Ole Fart kirjoitti:
Totta silti on että jotain on muuttumassa pääkaupunkiseudulla pelaajapolitiikan osalta. Itse arvelen että tämä alue tulevaisuudessa tuottaa suurimman osan lupaavista suomalaisista junnuista, jotka eivät millään mahdu kolmeen seuraan ja muualle siirtyy kasvava joukko pelaajia. Entistä parempaa pelisilmää vaaditaan myös seurojen johtajilta, kenestä pidetään kiinni ja kenestä ei.
Hyvin paljon mahdollista. Mitä taas tulee siihen, ketkä nuorista pelaajista ovat pitämisen arvoisia lähes hinnalla millä hyvänsä, vaatii sekä ammattitaitoa että myös halua perehtyä tosissaan junnuihin. Tämähän ei pelkästään tarkoita sitä, mitä kentällä tapahtuu, vaan myös siviilissä.
En usko, että ainakaan pk-seudun toimareilla on hirveästi ylimääräistä aikaa (tai osaamista?), vaikka sinänsä halua löytyisikin, junnujen "kehityskaaren" läpikotaiseen tuntemiseen. Tässä kohtaa mukaan tuleekin ammattimaisen organisaation rakentaminen nimenomaan junnujen kohdalla. Käsittääkseni IFK:ssa ollaan jo aika hyvällä mallilla, Jokereiden tai Bluesin vastaavista ei ole tietoa. Tokihan se maksaa rahaa ja joidenkin ihmisten työpanoksen, mutta uskallan melkein taata, että moiset satsaukset maksavat itsensä moninkertaisesti takaisin. Lopultahan kysymys ei ole muusta kuin halusta, rahoitus on yleensä hoidettavissa tavalla tai toisella, vaikka ei toki sormia napsauttamalla ovista sisään virtaakaan. Kyse on enemmän viitseliäisyydestä sekä todellisista ja toteuttamiskelpoisista tavoitteista.
On hyvä myös muistaa, että kun joku junnu otetaan liigarinkiin ensin treenaamaan ja sitä kautta avautuu mahdollisuus myös pelipaikkaan, kaikkien kohdalla kyse ei ole vain siitä, että saapuu hallille. Kyllä siinä yksi jos toinenkin joutuu käymään läpi itsensä että muiden kanssa eräänlaisen kulttuurishokin. Toisilla ketarat nousee jo pelkästä rinkiin pääsemisestä metrin lattiasta. Tämä kuuluu tavallaan asiaan, mutta se joukkue, joka junnun on ensin ylös nostanut, tekee yleensä suurimman duunin. Kun jengi sitten vaihtuu, vaihtuu myös tietysti muut kuviot, mutta "perusperehdyttäminen" on jo tehty. Tämä uusi joukkue pääsee helpommin kuorimaan kermat kakun päältä, kun suurimmat shokit on jo kertaalleen koettu. Jos kasvattajaseura "joutuu" joka vuosi perehdyttämään uuden jätkän ilman todellista palkintoa, tulee se pidemmän päälle kalliiksi. Kyllä sitä pitäisi itsekin päästä keräämään työnsä hedelmää.
Mutta se kun ei ole pelkästään tämän kasvattajaseuran käsissä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Väkisin tulee välillä mieleen, ettei poikien malteta antaa kasvaa miehiksi rauhassa, vaan heti pitää päästä aikuisten maailmaan. Ja kaikki mitataan nykyisin rahassa. Vaikka moni nuori kiekkoilija ei maltaita ansaitsekaan, tuntuvat silti tienaavan hyvin verrattuna muihin ikätovereihin. Ja monet pojathan tuntuvat syövän mamman ruokia joka tapauksessa, riippumatta siitä, mitä tienaa. Parikymppinen kloppi saattaa hyvinkin tienata "huonollakin" sopparilla sen, mitä mutsi, jonka kolmivuorotyö hoitoalalla ei ole edes oikeasti kivaa. Lätkä sentään on, tai ainakin pitäisi olla. Ja niinhän se on muillakin, elät sen mukaan paljonko tienaat.
Mutta eipä se taida yhden vässykän leidin ajatukset maailman menoa paljon muuttaa... Jotenkin sitä toivoisi myös pelaajien vanhemmilta sellaista tiettyä toppuuttelua, ettei nuorilla kavereilla ole mikään kiire parikymppisinä. Mutta taitaa sekin jäädä haaveeksi, ainakin kun hallilla kuuntelee joidenkin vanhempien juttuja. Sääli.
