Oltiin parin skidin kanssa pari kuukautta takaperin Hartwalilla maaottelussa. Tempaistiin mun pojan Suomi-lippuun samanlainen about metrin pituinen puukeppi kuin mun vanhassa Jokerilipussa on (se on muuten aiheuttanut suurta kateutta, "wau, onko sulla tommonen!"). Portilla oli kova neuvottelu järkkäreitten kanssa kun omia heilutuslippuja keppeineen ei saisi tuoda halliin. Vain ihan pikku hammastikkuja. Selitä siinä sitten että mulla on ollut tommonen satoja kertoja lähes kaikissa Suomen halleissa, ja jos olisin halunnut tyrkätä sen jonkun porilaisen johonkin paikkaan niin se olisi kyllä jo tehty.Pitääkö lipun heiluttajalla olla nykyään palomiehen tutkinto ja oma vaahtosammutin mukana vai mihin kielto perustuu?
Eikö olisi mukavampi miettiä mitä Jokerit tulee joskus olemaan?Aika haikein fiiliksin näitä kattelee kun miettii mitä Jokerit on joskus ollut.
Helpompi olla nykypäivänä negapetteri. Kaikkihan tässä on mennyt päin vittua viime vuosina.Eikö olisi mukavampi miettiä mitä Jokerit tulee joskus olemaan?
Noihin aikoihin voittoihin suht marinoituneet pelaajat arvostivat voittoa tosi korkealle ja niin arvostan minäkin vielä 27 vuotta myöhemminkin!
Nykyisessä, täysin seurattomassa tilanteessa tämmöisen kaltaiseni "vanhan liiton Jokerikannattajan", johon itse itseni kategorioin on etsittävä nämä aidot Jokeri-ilot/surut menneisyydestä, kun vastaavia tunnetiloja ei taida olla enään edessäpäin.
Tämä oli vielä sitä aikaa kun elettiin aikataulupaineessa. Minuutissa ratkaisevasta laukauksesta homma pakettiin ja Der Alte pyörimään. Siellä on moni mummo siltikin aamulla turhaan kelaillut VHS:ään ja kironnut kiekkopeliä.Tämä klassikko löytyy myös kokonaisuudessaan YouTubesta:
3/3
Vaikka tuohon aikaan oli vielä nuori, niin oli kyllä hurja peli. Nämä tietyt matsit eivät unohdu koskaan. Eilen oli puhe Karlssonin jäähyväisottelusta joka oli myös ikimuistoinen.Täsmälleen 27 vuotta sitten (30.12.1995) pelattiin yksi Jokerit-historian paras tunnelmaisista finaalipeleistä.
Tuolloin Jokerit kohtasi Euroopan Cupin loppuottelussa Kölnissä kotijoukkue Kölner Haie:n.
Tunnetta, fiilistä sekä mökää ei tosiaankaan tuona iltana Kölnin hornankattilasta puuttunut.
Kotijoukkue meni matsissa kolmasti maalin edelle, mutta joka kerta Jokerit tasoittivat pelin suht nopeasti takaisku-osumien jälkeen.
Petri Varis 1-1, Mika Strömberg 2-2 ja vajaa vitonen ennen loppua sitten Tero Lehterä 3-3:een Pasi Saarelan läpiajon seuraksena tulleesta riparista.
Kölnin maaleista vastasi Jo tuolloin Tapparastakin tuttu Luciano Borsato sekä kahdesti osunut Peter "Leonin faija" Draisatl.
Jatkoaika hinkattiinkin sitten maalittomana ja ei muuta kuin rankkareita ampumaan..
Viiden vetäjäparin jälkeen oltiin 2-2-lukemissa. Jokereista kiekon maalin saivat toimitettua Martsi Martikainen ja Saarelan Pahi.
Ja sitten mentiinkin pari kerrallaan..
Variksen Pete ei onnistunut, mutta eipä onnistunut myöskään Draisatl.
Seuraavassa parissa Säilynojan Keke ampui kiekon verkon perukoille, kun omien sanojensa mukaan oli niin jännittynyt että ei pystynyt käyttämään patenttiharhautustaan.
Sitten oli vuorossa Borsato, jonka laukaus pysähtyi Sulanderin Arin räpylän reunaan. Ja tämän jälkeen nähtiinkin suht villit voitonjuhlat Jokerien toimesta kaukalossa.
Noihin aikoihin voittoihin suht marinoituneet pelaajat arvostivat voittoa tosi korkealle ja niin arvostan minäkin vielä 27 vuotta myöhemminkin!
Nykyisessä, täysin seurattomassa tilanteessa tämmöisen kaltaiseni "vanhan liiton Jokerikannattajan", johon itse itseni kategorioin on etsittävä nämä aidot Jokeri-ilot/surut menneisyydestä, kun vastaavia tunnetiloja ei taida olla enään edessäpäin.
Hienoja muistoja ja itsekin ensimmäiset Jokereiden pelit olen sattuneista syistä seurannut 90-luvulla Hämeenlinnassa. Eksyin myös välillä vahingossa sikakatsomoon, kun en silloin vielä asioista ymmärtänyt.Tottakai itselle se ensimmäinen peli paikanpäällä on myös piirtynyt mieliin ikuisiksi ajoiksi. Ottelu oli HPK-Jokerit legendaarisella Rinkelinmäellä. Faija vei kaksi nuorta lastaan matsiin ensimmäisen kerran. Tuostakin reissusta jäänyt ne tietyt asiat mieleen. Jokerit voitti ottelun selvästi. Numeroita en muista tarkalleen. Hauska yksityiskohta oli , että faija oli pikkuisen munannut ja ostanut paikat legendaarisesta sikakatsomosta. Ei hän sitä tiennyt. Kunhan oli vaan varannut liput jostain katsomosta. Kun Jokerit takoi maaleja liukuhihnalta Oton ja kumppaneiden kanssa, niin faija totesi suureen ääneen eikö noista romuhousuista ole mihinkään. Ei ihan järkevää tuohon aikaan :D. Ilman pikkulapsia olisi varmaan saanut turpaan. Matsin jälkeen Hämeenlinnan Rautatieasemalla sain lähes kaikilta pelaajilta nimmarit vihkoon joka on vieläkin laatikon uumenissa. Yhteiskuvat myös, joista helmi oli tietysti Otto Janeckyn kanssa. Ainoa jolta en saanut nimmaria ja kuvia oli muuten Mika Strömberg. Hän paineli suoraan bussiin nuuska huulessa :)
Mietin vaan, että miten toi rautatieasema liittyy asiaan. Me ainakin skideinä venattiin pelaajia aina Rinkelinmäen hallin sivuovella, josta pelaajat sitten painoivat nimmareiden jälkeen suoraan bussiin. Rautatieasema ei ihan lähellä hallia ole. Onhan pelaajat toki senkin kautta joskus saattaneet pyörähtää.
Huoh! Ei uskoisi, että tästäkin on jo parisenkymmentä vuotta. Muistan, kun ottelupäivänä jo nyt edesmennyt isäni päätti yllättää ja kävi nappaamassa kaksi lippua Areenalle. Oli nimittäin tullut muutamia peruuntuneita lippuvarauksia myyntiin ja meitä onnisti.