30.1.2007 HIFK-Tappara

  • 12 204
  • 72

JV

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
tant gredulin kirjoitti:
Kertoimilla saa rahaa Tapparalta, ja kannattaa muistaa, että hallissa kummittelee yhä se 7-7 päättynyt peli joku vuosi sitten. Joten ei kannata lähteä kotiin ennen aikojaan :)

Ah, täytyykin taas tänään muistuttaa erästä Tapparan kannattajaa tuosta hallilla. Hauska olisi myös vertailla Keräsen ja Enlundin otteita. Toivottavasti Jonas saa peliaikaa.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Spåraanhan se on kohta hypättävä ja kolisteltava sillä läpi pakkasen hallin etuoville. Toinen kuuden pisteen ottelu putkeen siis homman nimi.

Toivottavasti voittoputki saa jatkoa ja kotijoukkue vie illan taiston nimiinsä. Tekisi tuo kotivoitto sarjataulukostakin jo melkoista trillerikamaa. No kohtahan se nähdään miten käy.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tappara sitten nappasi todella makoisan ja tärkeän voiton. Radiosta kuultunu tasoero ei ollut numeroiden luokkaa. Tappara teki alkuun maalit ja puolusti tiiviisti Lehdon johdolla loppupelin. Alivoima toimi erinomaisesti ja/tai HIFK:n ylivoima tökki. Öhman sai pistetilin auki. Ojanen ja Nurmi keräsivät komeat tehot.

Tästä on hyvä jatkaa turkulaisten kimppuun.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Urheiluruudun Riku Riihilahti hienosti pihalla äskeisessä ottelupätkän selostuksessaan... No vittu, ihan sama, nyt ottaa kupoliin IFK:n perseily kotimatsissa. Jospa nyt olisi palattu maan pinnalle taas, kun noin rumat lukemat tuli taululle.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
1-5

Tappara johti 3-0 ennen kuin HIFK heräsi peliin mukaan. Siinä vaiheessa oli jo vaihdettu maalivahtiakin kahden maalin jälkeen, vaikka Lundell ei ollutkaan syyllinen Tapparan maaleihin. Kai Baxter yritti herättää kenttäpelaajat maalivahdin vaihdolla, mutta tänään ei auttanut mikään. HIFK:n etsikkoaika meni ohi, kun Tappara teki 4-1 maalin kahden pelaajan ylivoimalla 2. erässä. Loppu oli ihan kosmetiikkaa ja tosi tylsää katsottavaa. Näki, että maanantain peli painoi vielä HIFK:n jaloissa, joten mitään loppukiriä ei HIFK saanut aikaiseksi. Lopulta Tappara sai todella helpolla ja ansaitusti 3 pistettä mukanaan Tampereelle. Janne Ojanen oli illan kunkku tehoin 1+2 ja Mika Lehto teki muutamia loistopelastuksia 2. erässä, kun HIFK pyristeli vielä pelissä mukana jollain tapaa. HIFK:n pelaajia on erikseen ihan turha analysoida tai pelin osa-alueita, sen verran kehno ilta osui kotijoukkueelle tänään. Tämä ei tietenkään vähennä Tapparan voiton arvoa, joten onnittelut Tampereelle vielä kerran.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Simon kirjoitti:
Urheiluruudun Riku Riihilahti hienosti pihalla äskeisessä ottelupätkän selostuksessaan...

Samaa katsoin. Monta asiaa sai lyhyessä pätkässä väärin.

Helpolla näytti maaleja tulevan. HIFK ajatukset taisivat olla vielä eilisessä, vaikka olisi luullut, että parempi tuntuma olisi saanut HIFK:n nimenomaan panostamaan alkuun.
 

Hextall

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Sunderland, NHL
Tappara voitti ansaitusti ja pelasi perkeleen ärsyttävästi. Kentän huonoin: tadaa JERE KARALAHTI. Löysä paska, jonka lämäri oli joskus hyvä. Ei jaksa enempää analysoida.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Borre kirjoitti:
Helpolla näytti maaleja tulevan. HIFK ajatukset taisivat olla vielä eilisessä, vaikka olisi luullut, että parempi tuntuma olisi saanut HIFK:n nimenomaan panostamaan alkuun.

HIFK oli nimenomaan pelin alussa ihan unessa. Taisi olla enemmän väsymystä kuin tuntumaa peliin tänään HIFK:n otteissa. Kyllähän Blueskin sai 4-0 kuonoon Turussa, kun pelasi eilen. Ehkä se kertoo miten älytön Bluesin ja HIFK:n otteluohjelma oli nyt alkuviikon aikana. Tämä ei ole Tapparan, eikä TPS:n vika, joten onnea vaan helpoista pisteistä kummallekin joukkueille.
 

Feenix

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Phoenix ja San jose
Tappara oli huono, IFK oli paska ja Rantala oli PASKIN!!!
Tappara pääsi alussa johtoon parilla hieman onnekkaalla maalilla, mutta en halua selitellä näistä pompuista, koska IFK:lle tarjottiin myös maalia useaan otteeseen. Peli oli huonoin näkemäni PITKÄÄN aikaan. Kumpikaan joukkue ei pelannut oikeastaan ollenkaan. Tunnelma ei ollut hyvä ja ihmettelinkin, että miksi E9 oli niin hiljainen. Tapparalle ansaitut pisteet, kun pystyi maalipaikat hyväkseen käyttämään.
Lopuksi vielä toivon, että tätä Rantalaa ei enää otteluita päästetä tuomitsemaan.
 

Leija-La

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mitäs tippuri teki kun kympin sai?
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Olisikohan pitänyt jäädä tutkimaan halli pelin jälkeen? Illan peli näytti nimittäin siltä että Bob Francis olisi ollut ruorissa.

Paikan päälle saapuneet Tapparafanit ainakin saivat balsamia haavoilleen, niihin jotka ovat tämän kauden aiemmista Helsingin vierailuista aiheutuneet.

Yritetään nyt parilla viivalla illan pelistä:

HIFK:
- Täyttä kuritonta paskaa alusta loppuun.
- Laukaukset, vai pitäisikö kirjoittaa "laukaukset" luokattomia. Ylivoimalla toki jätettiin välillä kokonaan laukomatta ja neppailtiin. Mitä sitä turhaa edes yrittämään jos ei just satu lähtemään?
- Ykkösketjun penkitys 3. erässä.
- Heikki Laineelle ja kumppaneille tolkuttomasti jääaikaa. Tämä tosin saattoi johtua viikon ottelurupeamasta, kuten edellinenkin viiva.

Tappara:
- Ojaselta kylmä ottelun ratkaiseminen kahdella hienolla suorituksella heti ensimmäisessä erässä. Mä luulin jo moisten päätylaidan kautta suoritettavien läpisyöttöjen kuolleen sukupuuttoon. Todella upea passi siis voittomaaliin.
- Mäntylä ( ! ) tipautti ilmat Tibbettsin palkeista loistavasti ajoitetulla perustaklauksella. Hyvä ajoitus.
- Teemu Laineelta upea perstaklaus. Myös niiden luulin jo kuolleen sukupuuttoon.

TJ Leinosen kännykän akku:
- Millähän ydinjätteellä mahtaa siinä vempeleessä akku käydä? Sen verran hartaasti oli puhelimessa että normaalit patterit olisivat olleet usemman kerran förbi. Jos niillä puheilla ei viimehetken äijiä löytynyt niin onhan se kumma!

Päätuomari Rantala:
- Ei vittu! Miksi tämä kaveri saa oikeasti viheltää? Hetkittäin puhalteli tyylipuhtaalla nollatoleranssilla, välillä ei puhallellut olleenkaan ja muuten vislaili totaalisen päin vittua. Molemmat kärsi tästä touhusta tänään varmasti. Tappara oli onnekkaampi saatuan nopeat kolme maalia, muuten olisi voinut alkaa jännittämään.
- Voisiko tuota tuomarivaihtoa laajentaa vaikka etelänapamantereelle? Ääni Rantalalle kouluttajan pysyväistyöhön edellämainittuun paikkaan täältä suunnalta.
 

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
Borre kirjoitti:
Radiosta kuultunu tasoero ei ollut numeroiden luokkaa. Tappara teki alkuun maalit ja puolusti tiiviisti Lehdon johdolla loppupelin.

Tässäpä tämä lyhykäisyydessään. IFK perseili ja Tappara pelasi järkevästi. Ei tarvinnut mitään ihmeellistä vieraiden esittää, ei Lehdonkaan. Peruspelillä veivät pisteet Tampereelle. Tosin ei IFK:lla ollut kyllä yhtään tuuriakaan mukana. Noh, näin tänään. Niin ja Rantala... Huoh. Ei jaksa. Onnittelut Tapparalle varmasti makoisista pisteistä.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Hieman kyllä hämmästyin kun Tapsu "pöllytti" suuren punasen ja vielä stadissa. Mutta kuten on jo aiemmin tässä ketjussa mainittu, hifk:n eilinen peli luussia vastaan painoi takuu varmasti vielä jaloissa.

Tilastonikkarit olenkos oikeassa että JOjanen on enään n. 5 pisteen päässä liigan uudesta syöttöennätyksestä ?
 

marjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Niilo kirjoitti:
Tilastonikkarit olenkos oikeassa että JOjanen on enään n. 5 pisteen päässä liigan uudesta syöttöennätyksestä ?

Kyllä se on vielä kuusi pistettä.. Pari viikkoo menee :)
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kuusi (6) syöttöä vielä, ja Janne Ojanen siirtyy Hakki Hagmanin ohi SM-liigan/SM-sarjan kaikkien aikojen syöttöpörssin kärkeen.

Tappara käväisi sitten jo sarjataulukossa kakkosenakin, kun Oulun peli oli vielä kesken. Olivatpa tärkeät pisteet, eikä ole merkitystä vaikka vastustaja olisi ollut kuinka huono. Kun neljän joukossa pysyttäisiin, niin asetelmat puolivälieriin olisivat kohdillaan.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Neely kirjoitti:
- Mäntylä ( ! ) tipautti ilmat Tibbettsin palkeista loistavasti ajoitetulla perustaklauksella. Hyvä ajoitus.

Selostajakin puhui kovasta taklauksesta Tibbettsiin, mutta jätti mainitsematta, kuka oli taklaajana. Mukava kuulla, että Mäntylä jatkaa taklailuaan. Myös taklauksien vastaanotossa isommat saavat välillä yllättyä, kuinka vankkaa tekoa noin lyhyt pakki voi olla.
 

bull

Jäsen
Eipä tässä muuta ku et hävetkää lusmut! Oli niin saa**nan heikkoa peliä, eikä kukaan yrittänyt. Kyllä hävetti olla katsomossa tota esitystä seuraamassa.

Niin ja täältä ääni kans Rantalan siirrolle jonnekin kauas! Sellaista päätöntä menoa et huh huh. Huippuna se huutojäähy, jossa ei nähnyt tilannetta mut ku Tapparan penkki huus niin heti käsi ylös. Ja toisena ei nähnyt hyvältä paikalta et kiekko osui Ahlqvistia päähän, vaan linjurin piti siitä huomauttaa ennen vihellystä...

Ei paljoa kyllä jäänyt tosta kerrottavaa! Jos ei olis urakkaviikko, niin voisivat jannut herätä hallille vaikka viideks!

Vielä tosta Tibbettsiin osuneesta pommista, et tuliko käsi (kyynerpää?) suoraan päähän? Hattua pakko nostaa Billylle, vaikka näki et oli pihalla niin hetken ravisteli ja painui sit yv:ssä maskiin. Kun Tappara purki niin hoiperteli vaihtoon suht sekavan oloisena. Kipukynnystä tuntuu löytyvän.
 

jani73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Detroit Red Wings, FC Liverpool
Hajahuomioita pelistä:
1. HIFK oli huono - virheet mitä joukkue teki oli aivan käsittämätöntä - huonoin IFK varmaan vuosiin. Ainokaisen teki kait Mäntylä omiin?!?
2. Tappara oli huono - Alussa helpot maalit Lundelin, päätypleksin ja Ahlqvistin länkien avustuksella.
3. Rantala oli kyllä niin paska kun voi paska olla. Välillä ei oikein tiennyt kumpi joukkue on saamassa jäähyn.
4. Pisteet Billylle ettei hermostunut Mäntylän taklauksesta - tuli niin nopeasti ettei tiedä oliko puhdas vai ei. E1:stä nähtynä puhalteli vain että olisiko ilmat olleet pihalla. Ei mielestäni päähän kohdistunut taklaus? Eihän Mäntylä edes ylettäisi osumaan päähän :)
5. Tappara kahvasi ja koukki toisessa erässä kun oli IFK:n momentum - vieraissa ei tarvitse viihdyttää kotiyleisöä.
6. 1-5 tulos ei jätä kyllä mitään selittelemistä. Tappara viimeisteli hyvällä prosentilla ja 3 pistettä matkasivat Tampereelle.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Feenix kirjoitti:
Tappara oli huono, IFK oli paska ja Rantala oli PASKIN!!!
Tappara pääsi alussa johtoon parilla hieman onnekkaalla maalilla, mutta en halua selitellä näistä pompuista, koska IFK:lle tarjottiin myös maalia useaan otteeseen. Peli oli huonoin näkemäni PITKÄÄN aikaan. Kumpikaan joukkue ei pelannut oikeastaan ollenkaan. Tunnelma ei ollut hyvä ja ihmettelinkin, että miksi E9 oli niin hiljainen. Tapparalle ansaitut pisteet, kun pystyi maalipaikat hyväkseen käyttämään.
Lopuksi vielä toivon, että tätä Rantalaa ei enää otteluita päästetä tuomitsemaan.

Tappara on ollut hyvä jos voittaa vieraissa :) siksi harvinaista se on tällä kaudella ollut.
Radiosta kuunneltuna Rantala pilasi pelin vaihteeksi.
Se Viinasen 2+2 tuli siitä ilmeisesti ku tää mäntti ei viheltänyt peliä ajoissa poikki ja aiheutti torikokouksen.
Näin kävi useammin.
Mutta ei ole ensimmäinen kerta tällä kaudella kun on tapparan pelissä ollut ulkona, lisäksi hyötyjänä linjasta on ollut vastustaja.
En tosin tiedä tämän päivän pelistä miten oli?
Mut pääasia kuitenkin että tamperelaisten luistin kulkee ja Pappa-Ojanen on piakkoin syöttöpörssin kärjessä! :)
 

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kymmenen analyyttistä yritystä

1. Oli kyllä ihmeellinen alku koko ottelu. Ei ole tuollaista HIFK.ta nähty pitkään aikaan. Koko alkupanostus puuttui. Kumpikin joukkue sai luistella ympäri kaukaloa ja sommitella vapaasti. HIFK yritti jotenkin pelata vauhtikiekkoa ilman vauhtia.
2. Tämä löysä alku, joka varmasti johti eilisestä kostautui heti. Tappara oli kiitettävällä asenteella ottelun alusta lähtien liikkeellä, ja teki paikoista maalit.
Ja ei kun Janne vaihtoon, vaikka oli syytön näihin kahteen.
3. Sitten alkoi Rantala show joka kestikin koko ottelun. On aivan käsittämätöntä, että tällaiset pellet saa tuomaroida sm-liigassa. Rantala ei välttämättä ratkaissut ottelua, mutta koko puhaltelu oli täynnä virheitä, ja sitten virheiden kuittausta, ja sitten vielä huonon omatunnon korjausvihellyksiä. Tästä kärsivät molemmat joukkueet, ehkä pikkasen enemmän HIFK alussa.Tuomaripassi pois tältä kaverilta.
4. HIFK.n peli oli kaikilta osin munatonta ja halutonta koko eka ja vika erä. Vähän tsemppiä oli toisessa erässä, kun vielä oli uskoa, että jotain voisi saada aikaan, mutta turhaan.
5. Tänään oli muuten enemmän syöttöjä omien pelaajien jalkoihin kuin vapaalle jäälle. Suurin osa syötöistä tuli hokkareihin tai taakse. Jopa Cmurphy oli aivan yössä avausten kanssa.
6. Tibbets näytti pari oivallista syöttöä, ja pari maalille ajoa, muuten aika hiljaista poikaa. Sai sitten tuon kympin Rantalapelleltä, kun laukoi totuuden miehen suorituksesta. Ei tainnut dumari oikein tykätä totuuden torven viestistä.
7. Tappara pelasi hienon pelin, ilman suurempia ponnistuksia. Teki alussa tarvittavat maalit, ja pelasi fiksua vieraspeliä sen jälkeen.
8. Baxter säästi meidän parhaimmat kaverit sitten kolmannessa erässä kun ottelu oli ratkennut ja antoi 3-4 ketjuille jääaikaa. Ihan fiksua, seuraava peli on torstaina.
9. HFIK ei voi syyttää muita kuin itseään. Ei ole vielä mitään otteluruuhkaa. Narriottelusta on monta päivää, ja edellinen peli oli eilen. Kyllä tämän tason porukka pitää pystyä pelaamaan kaksi peliä peräkkäin. Perjantaina voi sitten olla väsynyt, sen ymmärtää jo. Mutta ei tänään.
10. On se vaan ihmeellistä, että kun peli ei lähde kulkemaan, niin sitten on myös epäonni jatkuvana kaverina. Kiekko pomppi monta kertaa toisessa erässä juuri väärään suuntaan. Sellaista se on.

Parempi joukkue voitti tänään ansaitusti. Onnea Tapparalle!
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
bull kirjoitti:
Vielä tosta Tibbettsiin osuneesta pommista, et tuliko käsi (kyynerpää?) suoraan päähän?

Ei tullut. Ihan (tyyli)puhdas ja oikeaoppinen perustaklaus kädet alhaalla pysyen. Ei muutenkaan mitään sääntöjen vastaista tuossa.Tapahtui noin metrin päässä siitä missä istuin. Tuli sopivasti hieman puskista tuo taklaus noin Tibbettsin kannalta ettei ollut valmiina ottamaan sitä vastaan ja siitä seurauksen tilapäinen ilmojen loppuminen Tibbettsin pallean tienoilta.

Edit. Terveisiä vaan sinne toiseen otteluketjuun että ainakin sivuunkirjoittanut antoi rehdit aplodit niin tuolle Mäntylän kuin Laineen taklauksellekin. Vaikkei kieltämättä paljoa hymyilyttänyt.
 
Viimeksi muokattu:

Taasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat
Saatan toistaa jo aikaisemmin kirjoitettuja 'teesejä', mutta:

Ei hyvää päivää että oli umpisurkea peli!
Tappara ansaitsi voiton.

Ekassa erässä ihmettelin, kun ei jäähyjä tullut, varsinkin kun havaitsin kuka oli tuomarina. Vieruskaverille ehdin toteamaan: 'Hei, eikös tuo ole se josta aikoinaan Ahvenanmaan turnauksessa lähetin kyselyä että kuka ¤)%(¤)(%")¤(% Rantala!!!!' Ja vastaus: 'Turun lahja jääkiekkotuomaroinnille' tjsp.
No enivei, ei HIFK tuomariin kaatunut vaan omaan munattomuuteen ja saamattomuuteen. Kovin etukäteen hehkuteltu että ei tämä otteluruuhka mitään vaikuta, mutta tuolla pelillä tulee kyllä Kuopiossakin turpaan ja lujaa!

Ylivoimalla hienoja kiekonsiirtelyjä, mutta ei niillä mitään maaleja tehdä! Laukokaa, pojat laukokaa!!! ARGH!

Tämän hienon kiekkoillan kruunasi se 'tapparapissis'neitijoukko, jotka eivät ole tainneet ratiritejä ennen nähdä. Pysäkillä ei seistä niin etteivät muut pääse haluamaansa ratikkaan! Stana, kele, ttu... Kiitos teidän, myöhästyin metrosta ja jatkobussiyhteydestä. Palkakseni sain kuunnella teidän ihanaakin ihanampaa 'kiekkoanalyysiä' kikatusten kera. Tsiisös.
 

Kucera

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Chiefs
Mietteitä illan ottelusta,

Hifk:
-flekmaattinen esitys
-turhia syöttöjä maalintekopaikoissa
-veskarit ei pitänyt ifk:ta pelissä mukana
-tunnelma hallissa oli vaisu

Tappara:
-hyvä alku
-Ojanen loistava
-Laineen "jalkakynä" 3.erässä
-kohtalainen liike (vrt.hifk)
-hyvää pelin jäädyttämistä
-virkkunen ulos!
-Aalto hasardipakki, poislukien yv:t

Rantala:
-oransseilla laseilla ok peli. Uskalsi viheltää kotijoukkueelle jäähyjä, vaikkakin muutama kyseenalainen boksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös