Ötökät, nuo monijalkaiset ihmisen elämää sulostuttavat oliot...

[Paitselo]

Tuolla Vapaalla osastolla on menossa keskustelu, jossa moni on jo myöntänyt inhoavansa kaikenlaisia ötököitä. Kirjoitin sinne pienen puolustuspuheen hämähäkkien puolesta, mutta koska se kumminkin hukkuu taas sinne viestitulvan alle, niin ajattelin avata täällä Meidän Hullujen Puolella asialle oman otsikon.

Siis, meillä on kotona kahden lapsen, vaimon ja kissan lisäksi melko hulppean kokoinen hämähäkki.
En tietenkään olisi aikoinaan hyväksynyt omalle lapselleni sellaista lemmikkiä, joka olisi jotenkin vaarallinen. Kun tämä hämähäkki, brasilialainen tarantula, meille hankittiin, niin ihan ensteks koko perheelle tehtiin allergiatestit, joiden aiheena oli ampiaisen myrkyn sietokyky. Tämä sen takia, että meidän tarantula on sellaista brassilajia jonka puremassa myrkky vastaa noin kolmen suomalaisen ampiaisen pistoissa ihmisen elimistöön erittyvää myrkkyä. Tarantula ei kylläkään rupea ihmistä puremaan, paitsi jos se tuntee itsensä jotenkin uhatuksi. Joten rauhalliset liikkeet ovat valttia, kun isoa hämistä käsittelee. Meidän tarantula ei ole koskaan ketään meistä /eikä meidän vieraista pureskellut, tosin minä ja nuorempi poikani ovat ainoat, jotka sitä uskaltavat käsitellä.
Minä olen ainakin kovasti tykästynyt tuohon "pieneen" karvakoipeen. Olympialaisten aikanakin otin sen välillä käsivarsilleni kävelemään, kun yöllä katselin telkkarista jääkiekkoa (vaimo ei muuten voi olla koskaan samassa huoneessa, jos olen ottanut hämiksen ulkoilemaan). Kun olen pikkuhiljaa oppinut sitä käsittelemään, niin olen samalla huomannut, mistä se tykkää. Se nimittäin näkyy vaipuvan jonkinlaiseen transsiin tai ekstaasiin, kun sitä hellästi etusormella silittää siitä karvaiselta etupuolelta... siitä kohdasta mistä alkaa sen takaruumiissa oleva paksumpi ja muhkeampi osa, siis jonkilainen pylly... kai. Hämis menee silloin aina aivan veltoksi, se jotenkin ikäänkuin rentoutuu ja silloin kaikki sen jalat ovat aivan löysinä sivuilla.
Olen myös oppinut huomaamaan, jos se joskus jostakin syystä vittuuntuu. Esimerkki: Kerran se istuskeli kesähelteellä paljaalla polvellani, kun ikkunasta lennähti asuntoon sisään ampiainen. Se amppari jäi ikkunalasiin sisäpuolelle pörräämään. Minä sitten en sillä kertaa ollut tarpeeksi tarkaavainen, kun siirsin toista käsivarttani siten että se käsi tuli hämähäkin näkökentän eteen... kun se mitä ilmeisimmin olisi halunnut ottaa matsia sen ampparin kanssa. Silloin huomasin, kun hämis jotenkin kumman näköisesti painoi takaruumiinsa siihen polveani vasten ja nosti kaksi etummaista jalkaansa ylöspäin... se valmistautui iskemään käsivarteeni jos vielä estäisin sen näkökontaktin ikkunassa pörräävään saaliiseen... noh, minä vedin RAUHALLISESTI kättäni sivuun ja sitten seurasi maaottelu:

Brasilialainen Tarantella - Suomalainen Amppari 6-0...

Ennakkoluulot pois ja hämähäkkejä koskettelemaan.... sillä se kammo lähtee, millä se on tullutkin...

Pieni lisäys: Jos on matkalla TROPIIKISSA, niin ei pidä mennä koskettelemaan minkäänlaisia hämähäkkejä. Nimittäin paljon on sellaisiakin lajeja, jotka tulkitsevat kosketuksen heti hyökkäykseksi. Silloin ne puolustautuvat puremalla, ja se puremassa erittynyt myrkky saattaa olla sitä luokkaa, että yksi ruiskaus tappaisi norsunkin...

 

[Baritoni]

On se hurja kaveri

Myönnän, että minusta ei ole eikä tule koskaan olemaankaan siihen, että rapsuttelisin kämmenen kokoista inhaa karvakoipea. Tunnen jostakin syystä niin helvetillistä vastenmielisyyttä niitä kohtaan.

Vuosia sitten olin törpöttelemässä kaverini biologiveljen luona. Tälläkin oli häkissä lemmikkinä kunnioitettavan kokoinen hämähäkki, ja hän kertoi "ulkoiluttavansa" sitä joskus. Minä ilmoitin melko selkein äänenpainoin polkevani hirviön muusiksi välittömästi, mikäli joku ottaa sen pois häkistään.

"Iik. Hiiri."

B

 

[Noose]

House of horror

Omat traumani lienevät peräisin ajalta jolloin kävin pikkupoikana isukin ja äiteen kanssa heidän työkaverinsa tykönä. Heillä sitten oli tämä karvainen otus, jota myös epämääräisesti tarantellaksi kutsuttiin. Mentiin sitten tohkeissaan sisään ja minulta kysyttiin josko haluaisin nähdä perheen lemmikin. No totta helvetissähän minä aina eläimiä menen katsomaan, kun kerran niin lystikkäitä ovat.

Sinne sitten mentiin äiteen kainalossa ja ensinnä katsoin akvaariota, että mahtaako sieltä löytyä muutama kultakala. Ja paskat, eihän siellä ollut edes vettä. Totuus valkeni hetki myöhemmin ja järkytys oli suuri - metrin kokoinen karvajalkahan siellä tepasteli. Helvetti! Äkkiä pää pois! En kestänyt tuota näkyä katsella kuin suurinpiirtein kaksi sekuntia, kun jo hämähäkkirefleksi toimi ja melkein meinasi löysät valahtaa punttiin. Ei sentään valahtanut, mutta ei se kaukanakaan ollut. Lähdettyämme huoneesta sitten kuulimme vielä hullusta mukulasta, joka halusi Predatorin tavoin kävelyttävän hämistään eri ruumiinosilla. Sentään vielä tuohon aikaan tämä mukula oli alaikäinen ja isukki sanoi jotta tuohon et kyllä paljain käsin kajoa.

Vielä kotimatkalla isoveli oli kas kummaa ottanut mukaan jonkinlaisen hämähäkki-lelun, jolla sitten lyötiin viimeiset naulat arkkuun. Kun isoveikka minua pelotteli niin eihän minua tietenkään pelottanut, vaikka pelotti oikeasti niin saatanasti.

Uhh... tuo oli ehkä elämäni traumaattisimpia reissuja. Oli se niin karmea näky, että ei tule mieleenkään vahdata Araknofobiaa jos jossain näyttävät. Vissiin hämähäkkipelkoni vielä sai lisäpontta Baywatch-jaksosta, jossa tällainen vastaava hämähäkki käveli vauvan kasvoilla tämän nukkuessa onnen unta. En nyt muista tappoiko hämis vauvan vai ei, mutta hui...

Minä pelkään niin isoja kuin pieniä hämähäkkejä niin, että meinaa tukka lähteä päästä kun moisen eliön näkee. No, ei ne pienet nyt niin suurta pelkotilaa aiheuta, mutta en kyllä mielellään sellaiseenkaan kajoa. Aina pitää ottaa sellaisen tappaessaan jonkinlainen hantuuki käteen ettei tule kajottua kuusijalkaiseen ainakaan paljain käsin. Hui.

Minä vain luulin Predatorin olevan hullu, mutta sehän on ihan oikeasti. Olet ehdottomasti tullut oikeaan paikkaan.

 

[Germanicus]

Jussi-Rotta

Ollessani hyvin pieni natiainen,oli faijallani tapana käydä metsällä:murhaamassa pupuja.Tälläisella reissulla hän näki loukkaantuneen Piisamin ojan pohjalla.Faijani otti Piisamin mukaansa himaan,jossa lastoitti tämän jalan.Kyseinen "rotta"jäi sitten meille asustelelemaan,sillä pitihän sen glabbin parantua.Aluksi faijalleni tuotti ongelmia,mihin sijoittaa tämä S.Koivun etuhampaat omaava veikeä jyrsijä.Löytyihän "rotallekin"oma mesta,sillä meidän kylpyammeen ala-osasta oli kaakelit meneet paskaksi,joten ammeen alle pystyi rakentamaan mainion kodin...näin tehtiin.

Piisami,jolle annoimme nimeksi Jussi,oli kova hemmo varastamaan kaikenlaista kamaa,niinpä ammeen alle päätyi monenlaista kamaa mm.Pyyhkeitä,tutteja,kenkiä,leluja,vaippoja ym ym.Jussi-rotta oli kova Piisami myös kerjäämään,useita olivat ne kerrat,jolloin se ryntäsi pää kolmantena jalkana keittiöön,kuulessaan jääkaapin oven käyvän.Lempiruokana oli Lauantai-makkara,jota mutsini lekkasi sille aina sopivan kokoisen siivun.Makkara kainalossa kantaen,vipelsi tämä mainio varas takaisin ammeen alle syömään.

Tapahtuipa kerran niin,että muu perhe oli lähdössä yö-kylään,faija jäi kyllä kotiin sillä pitihän jonkun sitä varasta vahtia.Pahaksi onneksi tämä kleptomaani asusteli siellä wc:ssä ja vessoissahan on yleensä aina ovet.Nimittäin nyt tapahtuikin sellaista,että heti muun pesueen lähdettyä,rupesi faijamme dokaamaan(yllätys).Jussi-paatunut varas,oli tottunut kulkemaan vapaasti siellä kämpillä,mutta illan aikana oli faijamme käynyt kusella siellä wc:ssä ja pahaksi onneksi hän oli myös laittanut vessan oven kiinni."Isä meidän" sammuessa,oli Jussi yön aikana mutustellut siihen oveen kolon,josta se pääsi taas käppäilemään pitkin kämppää.Faija sai kyllä kuulla kunniansa,kun mutsi tuli himaan.

*Rantakäärme,jonka nimi oli Tiku*

Tämä tapahtui ollessani n.10-vuotias natiainen.Faijallani oli tuohon aikaan tapana käydä saaristossa kalastamassa."Kala-reissultaan"palatessaan,oli hän tällä kertaa tuonut mukanaan KÄÄRMEEN!!!Allekirjoittanut meni seuraavana aamuna vessaan,normaalille aamupissalle ja mitä minä näin siellä,meille jo tutussa ammeessa...KÄÄRMEEN!!!

Jumalauta!!!Voitte uskoa,että aamupisut jäivät kesken ja rupesin,ensimmäistä kertaa elämässäni kirkumaan.Faijani luonnollisesti ryntäsi sinne wc:hen ja suvaitsi ilmoittaa minulle,että siellä ammeessa huilailee aivan tavallinen rantakäärme,joka on myrkytön.

Annoimme käärmeelle nimeksi Tiku.Tämä snake olikin meille tosi rakas,ulkoilutimme sitä pihan nurmikolla ja syötimme sille pikku hiiriä.Yhden tosi hauskan tapauksen muistan.Äitini oli lähdössä juhlimaan,ja kyllähän te tiedätte naiset.Paplareita sun muita remeleitä pitää päälle laittaa,että on edustavan näköinen.Tämä meidän snake viihtyi tosi hyvin äitimme hiuksissa,joissa oli tällä kertaa...ikävä kyllä paplarit.

Äitini siinä meikatessa,sotkeentui snake yhä pahemmin sinne paplareitten sekaan.Mehän tiedämme naiset,kun he kokeilevat vaatteitaan,niin heillä tuppaa unohtumaan,kuinka paljon aikaa siihen tuhraantuu.Juuri näin kävi äidilleni,järkytyksekseen hän huomasi,että kauppa oli menossa kiinni,ja ketään ei ollut himassa,jota olisi voinut sinne pyytää käymään.Käärme oli sotkeentunut TOSI pahasti sinne paplareitten sekaan,joten äidilläni ei ollut aikaa ottaa sitä pois.

Niinpä hän laittoi huivin päähänsä ja lähti sinne kauppaan.Tämä kauppa sijaitsi siinä naapuri talossa,joten matka ei ollut kovin pitkä.Pahaksi onneksi oli juuri sulkemis aika,joten kaupassa oli melkoisen pitkät jonot.Ostettuaan bisset,sun muut stuffit,äitini meni sinne jonoon.Huivi oli sidottu tiukasti päähän kiinni,joten Tikua rupesi varmaankin ahistamaan.Ihmiset rupesivat katselemaan äitini huivia,joka liikehti oudosti.

Sitten tapahtui juuri se,mitä me pelkäsimme.Tiku työnsi päänsä esiin sieltä huivista,otsan kohdalta se tuli katselemaan kaupankäyntiä.Tilaa tuli jonossa välittömästi,kun muut asiakkaat ryntäilivät sinne tänne.Kauppias lähti soittamaan poliisia paikalle,mutta äitini sai hänet rauhoittumaan,lupaamalla poistua välittömästi kaupasta.Voitte uskoa,että meillä oli himassa lystiä vielä vuosienkin jälkeen,kun muistelimme tätä tapausta.

Ps:Nämä molemmat tarinat ovat täyttä totta.Meillä on yhä kotona molemmista ötököistä paljon valokuvia,joten jos joku ei usko,niin olen valmis niitä myös näyttämään.

Predator:

Juttusi oli tosi hyvä,sen takia rupesin kirjoittamaan omia kokemuksia,lisää näitä!!!!

 

[Paitselo]

Lapsuusmuistoja....

Reds1897 muisteli tuossa lapsuutensa elukoita. Minäpä jatkan omia kokoemuksiani:

Ennnen kouluikää asuin vanhempieni kanssa muutaman vuoden Helsingin Marjaniemessä. Silloin 1960-luvulla Marjaniemi ei ollut vielä sellainen ökyrikkaitten asuinparatiisi, vaan siellä asui tavallisia pulliaisia. Ja se oli pienelle lapselle kuin paratiisi, koska elämä ja asuminen siellä oli.... melkein kuin olisi asunut jossakin todella korvessa - mutta kuitenkin Stadin keskusta oli n. puolen tunnin bussimatkan päässä (ei, metroa ei ollut vielä keksitty).
Siellä meidän huushollissa ja pihapiirissä oli kulmakunnan kakaroilla kaikenlaisia lemmikkejä. Yhdessä vaiheessa minä roudasin jostakin skutsista himaan lentokyvyttömän variksenpoikasen. En tiedä, mitä sille oli tapahtunut, mutta sen toinen siipi oli vain sellainen jonkinlainen "puolikas". Asutin sen ensin vanhemmiltani salaa ulkorakennuksen liiteriin, jossa sitten syötin sitä. Noh, eihän se kauan salassa pysynyt, koska se leimautui minuun voimakkaasti... piti kai minua jonkinlaisena emonaan. Niinpä se sitten loikki aina minun perässäni pitkin katuja sillä huvittavan näköisellä "kylkimyyrytyylillään" ja nosti aina välillä kamalan metakan jos se meinannut loikkimisellaan pysyä minun vauhdissani. Silloin nostin sen maasta ja se asettui minun olkapäälleni tyytyväisenä istumaan. Sehän siinä oli kyllä haittapuolena, että lintujen tapaan se paskansi koko ajan. Joten ennenpitkää mutsiltani paloi pinna, kun paitani olivat usein linnunpaskassa.
Tämä varisjuttu tapahtui vielä kaikenlisäksi sellaisena kesänä, että sitten syksyllä minun piti mennä ekalle luokalle kouluun. Ja se varis olisi välttämättä halunnut minua seurata sinnekin, joten se piti laittaa lukittuun liiteriin aina kun lähdin kouluun, muuten se olisi pomppinut perässäni vaikka suoraan rehtorin kansliaan.

Sitten eräänä syksyisenä päivänä koulusta kotiintullessani se varis ei ollutkaan siellä liiterissä, eikä sitä näkynyt pihamaallakaan. Se oli kertakaikkiaan kadonnut. Sen jälkeen en sitä enää koskaan nähnyt, mutta ei se ainakaan LENTÄMÄLLÄ ollut livohkaan lähtenyt... olisko sitten vaikka jäänyt jossakin auton alle?

Toinen villi otus, joka vietti muutamia kuukausia Marjaniemen asunnossamme oli oravan poikanen. Orpo sekin oli, mutta kesyyntyi kyllä nopeasti kun isä juotti sille pipetillä lämmintä maitoa. Oli kylläkin virhe kesyttää sitä, nimittäin kun se kasvoi, niin siitä tuli varsin voimakas ja nopea vipeltäjä. Sillä seurauksella, että meidän kotona oli verhot riekaleina kun se säntäili niitä pitkin terävine kynsineen. Yhtenä päivänä se oli sitten jonkin hepulin vallassa repinyt sängyltä yhden höyheniä sisältävän tyynyn tuhansiksi riekaleiksi. Höyheniä oli siis aivan joka paikassa...
Väkisin se kurre sitten vietiin sellaisessa pahvilaatikossa jonnekin Vartiokylän takana olevaan isoon metsään (vietiin autolla), päästettiin se siellä vapaaksi, toivotettiin sille hyvää tuuria loppuelämäksi ja lähdettiin sitten livohkaan. Minä vaan toivon ettei se kuollut seuravana talvena nälkään, kun ei sille ollut oma oravaemo koskaan opettanut miten ruokaa pitäisi talveksi hamstrata.
Siitä kurren poikasesta on minulle jäänyt mieleen kiva mielikuva: se tykkäsi nukkua SELÄLLÄÄN tyynyllä, siten että se piti sitä tuuheaa häntäänsä siinä vatsansa päällä ja etutassut oli kiedottu sen hännän päälle....

 

[mission16W]

Re: House of horror

Viestin lähetti Noose
Minä pelkään niin isoja kuin pieniä hämähäkkejä niin, että meinaa tukka lähteä päästä kun moisen eliön näkee. No, ei ne pienet nyt niin suurta pelkotilaa aiheuta, mutta en kyllä mielellään sellaiseenkaan kajoa. Aina pitää ottaa sellaisen tappaessaan jonkinlainen hantuuki käteen ettei tule kajottua kuusijalkaiseen ainakaan paljain käsin. Hui.

Sama täällä. Olen yli 100-kiloinen, yli 180-senttinen ja nostan painoja. Monta asiaa en tässä maailmassa pelkää, mutta hämähäkit ovat jatkuva kauhun aihe. Araknofobia oli minullekin täyttä piinaa kun sen kerran erehdyin katsomaan. Tuli kuukauden verran vilkuiltua ahkerasti kattoon sen jälkeen.

 

[Kh]

Hämyheikkiset...

Tuosta Predatorin alustuksesta tuli ihanan kylmät väreet...

Minä en pidä itseäni millään muotoa taikauskoisena, mutta hämähäkkien suhteen minulla on tapoja, jotka muistuttavat varmaankin jonkin sortin taikauskoa. Minulle on jo penskana kerrottu, että jos ristilukin (nimenomaan ristilukin) tappaa, niin omat vanhemmat kuolevat. Vaikka vanhempani eivät ole mitenkään sokerin makuisasti ja imelästi sanottuna niitä maailman ihanimpia ja parhaita, niin en silti toivo heidän kuolemaa. Pois semmoinen ajatus minusta.

Penskasta asti olen jättänyt kaikki (huom. kaikki, niin isot kuin pienet) hämähäkit tappamatta. Jos esimerkiksi huomaan askeleeni olevan matkalla tallaamaan hämähäkkiä, väistän viime hetkessä vaikka väkisin tallaamasta hämähäkkiä. Ennemmin vaikka menetän tasapainon ja kaadun rähmälleni, kuin tallaan hämähäkkiä. Jos näen (tai kuulen) jonkun kaverin tai tutun tallaavan/tallanneen hämähäkin, paheksun hänen toiminnan todella perusteellisesti. Muistutan häntä muunmuassa omasta taikauskostani: jos tapat hämähäkin, sinun vanhemmat kuolee! Hämähäkkien kanssa ei ole leikkimistä!

Jos huomaan huoneessa hämähäkin, en tapa enkä tallaa sitä. Otan paperi-A4:sen, ohjaan rauhallisesti hämähäkin paperille, ja heitän hämähäkin ulos. Se on vähintä mitä voin siinä tilanteessa tehdä; vaikka ulkona olisi –30 astetta pakkasta, niin en tunne pistoa omatunnossani. Luulen, ettei hämähäkit ole pakkasesta moksiskaan. Ne kyllä selviävät pikkupakkasesta, ja kaikki on tyytyväisiä. Minun kohdalla kysymys ei ole hämähäkkien pelosta eikä inhosta, vaan enemmänkin hämähäkkien kunnioittamisesta. Niissä on jotain suurta – jotain, josta tulee kylmät väreet...

 

[Kh]

Juuri äsken tuli tv:stä "Älä katso"-merkkisestä viihdeohjelmasta, kun Susanna Tervaniemi -niminen missityttönen pelehti miltei käsivarret paljaana Predatorin tarantellojen kanssa. Olihan siinä ohjelmassa muitakin ötököitä, kuten boa, python, krokotiili ja teemuvirtanen. Ko. ohjelman kotisivuille. Susku-tyttönen tykkää ennemmin krokotiileistä kuin hämyheikkisistä, koska krokotiilien kanssa voi kuulemma painia.

 

[Arnold]

Eilisestä Älä Katsosta tuli mieleen, että miksi joku viitsii pelehtiä niinkin kamalien otusten kuin käärmeiden, hämähäkkien ja krokotiilien kanssa? Itseäni tosiaan myös iljettää kyseiset otukset.

Käärmeiden kanssa en ole ollut pahemmin tekemisissä. Mitä nyt joskus pienenä poikana olin äiteeni kanssa ajelemassa fillarilla jotain soratietä pitkin ja katsoin sitten johonkin aivan eri suuntaan ja yhtäkkiä äippä huutaa, että "varo sitä käärmettä!". Joo, meikäläinen meinasi ajaa fillarilla käärmeen päältä, joka loikoili ihan soratien reunassa. Loppumatkan pikku-Arnold sitten ajoikin fillariaan aivan keskellä tietä, jostain syystä.

Kaverin mökillä, jossa kävin monena kesänä kalassa, niin piti olla täynnä käärmeitä. Vaan eipäs näkynyt yhtä ainuttakaan niiden vuosien aikana. Parempi niin. Silti muistan vielä harmaasti jotain tapauksia, että olin vanhempieni kanssa josssain rannalla ja siellä joku käärme ilmeisesti näkyi. Ja silti jos kaivelen vielä muistilokeroitani, niin en ole varma onko se totta vai mielikuvituksen tuotetta, mutta miksi mun päähäni olisi jäänyt, että olisin käärmeen joskus uivan jossain. Saatan olla väärässä. Joka tapauksessa erittäin kamalia otuksia.

Hämähäkkejä löytyy aina. Pienempiä ja isompia. Niistä mulla ei ole mitään niin kerrottavaa, mutta jos sellaisen näen, niin ei ole pokkaa kyllä alkamaan tappaa sitä. Tiedä sitten mistä johtuu. Eipäs, kun olenhan minä joskus todella pieniä hämähäkkejä heittänyt vessapaperin kanssa wc-pyttyyn ja päästänyt alas sitä kautta. Se on muuten ihmeellistä, että itse ainakin olen turhan usein löytänyt hämähäkin vessapaperin päältä!

Krokotiileistä ei ole mitään kerrottavaa. Mitä nyt näin, kun Susanna eilen niiden kanssa leikki. Kamalan näköisiä nekin otukset. Tosin Susanna onkin aivan erinomaisennäköinen. Tähän väliin hymiö. Niitähän ei täällä puolella tunneta?! Ja taas hymiö..

 

[Lapanen]

Araknofobia

En ole varsinaisesti kammonnut kotoisia hämähäkkejä, mutten ole niistä pitänytkään. Useimmiten olen kuitenkin lopettanut hämyn maallisen vaelluksen kun sellainen on kohdalle sisätiloissa sattunut.

Suloinen tyttölapsi joka asuu meillä vaikkei ole sukua, on sen sijaan ollut jonkin sortin araknofoobisti koko pienen ikänsä.

Molemmille tuli kyllä mainiointa siedätyshoitoa kaikkea mahdollista pienempää vipeltäjää kohtaan tunnettavaan kammoon viime joulukuussa Thaimaassa päin pyöriessämme.

Samassa bungalowissa viidakon reunassa nimittäin ASUI puolimetrisiä geggoja ja kämmenen kokoisia hämähäkkejä. Lisäksi tulivat tietenkin muut mahdolliset pienemmät vipeltäjät ja moskiitot, joita piti erityisesti varoa. Mainio lisämauste olivat lapsen pään kokoiset ravut, jotka nousivat yöllä merestä ja kiipesivät bungalowin suihkuhuoneen lautasäleikkölattian läpi etsimään hedelmiä ja muuta ihmisasumuksista löytyvää ylimääräistä purtavaa. Ei tullut kyllä olo yksinäiseksi missään välissä. Eräs brittiseurue asui naapuribungalowissa kokonaisen tunnin, kunnes sai tarpeekseen kotieläimistä, mamot.

Tuon kuukaudenn jälkeen on kyllä molempia lähinnä hymyilyttänyt, suorastaan herättänyt lämpimiä tunteita, kotoisiin pikku-hämppeihin törmaaminen.

 

[Euro71]

Kotoiset ötökät ja käärmeet eivät aiheuta pelkotiloja, en tosin mielelläni käsittele ampiaisia, jämerämmänkokoisia ristihämähäkkejä tai kyykäärmeitä. Kämmenenkokoisiin hämähäkkeihin en koske (ainakaan vielä, voisihan niihin varmaan tottua), mutten kyllä erityisesti pelkääkään.

Ampiaisten maallisen vaelluksen sisätiloissa lopetan melkein aina, hämähäkit saavat vaeltaa kohtuullisen rauhassa toimissaan.

 

[mission16W]

Viestin lähetti Arnold
siellä joku käärme ilmeisesti näkyi. Ja silti jos kaivelen vielä muistilokeroitani, niin en ole varma onko se totta vai mielikuvituksen tuotetta, mutta miksi mun päähäni olisi jäänyt, että olisin käärmeen joskus uivan jossain. Saatan olla väärässä. Joka tapauksessa erittäin kamalia otuksia.

Mahdollistahan tuo on. Käärme on mainio uimari. En itsekään noista pidä, joten lainaan yhtä sankareistani: "Snakes. Why is it always snakes?"

(Toinen sankarini on Strong Bad. Pisteet niille, jotka tunnistavat nimen!)

 

[mission16W]

Viestin lähetti Euro71
Ampiaisten maallisen vaelluksen sisätiloissa lopetan melkein aina, hämähäkit saavat vaeltaa kohtuullisen rauhassa toimissaan.

Ampiaiset, elämäni piina. Olen allerginen ampiaisen myrkylle (siis todella vakavasti allerginen, jos amppari pistää, alkavat paikat turvota holtittomasti. Hei, jos pistäisin ampparin kalsareihini...) joten en niitä myöskään katsele. Tämän huomattuaan luontoäiti teki källit ja rakennutti ampiaispesän ikkunani yläpuolelle. D'oh.

 

[Paitselo]

Nostetaanpas tämä muinaisjäänne edesmenneeltä Suljetulta Osastolta kehiin. Meinasin perustaa ketjun lemmikkieläimille, mutta voihan niistä omista "elukoistaan" avautua tämän topicin alla.
Kerrottakoon heti alkajaisiksi että minun brasilialainen hämikseni on hämähäkkien taivaassa pilven reunalla kyttäämässä taivaallisia kärpäsiä. En tiedä mikä sille tuli. Kuoliko vanhuuteen vai ties mihin, mutta tuossa jouluviikolla se eräänä aamuna oli terraariossaan hengettömänä - oli potkaissut kaikilla koivillaan tyhjää. Vaimo oli sitä mieltä, että "hyvä kun siitä otuksesta päästiin", mutta minä kyllä sen poismenoa suren.
Olenkin tässä vaimoni mieliksi pohtinut jonkin uuden kivan lemmikin hankintaa. Sellaisen, jonka kanssa vaimo ei taas taatusti uskalla olla samassa huoneessa yhtäaikaa. Kuten jättiläistorakan. Nehän ovat nyt kovasti "muotia" tietyissä piireissä ja ne ovat senkin takia kivoja, ettei niistä saa ainakaan mitään allergioita. Niinpä tuollainen kämmenen kokoinen, kiiltäväkuorinen torakka voisi olla hellyttävä lemmikki. Hämiksen jäljiltä olisi terraariokin jo sille valmiina. Täytyypä ottaa asiasta tarkemmin selvää.

Minkäslaisia lemmikkieläimiä muilla palstalaisilla on? Ja mielellään sitten kerrotte niistä vähän enemmänkin kuin tyyliin "mullon kissa".

 

[Sistis]

Viestin lähetti Predator
Kerrottakoon heti alkajaisiksi että minun brasilialainen hämikseni on hämähäkkien taivaassa pilven reunalla kyttäämässä taivaallisia kärpäsiä. En tiedä mikä sille tuli. Kuoliko vanhuuteen vai ties mihin, mutta tuossa jouluviikolla se eräänä aamuna oli terraariossaan hengettömänä - oli potkaissut kaikilla koivillaan tyhjää.

Koska sinä tunnustit, niin minäkin kehtaan tulla ulos kaapista. Ainoa lemmikkieläin, mikä minulla on 24-vuotiaan elämäni aikana ollut, oli Tarantella-hämähäkki, nimeltään Tarzan. Olin muistaakseni 8 vuotta kun sain tuon otuksen ja taisinpa olla 20, kun Tarzan siirtyi jonnekin autuaammille metsästysmaille.

Tuon otuksen hankinta johtui yksinkertaisesti siitä, että tahdoin jotain lemmikkieläintä itselleni ja koska olen allergikko, eivät mitkä tahansa otukset kelvanneet. Ennen tätä minulla oli noin kuukauden ajan elättiheinäsirkka, nimeltään Katapultti. Sen jälkeen isäni pakotti päästämään sen luontoon. Se asusteli pienessä laatikossa, jonne annoin sille heinää ja vettä. Ja hyvin tuli toimeen - eikä edes sirittänyt häiritsevästi.

Mutta joo, takaisin Tarzaniin. Se oli mielenkiintoinen kaveri. Toisinaan se oli hyvinkin pitkiä aikoja tekemättä mitään. Toisinaan se taas liikkui yllättävänkin aktiivisesti. Ruokana se sai kärpäsentoukkia, heinäsirkkoja ja kovakuoriaisia - aina kun vaan jaksoimme niitä sille etsiä. Oli kerrassaan raju näky, kun terraarioon heitti kovakuoriaisen. Niin hiljainen pikku lemmikkini syöksyi raketin lailla hetkessä kovakuoriaisen kimppuun ja pisteli sen parempiin suihin.

Joskus 8-9-vuotiaina keskimme kaverini kanssa mielestämme hyvän idean. Tuon otuksen mukana tulivat eräänlaiset pihdit, joilla sai esimerkiksi nostettua juomasienen pois terraariosta. No kerran kokeilimme hieman härnätä Tarzania niillä pihdeillä. Se perkele lähtikin kävelemään niitä pitkin ylös ja melkoisella voimalla. Etujalat se sai jo terraarion luukusta pihalle, kunnes saimme vetästyä pihdit pois. Tarzan putosi terraariossa olleen kukkaruukun katolle, mutta ei ilmeisesti satuttanut itseään. Siihen loppuivat nuo julmat leikit ja loppuajan otus saikin olla rauhassa. Mitä nyt joskus hieman kaadoin kylmää vettä sen niskaan, kun testasin, onko se vielä hengissä...

Muutaman kerran se perkele meni jopa luomaan nahkansa. Ensimmäistä kertaa ihmettelimme, että perkules, onko se mennyt tekemään pennun, vaikka asustelee yksin.... ja onko toinen osapuoli sitten kuollut synnytyksessä... mutta totuus selvisi sitten piakkoin...

Kiva ja harmiton otus. Ei ehkä kuitenkaan sopinut ikäiselleni pikkupojalle. Hoitaminen oli yllättävän vaikeata.

R.I.P Tarzan

 

[Poison]

Viestin lähetti Predator
Minkäslaisia lemmikkieläimiä muilla palstalaisilla on? Ja mielellään sitten kerrotte niistä vähän enemmänkin kuin tyyliin "mullon kissa".

Mutku miullon kissa.

No joo. Omistan siis pörrökarvaisen kissan, joka ei ole kooltaan mikään ihan pieni. Katti on nimittäin oikeastikin aikamoinen rontti, ja näin talvisin tuo vaikutus vain tehostuu, kun kissa muistuttaa lähinnä kävelevää karvapalloa runsaan talviulkoilun heijastuttua turkin paksuuteen. Ronttimaisuutta saattaa vielä korostaa sekin, että kissani tottelee olut-merkkinäkin tunnettua Urho-nimeä. Nimi on tietenkin peruja siitä, että kissani oli pentuna niin urhea, että sähisi ja pörhisteli turkkiaan pienelle leikkihiirellekin.

Urhon kanssa on tullut koettua ties mitä, ja välillä olen saanut nauraa vedet silmissä, vaikka jokin puoli minusta olisi ehkä jo halunnut huutaakin naama punaisena. Pentuna kissa mm. kiipesi puuhun, mutta sitten poistulo ei enää onnistunutkaan, kun kissa ei saanut enää käännyttyä oksalla, joka sijaitsi suurin piirtein pääni korkeudella. Omistajan apuahan siinä tarvittiin, mutta ilmeisen suuressa hädässä ja viattomat silmät pyöreinä tapittaen pentu ei malttanut odottaa enää edes sen vertaa, että olisin saanut itse otettua kissan syliini puusta. Ehdin nimittäin vain ojentamaan käteni Urhoa kohden ennen kuin kissa roikkui kynsiensä avustuksella paidassani onnettomasti miukuen. Pelastautuessaan kiireellä puusta osui kissan tassu vielä kasvoihini, ja poskeani koristikin jonkun aikaa kaunis, kaareva raapaisujälki. Muutenkin kiipeilystä pitävää kissaa on saanut olla hätistelemässä alas myös mm. seinäryijystä.

Urho pitää paljon joulukuusista. Muutama joulu sitten todistimme isäni kanssa näytöstä, jossa kissa otti ilmeisesti vauhdin asunnon toisesta päästä ja kiisi kuin formula-auto olohuoneen poikki suoraan parvekkeen oven edessä olleeseen joulukuuseen noin vajaan metrin korkeuteen. Tilannekomiikkaa lisäsi se, että sekä minä että isäni olimme täydellisen suu auki yllättävän tapahtuman johdosta, ja huoneen hiljaisuutta rikkoi vain soiva joululaulu kuusen koristepallojen helinän ohella kissan hännän viuhuessa oksien keskellä. Muutaman sekunnin Urho tuossa kuusessa viihtyi ennen kuin katti kiisi jälleen hurjan maukaisun säestämänä toiselle puolelle asuntoa. Joulukuusemme ei, ihme kyllä, kaatunut tuon tempun seurauksena, mutta löytyi se kuusi sitten myöhemmin samana jouluna kaatuneena olohuoneestamme...

Nykyisin Urho tulee todella mielellään syliin istumaan. Joskus saatan esim. olla tässä koneen äärellä ja kissa istuksii sylissä. Kun rapsuttaminen sitten jossain vaiheessa jää hieman vähemmälle minun yrittäessäni kirjoittaa jotakin, muistuttaa kissa olemassaolostaan läppäisemällä tassullansa kättäni. Jos siis Jatkoajasta sattuu joskus löytymään viestini, joka näyttää keskeneräiseltä ja lopussa on pari epämääräistä kirjainyhdistelmää, on kissani osunut käteni sijasta pariin otteeseen näppikseen ja lähettänyt viestini.

Tänään istuskelin sängylläni lukemassa kokeisiin, kun Urho tuli siihen viereen rapsutusta pyytämään. Aluksi rapsuttelinkin toista ihan kunnolla, mutta sitten yritin jälleen hieman keskittyä lukemiseen. Kissani ei tuosta oikein tykännyt, ja siinä vaiheessa, kun olin jo aivan tahallani mukamas ei-tietoinen vieressä kehräävästä ja kättä puskevasta kissasta, otti tämä järeämmät keinot käyttöön. Odotuksieni mukaisesti Urho näykkäisikin hampaillaan kolme kertaa käsivarttani ja ei siis todellakaan mitenkään satuttamistarkoituksessa. Tuon jälkeen oli sitten jälleen pakko hieman rapsutella kehräävää ja onnensa kukkuloilla olevaa kissaa.

Kerrottavaa kissasta riittäisi vielä vaikka kuinka, mutta jätän nämä teidän takianne tähän. Sen nyt tosin vielä mainitsen, että Urho on ehdottomasti oikein viisas kissa, ainakin jos viisautta mitataan yhtään sanojen osaamisen perusteella. Pelkkä "Artturille!"-huuto saa kissan juoksemaan ruokakupille, "pallo" ja "hiiri" kertovat leikkimisestä "ulos"-sanan viestittäessä taas sitä, että nyt lähdettiin ulkoiluun. "Ei"-sanassa sen sijaan tuntuu välillä olevan jotain, jota kissani on hyvin vaikea sisäistää....

 

[dohf]

Meillä uiskentelee olohuoneessa kaloja, 420:n litran akvaariossa. Eihän noista silittelylemmikeiksi ole, mutta tämä harrastus taitaakin perustua enemmän veden ja sen asukkien kanssa läträämiseen ja puljaamiseen. Ja onhan tuo ihan komea kalusteena. Yleensä muuten luullaan, että veden ääni rauhoittaa -bullshit. Sitä ei jaksa kuunnella minuuttiakaan. Makuuhuoneessa olevaan toiseen akvaarioon pitää lisätä vaikka keskellä yötä vettä, jos suodatin sitä lirittää pintaan. Muuten ei ole unesta tietoakaan.

Lisäksi löytyy kaksi neitokakadua, sellaisia pienehköjä papukaijoja. Toinen (koiras) niistä luulee ilmeisesti olevansa ihminen, ei oikein viihdy kaverinsa seurassa. Tulee kutsusta kädelle/olkapäälle ja viipyy vaikka koko päivän. Sitä voi rapsuttaa kuin koiraa niskasta ja leuan alta. Sietää kaikenlaista käsittelyä kunhan saa olla ihmisten seurassa. Matkii muutamia vihellyksiä ja keksii itse uusia. Ja on aivan uskomaton lentäjä. Kuvitelkaa 30-senttinen pääskynen sisätiloihin: 20 neliön olohuoneessa lentää aivan täysillä rinkiä törmäämättä mihinkään. Ei ole ikinä törmännyt edes ikkunaan. Naaras taas lentää lähinnä helikopterimaisesti ylös ja alas ja laskeutuu yleensä silloin kun törmää johonkin tai voimat loppuvat. Lentää monesti päin seinää vahingoittamatta itseään, koska lentää niin hitaasti.

Onko joku muuten ikinä ollut samassa tilassa lentävän linnun kanssa? Muutamat tuttavani nimittäin pelkäävät hirvittävästi jos papukaijani irti ollessaan lennähtelevät huoneessa. Onkohan yleistäkin?

Lopuksi varoitus: älkää ottako neitokakaduja, jos haluatte hiljaisia elukoita. Keväällä ja kesällä herätys on viiden-kuuden aikaan. Preludina lähinnä kuovin huutoa muistuttava osio, joka sulautuu saumattomasti pääosioon eli kuikkaa muistuttavaan sinfoniaan. Mukavaa on se. Lisäksi näistä irtoaa kakaduille tyypillistä valkeaa höyhenpölyä, joka tiettävästi on suhteellisen allergisoivaa.

 

[stiflat]

Ongelma; pitäisi saada vipeltäjäötökät karkoitetuksi.

Asun siis kerrostalossa ja pimeään aikaan suihku/wc -
huoneeseen (joskus myös keittiössä havaittu) tulee lattialle
vipeltämään sellaisia 0,5cm pituisia jotain "jauhotoukkia". Siis
pisaran muotoisia mustia ötömöllejä.
Muutama +lapset yleensä asialla.

Miten ihmeessä niistä pääsisi eroon? Nämä kun ei ollenkaan sulostuta elämääni.
Tuntuu että olen jo muutaman sukupolven tappanut, mutta kun ei.

Hjälp.

 

[tombraider]

Viestin lähetti mission16W


"Snakes. Why is it always snakes?"

([/B]

Menee muuten näin:
- Why does the floor move?

- Give me a soihtu (miten se nyt Lontooksi kirjotetaan?)

- Snakes, why they have to be snakes

- Asp´s very dangerous, you go first Indy

Eli Indiana ja Sallah siinä juttelevat ja nyt todellakin toivon muistavani oikeen, kun kerran tälle tielle lähdin. Keskisormi sille joka tuon menee korjaamaan :)


Ei ole ötököitä mulla, eikä tule. Luonnossa niiden kuuluu olla, eikä terraariossa. Siinäpä minun ekoistinen tekoni vuodeksi eteenpäin.

 

[Rixa]

Viestin lähetti stiflat
Ongelma; pitäisi saada vipeltäjäötökät karkoitetuksi....

... Miten ihmeessä niistä pääsisi eroon? Nämä kun ei ollenkaan sulostuta elämääni.
Tuntuu että olen jo muutaman sukupolven tappanut, mutta kun ei.

Hjälp.

Kyseessä on sokeritoukka. Soitto isännöitsijälle ja ilmoitus että meillä on sokeritoukkia. Ainoa keino päästä eroon niistä (mikä ei siltikään ole takuuvarma) on myrkyttää koko talo (lähinnä viemäritilat). Myrkytys pitää olla koko talossa samanaikainen muuten siitä ei ole hyötyä.

 

[Anton]

stiflat:
"Miten ihmeessä niistä pääsisi eroon? "

Kun noista ötököistä lukee ja niitä näkee kuvissa, alkaa ikävästi kutittamaan joka paikkaa. *kynsimistä*

Omasta kylpyhuoneesta sokeritoukat kuolivat pois Baition -suihkeella, eikä ongelma ole uusiutunut.
Ainakaan vielä…

Ohessa enemmän tietoa:
http://www.transmeri.fi/torjunta/index.cfm?cd=21314&doc=533&language=Finnish

 

[lake79]

Itselläni on araknofobia, pelkään ja inhoan hämähäkkejä kuollakseni, kaverillani oli aikanaan lemmikkinä tarantella ja totta on, ettei tuota 2 sek. pitempään voinut katsoa...

 

[olkikuukkeli]

Jahas, tulipas tällainen ketju hakutoiminnolla vastaan, ja pitääpä rustailla.

Ketjun aloitus hämähäkkikertomuksineen on kyllä mielenkiintoinen, mutta siinä opastetaan hämähäkin omistajia varsin heikoille teille. Huomaan, ettei asiantuntemus asian tiimoilta ole ihan kohdallaan.

Ensinnäkin: Hämähäkit eivät pidä käsittelystä. Vaikkei se olisi vaarallinen, eikä vahingoittaisi sinua, luultavasti se stressaantuu koskettelustasi. Ehkäpä runsas koskettelu aikaansai sen kuolemankin? Toinen tekijä on tietysti ikä, varsinkin jos kyseessä on uros. Ne nimittäin tuppaavat kuolemaan vuoden parin päästä aikuistuttuaan, mutta naaraat voivatkin sitten elää jopa yli 30 vuoden ajan.

Tuossa koskettelussa on sekin huono puoli, että tarantelloilla on ns. urtiloivia karvoja, joiden ärsytys on kylläkin mekaanista luonteeltaan, mutta pirullisen ärsyttävää. Vaikutusta voisi verrata esim. lasikuituvillan käsittelyyn paljain käsin. Karvat ovat hämähäkillä sitä varten, että se voi potkia niitä vihollisen uhatessa. Hämpynnälkäinen saalistaja voi unohtaa jäljittämisen vetäessään tuskallisia karvoja nokkaansa.

Ja tuosta myrkyllisyydestä sen verran, että erittäin harva tarantella on ihmiselle vaarallinen, mikään ei hengenvaarallinen. Ylipäätään hämähäkeistä vain pari lajia kykenee ihmisen tappamaan. Siksikin hämähäkkipelko on kyllä täysin epärationaalista ja luultavasti opittua.

Itse ostin juuri viikko sitten pitkän haaveilemisen jälkeen ensimmäisen lemmikkihämähäkkini, joka on lajiltaan Lasiodora klugi. Se on hämähäkkimaailman ehdoton raskassarjalainen, jopa 300:n gramman painoiseksi kasvava jättiläinen. Tämä tekee siitä painavimman tarantellan, joskaan ei suurimman pituudeltaan, sillä esim. Theraphosa blondi ja Lasiodora parahybana ovat vielä sitä isompia, kasvaen jopa 30 senttiseksi. Klugi on onnekas saavuttaessaan 20-24 cm:n koon. Mutta massiivisuus ennen kaikkea!

Tuo oma yksilö on kylläkin vasta 6cm pitkä, mutta ilmeisesti juuri molttaamassa siitä päätellen, ettei se ole viikkoon syönyt mitään. Lasiodorat ovat varsinaisia ahmatteja, eli tämä voi olla juurikin sitä molttia edeltävää poikkeuksellista käyttäytymistä.

Ovat mielenkiintoisia eläimiä, suosittelen kyllä kiinnostuneille. Mutta jos paijattavaa tai koko ajan liikkuvaa lemmikkiä haet, niin osta se koira.

 

[laredo]

Haa. Loispistijä sai Darwinin kääntymään ateistiksi. Hän ei kertakaikkiaan voinut käsittää Luojaa, joka sallisi tämän olion olemassaolon:

Loispistiäinen

Nam.

 

[olkikuukkeli]

Loispistiäiset tosiaan ovat ötököitä, jotka kuuluisivat kauhuelokuviin :D Olikohan jenkeissä joku loispistiäinen, joka oli erikoistunut pitämään tietynlaisia tarantulia pienokaistensa kasvualustoina.