Oikeastaan ainoa alue, jossa on nuorta väkeä 25 vuoden päästä, on Saharan eteläpuolinen Afrikka. Muu maailma on täynnä vanhuksia. Miten tämä sitten vaikuttaa mihinkään onkin mielenkiintoinen dilemma. Ainakin Kiina ja Venäjä ovat Afrikan tulevaisuuspotentiaalin nähneet ja ovat siellä näkyvästi läsnä ja vahvistamassa asemiaan. Lännessa ei ajatella tässäkään tapauksessa yhtä pitkälle, kuin mitä nämä kaksi maata suunnittelevat vallan uudelleenjakoa omista lähtökohdistaan.
Laitan tämän vielä tännekin, koska aihe sopii paremmin tänne, kuin Ukrainan sotaa käsittelevään ketjuun.
Totta siis tuo, että Eurooppa ja USA ovat sössimässä Afrikan imperialistisille diktatuureille. Esimerkiksi EU:n Afrikka-komissaarin virka (jossa myös Jutta Urpilainen toimi) on ollut hyvin vähäpätöinen, koska Eurooppa ei ole juurikaan aktivoitunut Afrikassa markkinaehtoisessa liiketoiminnassa ja laajoissa infrastruktuuri-investoinneissa. Kiina sen sijaan on, koska se on tajunnut sen olevan kannattavaa itselleen. Myös monet Afrikan valtiot ovat ottaneet Kiinan investoinnit avosylin vastaan, koska länsi ei ole samanlaisia tarpeellisia investointeja tehnyt. Se on täysin oma moka, joka olisi ollut - ja on toki edelleen - vältettävissä. Euroopan Unionin olisi esimerkiksi järkevää tukea sille itselleen kannattavia markkinaehtoisia investointeja Afrikkaan omien yritystensä kautta ja siten laajentaa Afrikka-politiikkaa kehitysyhteistyöstä eteenpäin.
Esimerkiksi Kenialle äärimmäisen tärkeän Mombasa-Nairobi -rautatien olisi voinut rakentaa eurooppalaisten yritysten voimin build-operate-transfer -liiketoimintamallia käyttäen. Mutta koska se ei niin toiminut, sen teki Kiina - joka nyt hyötyy kannattavasta ratainvestoinnista. Kiinassa tajuttiin, että Kenian väkiluku nousee nykyisestä 50 miljoonasta lähes 100 miljoonaan vuoteen 2050 mennessä, joka jo itsessään räjähdysmäisesti lisää kahden sen suurimman kaupungin välistä matkustamista. Puhumattakaan siitä, että maan asukkaiden koulutustaso nousee varsin nopeasti, joka puolestaan lisää kysyntää sekä maan sisäiselle vapaa-ajan matkustamiselle että liikematkustamiselle.
Tällä tavoin geopoliittisesti merkittävämmäksi käyvää maanosaa voisi voittaa omalle puolelle. Venäjäkin Afrikassa pyrkii tosiaan Eurooppaa merkittävämmin vaikuttamaan, mutta sillä ei ole sinne juurikaan annettavaa: ainoa, mitä Venäjä voi tehdä, on tukea Wagner-joukkojen kautta erilaisia aseellisia ryhmiä lähinnä Afrikan köyhimmissä ja epävakaimmissa, mutta luonnonvaroiltaan rikkaissa maissa (kuten Kongo) siinä toivossa, että nämä ryhmät vallassa ollessaan suhtautuisivat suopeasti siihen, että Venäjä pääsee hyödyntämään maanosan raaka-aineresursseja. Kiina puolestaan pystyy investoimaan tehokkaasti myös maanosan nopeasti kehittyviin markkinoihin.