Do diin, hieman paremmalla ajalla tämän varsin ihmeellisen tapauksen kimppuun.
Ensinnäkin, herrat kakes ja pietu, aivan turha teidän on hyökätä minun tai Ahmojen kimppuun. Se ei ole meidän kummankaan vika, mikäli Hermeksen pelaajien peliluvat eivät kaikilta osin kestä päivänvaloa. Jäljethän tunnetusti johtavat sylttytehtaalle.
Toisekseen, pietu, miten ihmeessä Ahmojen pudotuspelimenestys liittyy tähän tapaukseen? Jaetaanko niitä pisteitä eniten tarvitsevalle?
Entäpä jos unohdetaan Ahmat, ja mietitään TuTon kohtaloa. Nykyisten tietojen valossa on jopa todennäköistä, että TuTo putoaa pudotuspeleistä sen takia, että liitto antaa Hermeksen ottaa tärkeän voiton sääntöjenvastaisella joukkueella. Eettisesti melko kestämätön tilanne.
Mitään virallista en liitosta ole kuullut, mutta tässä minun kantani täällä esitettyjen tietojen kannalta.
1) Kukaan ei voi varmasti tietää, miten Ahmat-Hermes olisi päättynyt, mikäli se olisi pelattu sääntöjenmukaisilla miehistöillä. Tässä tilanteessa on täysin käsittämätöntä, että kaikki pisteet määrätään sääntöjä rikkoneelle osapuolelle.
2) Mikäli liitto on tosiaan virheellisesti Hermekselle ilmoittanut, että Sivonen (ja tshekit?) olisivat olleet edustuskelpoisia, ei Hermeksenkään virhe ole sitä luokkaa, että sen pitäisi menettää pisteensä.
3) Mitä jää jäljelle? Uusintaottelu, reilu ratkaisu kaikin puolin. Muuten ollaan turhan lähellä sitä tilannetta, että pelataan 44 kierrosta runkosarjaa, ja sen jälkeen liitto päättää, että TuTo ei pelaa pudotuspeleissä. Huh!
Käsittämättömältä kuulostaa myös se, että sakkorangaistuksilla koko sotkun alullepanija eli jääkiekkoliitto yrittää luistaa omasta vastuustaan.
Mikäli "näillä mennään", toivon totisesti, että liiton vääryydellä Hermekselle myöntämät pisteet eivät lopullisessa taulukossa vie Ahmoilta kotietua tai TuTolta pudotuspelipaikkaa.