1. SM-finaali TPS-Kärpät Turkuhalli 6.4. klo 18.30

  • 66 330
  • 587

Juha Salminen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Re: Täältä tullaan Turku

Viestin lähetti Orsmo
-Pelipaikaksi Turun halli,tuo kaiken elämän keskus. Parasta kyseisessä hallissa on,että taatusti sinne saa ainakin helposti lippuja. Ei tule loppuunmyyntiä varmaan missään Turun pelissä.
Onhan turkulaisilla tuo televisiokin.
-Katselijoina kaiken saaneet ja voittaneet turkulaiset. Tunnelma on TAAS tehtävä itse. Hyvä IFK ja fanit. Mahtava meininki.

Skeidat. Olen melko varma, että kolmanteen peliin saa tunkea kun myöhässä on. Ja tunnelmastakaan ei pulaa tule. Kolme vuotta taukoa voi tehdä Turussa ihmeitä.
 

Judge

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Liverpool FC
Re: Maalivahtipeli tulee ratkaisemaan

Viestin lähetti Oloneuvos
Vanhan sanonnan mukaan toisen kuolema on toisen leipä. Erittäin ikävää, että Bäckströmin polvivamma uusiutui. Pekka Rinne ei ole edes lähellä Nikken tasoa ja tämä fakta käntää veikkausta huomattavasti Tepsin puolelle. Viisi kovaa ottelua jatkoaikoineen ei voi olla rassaamatta oululaisia. Ehkä kaikkein pahin rassaaja on kuitenkin tietoisuus siitä, että oman joukkueen maalivahtipeli ei ole nyt kuosissa.

Toisaalta, tuo kokematon mutta osaava kaveri maalissa hitsaa Kärpistä Joukkueen. Yhtenäinen tiimi, kaikki uhrautuvat ja puolustavat Rinteen maalia kuin punaniska kotiaan.

Muistakaa, että TPS on ollut vastaavassa tilanteessa ja sitä voi tulla vahvuus. Ekana tuli mieleen välieräsarja 1994-95 Lukkoa vastaan, maalissa 18v Kiprusoff (13 liigaottelun kokemuksella) ja vastassa ehkä Rauman Lukon kaikkien aikojen kovin rosteri (Lukkolaiset oikaiskaa jos jonain muuna vuonna on ollut kovempi/nimekkäämpi kalusto).

Toki tämä edellyttää että Rinne ja Kärpät saa hurmoksen päälle. Jos näin käy, sarjasta tulee hyvinkin tasainen.

Että TPS lähtee ennakkosuosikkini, muttei varmana 3-0 voittajana sarjaan.
 

Orsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KÄRPÄT, RoPS, Maajoukkue, Hollanti, Gun`n`Roses
Re: Re: Täältä tullaan Turku

Viestin lähetti Juha Salminen
Skeidat. Olen melko varma, että kolmanteen peliin saa tunkea kun myöhässä on. Ja tunnelmastakaan ei pulaa tule. Kolme vuotta taukoa voi tehdä Turussa ihmeitä.

HYVÄ! ´Sitä minäkin toivon. Katsotaan nyt sitten toteutuuko sinun vai minun ennustukseni.
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viimeistely on se, joka koko homman ratkaisee. Kärpillä on hyviä maalintekijöitä kuten Tepsilläkin. Kärpillä on kuitenkin paljon huonompi maalivahtitilanne ja puolustus ei veskaria ainakaan IFK-sarjassa kovin hyvin pystynyt auttamaan, selvältä näyttää.

TPS taisi olla runkosarjassa kovin YV-joukkue. IFK:kin rankaisi useasti ylivoimalla, niin mites nyt? Tosin onhan TPS:lta pari yv-pelaajaa lasaretissa.

Toivon, ettei pelisarja mene pelkäksi SM-Liigan perisynniksi, eli kahvaamiseksi. Sitä ei katso susikaan ja sitä käyttää oikeastaan jokainen joukkue. Sitten kun panokset vielä kovenee, niin hohhoijjaa, mitä vauhdintappamista siitä seuraa.

Sitten toivoisin, että Hulkkonen jakelee niitä loistavia pommejaan, joihin on joskus meidänkin pelaaja jämähtänyt.
 

Morgoth

Jäsen
Re: Re: Maalivahtipeli tulee ratkaisemaan

Viestin lähetti Judge
Ekana tuli mieleen välieräsarja 1994-95 Lukkoa vastaan, maalissa 18v Kiprusoff (13 liigaottelun kokemuksella) ja vastassa ehkä Rauman Lukon

Nojoo, mutta tyly fakta on että Rinne ei ole edes mikään 18-vuotias Kipru.

Toisaalta turha tästä maalivahtiasiasta nyt on sen enempää kai jauhaa. TPSltäkin kuitenkin hyökkäyksestä puuttuu Eloranta ja Vahalahti, joten eiköhän homma kaikken kaikkiaan mene aika tasan, ehkä Kärpät nyt jää vähän enemmän miinukselle, mutta
ei tämä ottelusarja pelkästään maalivahtiin tule ratkeamaan.
 

Kh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ei ole TPS niin kova porukka tänä keväänä kuin oli Tappara viime keväänä - ei ole!

Jos hiukan saa ennustaa, niin tuskin Kärpät tänä keväänä finaaleja yhtä selvästi häviää kuin viime kaudella. Silloin mestaruutta hampaat irvessä janonnut Tappara halusi ja hinkui mestaruutta Kärppiä enemmän, ja nuiji Kärpät pystyyn suoraan 3-0 voitoin. Silloin oli ottelujen sisällä numerot tiukkoja, mutta Tappara kontrolloi jäätävän viileesti koko lyhyttä ottelusarjaa. Kärpät kohelsi nuoruuden innolla ja Tappara rokotti.

Viimeinen niitti oli oululaisittain, kun Esa Pirnes nousi Tapparan mestaruuden takuumieheksi ja playoffsien parhaaksi pelaajaksi. Uskon, että TPS ei ole tänä keväänä niin kova kuin Tappara viime kaudella, eikä TPS:llä ole niin kuumaa pelaajaa kuin esim. Pirnes oli silloin. Kärpät on tappanut tänä keväänä kahden loistavan pohjoisamerikkalaissentterin (Glen Metropolit ja Brett Harkins) mestaruushaaveet - joka kyllä sinällään käy vähemmän vapautuneesti pelaavalle Kärpille meriitistä - eikä TPS:llä ole ihan vastaavia pelaajia. Varsinkin kun TPS:n taistelun ruumiillistuma ja henkinen johtaja Mikko Eloranta on ilmeisesti finaaleista pois.

TPS:n pelaajalista on kyllä kova, mutta ei täydellinen:
35 Teemu Lassila / 37 Tuomo Karjalainen

21 Kai Nurminen / 14 Antti Aalto / 44 Niko Mikkola
55 Antti Hulkkonen / 51 Jiri Vykoukal

13 Marco Tuokko / 9 Mikko Koivu / 30 Mika Alatalo
12 Markus Seikola / 24 David Schneider

34 Mika Suoraniemi / 7 Mikko Rautee / 15 Matias Metsäranta
6 Marko Kauppinen / 45 Markku Paukkunen

74 Jani Kiviharju / 18 Joni Lius / 39 Arttu Virtanen
8 Simon Backman / 25 Jussi Makkonen
Materiaali alkaa 3- ja 4-kentissä tökkimään, vaikka niitä johtaakin hyvät sentterit. Olen 100%:sti oman joukkueen takana, eikä TPS:n materiaali pelota. Kunnioitan kyllä sitä, mutta ei se pelota. Maalivahtiosasto on etukäteen TPS:llä parempi, varsinkin kun Kärppä-goalie Niklas Bäckströmin pelikunnosta ei ole tietoa. Mutta jos Nikke on pois finaalisarjassa, täytyy Kärppien tiivistää viisikkopelaamista eikä TPS:ää saa päästää vapaasti maalintekopaikoille huseeraamaan. Rinne sai arvokasta pelikokemusta runkosarjan lopulla, joten siltä osin olen ihan luottavaisin mielin. Lisäksi Kärppien puolesta puhuu se, että Lievers alkaa saamaan juonesta kiinni, ja se tietää vastustajalle vaikeuksia.

Maikkarin nettisivuilta bongasin, että TPS:ltä ovat olleet loukkaantuneita viime peleissä Tomi Sykkö (olkapää, sivussa loppukauden), Mikko Kankaanperä (olkapää, sivussa loppukauden), Ville Vahalahti (nilkka, sivussa loppukauden), Mikko Eloranta (selkä, sivussa loppukauden) ja Kimmo Peltonen (aivotärähdys). Aika kovia nimiä, ja jos he ovat noiden ennusteiden mukaisesti pois, antaa TPS kovasti tasoitusta Kärpille.

Mestaruuksia ja kokemusta kyllä TPS:ssä löytyy, mutta löytyykö vastaavanlaista hinkua kuin oli esim. Tapparalla viime kaudella. Sen voi luvata, että Kärpät ainakin hinkuu mestaruutta. Nähtäväksi jää, vapautuuko Kärppien peli finaalipaikan saavuttamisen johdosta. Jos ei vapaudu, Kärppien peli on jatkuvassa heiluriliikkeessä: välillä fleguillaan ja välillä urku auki. Tulokset ovat sitten sen mukaisia.

TPS:llä on tällä hetkellä hienoinen henkinen yliote Kärpistä. Turkulaiset ovat voittaneet Kärpät kolmessa viimeisessä keskinäisessä ottelussa. Lisäksi he ovat saaneet rullaamaan pelin Kärppiä paremmin, esim. viime metreillä TPS rullasi runkosarjan voittoon. Moni asiantuntija ja moni tavallinen tyllerö povasi TPS:lle lopputalven ja alkukevään pelien perusteella mestaruutta, kun taas yleinen luotto ei ollut Kärppiin niin kova. Kärppien olisi aika saada kääntymään TPS-merkkinen trendi. Finaalisarja on paras paikka sen trendin kääntämiseen.

Henkinen yliote piti olla myös HIFK:llä keskiviikon ottelun jälkeen Kärpistä. Mutta niin vaan HIFK hävisi kaksi seuraavaa peliä jatkoajalla ja Kärpät meni finaaliin. Kärpillä on ollut syksystä lähtien mielettömänä tuurintynkää, kun joukkue on ottanut useita jatkoaikavoittoja. Tuurintynkää kompensoiden Kärpät on vastaavasti menettänyt useasti kahden maalin johdon. Jos Kärpät aikoo mestaruuden saavuttaa, ei kahden maalin takaa saa vihulaista enää rinnalle päästää.
 

Polliisi

Jäsen
Suosikkijoukkue
#28
Viestin lähetti kosh
Etköhän jo itse vastannut itsellesi.

Niin, tuli ilmeisesti jokin ajatuskatkos tuota aiempaa tekstiä kirjoittaessa. Kuinka hyvä HPK oikeasti oli? Kyllä, Kerhokin jyräsi vakuuttavasti ilmeisesti kohtuullisen paskasti pelanneen Lukon yli. Ja sitten hävisi kuulemma ei-niin-hyvin pelanneelle TPS:lle otteluvoitoin 0-3. Jos Tepsi vei Kerhoa noin selkeästi puolivaloilla, niin sitten TPS on todella, todella kova joukkue tai Kerho oli vain huono. Tai molempia.

Itse ainakin tiedän, että Kärpät pystyy (toivottavasti) parempaan, kuin mitä HIFK:ta vastaan nähtiin. Jälleen kerran, toivottavasti molemmat joukkueet pelaavat loistavaa kiekkoa (utopiaa, vai?) ja saadan hienot finaalit. Parempi voittakoon.

Nyt kun Kh:n viestistä katsoin tuota TPS:n rosteria, niin ei se puolustus näytäkään enää niin hyvältä. Ykkösparin jälkeen kaikki semmoisia samanlaisia stepanekkeja ja mikkoloita, mitä meilläkin on. Top-4-äijä, eli Kimmo Peltonen ilmeisesti myös puuttuu (puuttui?), mutta silti. Meillä on mahdollisuuksia.
 

c'elysee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti Tinke
Paljonkohan on lippuja myyty turkuun? toivottavasti paikalle tulisi edes se 5000 katsojaa
Älä pelkää. On meitä ainakin sen verran. Olet tervetullut itsekin tänne paikan päälle seuraamaan peliä meidän vähälukuisten turkulaisten joukkoon. Meillä ei naapurin kannattajia tönitä.
 

Muerte

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Finaaleissa kohdattiin-projekti

Näinhän siinä kävi, että finaaleissa kohdataan. Huikean nousun Kärpät teki tänään, hatunnosto siitä. Tiistaina alkaa ja en usko Kärppien jaloissa painavan ainakaan näin alussa, sen verran on hurmosta päällä ja usko omiin on valtava. Paha takaisku oli Niken loukkaantuminen, mutta kuten joku jo mainitsi niin tässä on mahdollisuus Kärppien hitsata joukkue yhteen ja todellakin taistella siitä kirkkaimmasta mitalista. Varmaan olisi hyvä nokan kopautus Jortikan suuntaan jos mestaruus loppujen lopuksi tulee.

Kärpillä on loistava hyökkäys kalusto. Monet ovat vannoneet Lieversin, Tenkratin, Viuhkolan ym. nimeen. Minä kuitenkin nostaisin Kärppien joukkueesta yhden ylitse muiden ja hän on Sakari Palsola. Sakke joukkueen kapteenina on näyttänyt ainakin näissä peleissä, mitä minä olen nähnyt olevansa todellinen play-off pelaaja. Vie aloituksia todella hyvin ja on tärkeä mies myös ylivoimalla. Mielestäni Palsola on suurten maalien mies jos joku. Näkisin hänet mielelläni myös Palloseuran väreissä.

TPS:n vahvuudet ovat mielestäni puolustuspelaaminen. Maalivahti tilanne tällä hetkellä kaataa edun Tepsin puolelle. Kuitenkin pidän myös meidän pakkeja hieman parempina kuin Kärpillä. Vaikkakin meidän pam-pam Paukkunen tasoittaa tilejä hieman. Palloseuran hyökkäys on paljon kokeneempaa tämän tasoisissa peleissä. Tepsin hyökkääjät osaavat ns. vetää oikeista naruista, vrt. Kiviharju.

Ennakkosuosikista ei voi puhua, kunnioitan suuresti Kärppiä ja pelonsekaisin tuntein (lue paskat housuissa) lähden seuraamaan jokaista ottelua. Luotan kuitenkin omiin ja toivon rehtiä taistelua, kävi miten kävi. Tästä ei kevät voi paremmaksi mennä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Viestin lähetti Jeff
Johtuukohan JHagin yllättävä tepsi myönteisyys lievästä antipatiasta kärppiä kohtaan tällä hetkellä? :-)

Ei.


(sorry, että tuli lyhyempi vastaus kuin lainaus)
 

Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Re: Finaaleissa kohdattiin-projekti

Viestin lähetti Muerte
Näinhän siinä kävi, että finaaleissa kohdataan. Huikean nousun Kärpät teki tänään, hatunnosto siitä.

Hienot finaalit saamme ihan varmasti. Onhan vastakkain kaksi jo runkosarjan perusteella selkeästi muita parempaa joukkuetta. Lisäksi pidän perskohtaisesti siitä, että taitokiekollakin voi yhä menestyä. Nyt nähdään taatusti vauhtia ja vaaralisia tilanteita. Oikea pari kohtaa finaalissa. Paras voittakoon.
 

Infernal

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti Polliisi
Niin, tuli ilmeisesti jokin ajatuskatkos tuota aiempaa tekstiä kirjoittaessa. Kuinka hyvä HPK oikeasti oli? Kyllä, Kerhokin jyräsi vakuuttavasti ilmeisesti kohtuullisen paskasti pelanneen Lukon yli. Ja sitten hävisi kuulemma ei-niin-hyvin pelanneelle TPS:lle otteluvoitoin 0-3. Jos Tepsi vei Kerhoa noin selkeästi puolivaloilla, niin sitten TPS on todella, todella kova joukkue tai Kerho oli vain huono. Tai molempia.


Sanotaanko näin, että tuossa parissa kumpikaan joukkue ei näyttänyt sitä parhainta osaamistaan. Kaikki matsit olivat tiukkoja, mutta tepsi oli lopulta terävämpi. Pienellä onnellakin siitä selvittiin. Mutta hyvällä joukkueella pitääkin olla onnea. Kärpilläkin sitä on ilmeisesti jonkin verran ollut?

Tepsille olisi elintärkeää saada Kimmo Peltonen takaisin kuvioihin. Luultavasti tiistaina mies nähdäänkin kentällä. Hyökkäyspuolella ollaan annettu jonkin verran tasoitusta, mutta aika hyvällä pohjalla sekin on. Maalivahtipuoli taitaa kääntyä tällä hetkellä tepsin hyväksi.

Eipä se paljon auta, vaikka materiaalissa olisikin hienoinen paremmuus kärppiin nähden. Kentällä ne ratkaisut tehdään eikä tepsi ole tänä keväänä vielä päässyt (kuin hetkittäin) sille tasolle millä pystytään parhaimmillaan pelaamaan. Tepsi esitti parasta osaamistaan silloin kun Vahalahti ja Eloranta olivat vielä mukana. Aika kovat menetykset siis...

Toivotaan että nähtäisiin jännittävät ja tapahtumarikkaat finaalit. Kärpät ja HIFK näyttivät jo mallia.
 

peikko#13

Jäsen
Muerte:
Minä kuitenkin nostaisin Kärppien joukkueesta yhden ylitse muiden ja hän on Sakari Palsola. Sakke joukkueen kapteenina on näyttänyt ainakin näissä peleissä, mitä minä olen nähnyt olevansa todellinen play-off pelaaja. Vie aloituksia todella hyvin ja on tärkeä mies myös ylivoimalla. Mielestäni Palsola on suurten maalien mies jos joku. Näkisin hänet mielelläni myös Palloseuran väreissä.

Ottakaa vaan.
Oli taas tänään totutun huono. Muni juuri nuo ylivoimat ja taistelua ei huomannu lainkaan hänen osaltaan. No ainut plussa Palsolassa on suht hyvät aloitukset.
 

Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Luottaako valmennus Rinteeseen?

Kuten nähtiin, Niklas Bäckström satutti polvensa uudelleen tänään kolmannessa erässä. Yleisesti on tiedetty, ettei Nikken polvi ole täysin kunnossa valitettavan maaottelussa sattuneen loukkaantumisen jäljiltä.

Valmennus ja pelaaja itse ovat ottaneet suuren riskin Bäckströmin pelatessa keskenkuntoisena ja tänään tuo riski realisoitui. Tämä kertoo osaltaan siitä, että Pekka Rinteeseen ei olla valmennuksessa luotettu. Nyt ei kuitenkaan ole muita mahdollisuuksia, ellei sitten Bäckström pysty pelaamaan hetken kipupiikin avulla rikkinäisellä polvella. Tässä vaarantuu kuitenkin pelaajan terveys. Saa nähdä, millaiseen ratkaisuun Heikkilä esikuntineen päätyy. Siitä voidaan päätellä paljon.

Maalivahti on kuitenkin joukkueen tärkein pelaaja, jonka mukana joko seistään tai kaadutaan.
 

Muerte

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Re: Luottaako valmennus Rinteeseen?

Viestin lähetti Oloneuvos
Kuten nähtiin, Niklas Bäckström satutti polvensa uudelleen tänään kolmannessa erässä. Yleisesti on tiedetty, ettei Nikken polvi ole täysin kunnossa valitettavan maaottelussa sattuneen loukkaantumisen jäljiltä.

Valmennus ja pelaaja itse ovat ottaneet suuren riskin Bäckströmin pelatessa keskenkuntoisena ja tänään tuo riski realisoitui. Tämä kertoo osaltaan siitä, että Pekka Rinteeseen ei olla valmennuksessa luotettu. Nyt ei kuitenkaan ole muita mahdollisuuksia, ellei sitten Bäckström pysty pelaamaan hetken kipupiikin avulla rikkinäisellä polvella. Tässä vaarantuu kuitenkin pelaajan terveys. Saa nähdä, millaiseen ratkaisuun Heikkilä esikuntineen päätyy. Siitä voidaan päätellä paljon.

Maalivahti on kuitenkin joukkueen tärkein pelaaja, jonka mukana joko seistään tai kaadutaan.
Kieltämättä sama ajatus on pyörinyt minunkin mielessäni. Jotenkin näen sieluni silmin, että Niken polvea puudutetaan oikein kunnolla ja hän pelaa finaaleissa. Loppujen lopuksi emmehän ole saaneet tietoa siitä, kuinka pahasta loukkaantumisesta on kysymys.
 

Muerte

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti peikko#13

Ottakaa vaan.
Oli taas tänään totutun huono. Muni juuri nuo ylivoimat ja taistelua ei huomannu lainkaan hänen osaltaan. No ainut plussa Palsolassa on suht hyvät aloitukset.
Oho, olenko todella noin huonosti nähnyt Palsolan peliesityksiä. Tänään teidän joukkueesta kukaan ei pelannut hyvää ylivoimaa ja mielestäni Palsolan kenttä kuitenkin sai aina kuviot kulkemaan.
 

Kh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Re: Luottaako valmennus Rinteeseen?

Viestin lähetti Oloneuvos
...Valmennus ja pelaaja itse ovat ottaneet suuren riskin Bäckströmin pelatessa keskenkuntoisena ja tänään tuo riski realisoitui. Tämä kertoo osaltaan siitä, että Pekka Rinteeseen ei olla valmennuksessa luotettu. Nyt ei kuitenkaan ole muita mahdollisuuksia, ellei sitten Bäckström pysty pelaamaan hetken kipupiikin avulla rikkinäisellä polvella. Tässä vaarantuu kuitenkin pelaajan terveys. Saa nähdä, millaiseen ratkaisuun Heikkilä esikuntineen päätyy. Siitä voidaan päätellä paljon.

Maalivahti on kuitenkin joukkueen tärkein pelaaja, jonka mukana joko seistään tai kaadutaan.
Pitää kyllä paikkaansa, mutta Kärppien on saatava se viisikkopeli moken nokan edessä kuntoon, ennenkuin kaikkia paineita moken syliin voidaan sysätä. Kärppien kohdalla peli ei ole kunnossa eikä vapautunutta, joten pääpaino ja odotukset ovat siinä suunnassa. Tietenkin jos maalilla olisi elävä seinä, olisi kaikki huomattavasti helpompaa. Ja mitä tulee Niken otteisiin playoffseissa, niin ei ne enää tammikuun luokkaa ole, joten ei Rinne maalilla niin mahdottomana tilannetta heikennä.

Sitten hiukan muuta: Kärppien kotisivuilla kerrottiin, että TPS ja Kärpät kohtaavat nyt kuudetta kertaa playoffseissa. Tilastot edellisistä peleistä:

2000-01 Välierä TPS-Kärpät 3-0
1985-86 Pronssiottelu Kärpät-TPS 2-0
1983-84 Pronssiottelu Kärpät-TPS 2-1
1980-81 Välierä TPS-Kärpät 2-3
1979-80 Pronssiottelu TPS-Kärpät 0-2

ja näyttää siltä, että TPS on saanut ainakin tuon trendin kääntymään...
 

Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Re: Re: Luottaako valmennus Rinteeseen?

Viestin lähetti Muerte
Kieltämättä sama ajatus on pyörinyt minunkin mielessäni. Jotenkin näen sieluni silmin, että Niken polvea puudutetaan oikein kunnolla ja hän pelaa finaaleissa.

Jos Nikkeä vielä peluutetaan, on vain ajan kysymys, milloin polvi sanoo tämän kauden osalta poks. Ellei jo sanonut. Mikäli Heikkilä peluuttaa vielä tässä vaiheessa Bäckströmiä, hän on todella epätoivoinen. Eikä luota Rinteeseen ollenkaan. Joukkueen on todella paha pelata silloin, kun takaraivossa on tieto siitä, ettei oma veskari välttämättä ole joko terveenä tai sitten ukkoon ei muuten luoteta. Erittäin ikävä asia, mutta oleellinen spekuloitaessa joukkueiden tulevaa menestystä finaaleissa.
 

Lare

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
On puhuttu siitä, miten TPS ei herätä suurempia tuntemuksia näin Kärppien kannattajien näkökulmasta. Nyt on hyvä mahdollisuus korjata tämä seikka.

Jännitteen syntyminen vaatii kuitenkin tiukkaa ottelusarjaa ja tässä on vaarana, että homma lässähtää kuin viime vuoden finaalisarja. Kärpät olisi nyt joukkueena valmis taistelemaan kannusta, mutta ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki, erityisesti jos kyseessä on maalivahtipeli.

Koko tämän ottelusarjan tärkein muuttuja onkin Pekka Rinne. Runkosarjassa Rinne pelasi vaihtelevasti. Välillä pääsi helppoja, ajoittain Rinne oli taas mies paikallaan. Runkosarjan loppua kohden otteet ehkä hieman paranivat, mutta silti torjuntaprosentiksi jäi lohduton 89,67. Mikä on torjuntaprosentti nyt, kun pelataan finaaleja ja vastassa on joka ottelussa runkosarjan voittaja?

Myös TPS on joutunut antamaan tasoitusta loukkaantumisten myötä, mutta Vahalahti ja Eloranta eivät ole kuitenkaan niitä tukijalkoja, jotka pitävät joukkuetta pystyssä vastustajan painostusjakson aikana. Maalivahti on sellainen pelaaja.

Ei kanneta sitä pyttyä kuitenkaan vielä Turkuun. Ensimmäinen mahdollinen katkaisupeli on vasta perjantaina, mutta on niitä muitakin syitä. Kärppien ulkomaalaiset on yksi niistä, tarkemmin sanottuna Machulda-Lievers-Tenkrat. Vallu on osoittanut heräämisen merkkejä ja vireeseen päästessään tässä kentässä on kykyä melkoisiin ihmetekoihin. Ketju Jokinen-Viuhkola-Smyth odottaa Viuhkolan nousemista runkosarjan tasolle.

Myös Pekka Rinne voi yllättää. Kaikki nykyiset suuruudet ovat joskus olleet nimettömiä. Rinteen torjuntaprosentti 94 tällä kaudella divarissa antaa lupauksia. Bäckström torjui kiekkoja yhtä tarkasti divarissa muutama vuosi takaperin. Lisäksi, vaikka paineet voivat luhistaa nuoren, kokemattoman maalivahdin, on tähdet luotu usein juuri kovien paineiden alla. On vielä selvittämättä, mihin luokkaan Rinne kuuluu.

Harva Kärppien kannattajakaan löisi nyt rahojaan Kärppien mestaruuden puolesta, mutta Kärpät on joukkue, joka osaa taistella selkä seinää vasten. Ennakkosuosikin asema on Kärpille vaikea, mutta jo liigakarsintojen ajoilta Kärpille periytyi taito pelata hyvin selkä seinää vasten.

Liigakarsinnoissa panokset ovat aivan eri luokkaa liigan finaaleihin verrattuna. Nykykärpistä Palsola, Viuhkola ja Lehtonen olivat nostamassa Kärpät takaisin liigakartalle ja he näyttävät tässäkin ottelutarjassa suuntaa koko joukkueelle niin kentällä kuin pukukopissakin. Kärpät saa koottua rivinsä sitä tiiviimmäksi, mitä ahdistetumpi se on.
 

Muerte

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Re: Re: Re: Luottaako valmennus Rinteeseen?

Viestin lähetti Oloneuvos
Jos Nikkeä vielä peluutetaan, on vain ajan kysymys, milloin polvi sanoo tämän kauden osalta poks. Ellei jo sanonut. Mikäli Heikkilä peluuttaa vielä tässä vaiheessa Bäckströmiä, hän on todella epätoivoinen. Eikä luota Rinteeseen ollenkaan. Joukkueen on todella paha pelata silloin, kun takaraivossa on tieto siitä, ettei oma veskari välttämättä ole joko terveenä tai sitten ukkoon ei muuten luoteta. Erittäin ikävä asia, mutta oleellinen spekuloitaessa joukkueiden tulevaa menestystä finaaleissa.
Ikävää todellakin, mutta samalla meidän kannalta ajateltuna herkullinen. Nyt jos koskaan olisi aika laittaa meidän ylivoima toimimaan ja paljon sivuttaisliikettä Rinteelle. Myöskin tyypilliset "räkämaalit" voivat olla kokemattomalla maalivahdille hyvin hankalia. Niken kaltainen konkari osaa ottaa ne kylmän viileästi, mutta Rinteellä voi tulla hienoinen hiki. Paljon laukauksia ja miestä maalille, tässäpä oiva resepti finaaleihin. Helppoa tämä katsomovalmennus.

Jos spekuloidaan ajatuksella, että omat pelaajat valmennusjohtoa myöten ei luota omaan maalivahtiin niin tulemme todennäköisesti näkemään entistä enemmän kiekon eteen heittäytymistä. Mikä taas hyvän pelikäsityksen omaavalle pelaajalle luo tukuttain hyviä paikkoja "kävellä" maalille. Pekka Rinne on kuitenkin maalivahti isolla M:llä ja häntä tuskin yllätetään laukauksilla, joista puuttuu maski.
 

Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Re: Re: Re: Re: Luottaako valmennus Rinteeseen?

Viestin lähetti Muerte
Jos spekuloidaan ajatuksella, että omat pelaajat valmennusjohtoa myöten ei luota omaan maalivahtiin niin tulemme todennäköisesti näkemään entistä enemmän kiekon eteen heittäytymistä.

Niinpä. Mitä kertoo pelaajille, että valmennusjohto on pitänyt parempampana peluuttaa jalkavaivaista Bäckströmiä kuin tervettä Rinnettä? Vähintäänkin viestii luottamuspulasta, eikä taatusti tee hyvää Rinteen, saati joukkueen itseluottamukselle.
 

thUNDer

Jäsen
Suosikkijoukkue
™ Pohjoisen porhot stana & Sisu, veri UND kunnia ™
Re: Re: Re: Re: Re: Luottaako valmennus Rinteeseen?

Viestin lähetti Oloneuvos
Niinpä. Mitä kertoo pelaajille, että valmennusjohto on pitänyt parempampana peluuttaa jalkavaivaista Bäckströmiä kuin tervettä Rinnettä? Vähintäänkin viestii luottamuspulasta, eikä taatusti tee hyvää Rinteen, saati joukkueen itseluottamukselle.

Mutta entäjos? ;) Eli siis, mistä saitte päähänne näin yhtäkkiä että Bäcksiä ois peluutettu "jalkavaivaisena"?

Eikös se ole ihan mahdollista että vamma uusiutuu vaikka se lääkäreiden mukaan on jo ihan kunnolla parantunut? Itse kyllä vakaasti uskon, että peliluvat on tullut, kuvat otettu ja liikeradat sun muut sälät testattu, eli ei siellä jalkavaivaista kaveria ole varmaankaan peluutettu?

Noh tuotahan ei voi tietää kuin vahti itse, valmentaja ja lääkäri. Meillä muilla jutut ovat ihan spekulaatiota siis.

Ja Rinteestä. Esimerkiksi pelasi ihan kelpo pelin meidän välisessä, runkosarjan viimeisessä ottelussa. Joukkue itsessään ei vain halunnut voittaa. Ei vaikka peliä pidettiin pitkään hallussa ja voitto alkoi näyttämään jo aika varmalta.

Uskon siis, että myöskin Rinteen kanssa haastamme Teidät ihan hyvin. Pakko uskoa! :)

Pienillä marginaaleilla mentiin myös runkosarjassa.

Parempi voittakoon. Peruskliseetä kehiin.

- Thunder
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Liverpool F.C.
NY Rangers
Ilman Bäckströmiä tuskin oltaisiin näin pitkällä, joten eiköhän Heikkilä ole ihan oikein tehnyt kun on Nikkeä peluuttanut. Nyt on sitten Rinteellä elämänsä tilaisuus näyttää hauista kaikille epäilijöille.

Ennakkosuosikin viittaa ollaan näköjään Tepsille antamassa ja sehän sopii Kärpille mainiosti. Altavastaajana Kärppien peli on yleensä parempaa kuin suosikkina. Mistä lie johtuu, mutta näin se vain on.

Tarkempaa analyysiä vaikka sitten huomenna. Nyt on vielä ajatukset tuossa HIFK-sarjassa.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Toivottavasti tepsin pelaajat tuudittautuvat siihen uskomukseen, että rinne on surkea mokke. Jos ja kun rinne nyt pelaa finaaleissa uskon, että hoituu tehtävästään hyvin. Rinteen ollessa maalissa runkosarjan lopussa kärpät pelasi muutenkin koko kauden surkeinta peliä, joka oli osasyy rinteen suht huonoihin prosentteihin. Rinne on muuten ilmiömäinen kaveri lähitorjunnoissa ja tekee välillä sellaisia paraateja, että oksat pois. Kolikon toisella puolella tulee sitten näitä "hupsista" lipsahduksia. Uskoisin kuitenkin, että lapsukset jää finaaleissa väliin ja tepsi tuskailee ku se ei imekkään. Tää on kaikkea muutakuin varma mestaruus tepsille, mutta toivottavasti varsinkin joukkue on sitä mieltä ja takit on sepalusta myöten auki. Emmätiiä mite tässä käy sen näkee sitten, niinku eräs kuski vois sanoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös