Järkyttävää.

Äkkiseltään, ja näin sen kuuluisan yhden yön yli nukuttuaankin, on JÄRKYTTÄVÄÄ, miten amatöörimäiseksi ja sanallasanoen HUONOKSI TPS:n jääkiekkojohtaminen on mennyt.

TPS on itselleni jo vuosikymmenet ollut sellainen ”kakkosseura”. Luonnollisesti sen vuoksi, että likipitäen koko aikuiselämäni olen asunut Turun seudulla, vaikka alunperin olenkin Hämeestä kotoisin. Tepsiä on sivusilmällä seurattu pitkään ja vuosia TPS oli muista liigaseuroista paitsi kiinnostavin, myös tietynlainen mittatikku laadulle. Siis nimenomaan Hannu Ansaksen aikaan, kun oli Jortikan ensimmäistä triplaa, Jursinovin koulua, Jortikka uudelleen jne. TPS oli laadukas, kunnioitettava ja arvostettava vastustaja, suomalaisen jääkiekon lippulaiva ja laajemminkin ammattilaisurheilun edelläkävijä, etenkin 90 -luvulla.

Perinteinen suurseura ja sen hienot kannattajat ansaitsisivat ehdottomasti parempaa. Järjetön suhmurointi, oman edun tavoittelu ja suoranainen ammattitaidottomuus ovat leimanneet TPS:n toimintaa likipitäen 20 vuotta. Yhdestä onnekkaasta mestaruudesta huolimatta. Etenkin nykytaustoilla TPS:n tulisi olla joka kausi yksi varteenotettavimpia mestariehdokkaita siinä missä Kärpät tai Tapparakin. Top -4 -sijoitus kaudesta toiseen tulisi olla kirkas selviö, mestaruus tavoite.

Valmentajasekoilut sattumamestaruuden jälkeisen vajaan vuosikymmenen aikana on oma lukunsa, sitä on turha tässä kerrata. Jonkinlainen valonpilkahdus kävi, kun hetkeksi uskallettiin palkata osaamista TPS -perheen ulkopuolelta Atu Selinin muodossa. Sen jälkeen Kaskinen....ja nyt kun hänestä TPS pääsi viimein n. puoli vuotta liian myöhään eroon, tulee pyytämättä ja yllättäen päävalmentajaksi Raimo Helminen.....siis sama Raipe, joka vaatimattomana pelaajapersoonana kyllä sai puolelleen Suomen kansan sydämet, mutta jonka valmennuksellinen anti on olematonta.

Surullista, miten perinteinen suurseura on taipunut tällaiseen. Westerlund vaikuttaa tekevän TPS:stä jonkin Liiton miesten kokeilu- ja suojatyöpaikkaorganisaation. Semminkin, jos ensi kauden valmennus vielä täydentyy esim. Lämsällä ja Thomas Westerlundilla (mitä en enää ihmettele).

Nyt Supercellin omistajafanit: vapauttakaa TPS ja sen hienot kannattajat tästä kurjuudesta! Näin hienoa instituutiota kuin TPS on, ei saa enempää nöyryyttää ja suoranaisesti tuhota.

Tällainen ei ole edes viereisestä pöydästä hauskaa seurattavaa. Pelkästään surullista.
 

M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Kyllähän tässä tilanteessa toivoisi Palloseuralta jonkin sortin tiedotetta pidemmältä tähtäimeltä, tyyliin Lukko, joka ilmoitti Virran ja Virtasen tulevista soppareista, selventäisi tätä sekasotkua huomattavasti.

Toimitusjohtajahan sanoi seuraavasti: Vuoden sopimus sopii täydellisesti uuden TPS:n rakennusvaiheeseen.

Lausunto tukee sitä seikkaa että jonkun kanssa on tehty sopimus alkaen kaudesta 2021-2022, vapautuen tuolloin nykyisestä sopimuksestaan ja Raipe on hätävarana otettu vuodeksi kun Kiven kanssa neuvottelut ovat karahtaneet syystä tai toisesta kiveksille.
Itse ainakin annan Raipelle reilun mahdollisuuden näyttää kykynsä Tepsin peräsimessä ennen kuin alan lyömään puukkoa Raipen selkään ilman pelattua peliäkään
 

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Raipe menee tähän samaan kategoriaan. Toki sillä erotuksella, että Tamilla ja Ramilla on kuitenkin uraltaan jotain näyttöjä päävalmentajana.

Ja ne Tammisen näytöt päävalmentajana olivat..? Näytöksi ei lasketa Kärppien nostamista liigaan vuosi liian myöhään täysin suvereenilla joukkueella.
 

ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Kyllähän tässä tilanteessa toivoisi Palloseuralta jonkin sortin tiedotetta pidemmältä tähtäimeltä, tyyliin Lukko, joka ilmoitti Virran ja Virtasen tulevista soppareista, selventäisi tätä sekasotkua huomattavasti.

Toimitusjohtajahan sanoi seuraavasti: Vuoden sopimus sopii täydellisesti uuden TPS:n rakennusvaiheeseen.

Lausunto tukee sitä seikkaa että jonkun kanssa on tehty sopimus alkaen kaudesta 2021-2022, vapautuen tuolloin nykyisestä sopimuksestaan ja Raipe on hätävarana otettu vuodeksi kun Kiven kanssa neuvottelut ovat karahtaneet syystä tai toisesta kiveksille.
Itse ainakin annan Raipelle reilun mahdollisuuden näyttää kykynsä Tepsin peräsimessä ennen kuin alan lyömään puukkoa Raipen selkään ilman pelattua peliäkään
Tj sanoi myös, että Helminen on vaihtoehto jatkamaan pitempäänkin. Asia lienee uuden johtajan Uraman käsissä. Tuskin Kiven sopimus ainakaan rahaan on kaatunut, mutta ehkä siihen, että olisi halunnut suoraan pitemmän sopimuksen. tiedä sitten. Järjellä ajatellen tossa täytyy olla jokin nerokas kuvio takana tyyliin Jalosen paluu kotiin (kohtuullisella korvauksella).

Sorry huutelu vieraisiin pöytiin, mutta meillä Ässissä on kokemusta kadonneista ja mysteerisistä valmentajista, siksi kovasti kiinnostaa.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Slovakia vs Saksa
  • 1.95
  • 4.20
  • 3.10
Sveitsi vs Norja
  • 1.16
  • 7.50
  • 13.00
Ruotsi vs USA
  • 2.46
  • 4.40
  • 2.34
Tshekki vs Suomi
  • 2.66
  • 4.20
  • 2.36
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös