Mainos

20 pisteen metsästys

  • 332 568
  • 1 881

la vida loca

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Jos kaikki tähdet osuisivat kohdalleen, niin voisi realistisesti ajatella, että kyllä nämä suomisoturit voisivat kyetä 30 pistettä rikkomaan.

Tällainen täysikierros kun tulevana yönä ja starat painaa tasaisesti paria kolmea pistettä ja sitten himmeämmältäosastolta sopivasti tulitukea. Vaatii kyllä sen, että kaikki ovat talkoissa mukana, myös jäällä olevat maalivahdit.

Ollaan kuitenkin monta kertaa oltu siinä 20 pisteen kieppeillä vaikka moni ollut pelaamatta ja kiikaripoikiakin on sellaisina öinä pelannut.

Eli näillä puheilla ensi yönä antaa pojat mennä vain!

Toista päivää mennään ja eihän tätä meinaa vieläkään uskoa. Vaimo ja yksi lapsistakin lähti jo. Pari jäi vielä kattelemaan tätä sekoilua. Repeatilla soi poika saunoo, jossa jokainen poika-sana on vaihdettu Raunoksi ja toisena kappaleena Ihanaa leijonat ihanaa, jossa Mertsi huutaa, että lauo Armia lauo!
 

Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Yle jäädyttänyt 235:n kuin paidan hallin kattoon. 20p kierros on yhä luettavissa!! Simply great!!!
Tästä mä maksan YLE-veroa mielelläni. Nuo kuusi eroottisen kaunista välilehteä voisi jättää paikalleen hamaan tulevaisuuteen asti, ja lisätä alkuun tuoreimman kierroksen pelit. Jos ei pariakymmentä pistettä tule tauluun, voisi palata muistelemaan menneitä kulta-aikoja, kuten Virenin kultajuoksuja konsanaan.
 

Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
Tämä tästä vielä puuttuikin, että on hommattu joku puhemies, joka puhuu kaikkien suulla. Jos ei uskalla itse tulla kommentoimaan kirjoituksiaan, niin hamekangasta sinne suuntaan. Pitäisikö nyt Ice -Coldinkin hommata joku asianajaja itselleen, joka tulee tänne häntä puolustamaan? Tämä menee aivan naurettavaksi.
Minä puhuin kyllä ihan omasta puolestani, koska ärsyttää tuollainen täysin turha tiukkapipoisuus. Ilmiselvästi, et ymmärrä tuota koko huumorijuttua. Puuttuu kyllä varsin pahasti tilannetajua ja huumorintajua, jos saat tuon asian jotenkin väännettyä niin, että ihmiset kirjoittavat asiassa tosiaan muka itse Max Mattellia pilkatakseen. On vain turkasen rasittavaa lukea tuollaisia täysin ymmärtämättömiä jeesusteluja aiheesta, kun kelle tahansa normaalin tilannetajun omaavalle pitäisi olla selvää, että Marko Masellia pilkaten täällä nimenomaan ei kirjoiteta.
 

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Tuli itsekkin juostua aamulla tatuointiliikkeeseen.
 

Liitteet

  • nyrkit.jpg
    nyrkit.jpg
    51,2 KB · kertaa luettu: 403

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Ennätykset on tehty rikottaviksi. Tänään pelataan NHL-historian ensimmäinen täysi 16 ottelun kierros, mikä mahtaa olla saldo sunnuntaiaamuna kun COL-LAK -ottelun kolmas erä alkaa?


katso liitettä 27968
Joopa joo. Eiköhän mennä nyt nevö föget 95 -hengessä seuraavat 16 vuotta. Eipähän tarvitse NHL-lippikset päässä kulkevien junttien mennä taas sotkemaan Mantan patsasta.

Onneksi kohta on maailman kovatasoisin tapahtuma, eli jääkiekon MM-kisat.
 

Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pitäisikö yhdessä nyt sopia, että kumpana päivänä vietetään vuosipäivää? Jenkkien aikaan tuo tapahtui 6.4. mutta Suomen aikaan 7.4. Suomalaisia kun ollaan, niin minä olen sitä mieltä, että 7.4. on oikea aika, vaikka joillain on allekirjoituksissa painettu 6.4.
 

agent082

Jäsen
Minä puhuin kyllä ihan omasta puolestani, koska ärsyttää tuollainen täysin turha tiukkapipoisuus. Ilmiselvästi, et ymmärrä tuota koko huumorijuttua. Puuttuu kyllä varsin pahasti tilannetajua ja huumorintajua, jos saat tuon asian jotenkin väännettyä niin, että ihmiset kirjoittavat asiassa tosiaan muka itse Max Mattellia pilkatakseen. On vain turkasen rasittavaa lukea tuollaisia täysin ymmärtämättömiä jeesusteluja aiheesta, kun kelle tahansa normaalin tilannetajun omaavalle pitäisi olla selvää, että Marko Masellia pilkaten täällä nimenomaan ei kirjoiteta.

Jos puhuu omasta puolestaan, niin ei ehkä kannata käyttää termiä kaikki. Onko tälle vitsille mitään vanhentumispäivää, vai joutuuko Macelli nyt naureskelemaan koko ikänsä hassuttelijoiden väännöksille, jottei häntä tuomita huumorintajuttomaksi? Minusta tämä vitsi on jo aika väljähtynyt ja en tiedä miten joku saa itseään huvitettua kuukausia vääntelemällä toisen nimeä. Mutta tämä on offtopicia, niin en enää kommentoi asiaan tässä ketjussa.
 

WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
Pitäisikö yhdessä nyt sopia, että kumpana päivänä vietetään vuosipäivää? Jenkkien aikaan tuo tapahtui 6.4. mutta Suomen aikaan 7.4. Suomalaisia kun ollaan, niin minä olen sitä mieltä, että 7.4. on oikea aika, vaikka joillain on allekirjoituksissa painettu 6.4.
Mielstäni 06.04, MUTTA TekstiTV on se lopullinen ratkaisija niin olisko sittenkin 07.04?
Järjestetäänkö äänestys?
 

Uncle Leo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat altavastaajille
Pitäisikö yhdessä nyt sopia, että kumpana päivänä vietetään vuosipäivää? Jenkkien aikaan tuo tapahtui 6.4. mutta Suomen aikaan 7.4. Suomalaisia kun ollaan, niin minä olen sitä mieltä, että 7.4. on oikea aika, vaikka joillain on allekirjoituksissa painettu 6.4.

Onko tämä vähän niinkuin joulu käänteisesti, suomalaisille tärkein päivä on 24. päivä ja amerikkalaisilla 25. päivä? Ite liputan 7.4 -päivää, silloin teksti-tv kertoi tästä jumalaisesta tapahtumasta ja siihen luottakaamme.
 

WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
Saa suorittaa!!
 

SteelGate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Ilves, Bruins, HC Davos, Tunturi-Kiekko
Onko muuten joku tehnyt tutkivaa journalismia, että onko myöhemmin jonkun 18-19 pisteen kierroksen jälkeen tullut kabinettipäätöksen ja videotarkastelujen jälkeen piste tai kaksi lisää suomalaiselle? Mitä jos tämä ei ollutkaan The kierros?
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jos puhuu omasta puolestaan, niin ei ehkä kannata käyttää termiä kaikki. Onko tälle vitsille mitään vanhentumispäivää, vai joutuuko Macelli nyt naureskelemaan koko ikänsä hassuttelijoiden väännöksille, jottei häntä tuomita huumorintajuttomaksi? Minusta tämä vitsi on jo aika väljähtynyt ja en tiedä miten joku saa itseään huvitettua kuukausia vääntelemällä toisen nimeä. Mutta tämä on offtopicia, niin en enää kommentoi asiaan tässä ketjussa.
Sinä oletkin ihan väärässä ja huumorintajuton tosikko. Me kaikki muut olemme sinua parempia ihmisiä.

T. Madias Madias
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Carolina Hurricanes
Onko tämä vähän niinkuin joulu käänteisesti, suomalaisille tärkein päivä on 24. päivä ja amerikkalaisilla 25. päivä? Ite liputan 7.4 -päivää, silloin teksti-tv kertoi tästä jumalaisesta tapahtumasta ja siihen luottakaamme.

Kannattaisin tällaista tietyllä tavalla muokattua joulua (tai juhannusta, vappua yms). Eli itse juhlinta ja suihkulähteeseen meno tapahtuisi 6.4. illalla (tai 7.4. puolella aamuyöllä), koska sen päivän kierroksella ennätys rikottiin, ja ennen kaikkea Mestari Rantasen näkökulmasta hän tykitti ennätyksen kasaan 6.4. Sitten taas 7.4. on virallinen vapaapäivä ja kansallinen liputuspäivä, jolloin edellisyön railakkaan juhlinnan jälkeen hiljennytään ja rauhoitutaan lukemaan Teksti-TV:n sivua 235.
 
Viimeksi muokattu:

Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä on vaikeaa. Äänestin 7.4. mutta muistin nyt viime Marraskuun Hajaannuksen, kun ns. Neljäspäiväläiset erosivat Teksti-tv-kultista. Koska Suomen ajanlaskun mukaanhan silloin 4.11. ylitettiin 20 pistettä.

Kyseessä oli ja on kuitenkin kerettiläinen tulkinta, ja johdonmukaisuuden vuoksi joudun sanomaan kannakseni, että yhden kierroksen määrittely joutuu olemaan pohjoisamerikkalaisesta kalenterista.
 

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Tämä on vaikeaa. Äänestin 7.4. mutta muistin nyt viime Marraskuun Hajaannuksen, kun ns. Neljäspäiväläiset erosivat Teksti-tv-kultista. Koska Suomen ajanlaskun mukaanhan silloin 4.11. ylitettiin 20 pistettä.

Kyseessä oli ja on kuitenkin kerettiläinen tulkinta, ja johdonmukaisuuden vuoksi joudun sanomaan kannakseni, että yhden kierroksen määrittely joutuu olemaan pohjoisamerikkalaisesta kalenterista.
Kyllä,

6.4.

on oikea päivämäärä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös