Mainos

3. Välieräottelu Kärpät - HIFK, 31.3 klo 18.30 Raksilassa

  • 60 401
  • 434

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Kermit
Päinvastoin, Nikke taitaa olla liigan paras kassari tällä(kin?) kaudella. Ei silti välttämättä tässä PO-sarjassa, Janne on sen verran tulessa juuri nyt.

Eikä missään muussakaan PO-sarjassa tänä vuonna. Ei ainakaan tilastojen mukaan. Bäckström on itse asiassa jäljellä olevien joukkueiden maalivahdeista selvästi heikoin. Lundell (1,32), Puurula (1,48) ja Lassila (1,56) ovat päästäneet selvästi vähemmän maaleja / 60min. kuin Bäckström (2,23).
Ja prosenteissakin Bäckström ainoana jää alle 94:n.

Alkaa olla muuten nuo päästetyt maalit sillä tasolla, että kohta pelataan pelkkiä jalkapallolukemia. Ei hyvä.
 

Koala

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManU, TPS - HIFK 16.03.1999
IFK:lla vauhti päällä, eikä sitä Pohjolan tuuli vavisuta. Uskoisin HIFK:n menevän ensimmäisessä erässä parin maalin johtoon, josta Kärpät ei enää nouse. Sitten Helsinkiin, jossa IFK repäisee täyden hallillisen edessä ja etenee finaaliin TPS:ää vastaan, jossa tuomitsee J. Levonen. Déja Vu pour l'année 1999.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Viestin lähetti Tarmo
Olkoon sitten niin mutta totuushan on, että Suomi alkoi menestyä kansainvälisellä tasolla paremmin Curren aikoihin ja orastavaa menestystä tuli teidän Penan valmennusajalla. Saunakaveri on sitten päävalmentajaurallaan saanut jonkinlaista menestystä mutta pitää muistaa, että pelaaminen on nykytasolla ammattimaisempaa jonka vuoksi valmentajilla on täysin eri materiaali käytettävissä kuin esim 80 luvulla.

Silti ”ylileveät housut”Ara on itkijöiden kruunaamaton kuningas vai pitäiskö sanoa ”menestynein itkevä valmentaja” tai ”eniten itkevä menestynyt valmentaja”, ihan miten vaan. Kyllähän Kakekin paljon itkee, siitä ei käy kieltäminen.

Uskomatonta puusilmäisyyttä.

Kuinka sinusta se on itkua jos Aravirta heittää läpällä/kuittina, että Pitkämäellä on liian suuret housut? Samanlailla Vallinkin heitti eilisessä haastattelussa kuitin. Media sitten teki näistä Pitkämäen housuista ison jutun ja tottahan se on, että Aran puheessa oli totuuden siemen. En minä kuitenkaan tuosta vielä itkua saa.

Minä en saa myöskään nauhojen lähettelystä itkua tekemälläkään. Siinä ei ensinnäkään sanota sanaakaan ja toisekseen se on reilu menetelmä olla tuomitsematta ketään omien näkemysten mukaan. Siinä kurinpitäjä joko langettaa rangaistuksen tai sitten ei ja that´s it.

Itkuksi voidaan luokitella sivukaupalla tuomareista, pelaajista tai pelityylistä valittaminen jota Heikkilä toteutti juuri eilisen ottelun jälkeen. Silloin jos kaveria (Heikkilä) haastatellaan ja vikaa löytyy vain ja ainoastaan muista, niin se menee itkun piikkiin. Toinen itkemis menetelmä on mielestäni Alpo Suhosen käyttämä "itken joka ottelun jälkeen jostain vaikka ei olisi mitään syytä" menetelmä.

Joten kyllä Heikkilä johtaa itkuissa puhtaasti 100-0.

Mitä tulee Aravirran savutuksiin, niin käypäs katsomassa ne uudelleen. Aravirta on saavuttanut niin paljon mitaleita, ettei Heikkilästä voi puhua edes samana päivänä. Ainoa Suomalainen valmentaja joka on saavutuksiltaan samaa kastia on Hannu Jortikka ja tämäkin ainoastaan SM-tason mitaleista puhuttaessa joissa Jortsu on myöskin edellä.

Mitä tulee materiaaliin, niin enpä nyt sanoisi sen olevan hirveän paljon kummoisempaa nykyään verrattaessa muihin maihin. Suomella ei ole ikinä ollut Aravirran aikana kuin maximissaan 2-3 edes tähdeksi luokiteltavaa pelaajaa samaan aikaan joukkueessa jos sitäkään. Suurin osa Suomalaisista NHL pelaajista on näitä 3-4 kentän puurtajia ja niillekin paikoille kohtalaisen huonoja pistetehtailijoita. Maalivahtejakin on alkanut tupsahdella vasta lähivuosina ja yksikään heistä ei Aravirran aikana ollut NHL joukkueessaan ykkösenä.

Silti Ara on pystynyt puristamaan näistä joukkueista sen maximi potentiaalin ja vielä monesti todella iloisen hyökkäävällä pelillä. Yleensä Suomen joukkue on pyöritellyt vielä vastustajien nimi jengejä mitenpäin tahtoo ja raivannut tiensä finaaleihin. Onnettoman huono tuuri, pelaajien viimeistely ja paineensieto kyky on suistanut Suomen mitaleilta.

Aravirta on saavutuksiltaan euroopan ja ehkä jopa maailman tasolla yksi aivan huipuista kansainvälisellä tasolla. Mietipä jos Aralla olisi ollut käytössään kaikki Kanadan, Venäjän, Ruotsin tai Tsekin tähdet. Voi olla, että olisi olut aika yksipuolista voitto kulkua Aravirralla.

Valmentaja meriitit Aravirralle 1000-0

Jottei menisi ihan ohi aiheen (vaikka se näköjään on mennyt jo), niin HIFK voittaa kamppailun 1-0 ja maalin tekee Roman Vopat.
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Loistavaa tekstiä

Erittäin hyvin kirjoitettu teksti. Olen useasti itsekin miettinyt tätä Hannu Aravirran menestystä monella eri mittarilla mitattuna, ja kyllä saavutukset ovat huikeat. Jos hän nyt vie HIFK:n finaaleihin, niin tuleepa taas yksi sulka hattuun. Teksti koskien maajoukkuetta on täysin paikkansapitävää, kaikkien on katsottava Suomen maajoukkueen materiaalia viimeisltä kausilta. Ei se mikään ihme nippu ole ollut verrattuna esim Ruotsiin, Slovakiaan, Venäjään, Kanadaan ja Tsekkiin. Silti lähes poikkeuksetta mitaleita.

En kommentoi enempää hyvää tekstiä.
 

Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Game nro 3

Toivottavasti Kärppä-leirissä unhodetaan eilisen karvas tappio ja keskitytään huomiseen kotipeliin. Heikkilänkin kannattaisi lopettaa turhat itkut, vaikka niissä olisikin perää. Totuus on, että Kärppien peli takkuaa aivan muista kuin tuomarisyistä. Kova peli tulossa eittämättä, Kärpillä ehkäpä hieman paineita, sillä kotitappioon ei tässä sarjassa ole missään nimessä varaa.

Hifk on ollut odotetun vahva ja taisteleva joukkue, mutta jotenkin yhä tuntuu, että paremmalla viimeistelyllä Kärpät tekisi itselleen elämän helpommaksi. Kärppien tulisi ehdottomasti hyödyntää painostusjaksonsa (kuten eilen ei käynyt). Puolustus oli eilen parissa maalissa hukassa, mutta enemmän tasonnousua odotan hyökkäyspäädyssä. Viuhkolan kentän pitäisi nousta esiin ja tehdä myös pusseja, eikä vain pyörittää kulmissa. Jännä asia edellisen ottelun keskustelua lukiessani oli hifk katsojien poikkeavat näkemykset kärppien liikkeestä. Osa katsoi, että Kärpät joutui kahvaamaan kun liike ei riittänyt, osa puolestaan näki Kärppien liikkuneen kotijoukkuetta paremmin.

Kova usko Kärppiin on, eilinen oli peli playoff-vääntöä joka olisi voinut kääntyä kumminpäin tahansa, kuten eka peli täällä Oulussakin. Onnella on siis sijansa, mutta yleensä parempi nämä sarjat yleensä vie, hope it's Kärpät.

Odotukset

-Laittaako Lundell oikeasti syömään sanani, että hän tulee vielä romahtamaan jossain pelissä???
-Onko Vihkon luistimet todella niin tylsät, että pysyssä ei tahdo pysyä kun iso mies tulee kohti (*psyykkausta*)
-Jatkaako Pärä siitä mihin viime pelissä jäi (hope NOT)

-Liikettä tulee löytyä Kärppä-pohkeista ja paikoista pussiin
-Tenkrat, Machulda, Lievers, Viuhkola, Smyth... MAALEJA
-kotiyleisö huutamaan, lauantain esitys oli luokaton
-Aarnio, Smyth jne TAKLAUKSIA
-Kake, pidä mölyt mahassa vaikka miten sapettaisi, tehdään vaikka kaikki maalit alivoimalla

By the way, ifklle 2 jäähyä eilises matsis, oliko todella noin siisti peli?

KÄRPÄT voittaa.... sanotaan vaikka 3/4-1/2
 

Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
No jaa...

Viestin lähetti Ck
Uskomatonta puusilmäisyyttä.

Mitä tulee Aravirran savutuksiin, niin käypäs katsomassa ne uudelleen. Aravirta on saavuttanut niin paljon mitaleita, ettei Heikkilästä voi puhua edes samana päivänä. Ainoa Suomalainen valmentaja joka on saavutuksiltaan samaa kastia on Hannu Jortikka ja tämäkin ainoastaan SM-tason mitaleista puhuttaessa joissa Jortsu on myöskin edellä.

Aravirta on saavutuksiltaan euroopan ja ehkä jopa maailman tasolla yksi aivan huipuista kansainvälisellä tasolla.


Onhan Aravirta oikeasti ansioitunut valmentaja, sitä ei käy kieltäminen. Mutta kyllähän osa pelaajistostakin oli Hannua vastaan muutamissa mm-kisoissa, ja maajoukkuevuosista jäi vähän sellainen "ei ikinä voita mitään" maku. Mielestäni Aravirta jatkoi liian kauan maajoukkueen peräsimessä. MUTTA en siis kiellä, etteikö tämä herra olisi loistava valmentaja.

Tämä itkukeskustelu on naurettava. Ja yleensäkin Heikkilän mollaaminen. Kari Heikkilä on noussut puskista kuuluisuuteen, on nöyrä valmentaja, joka on nostanut kärpistä junioreita esiin. Tuomareiden suuntaan antaa risuja häviävän joukkueen valmentaja joka toinen kerta, olkoon mikä tahansa joukkue. Kyllähän Aravirtakin on tähän "itkemiseen" ryhtynyt, mutta mitä sitten. Pelaajat nää pelit ratkaisee, ja ette voi tosissaan väittää, etteikö Heikkilä olisi hyvä valmentaja?? Sitä paitsi on turha verrata Jortikkaa/Aravirtaa Heikkilään, valmennusvuosissa on iso ero, kuten myös joukkueissa. Heikkilä on tulevaisuuden nimi, ehkä ensi kauden LUKON koutsi =)

Off topic mut oli pakko reagoida, tsori
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Game nro 3

Viestin lähetti Wezah

Odotukset

-Laittaako Lundell oikeasti syömään sanani, että hän tulee vielä romahtamaan jossain pelissä???

Älä kuitenkaan pidätä hengitystäsi :)
Janne on osoittanut upeaa henkistä ja fyysistä venymiskykyä jo nyt. Kävi Oulussa - jossa viimeistään romahduksen piti tapahtua - pelaamassa, huomasitko? On Nikkeä parempi sektorilla päästetyt maalit/torjuntaprossat. Tirppasetko vaikka hitusen tabascoa palan painikkeeksi?
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Re: No jaa...

Viestin lähetti Wezah
Kari Heikkilä on noussut puskista kuuluisuuteen, on nöyrä valmentaja, joka on nostanut kärpistä junioreita esiin.

Voin kyllä mielelläni antaa Kakelle myös krediittiä näistä mainitsemistasi asioista. Ihan mainio valmentaja näin liiga tasolla ja voi joskus jopa voittaakin jotain. Ehkä jopa tänä keväänä, mutta niin kuin itsekin sanoit on Heikkilä vielä kaukana saavutuksista joihin Ara ja Jortsu ovat pystyneet. Suurin syy tuohon kirjoiukseeni oli tämä "Tarmo" ja hänen kaltaisensa kirjoittajat joilla ei ole mitään rotia heidän ulostuksissaan.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Liverpool F.C.
NY Rangers
Kake on pelimies, kun saa jopa aina niin karskit ja kovat IFK-fanitkin kirjoittamaan näin katkeraa tekstiä kuin tässä ketjussa on.

Ottakaapa itse kukin ne nenäliinat esille, kuivatkaa kyyneleet ja keskittykää itkemisen sijaan itse peliin, sillä tämä on HYVÄ ottelusarja, jossa on kaksi erittäin HYVÄÄ joukkuetta, jotka pelaavat HYVÄÄ lätkää.

Tarkempaa analyysiä pelistä tulossa huomenna ja toivottavasti siihen mennessä IFK-fanien poru Heikkilästä on vaihtunut joksikin muuksi. Pistäkää vaikka jotain hauskoja provoja, pilke silmäkulmassa you know. Ei niin vakavaa :)

Kake vie teitä 100-0.
 

jakumia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kake lupasi kaivaa hihastaan uusia valtteja. Mitähän ne kaken valtit ovat? Sellaisia ei viime vuosien aikana ole nähty. On pelannut niin mielikuvituksetonta pokeria, että naapurit ovat lukeneet peliä kuin oikein päin käännettyjä kortteja. Kortit vain ovat olleet koko ajan melko kovia, joten tänne asti on niiden voimalla pyristelty.

Vaan entä nyt, kun kaikki on katsottu?

Joukkueen tulisi keksiä ne valtit omasta pakastaan, ottaa ohjat omiin vanttuisiin; kääntämättömiä kortteja varmasti riittää. Yksi avaintekijä on pakkiosaston pelitapa. Herra K on niitä miehiä, jotka käskevät kevätlaitumelle lasketun härän raivolla peliin suhtautuvan pakin pitää tinkimättämästi kiinni sinisestä. Ja kun kaveri pääsee hätistämään vähän reppuselkäisiä Kärppähyökkääjiä, pitää kiltisti panna pakki silmään, ettei satu vahinkoa.

Kaken Kärpissä puolustajien rooli on tässä mielessä kaikista liigajoukkueista ehdottomin.

Maanantaina kuitenkin Kärpät teki maalinsa puolustajan (Vallin)röyhkeän haastamisen seurauksena.

Joo. Ei sekään riitä, että tehdään ihmeitä hyökkäyspäässä, jos ei panna kroppaa likoon omassa. Sellainen on ollut harvinaista tähänastisissa pudotuskoitoksissa, varsinkin maanantaina. Oli vissiin kuppeet niin kippeet, ettei sätkää kestäny kääriä. Tai sitten uhrimieltä säästellään finaaleihin...

Jos, ja kun, pojat Oulusta uskaltavat tehdä rohkeita, ja kipeitäkin ratkaisuja, voimme voittaa. Ellei, kaveri kyllä käyttää tarjotun sauman.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Patelan pipomies
Kake on pelimies, kun saa jopa aina niin karskit ja kovat IFK-fanitkin kirjoittamaan näin katkeraa tekstiä kuin tässä ketjussa on.

Pelimies on, ehdottomasti. Mikäköhän oli alla olevan lausuman tarkoitus. Päättömämpää tekstiä en ole tämän PO-kevään aikana kuullut yhdenkään valmentajan sanovan.

"Tuomarilinja on ollut täydellinen floppi koko play offsien ajan. Päätuomari Jari Levonen löysi vain kaksi syytä pistää HIFK jäähylle. Se oli liian vähän", latasi Heikkilä.

Kaksi jäähyä IFK:lle oli siis liian vähän. Olisi hauska tietää oliko kolme jäähyä Kärpille liikaa, sopivasti vai myöskin liian vähän.

Heikkilän narinaan voi kyllä sikäli yhtyä, että kyllä minkäin olisin IFK:lle voinut huoletta lisätä vähintään 5 kakkosta. Samalla skaalalla Kärppien jäähymäärän olisi voinut kertoa viidellä. Mutta olkoon, kai Heikkilä puheillaan pyrkii saamaan seuraavan tuomarin puolelleen. Ja ehkä se Oulussa onnistuukin, mutta ei riitä silti voittoon. Aneemiset on Heikkilän keinot, suorastaan surkeat. Kaikkien aikojen floppi. Jortikka oli oikeassa.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti jakumia
Kake lupasi kaivaa hihastaan uusia valtteja. Mitähän ne kaken valtit ovat?

Villi arvaus: viimeksi ei tullut pressiin, huomenna ei tule koko matsiin?
Laittaa pojille tekstarin: me on hävitty tää peli.
 

Jeff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet
Jos Kake on kommenteillaan horjuttanut yhtä pahasti IFKn joukuetta kuin mitä sen faneja, niin hyvä niin. :-) Kake itkee, mutta niin tekee muutkin. Joka ikinen valmentaja. Aivan sama mulle vaikka valittaa kuinkapaljon tahansa, jos lehdet jaksavat kirjoitella. Ei se tee kakesta sen huonompaa tai parempaa valmentajaa. Heikkilä on kuitenkin hoitanut hommansa aivan ok nämä vuodet. Kaken tekemisissä on kritisoitavaa, mutta niin on jokaisen muunkin valmentajan tekemisissä. Ei maalivahdin housuista itkeminen ole yhtään sen kunniakaampaa kuin tuomareista itkeminen. Ja muistakaa, että kake myös kehuu tuomaria/vastustajaa mikäli aihetta löytyy. Näin on käynyt kauden mittaan monesti.
 

Dave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä on Kake Heikkilä pistänyt vastapuolen fanit raivon partaalle. No se on sitä play off -psyykkaysta. Jos tällä parikin jäähytuomiota saadaan muutetuksi, sittenhän se jo kannatti. Videoita ei Kake kuitenkaan viekä ole lähetellyt, mistä syystä minusta Aravirta johtaa vielä itkuottelua. Jäähykitinät kun ovat koko lailla tasan. Jännä muutenkin havaita miten yhteiskuntamme suurimmat itkupillit ja kitisijät ovat seuloutuneet juuri liigavalmentajiksi. Ei kai näistä raukkiksista vissiin oikeisiin töihin olisikaan.

Minusta Kärpät on pikkusen niskan päällä tässä ottelusarjassa. Pitäisi saada lisää kylmähermoisuutta maalipaikkoihin. Jätkät hakkaa kiekkoa Lundellin rinnuksiin tai ohi tai höntyilee läpiajot pitkin kaukalon nurkkia. Paikkojahan tulee vääjäämättä, koska Kärppien maalineduspeli on ollut pykälän HIFKiä parempaa. HIFKin paljon puhuttu maalinedustakovuus on tämän sarjan perusteella näköjään pelkkää legendaa, toisin sanoen muutamien hard core -värilasifanien ylläpitämää hölynpölyä.

Kärppien kaikki maalit ovat tulleet tässä sarjassa hyvän maalineduspelin takia. Viime pelissä Aarnio lapioi kiekon römpsään HIFKin pakin sylistä ja Pyörälä sai toisessa maalissa tehdä maskia kaikessa rauhassa. Ensimmäisessä pelissä juonikkaat superpuolustajat Söderholm ja Karalahti olivat kuutamolla ja Brett herkutteli tyhjän maalin edessä karat sisään. Ainoa mikä maalin edestä siirrettiin oli kiekko ja sekin maaliin. Lehtonen taas ehti monen metrin päästä ensimmäisenä irtokiekkoon ja Tenkratin maalissa koko IFKn remppa pelasi itsensä kahville mitä mielikuvituksellisemmilla tavoilla. Varsinkin nro 14 (Turunen?) on pelaaja, joka Kärpissä ei varmaan mahtuisi edes farmiin. Jäänyt mieleen ainoastaan urheiluruudun klipeistä joissa kiekko lyödään IFKn häkkiin. Tällä kertaa erehtyi koukkimaan väärää miestä ja maila tarttui saman tien kiinni ja game over.

Näitä maaliedusmellastamisia täytyy vain käyttää kovemmalla prosentilla hyväksi, koska niitä tulee koko ajan. Onhan se Lundelli iso mies, mutta ei se sokkona koko maalia peitä. Viime pelikin loppujen lopuksi kaatui pariin tuurimaaliin. Hermot, ne tämän ratkaisee. Kärppien pahin vastus on nyt oma pääkoppa.

Edit: taitaa Turunen olla vielä kaiken lisäksi hyökkääjä vaikka olen aina kuvitellut pakiksi. On kyllä näkymätön jätkä, en muista vielä kertaakaan hyökänneen kohti Kärppien maalia. Tekasee varmaan ens pelissä maalin tai pari.
 
Viimeksi muokattu:

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Jeff
Ei maalivahdin housuista itkeminen ole yhtään sen kunniakaampaa kuin tuomareista itkeminen.

Kuinkakohan monta kertaa tämä pitää oikaista, ennekuin tieto sisäistetään pohjoisessa. Ara puhui vihollisen housuista tasan yhtä paljon ja samaan sävyyn kuin Vallin. Eipä siitä enempää.
 

kymppipaita

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AcOulu, Liverpool, Barca
Huomenna taas mennään lujaa. Raksilan lentokenttä antaa kotijoukkueelle edun käyttää nopeutta ja väsyttää Hifk:n pakkeja.
Harkinsit ovat pelanneet kovia minuutteja , joka ei voi olla näkymättä luistimen kulussa. Tahtoa ja sisua niistä kyllä löytyy. Pärssinen on minun henk.koht. Hifk suosikki. Maajoukkueeseen toivottavasti valitaan. Mutta Kärppien puolesta, kun liputetaan ja äänijänteitä kulutetaan niin odotan huomenna kuitennkin taas ratkaisijana olevan herran #62. Saarenheimollekin toivoisi jo onnistumista niin kovaa työtä hän on tehnyt kulmissa tähänkin asti. Nikke on oleva muuri ja Lundellille huono päivä.
Lopputulos 7 - 3.
 

Ali Voima

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jep Hifk romahtaa Kärppien pyörityksessä 8-2.

PS: ara ei ota aikalisää eikä vaihda maalivahtia.
 

Tinde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bajen, NY Rangers, Arsenal
Viestin lähetti Dave
Kyllä on Kake Heikkilä pistänyt vastapuolen fanit raivon partaalle.

On teillä ego:) Voin paljastaa salaisuuden; me täällä ruudun toisella puolella kyllä nauretaan ääneen teidän Kakelle, ja välillä heitetään vähän lisää löylyä kun meinaa mennä pelkäksi hihitykseksi. Mutta ei siinä mitään, jatkakaa. Tää on hauskaa!
 

kipe#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM-liigaJengit + MestisJengit + SuomisarjaJengit
Kyllä on molemmilla faneilla niin tunne pinnassa, että ei pystytä käsittelemään edes yksinkertaisimpia asioita tulevasta pelistä, mutta toisaalta sitähän fanius on. Ollaan tunteella mukana oman asian puolesta. Välillä menee kyllä vähän yli tyyliin: haista sinä P***A ..... haista ite jnejne, mutta ASIAAN.

Huominen peli vähän jänskättää. Paljon on pelissä.
Molemmilla joukkueilla on aika hyvin pullat uunissa. Helsingin peli osoitti sen, että tasaista on. Molemmat saivat järjesteltyä maalipaikkoja ja loppujen lopuksi myös niitä maaleja. Kärpät ei pystynyt kuitenkaan pelaamaan hyvin maalin jälkeistä vaihtoa, joka lopulta koitui kohtaloksi. Tällaista ei saa enää kotikentällä tapahtua.

HIFK on aikaisemmissa peleissä osoittautunut huomattavasti tehokkaammaksi hyökkäyspäässä. Ensimmäisessä pelissä se tarvitsi kaksi paikkaa tullakseen tasoihin, ja viime pelissä maalipaikat menivät hienokseltaan kärpille, mutta HIFK korjasi voiton.

huomisessa pelissä ensimmäinen maali korostuu ja ylivoimat ovat todella tärkeässä roolissa


Minä lepään laukkuni.
 

Aku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lapuan Virkiä,
Rantsilan Raikas ja
Kiteen Kirkas
Huh huh.

Ootte te säälittäviä itkijöitä kaikki. Siis molemmista leireistä.

Ei ajatustakaan järkevästä tai analyyttisestä keskustelusta tulevasta, hyvin todennäköisesti suomalaisen mittapuun mukaan korkeatasoisesta jääkiekko-ottelusta.

Kaikki vaan itkee ja vinkuu kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta, koska paskat on housussa kun tuleva matsi pelottaa niin perkeleesti.

Otteluennakko? Ennemminkin itkuviidakko.
 

JPx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, klap-klap klap
Viestin lähetti Isaksson
"Tuomarilinja on ollut täydellinen floppi koko play offsien ajan. Päätuomari Jari Levonen löysi vain kaksi syytä pistää HIFK jäähylle. Se oli liian vähän", latasi Heikkilä.

Kaksi jäähyä IFK:lle oli siis liian vähän. Olisi hauska tietää oliko kolme jäähyä Kärpille liikaa, sopivasti vai myöskin liian vähän.

Sisälukutaito kunniaan. Kaksi syytä eli kahdesta eri rikkeestä jäähyt. Tässä tapauksessa koukkaaminen ja väkivaltaisuus. Tässä tarkoituksena varmaan sanoa, että hänen mielestään kentällä tapahtui esimerkiksi estämisiä tai ryntäämisiä, mutta näihin ei puututtu. Tähän taas en itse ota kantaa kun en ole peliä nähnyt.

No on ainakin Heikkilä saanut sohaistua kepillä ampiaispesää. Se koira älähtää, johon poikittainen napsahtaa vai miten se menee. Saa nähdä miten HIFK:n pelaajilla hermokontrolli pitää kun faneilla ainakin tuntuu jo pleijarikeitto kiuhuvan lupaavasti. Hyvä vain tietenkin. Huomenna se sitten nähdään taas.

Ensimmäinen peli Raksilassa oli monessa mielessä hyvä näin meikäläisittäin. Viisikkopeli pysyi pääsääntöisesti paremmin kasassa kuin aikoihin eikä miehiä monesti päässyt hukkumaan. Myös fyysisyydessä HIFK:ä tuolloin vietiin, mutta miten käy nyt. Tässä pelissä ei enää ole etua levon suhteen, joten lähtökohdat peliin alkavat olla aika tasan. Isommalla kentällä näyttäisi HIFK olevan huomattavasti heikommilla hieman hitaamman kalustonsa takia ja sitä kautta myös fyysinen peli vaikeutuu. Tuomarilinja vaikuttaa tietenkin paljon, mutta eiköhän luvassa ole hyvinkin samanlaista pleijariviheltämistä. Jos jäähyjä ei edellista peliä enempää vihellettä niin uskoisin tiukkaan vääntöön, joka päättyy 1-0 Kärpille. Saas nähdä... yhtä maalia suurempaan eroon en oikein usko siinäkään tapauksessa, että niitä maaleja mätettäisiin enemmänkin (poislukien tm im).
 

Gamemaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK // Kalpa sympatiat
Viestin lähetti Aku
Huh huh.

Ootte te säälittäviä itkijöitä kaikki. Siis molemmista leireistä.

Ei ajatustakaan järkevästä tai analyyttisestä keskustelusta tulevasta, hyvin todennäköisesti suomalaisen mittapuun mukaan korkeatasoisesta jääkiekko-ottelusta.

Kaikki vaan itkee ja vinkuu kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta, koska paskat on housussa kun tuleva matsi pelottaa niin perkeleesti.

Otteluennakko? Ennemminkin itkuviidakko.

voiko asiaa enää paremmin sanoa.. itseäni pelottaa nii perkeleesti tuleva ottelu.. en silti jaksa käydä vääntämään kättä kärppä fanien kanssa kenellä on isompi
virtuaalipippeli. LETS PLAY HOCKEY ja parempi voittaa.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti JPx
Sisälukutaito kunniaan. Kaksi syytä eli kahdesta eri rikkeestä jäähyt. Tässä tapauksessa koukkaaminen ja väkivaltaisuus.

Joo, kyllä tuo selvisi. Ymmärtäisin purkauksen, jos IFK olisi saanut esimerkiksi 10 jäähyä, mutta vain kahdesta eri syystä. Mutta kun kaikenkaikkiaan tuli vain kaksi jäähyä, niin on jokseenkin hankalaa löytää useampia kuin kaksi eri syytä.

Luonnollisesti Heikkilä kaipasi rangaistuksia niistä "aggressiivista" taklauksista, mitä kentällä hänen mukaansa nähtiin. Ja yhtä lailla kärkikarvaajan blokkaaminen mailalla lienee Heikkilän mukaan sallittua ja hyväksyttävää. Rivien välistä luen, että Heikkilän mielestä omat kolme jäähyä olivat ylärajalla.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Eikös täällä keskustelupalstojen kätköissä ole ihan omat threadinsa näille itku- ja vinku -tapauksille? Minkä ihmeen takia pitää alkaa tuohon "meidän isi > teidän isi" touhuun taas? Täällä piti käsitykseni mukaan puhua jääkiekosta, tässä threadissa tulevasta matsista. Kaiken muun, hoitaisitte privaviestein tai muissa threadeissa niin hyvä olisi.

Tiedän vähemmästäkin paukkuneen pelikieltoa. (wink wink)
..notta asettukkaahan ny poijjaat.

Oliko yllä oleva nyt se offtopic, vai tuo alempi?

Ennusmerkit ovat kohdallaan. En niitä paljasta, mutta sen kerron, että taikauskoinen kun olen, kaikki ennusmerkit pitävät paikkaansa.
Kärpät häviää tänään.
Liike kadoksissa, ajatus hukassa. Nöyrä pyyntöni on, ettei HIFK säästelisi tippaakaan! Kunnon selkäsauna vaan, heräis jätkät tähänkin sarjaan...

1-4
 

kritiikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähetti Ck
Uskomatonta puusilmäisyyttä.

Mitä tulee Aravirran savutuksiin, niin käypäs katsomassa ne uudelleen. Aravirta on saavuttanut niin paljon mitaleita, ettei Heikkilästä,,

Aravirta on saavutuksiltaan euroopan ja ehkä jopa maailman tasolla yksi aivan huipuista kansainvälisellä tasolla. Mietipä jos Aralla olisi ollut käytössään kaikki Kanadan, Venäjän, Ruotsin tai Tsekin tähdet. Voi olla, että olisi olut aika yksipuolista voitto kulkua Aravirralla.

Valmentaja meriitit Aravirralle 1000-0

Aravirran valmentaja- ansiot ovat tulleet siitä kun hänet valittiin Curren jälkeen maajoukkueen päävalmentajaksi, jolloin Suomella, toisin kuin tuossa annetaan ymmärtää oli todella hyvä, ja kilpailukykyinen voittajajoukkue käytössään.

Me emme tiedä mitä olisi tapahtunut jos valmentajana olisi ollut (joku muu) kuin Aravirta.

Tietysti tällä (jollain muulla) olisi myös ollut ns. parhaat miehet käytettävissään. Peluutus, ja tietyt ratkaisupelien sisällä tapahtuneet valmentajan ratkaisut olisivat olleet toisenlaisia.

Ehkäpä jotkut suurta mediahuomiota saaneet pelaajavalintaratkaisut olisivat olleet toisenlaisia. Esim. maalikuningas, ja tuon vuoden paras kotimainen pelaaja Kai Nurminen olisi ehkä pelannut, ja tuonut MM:n, jonka kuitenkin Aravirta jätti valitsematta.

Tai vaikka Ville Niemisen tapaus joka oudoksuttaa vieläkin. Mitä hiton viisautta, Aravirralla oli, jota yleisellä mielellä ei ollut kun jätti Villen valitsematta. Kisat päättyivät katastrofiin.

Tapaus Helminen, joka myöskin kuvaa Aravirran jonkun verran outoa logiikkaa tiettyihin ratkaisuihin.

Aravirralla oli joku ihmeellinen pakkomielle jättää aina joku yleisen mielipiteen kannalta (varma valinta) valitsematta, ja valita se josta yleinen mielipide spekuloi, "valitaankohan se taas, vaikka ikääkin alkaa olla."

Omana mielipiteenäni esitän: Suomella olisi nyt, ainakin kaksi maailmanmestaruutta, jos valmentajana olisi ollut se "joku muu."

Aravirta toki on menestynyt valmentaja koska hän istui sillä pallilla.
"Joku muu" samalla pallilla olisi nyt, vielä menestyneempi.

Toivottavasti illalla Oulussa Aravirta menestyisi.
Ehkä menestyykin ellei tee liian Aravirtamaisia ratkaisuja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös