AC/DC – maailman paras rockbändi

  • 263 726
  • 1 323

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Täytyy kyllä sanoa että pikkusen yllätyin näin hienosta lippujen menekistä. Edellisellä AC/DC:n stadionkeikalla vuonna 2001 paikka oli vain hiukan yli puolillaan eikä loppuunmyynnistä ollut tietoakaan. Nyt sitten yhtyeen oltua luovalla tauolla 7 vuotta liput suorastaan revitään käsistä vaikka hinnatkin ovat kalliimpia. Mikähän lie syynä tällaiseen AC/DC:n suosion kasvuun? Ihmettelee nimim. Pitkän linjan fani.
Keikoilla käyminen, etenkin näillä isojen artistien, on vaan tällä hetkellä ns. muodissa ja siksi mikä tahansa tunnettu (rock-)nimi myy enemmän kuin ennenvanhaan. Siinä mielestäni oleellisin. Ja mikäs siinä, ennemmin täysi tupa kuin puolivajaa, mutta se myös heijastuu samalla lippujen kysyntään.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Toinen syy on että myös firmat ovat löytäneet rock-keikat tarjotakseen asiakkailleen muutakin kuin perinteisiä korruptiolahjoja. Silmiinpistävää oli Ratinan Maiden-keikalla yritysvieraiden määrä joka näkyi parhaiten kaljajonojen määränä silloin yhtye heitti jotain The Trooperia. Väitän että ensi kesän AC/DC-keikalla noin puolet katsojista ei tiedä mikä on Fly on the Wall.
 
Broadstreet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Philadelphia Flyers
Jos en väärin muista, niin AC/DC heitti kaksi jäähallikeikkaa vuonna 2000, Turussa ja Hesassa. Sekin saattoi osaltaan vaikuttaa 2001 vuoden stadionkeikkaan.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Keikoilla käyminen, etenkin näillä isojen artistien, on vaan tällä hetkellä ns. muodissa ja siksi mikä tahansa tunnettu (rock-)nimi myy enemmän kuin ennenvanhaan.

Tottahan tuo, itse ainakin lähden tuonne pelkästään tuolla fiiliksellä.
 
Tulppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ai perskule.
..joten soitetaanko siellä nyt Black Icen kappaleita, vai millaista settiä on luvassa?

Jenkkiturneella ainakin seuraavanlainen setlist ollut:

Rock N Roll Train
• Hell Ain't A Bad Place To Be
• Back In Black
• Big Jack
• Dirty Deeds Done Dirt Cheap
• Thunderstruck
• Black Ice
• The Jack
• Hells Bells
• Shoot To Thrill
• War Machine
• Anything Goes
• You Shook Me All Night Long
• T.N.T.
• Whole Lotta Rosie
• Let There Be Rock
• Highway To Hell
• For Those About To Rock (We Salute You)

Pieniä variantteja keikasta toiseen, ja varmasti euro- ja ulkoilmakiertueelle tekevät muutoksia, mutta eiköhän tuo perussetti samana pysy, kun on kerran pysynyt jo vuosikymmeniä.

Itselleni erityisen rakas kappale on "Hell ain't a bad place to be" joka varsinkin hieman hidastettuna toimii todella hyvin stadionkeikoilla. Todellinen Rock Anthem.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Pieniä variantteja keikasta toiseen, ja varmasti euro- ja ulkoilmakiertueelle tekevät muutoksia, mutta eiköhän tuo perussetti samana pysy, kun on kerran pysynyt jo vuosikymmeniä.

Kyllähän siellä varmasti pieniä muutoksia tulee, mutta todella hyvännäköinen settilista. Ei löydy yhtään kappaletta, mitä ei mielellään haluaisi kuulla. Päinvastoin, tuotahan voisi rivifanin puolesta vaikka kuinka paljon kasvattaa. Black Iceltakin juurikin mielestäni nuo parhaat vedot kerätty tuohon. Vielä kun olisi Smash`n Grabin saanut lisättyä tuohon. Mukavaa myös, että Bonin aikaista luvassa. Äh, olisipa jo kesäkuu.
 
White Wolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC/DC
Rock N Roll Train
• Hell Ain't A Bad Place To Be
• Back In Black
• Big Jack
• Dirty Deeds Done Dirt Cheap
• Thunderstruck
• Black Ice
• The Jack
• Hells Bells
• Shoot To Thrill
• War Machine
• Anything Goes
• You Shook Me All Night Long
• T.N.T.
• Whole Lotta Rosie
• Let There Be Rock
• Highway To Hell
• For Those About To Rock (We Salute You)

Jes!
Kyllähän tuommosta settilistaa kuuntelee mielellään...

Itelle eniten nuista vanhoista merkkaa just tuo Hell Ain't a Bad Place To Be ja DDDDC.
Shoot To Thrill! - uuuuhhhh..
Ja tietenkin uudelta lätyltä WAR MACHINE. Levyn parhainta antia...

Tulis jo kesä! No onneksi ½ vuotta menee äkkiä.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Fan Clubista saa edelleen lippuja, jos tuli hankittua huonoja tai ei ollenkaan joululahjoja.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukilahden Työväen Ampujat
Toinen syy on että myös firmat ovat löytäneet rock-keikat tarjotakseen asiakkailleen muutakin kuin perinteisiä korruptiolahjoja. Silmiinpistävää oli Ratinan Maiden-keikalla yritysvieraiden määrä joka näkyi parhaiten kaljajonojen määränä silloin yhtye heitti jotain The Trooperia. Väitän että ensi kesän AC/DC-keikalla noin puolet katsojista ei tiedä mikä on Fly on the Wall.

Niinpä. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa AC/DC:n konsertista bongataan ministereitä ja joku Aira Samulin jotka vannovat hevin nimeen ja kertovat olleensa aina AC/DC -faneja :) Vai olisiko se pahin "hevi-buumi" jo pikkuhiljaa toivottavasti ohi...
 
White Wolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC/DC
Niinpä. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa AC/DC:n konsertista bongataan ministereitä ja joku Aira Samulin jotka vannovat hevin nimeen ja kertovat olleensa aina AC/DC -faneja :) Vai olisiko se pahin "hevi-buumi" jo pikkuhiljaa toivottavasti ohi...

No toivottavasti on pahin rumba ohi... ei saateri jaksa kuunnella/lukea jos joku "hahmo" on vasta tässä vaihessa keksiny alkaa fanittamaan AC/DC:tä.

Helevetti mitä sillä on väliä poliitikilla, miitä bändiä diggaa. Tykätkön mistä vaaan huvittaa...saaateri!
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
AC/DC:hän se onkin oikein viimeisen päälle heviä juu.
 
TM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Loistava, ei tätä monella tavalla voi kuvata. bändin parasta tämä ei nyt ehkä kuitenkaan ole, mutta erittäin kuunneltava ja hyvin jätkät vetää

Levy on todellakin hyvä! Nyt viikonloppuna on ollut aikaa sitä kuunnella. Menee siihen kategoriaan jota tulee kuunneltua ikuisesti eikä koskaan kyllästy.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Mites muuten muut jatkoaikalaiset ketkä lippunne tuosta netistä/puhelimella pääsitte kaapaisemaan niin onkos jo tippunut postiluukusta alas tiketit? Lippupalvelustahan tuli jokin aika sitten infoa, että totuttuun tapaan kyllä kestää, että menee tammikuulle reilusti kun ne tulevat ruuhkasta ja sekoilusta johtuen. Pieni kysymysmerkki on kuitenkin aina ilmassa kun kyseessä on lippupalvelu.
 
Itselläni on täysin vastaavat fiilikset. Lippuja ei ole vielä näkynyt, ja ärsyttää, sillä periaatteesta hyvin harvoin maksan mitään ellei tuote ole hallussani.

Ensi viikolla voisi oikeastaan yrittää kuumennella linjaa ao. firmaan päin jospa pistäisivät vauhtia siihen postittamiseen.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Ensi viikolla voisi oikeastaan yrittää kuumennella linjaa ao. firmaan päin jospa pistäisivät vauhtia siihen postittamiseen.

No siitäpä varmasti onkin huikea hyöty, että soitat Lippupalvelun aspaan ja haukut firman. Sähköpostissahan ilmoitettiin, että postitetaan tammikuun aikana, joutavat puhelinsoittosi eivät yrityksen toimintaa ainakaan nopeuta.
 
Ilman muuta ne eukot pitää haukkua kun eivät hoida hommiaan!!! Kyllä sillä tapaa saa asioihin vauhtia. Samalla voit haukkua ne siitäkin etteivät hommanneet AC/DC:tä Ratinaan tai Lappeenrannan torille.
 
Tulppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
No siitäpä varmasti onkin huikea hyöty, että soitat Lippupalvelun aspaan ja haukut firman. Sähköpostissahan ilmoitettiin, että postitetaan tammikuun aikana, joutavat puhelinsoittosi eivät yrityksen toimintaa ainakaan nopeuta.

Pyyhi toki kyyneleesi, kysyminen ei maksa mitään (tai ainakaan paljoa) ja haukkumisesta ei käsittääkseni kukaan sinun lisäksesi ole puhunut mitään?

Tietysti aivan sama ovatko ne liput heillä vai minun laatikossani, kesäkuussahan niitä vasta tarvitaan, mutta kuten sanoin, etukäteen maksaminen ei ole kuulunut tapoihini.

Pääasia että liput ylipäätään on plakkarissa, huonomminkin voisivat asiat olla.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Tänään nuo onneksi tipahtivat luukusta joten asiat ovat nyt kaikin puolin mallillaan. Nyt vain toivotaan, ettei konserttipäivänä sada.

Täältäpä ei tipahtanut muuta kuin urheilulehti ja roskapostia. Pahoin siis pelkään kohta että,.....noh en sano mitään. Kai se sitten tuntuu pitää niitä tikettejä mukavemmalta käsissä, kun Lippupalvelu on niitä pimittänyt itsellään toista kuukautta.
 
Bone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buccaneers, Lightning
Tänään tuli liput. Nyt on tilaisuus askeleen lähempänä. Tuleva kevät meneekin vanhoja levyjä kuunnellessa.

For those about to rock, we salute you!
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Liput tulivat tänään ja hyvä niin. Onko se nyt ehdottoman tärkeää laittaa lähettäjän nimi kuoreen, vaikka Suomen postiin jonkun verran voikin luottaa.
 
jpp

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManU
Eilen saapuivat liput, eivät siis ihan tammikuun aikana ehtineet, mutta hällä väliä. Kovaa menoa tulossa kesäkuun puolivälissä Metallican ja AC/DC:n muodossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös