Mainos

”Löytösi” elintarvikkeiden saralla

  • 640 071
  • 2 231

teppana

Jäsen
Laiska kun olen, en jaksa pestoa kovin usein itse tehdä. Sokoksen Herkusta tarttui mukaan vihreä ja punainen pesto purkki. Food Market taitaa olla tuon merkin nimi. Vihreä pesto on avattu ja aivan mainiota on. Suosittelen.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Laiska kun olen, en jaksa pestoa kovin usein itse tehdä.
Jos haluaisin vihreää pestoa siksi, että tykkään siitä, ostaisin kaupasta. Lidlissä on kuulemma hyvää. Melkein aina teen silti itse ja aina siksi, että on basilikaa, mille ei just siinä vaiheessa keksi muuta käyttöä. Punaisen teen mieluummin itse kuin ostan kaupasta, mutta kun sille on niin vähän käyttötarkoituksia, niin jätän tekemättä. Maistuu mulle paremmin kuin vihreä. Ei vaan ole keksinyt, miksi sitä pestoa pitäisi olla ja minkä kanssa sitä syö. Pestopasta alkaa tökkiä annoksen puolessa välissä. Uunikalankin olen kuorruttanut sillä, ei jatkoon.
 
Itse tykkään salaatin ja pastan kanssa. Toimii pieninä määrinä, mutta ohjeissa usein neuvotaan käyttämään aika isoja määriä. Esim. avokado-lohisalaatti vihreällä pestolla on meidän taloudessa kestoherkku. Kuten myös pinaatti-tomaatti-pasta vihreällä pestolla. Ollaan persoja pestolle.
 
Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Ei nyt mikään varsinainen löytö, mutta eineksistä Kokkikartanon valmisruoat ovat kyllä erittäin hyviä.
Kaksi kertaa olen syönyt... pastaa molemmilla kerroilla... en tykännyt. Syy oli valkosipuli. Ensimmäinen ateria oli muistaakseni joku kinkkupasta jossa oli niin paljon valkosipulia että suurin osa ruuasta jäi syömättä. Toisen kerran kokeilin pinaatti-fetapastaa. Nyt pystyin juuri ja juuri syömään vaikka valkosipuli puski läpi ja jäi paha maku suuhun. Ja kynnys kokeilla kolmannen kerran on melko korkea. Ainakin pitäisi kokeilla jotain muuta kuin pastaa kun ne ei ole minulle toiminut.
 
p_3ksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL, Jukurit
Ei nyt mikään varsinainen löytö, mutta eineksistä Kokkikartanon valmisruoat ovat kyllä erittäin hyviä. Ihan eri planeetalta kun nuo suuremmat kilpailijansa. Tuli maistettua äsken uutus pekonipastaa ja olipa 300 gramman pikkuannokseksi tuhti paketti. En tiedä viekö jäkäriltä tai Antti Rinteeltä nälän, mutta itselle tuli aika ähky. Maistuikin ihan hyvältä.

Täytyy kompata tätä, ihan perinteinen makaronilaatikko ja kinkkukiusaus on meikäläisen suosikkeja näistä, voisi kyllä tuota pekonipastaakin jopa kokeilla. Muiden valmistajien einekset voi kyllä heittää seinään, ei pärjää millään. Pyrin kyllä syömään mahdollisimman usein itse tehtyä kotiruokaa mutta näihin valmisruokiin tulee joskus turvauduttua.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Noi yllämainitut makaronilodjut voi duunata itse mutta maksalaatikko ei onnistu, ja se on eineksistä ehdottomasti paras, rusinoilla ja voi nokareella. Paras eines jo noin 30-40 vuoden ajan.
 
Weagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Red Rockers
Vihreä pesto (mieluiten Lidlin tuorepesto) menee oikein hyvin tuoreen ruisleivän päällä kera kotimaisten tomaattien ja siivutetun mozzarellan. Päälle vielä basillicaa ja balsamicoa (sitä siirappimaisempaa). Avot!

Löydöistä sen verran, että Lidlistä näytti saavan kahdeksan vanilja-suklaa tuutin paketin mukaansa hintaan 0,89€. Ei noissa valittamista ole ja vohvelikin on rapea, eikä semmoinen ällöttävän pehmeä, kuten halpiksissa yleensä. Hintaa en kyllä ymmärrä, eihän tuosta jää saksalaisille katetta laisinkaan.
 
No nyt saa maailman parasta vaniljajäätelöä marketeista, eikä edes ole kallista.

Triumfin Gammaldags vanilj. Aivan helevetin hyvää vaniljajäätelöä. Ihana koostumus. Ruotsissa lomaillessa olen harmitellut kun sitä ei ole voinut kotiin kuljettaa.

Tämän viestin innoittamana muistin cittarissa juuri pakastealtaan kohdalla etsiä tätä tuotetta ja löytyihän sitä.

Ja täytti kyllä kaikki odotukset. Vaniljajäätelöä juuri niin kuten sen kuuluukin. Maku oli samettinen ja tuo koostumus erinomainen. Ei sellaista kovaa möhkälettä kuten nuo pakettijäätelöt yleensä, vaan täydellisen pehmeää, mutta kuitenkin sopivan jämäkkää pysyäkseen kasassa. Suositus tälle ja kiitos @Schwein vinkistä!

On muuten kadonnut kaupoista tyystin tämä maailman paras vaniljajäätelö. Jo viime kesän lopulla huomasin, että paikka pakastealtaassa oli tyhjillään. Sittemmin hintalaputkin vietiin ja paikalle tuotiin jotain kotimaista kuraa tilalle.

Ken tietää mistä tätä herkkua vielä saa, niin ilmiantakoon itsensä.

Kyseessä siis ruotsalaisen Triumfin Gammaldags vanilj eli vanhan ajan vaniljajäätelö. Myydään kahden litran paketeissa.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Karkkihyllyltä nappasin eilen mukaan Skittles Sweet Heat -pussin. Yllätti tulisuudellaan, mutta samalla säilytti hyvän maun. Pientä miinusta epätasaisuudesta, koska välillä tuli aina yksi joka tuntui laittavan pään roviolle.

Viime kesän löytöä toivon kauppoihin jälleen. Nordqvistin Summer -kahvi. Kausimaku ja keskitummista kahveista parhaan makuinen, jota maistanut olen.
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
HK lihapyörykät. 0,79 centtiä. Kerran erehdyin avaamaan työautossa niin meni koko sisustus vaihtoon.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ihmettelin pienenä miten isälle maistuu nuo ihmemakkarat jotain näytti silloin joltain klassisilta paukkumakkaroilta, ei ne kyllä niitä ollut. No en ihmettele enää. Jahtimakkaraa tullut vedeltyä ruisleivän päällä ihan huolella, en olisi ikinä uskonut että se on noin hyvää. Samoin Gotler toimii ihan OK. Lauantaimakkaraa en suosittele, ei maistu millekkään tai no ehkä vähän pahalle.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Jupe
Nyt kun tuli tämmöinen ketju vastaan niin piti alkaa miettimään parhaita tuotteita viimeajoilta:
- Atrian valmisruoka Chicken Rogan Josh. Näyttää melko mitäänsanomattomalle ja haisee niin pahalle, että vaimo poistuu pihalle kun tuon avaa. Maku on kuitenkin todella mainio.
- Lidl Grillimaisteri mini berner wurst -pekonimakkara. Juustonakki, jonka päälle kääritty pekonia. Maukkain nakki mitä olen maistanut.
- Lidlin chorizosiivut. Hintaa taitaa olla 1,69e eli noin puolet siitä mitä muiden kauppojen versioilla. Maku on kuitenkin ihan hyvä.
- Noel Chorizo Mediterranean Barbecue. Tähän mennessä parhaan makuista chorizoa mitä on tullut Suomen kaupoissa vastaan.
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Ihmettelin pienenä miten isälle maistuu nuo ihmemakkarat jotain näytti silloin joltain klassisilta paukkumakkaroilta, ei ne kyllä niitä ollut. No en ihmettele enää. Jahtimakkaraa tullut vedeltyä ruisleivän päällä ihan huolella, en olisi ikinä uskonut että se on noin hyvää. Samoin Gotler toimii ihan OK. Lauantaimakkaraa en suosittele, ei maistu millekkään tai no ehkä vähän pahalle.

Gotler menee rieskan päällä ihan nätisti. Muuten vähän yliarvostettua. Lördags menee silloin ku vähän hiljasempaa tilillä mutta paskaahan se on.

Rieska pitää olla ihan mummon tekemää eikä mitään sekundaa.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Ihmettelin pienenä miten isälle maistuu nuo ihmemakkarat jotain näytti silloin joltain klassisilta paukkumakkaroilta, ei ne kyllä niitä ollut. No en ihmettele enää. Jahtimakkaraa tullut vedeltyä ruisleivän päällä ihan huolella, en olisi ikinä uskonut että se on noin hyvää. Samoin Gotler toimii ihan OK. Lauantaimakkaraa en suosittele, ei maistu millekkään tai no ehkä vähän pahalle.
Sama täällä, meillä oli aina kasarilla pötkönä lauantaita sipuliteetä gotletria ja siitä miehekkäitä siivuja leivän päälle, ja myös lämpimän leivän päälle kuorutettuna emmental -kasalla. Leipä oli toki vitivalkoista. Ravintoarvot kohdillaan.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Vihreä pesto (mieluiten Lidlin tuorepesto) menee oikein hyvin tuoreen ruisleivän päällä kera kotimaisten tomaattien ja siivutetun mozzarellan. Päälle vielä basillicaa ja balsamicoa (sitä siirappimaisempaa). Avot!
Pesto sopii hyvin myös eineskarjalanpiirakoiden päälle. Sellaisenaan tai vielä juustosiivu päälle ja mikroon sen verran että juusto sulaa. Monikulttuurisuutta!
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Jahtimakkaraa olen inhonnut koko ikäni. Vain sipuliteemakkara on kamalampaa. Gotler nyt menisi, muttei tule ikinä ostettua. Lauantaita tykkään mixata maksamakkaran kanssa leivän päälle. Tai tykkäisin, mutta ei sitä niin usein tee mieli. Kinkku ajaa saman asian.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Alkuperäinen 'porilainen' oli tuhti siivu pariloitua jahtimakkaraa kahden vuokaleipäviipaleen välissä. Ja nämä koottuna vielä nopeasti pariloitiin.
Nykyiset einesversiot ovat kalpea aavistus alkuperäisestä.
 
stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
HK lihapyörykät. 0,79 centtiä. Kerran erehdyin avaamaan työautossa niin meni koko sisustus vaihtoon.
Kivikylän lihapullat oli ainoat jotka kelpasivat minulle edes sinnepäin, kunnes löysin Göransin pakasteherkkulihapullat. Lähemmäs omatekoisia lihapullia ei enää päästä. Itse paistan ne 180 asteessa kiertoilmauunissa 21 minuuttia. Päihiittää 100-0 IKEA:n hehkutettuja lihapullia, suosittelen.
 
Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Alkuperäinen 'porilainen' oli tuhti siivu pariloitua jahtimakkaraa kahden vuokaleipäviipaleen välissä. Ja nämä koottuna vielä nopeasti pariloitiin.
Nykyiset einesversiot ovat kalpea aavistus alkuperäisestä.
Noup, alkuperäinen gourme-leike oli sipuliteemakkara minkä kuoressa lukenut teksti toimi ko. eineen nimen innoittajana.
 
Cranbrooker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Red Wings
Lidlistä nappasin töihin evääksi jotain valmisruokauutuutta, chilillä maustettua nuudelia vihanneksilla ja kanan rintapaloilla. Hieman olin skeptinen tuosta, mutta jatkoon meni että heilahti.
Löytyykös tää valmisruokahyllystä vai pakasteesta? Alkaa tökkiä oikeestaan kaikki valmis/puolivalmisteet
 
Cranbrooker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Red Wings
Sipuliteetä on kyllä pakko tanko hakea, siitähän on hyvä veistellä eväsleipien päälle siivut.
En tiiä onko mulla outo hajuaisti, mutta 80-90 luvulla tätä syötyään, niin uimahallireissun jälkeen kädet haisi aivan kissankuselle. Tiedä sitten onko sen ajan kloorin vai makkaran syytä
 
Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs & Syracuse Bulldogs
Löytyykös tää valmisruokahyllystä vai pakasteesta? Alkaa tökkiä oikeestaan kaikki valmis/puolivalmisteet

Valmisruokahyllystä. Ihan mikrossa lämmitettävää on. Nimenä taitaa olla "Indonesialainen valmisruoka", löytyy muutamaa eri makua. Sweet chili kastiketta joukkoon ja avot.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös