Aatu Räty – kirkas tulevaisuus kansainvälisissä ympyröissä

  • 246 589
  • 1 164
H

Hidas_ja_kankea

Aatulta loistavaa kehityskulkua, mutta mielestäni tämä Rindell treidi oli win win. Saa olla ylpeä Aatusta, ja samalla saatiin vaihdossa hiomaton timantti jolla toki on parannettavaa puolustuspäässä.

Älkää nyt kivittäkö Rindelliä vielä tässävaiheessa.

Treidi koski pelkästään loppukautta. Aatu pelaa ensi kaudella rapakon takana (AHL?) ja Rindellillä ei ole sopimusta ensi kaudelle. Rindellillä on ollut tähtäin ensi kauden osalta NHL:ssä (Jukuri-palstan mukaan). Treidin hyöty tulisi arvioida kuluvan kauden osalta, ja toinen Win ei ole toteutunut.

Jotta Kärppien "Win" olisi voimassa, tulisi hyöty saavuttaa tällä kaudella. Jos joskus jatkossa hiomaton timantti kirkastuu, tulisi jatkosopimus olla Kärppiin. Tässä vaiheessa pidän epätodennäköisenä, että Rindellin todella suuret puutteet saataisiin korjattua kuluvan kevään aikana. Mahdollista jatkosopimusta en pidä tärkeänä.

Aatun tämän hetkisenä tasona pidän kokeilu EHT-joukkuetta. Tällä kaudella (kotikisat) luultavasti vaihtuvuus maajoukkueessa on sen verran pieni, etten usko toteutuvan. Alkuvaiheen leiritykseen voisi päästä, kun joukkue muodostetaan muutamasta joukkueesta, joilla ei ole enää seuraotteluita. Nykymenolla Jukurit on menossa poffeihin, joten sekin jää toteutumatta.
 
Petrov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät , Carolina Hurricanes

Mielenkiintoiset playoffit tulossa Jukureille ja Aatulle jos ei jotain ihmeen sulamista heillä tässä helmikuussa. Helmikuu näyttää myös Rindellin kohtalon, putoaako pelaavasta kokoonpanosta vai saadaanko oman pään peliin jonkinlaista järkeä koko joukkueellekin.
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Aatun tämän hetkisenä tasona pidän kokeilu EHT-joukkuetta. Tällä kaudella (kotikisat) luultavasti vaihtuvuus maajoukkueessa on sen verran pieni, etten usko toteutuvan. Alkuvaiheen leiritykseen voisi päästä, kun joukkue muodostetaan muutamasta joukkueesta, joilla ei ole enää seuraotteluita. Nykymenolla Jukurit on menossa poffeihin, joten sekin jää toteutumatta.
Taso voi olla juurikin siinä. Olympiavuoden takia Ruotsin turnausta ei pelata helmikuussa, jolloin on perinteisesti kokeiltu myös U20-kisojen onnistujia. No tässä tapauksessa Rätyn kisapassiakaan ei ehditty leimata, mutta otteet seurajoukkueessa puhuvat puolestaan. Myös Topi Niemelä olisi hyvä kokeilu keväällä, mutta ne paikat riippuu lopulta joukkueiden menestyksistä.

Myös Islanders pystyisi kutsumaan Rädyn rapakon taakse, kun Jukureiden kausi on ohi. Tarkoitan lähinnä AHL-näyttöjä, jotka eivät myöskään laittaisi NHL-sopimusta täytäntöön.
 
karfan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun kärpät
Ei varasta puolustuksesta. Harvinaisen kypsää pelaamista. Joku voisi käyttää termiä "kokonaisvaltainen".

Kiva muuten katsoa ottelu ilman päänsärkyä, mitä on ollut tällä kaudella tarjolla.
Viimeisissä 2 pelissä huomannut vain, että suoraluistelussa on ne suurimmat puutteet. Todella paljon tilanteita missä Aatu liukuu "makkaroita" tekemällä. Kesäksi johonkin luisteluklinkalle laittaa se kuosiin nii saa pysyä NHL:n puolella.
 
Petrov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät , Carolina Hurricanes
Viimeisissä 2 pelissä huomannut vain, että suoraluistelussa on ne suurimmat puutteet. Todella paljon tilanteita missä Aatu liukuu "makkaroita" tekemällä. Kesäksi johonkin luisteluklinkalle laittaa se kuosiin nii saa pysyä NHL:n puolella.
Eilisestä pelistä kun katsoin alkupelin niin Aatu taklasi tosi paljon hyökkäyspäässä ja oli paikalla puolustuspäässä. Paljon on kehitystä tapahtunut. Piste / peli vauhdissa nyt Jukureissa. Kyllä valmentajalla on iso merkitys uralle.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

On kyllä mahtavaa, että Jokisen alaisuudessa Aatu on vihdoin ottanut uuden stepin. Olen samaa mieltä, että valmentajalla ja ympäristöllä on suuri vaikutus. Kaikista suurin on kuitenkin urheilijalla itsellään. Kyllä huippuja tulee karuistakin ympäristöistä ja hyvin erilaisista valmennuskulttuureista.
 
Näinhän se on, mutta toisaalta osoittaa että meillä olosuhteet ovat karut tai sitten valmennus retuperällä joiltain osin.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Näinhän se on, mutta toisaalta osoittaa että meillä olosuhteet ovat karut tai sitten valmennus retuperällä joiltain osin.
Tätä en kyllä allekirjoita täysin. Kyllä Kärpissä tälläkin kaudella pelaa lahjakkaita urheilijoita, jotka ovat kehittyneet todella paljon. Aatulle tämä ympäristö ei sopinut. Urheilijat ovat yksilöitä. Mielestäni Aatun omaa vaikutusta omaan uraansa ei saa vähätellä. On kuitenkin hienoa, että Aatulle sopiva ympäristö lopulta löytyi.
 
Sepäs harmillista jos ympäristö Kärpissä ei sopinut.

Maajoukkueessa, Jukureissa ja Isla-campillä on sopinut. Äkkipikainen voisi tuosta päätellä jotain olleen vialla yhdessä ympäristössä.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sepäs harmillista jos ympäristö Kärpissä ei sopinut.

Maajoukkueessa, Jukureissa ja Isla-campillä on sopinut. Äkkipikainen voisi tuosta päätellä jotain olleen vialla yhdessä ympäristössä.
Et ihan saanut kiinni pointtiani. Jos mietitään kolmea Kärppien superlahjakkuutta, eli Koivunen, Niemelä ja Räty, niin kahdelle ympäristö on sopinut ja yhdelle ei. Ei ympäristö tällöin voi olla mätä. Kuitenkin, Kärppien olisi pitänyt pystyä kohtaamaan Aatua yksilöllisemmin ja tukemaan kohti parempaa pelaamista. Siitä huolimatta Aatu Rädyn omaa toimintaa urheilijana Oulussa ei saa väheksyä. Koetan sanoa, että ei tätä PELKÄSTÄÄN Kärppien syyksi voi laittaa, jos haluaa olla rehellinen urheilulle. Urheilijalla on vastuu itsestään, aivan kuten Puljujärvellä Edmontonissa.
 
H

Hidas_ja_kankea

Koetan sanoa, että ei tätä PELKÄSTÄÄN Kärppien syyksi voi laittaa, jos haluaa olla rehellinen urheilulle.

Kärppien putken läpi on pelaaja kulkenut ja jalostunut, joten ei seurassa suurta vikaa voi olla. Hedelmät tulee nyt vain toisten korjattaviksi.

Kyse on henkilötason virheistä, jotka sitten välillisesti menee seuran piikkiin.
 
Petrov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät , Carolina Hurricanes
Jos Koivusta ja Aatu Rätyä verrataan niin pelipaikat olivat erit. Vaikeusaste eri. Ehottomasti olisi Aatua pitänyt peluuttaa ykköskentässä tai kakkoskentässä riittävästi ylivoimavastuilla, jotta todellinen potentiaali löytyy. Potentiaalihan on nyt todistettavasti yli sen kuin esim. Ville Koivusella tai Troy Bourkella , jotka ovat pelanneet 5 - 6 peliä enemmän. Kaikki oli kiinni vain valmentajan aivoituksista ettei Kärpät pysytynyt Aatua hyödyntämään.
 
Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Sepäs harmillista jos ympäristö Kärpissä ei sopinut.

Maajoukkueessa, Jukureissa ja Isla-campillä on sopinut. Äkkipikainen voisi tuosta päätellä jotain olleen vialla yhdessä ympäristössä.

Niin, saattoihan siirto olla myös "herätys" Aatulle itselleen.

Monesti nämä on henkisen puolen juttuja, ja varsinkin nuorella itseluottamus tuntuu olevan aika suuri tekijä peliesityksiin. Kärpissä ei jotenkin löydetty sitä yhteistä säveltä, kaikkia syitä ei varmaan koskaan saada tietää kun ei joukkueen arkea ole eletty.

Kuitenkin viime kaudella myös Pennanen jätti valitsematta Aatu U20 kisoihin...

Mutta onneksi tarinalla on onnellinen loppu ja Aatu on löytänyt pelinsä ja potentiaalinsa uudelleen.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kaikki oli kiinni vain valmentajan aivoituksista ettei Kärpät pysytynyt Aatua hyödyntämään.
Valmentaja epäonnistui yksilötasolla Aatun kanssa, se on selvä. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen kuin sen esität olevan. Kaikki ei ollut vain kiinni valmentajan aivoituksista. On muistettava myös urheilijan itsensä vastuu. Tälläkin kolikolla on kaksi puolta. Kannattaa ottaa huomioon molemmat.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Valmentajilla on pahoja sokeita pisteitä. Yllättävän pahoja, jos totta puhutaan. Mutta että siellä on kolme sokeaa, niin se ei aina aukea...
Kyllä se aukeaa, kun otat tarkasteluun myös toisen tulokulman. Olisko urheilija itse voinut tehdä jotain toisin?
 
H

Hidas_ja_kankea

Kyllä se aukeaa, kun otat tarkasteluun myös toisen tulokulman. Olisko urheilija itse voinut tehdä jotain toisin?

Toista tulokulmaa tai suurta kuvaa tarjotaan silloin katseltavaksi, kun todennäköisin ja yksinkertaisin tapahtumaketju on itselle epämieluinen.

Vaikka olisikin jotain nuorukaisen omalla vastuulla, täytyisi teini-ikäistä huippulupausta käsitellä toisin. Välttämättä ei edes mitään piilossa olevaa syytä ole edes olemassa.

Hyvä kuitenkin ettei enää perustella pukukopin syöpänä, heikkokuntoisena ja riippakivenä. Kaikki nuo ovat olleet käytössä ns. suurta kuvaa esitettäessä.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Toista tulokulmaa tai suurta kuvaa tarjotaan silloin katseltavaksi, kun todennäköisin ja yksinkertaisin tapahtumaketju on itselle epämieluinen.
En tiedä, mitä selität. Kun lainaat viestiäni, niin varmasti minuun viittaat. Tökerösti kuvittelet tietäväsi ajatuksenkulkuni paremmin kuin minä itse.

Oletko sinä sitä mieltä, että Kärppien toiminta oli Rätyä kohtaan niin surkeaa, että se oli ainoa syy siihen, minkä vuoksi Räty ei lyönyt itseään läpi Kärpissä? Suljet kokonaan pois esimerkiksi @Goner nimimerkin ajatuksen siirron tuomasta herätyksestä, joka toi viimeisen silauksen Aatun urheilullisuuteen. Ymmärrän, että täällä vallitsevassa ilmapiirissä on helppo sokaistua ja nähdä vain yksi tulokulma. Se on harmi.
Vaikka olisikin jotain nuorukaisen omalla vastuulla, täytyisi teini-ikäistä huippulupausta käsitellä toisin. Välttämättä ei edes mitään piilossa olevaa syytä ole edes olemassa.
Tästähän minä olen kirjoittanut. Aatua olisi pitänyt kohdata toisin. Tässä valmennus epäonnistui. En tiedä, mistä piilossa olevasta syystä horiset. Mikkolan Kärpissä on monet nuoret onnistuneet tällä kaudella. Aatu ei onnistunut. On siis ilmeistä, että Aatu itsekin olisi voinut tehdä asioita paremmin. Jos olisi, hän olisi lyönyt itsensä läpi myös Kärpissä. Toisaalta Kärppien pitää miettiä sitä, miksi ja miten tarvittava tuki Aatun läpilyöntiin uupui seuran puolelta.
Hyvä kuitenkin ettei enää perustella pukukopin syöpänä, heikkokuntoisena ja riippakivenä. Kaikki nuo ovat olleet käytössä ns. suurta kuvaa esitettäessä.
Minä en ole moisia ainakaan kirjoittanut, enkä mitään erityisen suurta kuvaa ole esittänyt. Kaksi tulokulmaa olen esittänyt, jottei totuus Kärppien dissaamisen lomassa ihan kokonaan unohtuisi.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kerrotko meille faktaan tukeutuen miten se sitten on jos noin selkeästi pystyt sanomaan, ettei se noin ole?
Asian olen jo monesti perustellut. Vielä kerran pyynnöstäsi sen teen. Kärpistä on ponnistanut tällä kaudella uraansa eteenpäin monta pelaajaa. Koivunen on varmaan paras esimerkki. Laadukkaan preseasonin kautta hän tarrasi kiinni kokoonpanoon ja sitten latoi vain lisää puuta uuniin ja muita kunnioittaen eteenpäin. Mahtava kehitystyskäyrä on ollut hänellä. Ei Kärpät Koivusen tiellä seisonut, kuten ei Rädynkään. Rädyllä oli kaikki mahdollisuudet ladata näyttöjä pöytään niin peleissä kuin harjoituksissa. Hän ei onnistunut, hän turhautui ja se näkyi lopulta jo purkautumisena paikallislehdessä. Räty on päävastuussa omasta urheilu-urastaan itse. Kärpät on vastuussa siitä, että luo kehitykselle suosiollinen ympäristön lahjakkuuksille. Monen kanssa se on onnistunut, Rädyn kanssa ei. Ja kyllä, kyseessä on iso epäonnistuminen Kärpiltä.

Jotenkin tuntuu erikoiselta, että näin ilmeistä asiaa joutuu näin kovin edes perustelemaan. Urheilumaailma on täynnä tarinoita siitä, kuinka maisemanvaihdos on vaikuttanut positiivisesti yksittäisen urheilijan suorituksiin.
 
J_Boumedienne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Kärpät, Suomen palloilumaajoukkueet
Ei tarvitse kuin katsoa vaikkapa Olli Jokisen eilistä haastattelua KalPa-pelin jälkeen, ja verrata niitä Mikkolan vastaaviin, niin on aika helppo päätellä, kummassa valmennuksessa Rädyn kaltaisen nuoren tähden on parempi olla. Itse uskallan väittää, että Kärppien valmennus on suurin syypää siihen, miksi umpikuja tuli Aatulle vastaan täällä. On taito osata käsitellä eri tyyppisiä lahjakkuuksia, enkä ihmettelisi, vaikka Koivunen ja T. Niemelä olisivat puhjenneet kukkaan Mikkolasta huolimatta. Valmentajan kyvyt mitataan ennen kaikkea siinä, kuinka konfliktit ja vaikeudet hoidetaan.

Aatu Räty on noussut Jukureissa yhdeksi Liigan kuumimmista ja johtavista pelaajista, joka suorastaan lentää jäällä. Tuo sama pelaaja hän oli jo Kärpissä, mutta häntä ei vain päästetty lentämään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös