AC/DC:n repertuaarista löytyy yksi hieno virallinen livelevy, If You Want Blood (-78), joka tosin voisi olla vielä parempikin. Ai miten? No, jos se olisi tupla. Bändi nimittäin veteli tuolla kiertueella montaakin erinomaista biisiä (Sin City, Live Wire, TNT, Dirty Deeds...) jotka olisi voinut tunkea levylle mukaan.
Olen sitä koulukuntaa, jolle kaikki Bon Scottin aikainen Accadacca uppoaa paremmin kuin mikään vuoden -79 jälkeen tehty, mutta pakko nostaa esille muutama Johnsonin känisemä levy:
Back In Black
Mielenkiintoista olisi tietää totuus siitä, kuinka paljon Scottin lyriikka-aihioita tälle levylle lopultakin sisällytettiin. Hienoja biisejä tässä kyllä on paljon, ja bändille suo ilomielin BIB:n käsittämättömät myyntiluvut.
Flick Of The Switch
Raakasoundinen, alaston, paljas ja ilkeä levy. Ehkä bändin aliarvostetuin; hakkaa esimerkiksi edeltävän ja seuraavan albumin kuus-nolla.
Blow Up Your Video
Joku tässä levyssä viehättää. Two's Up, Kissin' Dynamite, Some Sin For Nuthin'... Ei-hittimateriaali sävykästä ja yllättävän tasokasta Johnson-ajan AC/DC:ksi. Tämän jälkeen täysosumabiisit laskettiinkin jo epäkelvon puusepän sormilla.
Black Icen aion toki tsekata, mutten uskalla ostaa kuulematta... Kirjastosta varasin.
Ai niin: jos haluatte kuulla kuinka Brian Johnson laulaa, hankkikaatten Geordien Don't Be Fooled By The Name (-74). Erinomainen rocklevy on se; väittäisin jopa että paras Johnsonin myötävaikuttama albumi, ohi Back In Blackin.