26.9 Lukko - Saipa Äijänsuo

  • 4 705
  • 54

Siirappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Tampabay Lightning, Kotiteollisuus
Tais muuten olla Lukolle eka peli missä ei olla ekanerän jälkeen tappiolla. Tämä peli on nyt meidän uskon siihen vahvasti
 

Pioneer

Jäsen
Voittaminen vieraissa ei ole SaiPalle helppoa. Alle kahdessa minuutissa päästettiin kolme maalia, kun niitä edeltäneissä 53 minuutissa ei päästetty ainuttakaan. 2-1 olisi ollut vielä kiinniotettavissa, mutta ylipalkatun läskivanhuksen tolkuton imurointi sinetöi tappion.

Vituttaa ja rankasti, mutta ei voi mitään. Huomenna kahta kauheammalla sykkeellä Ässien kimppuun ja voitto kotiin!

edit: Pekkala jatkaa sysipaskoja otteitaan. Lukon ensimmäisessä maalissa mies vietiin aivan kahville oman maalin kulmalla. Ei näin! Mestikseen hakemaan vauhtia?
 
Viimeksi muokattu:

Juanito

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jaahans. Menin 0-1 tilanteessa suihkuun, ja puhtaan raikkaana tilanne olikin 3-1. Eikä todellakaan puhuta mistään pitkästä suihkusta. Surullisinta tässä on se että tää ei edes yllätä yhtään. Viime kaudella ihan sama juttu. Etenkin kevätpuolella hävittiin suunnilleen kaikki pelit kolmannessa erässä. Toki positiivista on se että jännitys säilyi näinkin pitkään. Alkuhan oli suorastaan loistava. Way to go...
 

strongelf

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
???

Mitä mahtoi Kaartisen Sami tehdä tuon tuhoisan jäähyn edestä?

Edit:

Onnea Lukolle makoisista pisteistä, kävispä meillekkin joskus noin.....

Ei taida huomennakaan olla helpot puhteet tiedossa - Vallua kaivattas pikaisesti apuihin....
 
Viimeksi muokattu:

sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa
joopa joo

Eipä taaskaan vieraspistettä, Skrikokin näköjään taktikoi ja otti aikalisän ajassa 59,16. Olisikohan ollut Lukon toisenmaalin jälkeen aikalisän paikka, tosin viimeinen erähän on pelattu pelkästään Saipan päädyssä ainakin jos maalivahtien torjuntoja katsoo.
No onhan päivä vielä huomennakin !!!
 

omasch

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Detroit Red Wings
51.41 SaiPa Sami Kaartinen Pelin viivyttäminen 2min
53.42 Quinn Hancock 1-1 (Pasi Saarela)
55.24 Markku Tähtinen 2-1 (Joe Murphy)
55.35 Teemu Kesä 3-1 (Jaakko Harikkala, Quinn Hancock)

Okei. Toi Lukon eka maali annettakoon anteeksi, koska Kaartinen on tuskin ehtinyt jäälle kun verkko on heilahtanut. Toinen maali voi olla taas sitä perus SaiPaa. Kun johtoasema on kerran menetetty, niin selkä hiukan suoristuu. Mutta toi kolmas...Jos vastustaja kääntää reilussa puolessatoista minuutissa pelin numeroista 0-1 numeroihin 2-1, luulisi minkä tahansa joukkueen tulistuvan ja pelaavan ainakin oman pään tarkasti, mutta ei....11 sekkaa ja taas heiluu. Ei näin.

Ennen kuin kukaan paikanpäällä ollut alkaa kehua repostelemaan maalien kauneutta, niin sanottakoon omana mielipiteenä että vaikka Lukon kolmas ois ollu kuinka nätti tahansa, niin SaiPan puolustuspelaamisesta on täytynyt löytyä paljon vikaa jotta maalin synty noinkin nopeasti keskialoituksen jälkeen on mahdollista.
 

bluefox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
...onnex tuli voitto.....jokela oli mies paikallaan tänään! Pistin sattumalt antin tänään liigapörssiinkiin. Toivottavast antti on kehissä sunnuntainakin!
Kaartisen jäähy ei ollu kaartisen aiheuttama vaan saipan joukkuerangaistus mikä tuli saipan kikkailuista vaihdoissa.
 

jm

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Lalli™

Ennen kuin kukaan paikanpäällä ollut alkaa kehua repostelemaan maalien kauneutta, niin sanottakoon omana mielipiteenä että vaikka Lukon kolmas ois ollu kuinka nätti tahansa, niin SaiPan puolustuspelaamisesta on täytynyt löytyä paljon vikaa jotta maalin synty noinkin nopeasti keskialoituksen jälkeen on mahdollista.

Ainakin radion mukaan tuo kolmas osuma oli pomppiva kiekko puolesta kentästä, jonka Myllys onnistuneesti päästi sisään.
 

Siirappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Tampabay Lightning, Kotiteollisuus
Lukolta hyvä voitto vaihteeksi vieläkin kyllä hieman harmittaa sössitty peli Pelicaaneja vastaan, mutta saatiin hiukan balsamia haavoille ja taistelu jatkuu sunnuntaina Oulussa. Onnea Lukolle voitosta ja Jokelalle loistavasta pelistä oli kyllä luottamisen arvoinen tämä lupaa hyvää sillä nyt Vehasenkin tarvitsee ruveta näyttämään osaamistaan tai kohta löytää itseään penkiltä enemmänkin. Vaikka maalit eivät olekkaan olleet Vehasen vikoja niin kyllä Jokelan hyvä peli saattaa saada Petenkin parempiin suorituksiin. Jokelan onnistuminen nyt ruokkii varmasti nuoren miehen itseluottamusta ja varmaanki luottoa on vielä lisää luvassa.
 

omasch

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Detroit Red Wings
Viestin lähetti jm
Ainakin radion mukaan tuo kolmas osuma oli pomppiva kiekko puolesta kentästä, jonka Myllys onnistuneesti päästi sisään.
No niin...sillä lailla!
 

strongelf

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Voi tanan kikkailua!

Mitä hel**ttiä Skriko kikailee vaihtojen kanssa kun tuomari on jo varoittanut vaihtojen viivyttelystä!!!!

Tappiosta saa syyttää herra valmentajakin itseänsä!!!

Ja vaikka maali tulikin just rangaistuksen jälkeen, mitä sitten - kai se siinä tulee kun vastustaja sa painaa ylivoimalla 2 min.

Edit: Puhuin siis 2-1 maalista. Jotain positiiivista kun oikeen hakemalla hakee niin eka erä ilman takaiskuja + Taurun selostus nettiradiosta pätkimättä :)
 
Viimeksi muokattu:

sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa
No huh huh!!!

Lukon 3 maali kyllä menee täysin Jamon piikkiin, mieletön imurointi!!!
No 2 Lukon maali oli taas vaihteeksi n. metrin päästä tehty, eipä tuo puolustus saa noita vihulaisia kiinni tuosta omalta maalilta.
 

Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Menipäs Jamolle heppoinen veto sisään. Aika outoa tosiaan, että SaiPa:lle on käynyt näin usein. Johto vaihtuu viime hetkillä karvaaseen tappioon. Uutta matoa koukkuun ja Poriin Tammisen Ässä-pakkaa vastaan. Helppoa ei tule olemaan sielläkään.
 

Metalwarrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Täytyy sanoa, että Lukon peli oli kaksi erää täyttä scaissea. Päätöserässä jätkät onneksi heräsivät, vaikka saipan tehtyä johtomaalin näyttikin pahalta. Ihmetellä täytyy tuota 3-1 -maalia. Jamo hörppäsi niin pahanpäiväisesti että huh huh. Teemu kesä vetää puolesta kentästä ja siellä lepää. Jokelan Ana toisessa päässä oli mies paikallaan, hyvä että Ika antoi vihdoin näyttöpaikan. Jos Vehanenkin vihdoin heräisi.

Hyvä voitto, sunnuntaina sitten yksikin pinna olisi kova sana.
 

Dexu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestari 2021
Jopas oli matsi taas kerran. Saipa vei ja Lukko vikisi kaksi ensimmäistä erää. Onneksi Jokela maaalissa oli kuitenkin tänään pelipäällä. Ilman Jokelan muutamia huipputorjuntoja oltaisiin kolmanteen erään lähdetty Saipan johtaessa 2-3 maalilla. Lukko oli kaksi ekaa erää todella haluttoman näköinen joukkue, jolta ei oikein mikään onnistunut. Luistin ei liikkunut ja kiekkokin poltti lavassa.

Kolmanteen erään tulikin sitten jo ihan erinäköinen Lukko. Nyt oli Saipan vuoro olla vastaanottajan asemassa. Lukon johtomaali roikkui ilmassa ja sitten kävi niinkuin niin usein näissä peleissä käy. Saipa iskee vastaiskusta ottelun avausmaalin.

Täytyy kyllä hieman ihmetellä Skrikonkin touhuja sillä se Kaartisen kärsimä jäähy pelin viivyttämisestä oli puhtaasti Skrikon moka. Favorin oli käynyt jo kahdesti varoittamassa vaihtojen pituudesta ja kun kolmanen kerran koitettiin vaihtaa pelaajaa kun muut olivat jo lähes kyyrisyneet aloitukseen.

Lukko sai mielettömästi lisää virtaa tasoitusmaalista. Tähtisen johtomaalissa oli kyllä onneakin, mutta enemmän taitoa. Markku hassutti maalin takana Saipan puolustajan ja koitti vanhanaikaista jonka Jamo vielä torjui, mutta irtokiekkon Markku onnistui jo sutimaan sisään. Taisi tuntua maali hyvältä Tähtisen pojastakin sillä sen verran mies sitä tuuletti!

Kesän tekemä kolmas maali meneekin sitten jo täysin Myllyksen piikkiin. Rysty roikku punaselta längistä sisään.

Täytyy vaan toivoa että Jokela saisi pelata sunnuntaina Kärppiäkin vastaan maalissa. Kiekko pysyi hanskassa eikä irtokiekkoja paljon vastustajalle irronnut.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Outo peli

En tiedä leijuiko Lukko pelin alussa vielä hyvän Jokerit-kotiottelun lumoissa tai kenties Tappara-voiton huumassa, vai olivatko kaksi ensimmäisätä erää sitä meidänkin täällä peräänkuuluttamaa varovaisen taktiikan pelaamista, mitä Ikakin kuulemma on suunnitellut Lukolle? Joka tapauksessa kaksi ensimmäistä erää oli kiekkoilua aivan eri planeetalta kuin kahden viikon takaisessa Jokerit-pelissä, asiasta tietämätön ei olisi uskonut että kaukalossa olevat joukkueet pelaavat samassa sarjassa kuin kahden viikon takaiset joukkueet, ja että toinen joukkue jopa on samakin. Samaa olivat vain keltaiset paidat, kaikki muu Jokerit-pelin hyvä oli poissa. Taisi olla siellä Äijän suossa.

Aivan avauserän alkuminuutteja lukuunottamatta SaiPa hallitsi kahta ensimmäistä erää ja olisi paremman viimeistelyn turvin johtanut peliä reilusti. Antti Jokela pelasi Lukon maalissa hyvin mutta osansa maalittomuuteen oli kyllä silläkin että SaiPalta puuttui muuannii #24. Ei tuo SaiPan ylivoimapeli mielestäni kovin hyvää ollut, toki Lukon ainoa ilonaihe Jokelan ohella kahdessa ensimmäisessä erässä olikin juuri hyvin sujunut alivoimapeli.

Lukon peli oli surkeaa. Ajoittain päästiin kyllä Myllyksen maalille, mutta kahdessa ensimmäisessä erässä veteraani taisi kaksi kertaa joutua todella torjumaan, vaikka niitä yhteensä 15 kirjattiinkin. Surkeaa oli Lukon peli kahden erän ajan, ihan tuli viime kevään Lukko-Pelicans (1-5) mieleen.

Usko rupesi menemään minultakin vaikka viimeksi toissapäivänä kirjoitin että odotetaan ensimmäinen neljännes. Sanoin toisella erätauolla kaverille että tämä peli päättyy SaiPalle 2-0, avausmaali tehdään kolmannessa erässä ajassa 9.41 ja toisen SaiPa pistää tyhjiin. Onneksi olin väärässä.

Sen huomasi jo siitä että kolmanteen erään Lukko tuli aivan uudestisyntyneenä. SaiPa jäi jalkoihin heti avauskiekon pudotuksesta, mutta silloin nousi esille veteraanivahti Jarmo Myllys, joka torjui kerta toisensa jälkeen Lukon yritykset. Sitten kun Lukko ei maalia tehnyt, niin SaiPa kiitti ja kumarsi ja Aki Uusikartano ohitti Jokelan. Pukkasin kaveria kylkeen ja kehaisin että mitäs minä sanoinkaan?

Tuo Sami Kaartisen jäähy oli tosiaan joukkuerangaistus, ja näköjään ehti päättyä ennen kuin Quinn pisti kiekon maaliin. Se on muuten tuo Hancock aika maakari tuossa maalin edessä hänkin, ainoa kaveri Lukosta Mööppin ohella joka tuosta keksii nostaa yläpesään. Fvaorin vielä katsoi varmuuden vuoksi videolta käviko kiekko riman alla vai rimassa, mutta ainakaan itse en muista koskaan noin nopeaa videotarkistusta nähneeni, sen verran selvä maali se oli.

Markku Tähtinen sitten onnistui maalinteossa. Pitäisikö sitä juhlia jotenkin, että Markku joka avauserässä sai kolhun käteensä pisti kiekon ruuhkasta sisään? Joka tapauksessa oli komea tuuletus, siinä purkautuivat liki vuoden paineet maalittomuudesta.

Ja sitten se Kesän lerppu. Tuli ihan mieleen muuan Riku Kallioniemi, joka samalla tavalla lankin vierestä rankaisi kerran Sinuhe Karlstadilaista kaudella 1998-99. Sillä erotuksella tosin, että Riku vippasi kiekon Lukon maalin yläpesään rystyltä Sinuhen kumartaessa päin Mekkaa, kun Teemu pisti kämmenpuolelta pompun Jamon eteen ja sinnehän se upposi. Samanlainen muuten meni viime kaudella Raumalla Juha Pitkämäellekin.

Skriko ei oikein ollut hereillä siinä loppuhetkillä. 1.40 ennen ottelun loppua SaiPa piti kiekkoa Lukon päädyssä ja Jamo vaan tuijotti jäätä maalinsa edessä. Miksi ihmeessä Skriko ei vetänyt veskaria tuolloin pois, 44 sekuntia ennen loppua kahden maalin takaa-ajo on melkoista onnenkauppaa kuudellakin pelaten.

Lukosta erottuivat tietenkin hyvin pelannut Antti Jokela, joka luultavasti jatkaa maalilla sunnuntainakin. Kovin on erityylinen molari tämä Jokela kuin Vehanen, ja on poika kehittynyt paljon siitä mitä hän kaksi vuotta sitten oli haparoituaan hirveästi harjoituspeleissäkin. Lukon ykkösvahdiksi jo tällä kaudella? Kukapa tietää, ei Lukolla ainakaan maalivahtiongelmaa ole.

Pakeista mielestäni kaikki olivat enemmän tai vähemmän kuutamolla. Ilkka Heikkinen rakastaa kiekkoa enemmän kuin Niskala pahimmillaankin, eikä ollut nyt Eepinkään ilta. Meinasi jo avauserässä potkaista kiekon omiin, mutta onneksi Jokela oli hereillä.

Hyökkääjistä ihan pihalla oli kakkosketju Torkki-Hancock-Saarela. Kaikki tekivät pahoja virheitä, karmivampana Token ensimmäisen erän alivoimalla antama harhasyöttö jonka SaiPan mies hätäili yli. Saarela nysväsi visiiriään taas totutusti eikä erottunut muuten kaukalossa, Hancock paransi osakkeitaan tekemällä tärkeän tasoituksen. Ei oikeastaan ketään Lukon hyökkääjistäkään voi kehua nelosta lukuunottamatta, jossa mielestäni Siivonen ja Piekkola olivat hyviä. Kolmosen Toni Koivisto tuhrasi tappioasemassa tuhannen €uron paikan, Jamo suorastaan teki pilkkaa Koivistosta nappaamalla kiekon tyylikkäästi hanskaansa.

Vanha totuus on kumminkin se, mitä Pelicans-tappionkin jälkeen kirjoitin. Eli parempi joukkue ja järkevämmin pelaava yleensä nämä matsit voittaa. Maalit ratkaisivat nytkin, ei se miten pelataan nollanollassa. Hyvä ja ennenkaikkea tärkeä voitto Lukolta.

SaiPasta paras oli kultakypärä Hirvosen johtama ykkönen, joka pyöritti peliä varsin näyttävästi. Muut kentälliset eivät juuri mieleen jääneet.

Älkää Lappeenrannan kaverit viittikö haukkua Myllystä. Ainoa virhe oli tuo Kesän lerpun päästäminen, mutta sekin otti ikävän pompun juuri ennen Jamoa. Noita sattuu joskus jokaiselle, mutta sellaisia torjuntoja kuin Jamo kolmannessa erässä Lukon painaessa päälle teki ei jokainen molari teekään. Varsinkin tuo Koiviston läpiajon nappaaminen oli suorastaan leikillisen helppoa.

Jamo on Suomen kaikkien aikojen paras veskari, ja torjuu SaiPalle monta pinnaa tälläkin kaudella.

EDIT: Korjasin tuon viime kaudella imuroineen JYP-vahdin nimen ettei ala kapina. Kiitos Huerzo!
 
Viimeksi muokattu:

Shayne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreäpaitainen mies & Petun pelistragedia
Näyttipä tosiaan aika rujosti Jamo hörppäävän kolmannen maalin. Tosin se tuli huomattua tossa parin kauden mittaan, että vastustajan tehtyä johtomaalin, kannattaa heidän heittää Jamolle lätty samantien. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun Jamo ei vitutukseltaan pystynyt lainkaan seuraamaan peliä.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
Lukko taitaa olla erikoistunut näihin flipperimaaleihin...karmeana muistona on vieläkin viime kaudelta Juha 'Hupsismäki' Pitkämäen Lukko-JYP-tapahtunut samanlainen puolen kentän nuohous, jonka taisi "ampua" Sami Torkki tjsp. On se Äijänsuo vaan ihme paikka...
 

TheBlade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Kansas City Outlaws
Joo, noh taitaa olla jo kaikki mitä meinasin pelistä sanoa niin jo sanottu.. mutta kuitenkin kaksi erää oli suorastaan SURKEAA kiekkoa, ei tiennyt pitäisikö nauraa vai itkeä.. kiekko pomppi sinne tänne, pelaajat kaatuilivat, syötöt menivät harakoille ja hirveitä kämmejä..

En sitten tiedä mitä oli Ismo sanonut pelaajille tokalla erätauolla mutta ainakin se toimi, Lukko oli täysin uudesti syntynyt! siinä Lukon painostuksen alla sanoin kaverille, että pian tulee saipan vastahyökkäys ja maali ja kuinka kävikään..noh, onneksi kuitenkin voitto tuli kotiin.. ja tosiaan Jamo pelasi hyvin, mutta se hörppäys oli kyllä niin besti.. :D

Ja tosiaan, onnittelut Jokelalle! jos otteet tuollaisina jatkuu niin ehdottomasti haluaisin nähdä Anttia enemmänkin..

Taistelu jatkuu..
 

Hearsay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olipa paikka Jokelalla aloittaa liigakausi, kotiottelu ja toisessa maalissa kaikkien(?) nuorten maalivahtien esikuva, Jarmo Myllys. Tulos oli mieleenpainuva, saman tien maalivahtiporssin karkeen prosentilla 96,3. Way to go!

Samaan syssyyn voi todeta, etta nama meidan ulkomaanavutkin loytyvat ulkomaanapujen porssista melko karjesta.

Hyva voitto, eniten nyt kiinnostaa, kumpi pelaa maalissa sunnuntaina.

Pahoittelen skanditonta kirjoitusasua, nappaimisto oikuttelee.
 

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
voihan ny nenä

Melkein alkoi juu vi**ttamaan tuossa 2 ekan erän aikana. Sen sorttista söhräämistä ja kun Saipa pelasi hirveän nöyrää puolustuspelaamista niin mitenkäs siinä maalin teet?

Lehkonen oli sitten taas pistänyt puukäsi-veljekset samaan kenttään (Harikkala-Kesä) ja jos en ihan väärin nähnyt niin siellähän ne kentällä olivat kun Uusikartanon poika veivasi kaikki kahville. (Gladilta varmaankin oppinut nuo veivit?) Näytti meinaan se Saipan maalia edeltänyt 15 sekuntia niin hirveältä, että huhuh. Molemmat pakit ravaavat kiekon perässä ja sitä rataa:)

Jokela juu näytti nivustensa olevan kunnossa ja pelasi eleettömän varmasti. Olisi aika kova veto lyödä Sunnuntaina avaukseen.

Eipä tehnyt Purontakanen maalia vielä, joten selvinpäin ollaan, ehkä parempi näin kun poliisitkin puhalluttivat kotimatkalla:)

Hagelberg on lunastanut mielestäni paikkansa pelaavassa kokoonpanossa ja saamme kenties odottaa jo pikku hiljaa ensimmäistä liigamaaliakin, ties vaikka huomenna saapi tuulettaa?


Nyt oli myös Markun päivä. Kun muulla porukalla ei meinannut millään kulkea niin Tähtisen poika se uskalsi harhautella eikä tullut niitä virheitäkään väärissä paikoissa... Nosti joukkueen takaisin peliin. Ensin iski kanukki sitten porilainen ja viimeiseksi "hullu savottalainen".


Kovasti täällä on kuittailtu Saarelastakin, mutta pitää toki muistaa se, että tänään ei ollut Lukolla maskissa ketään ylivoimalla ja kun vastassa on Myllys niin saa veto olla aika pirun tarkka ja kova että pääsee kaarelta tykittämään sisään saakka... Eepi ja Bono olivat kyllä irtokiekkoja hakemassa, mutta kumpikaan ei halunnut kerätä poikittaista mailaa selkäänsä maalin edessä. Joku Harikkala tai Kesä olisi ihan mielenkiintoinen vaihtoehto maskimieheksi. Ehkä mielummin Kesä jolla olisi paremmat saumat osua kiekkoon siinä jatkuvan huitomisensa ohessa:)

Kyllä se Luovin poikakin sieltä koko ajan tulee. Kunhan saa pari onnistumista lisää niin tulee olemaan tällä kaudella yksi tärkeimmistä pelaajista. Hirvittävän paljon järkeä. Ei juurikaan höntyile itseään ulos tilanteista ja osaa tehdä maalinkin.

Toni-laput-silmillä-Koivistokin meinasi tehdä maalin, mutta kauden ensimmäistä saamme vielä odottaa. Lisännyt fyysistä pelaamistaan viime kaudesta ja kun viiiiieeelä saisi sen vedon kuntoonsa niin avot! Ei saanut Jamoa maihin. Olisi kannattanut kenties muistella Nagano-98 jolloin Bure pisti kiekon useasti längistä sisään. Jamon selkeä heikko kohta, jos sieltä jotakin on pakko yrittää kaivaa esiin.

Hallissa oli hiljaista niin kauan kunnes kentällä alkoi tapahtua ja kun siitä sitten saatiin draivi päälle ei yleisökään kyennyt olemaan enää hiljaa.


Mukavaa oli taas huomata jonkun peri-Raumalaisen haukkuvan koko ajan Lukon touhua ja tuulettelevan maalien jälkeen. Mistä näitä riittää? Peli koko ajan Lukolla hallussa (eli ei mitään hätää) ja silti hirveätä napinaa ja höpötystä. Onko sinne hallille pakko tulla jos siellä ei ala muuta kuin vit*ttamaan?


Tämmöstä. Ensi viikon touhusta kun saisi piste/peli niin olisin itse ainakin tyytyväinen.
 

Dieppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Pioneer
Voittaminen vieraissa ei ole SaiPalle helppoa. Alle kahdessa minuutissa päästettiin kolme maalia, kun niitä edeltäneissä 53 minuutissa ei päästetty ainuttakaan. 2-1 olisi ollut vielä kiinniotettavissa, mutta ylipalkatun läskivanhuksen tolkuton imurointi sinetöi tappion.
edit: Pekkala jatkaa sysipaskoja otteitaan. Lukon ensimmäisessä maalissa mies vietiin aivan kahville oman maalin kulmalla. Ei näin! Mestikseen hakemaan vauhtia?

Kyllähän johtoaseman menettäminen lyhyessä ajassa ja sitä seurannut tappio jyrsii meitä jokaista, mutta pelaajien nimittely ja teilaaminen ei auta asiaan.

Luuletko, että Jamo huvikseen hörppäsi sen viimeisen maalin. Kuulemani mukaan mies otti ennen tuota epäonnistumista aika monta hyvää koppia.

Tällä en halua kiiistää sitä tosiasiaa että epäonnistumisia taatusti sattui. Pointtini on se että on mielestäni liian helppoa purkaa tuskaansa hankintoihin. Edelleen olen sitä mieltä että kaikki hankinnat ovat pelanneet alkukauden vähintään kohtuullisesti ja suurin osa uusista sekä paluumuuttajista on pelannut todella hyvin. Myllys kuuluu ehdottomasti noihin hyvin pelanneisiin. On hyvä muistaa että esim IFK-matsissa ilman maalivahdin huippupeliä tauluun olisi tullut vuoren varmasti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös