Mainos

Ässien toimitusjohtajan skouttaus

  • 35 817
  • 168

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Siis olenko ymmärtänyt jotain väärin, mutta mielestäni SK:ssa puhuttiin tradenomista, jolla on liiketalouden opinnot kesken yliopistossa. Onko tälläinen koulutus relevantti vai onko uutisoinnissa jotain virhettä. Jopa Tuamaksen koulutustausta olisi tähän verrattuna parempi jos näin on. Eikä tuo SK:n kertoma kokemuskaan nyt niin suuri ole, ainakaan oikeista johtotehtävistä. Foodwest ja Ässät ovat kuitenkin jonkin verran erilaisia yrityksiä.

Nyt valinta siis on todellakin kiekkopiirien ulkopuolelta. En tuomitse, muutakuin nämä kaikki Hirsimäkeä arvostelevat puheet. Hirsi on tämän mimmin kanssa kuitenkin täysin eri planeetalta. Luotan kuitenkin että tämä ihminen laittaa ottelutoiminnan ja oheistapahtumat kuntoon. Urheilupuoli on muiden - tosin puoliksi keltanokan - vastuulla.

EDIT: Tuli muuten mieleen, että muistaako joku (@Tuamas esim) että olikos lukon Vuorellakin jokin johtamistutkinto yliopistosta? Periaatteessahan siinä olisi voinut olla pian vapaana oleva kaveri.
 
Viimeksi muokattu:

regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Siis olenko ymmärtänyt jotain väärin, mutta mielestäni SK:ssa puhuttiin tradenomista, jolla on liiketalouden opinnot kesken yliopistossa. Onko tälläinen koulutus relevantti vai onko uutisoinnissa jotain virhettä. Jopa Tuamaksen koulutustausta olisi tähän verrattuna parempi jos näin on. Eikä tuo SK:n kertoma kokemuskaan nyt niin suuri ole, ainakaan oikeista johtotehtävistä. Foodwest ja Ässät ovat kuitenkin jonkin verran erilaisia yrityksiä.

Nyt valinta siis on todellakin kiekkopiirien ulkopuolelta. En tuomitse, muutakuin nämä kaikki Hirsimäkeä arvostelevat puheet. Hirsi on tämän mimmin kanssa kuitenkin täysin eri planeetalta. Luotan kuitenkin että tämä ihminen laittaa ottelutoiminnan ja oheistapahtumat kuntoon. Urheilupuoli on muiden - tosin puoliksi keltanokan - vastuulla.

SK:lla meni uutisointi ihan vihkoon. Puhuttiin jostain tradenomi-filosofista... Perttula on siis (linkedinin perusteella) opiskellut tradenomiksi Samkissa, tämän jälkeen kauppatieteiden kandidaatin opinnot Englannissa ja kauppatieteiden maisterin tutkinnon Ruotsissa. Tämän jälkeen työskennellyt ynnä tehnyt väitöskirjaa Aalto yliopiston kauppakorkeakoulussa. Mikäli saa väikkärin valmiiksi, niin on siis periaatteessa kauppatieteiden tohtori, vaikka Aallossa tuo kulkeekin nimellä filosofian tohtori. Koulutustausta on siis vähintäänkin kunnossa. Ässät on Foodwestiä jonkin verran isompi yritys, ja etenkin brändiarvoltaan täysin eri luokkaa. Koulutustaustasta ei homma jää varmasti kiinni, mutta kysymys kuuluukin, miten sopeutuu tehtävään, jossa on kaikkien arvosteltavana
 

Tuamas

Jäsen
Minäkin olen Linkedin-tietojen varassa, eli kv-puolen tradenomiksi Samkista, Buckinghamshirestä johtamisen kandin tutkinto, Göteborgissa kv-johtamisesta maisterin paperit ja nyt tekee väikkäriä Aalto-yliopistossa.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Arvostelua tulee väistämättä ja saakin tulla jos on aihetta, mietin vaan mahtaako kynnys suoraan henkilön solvaamiseen olla tässä kohdin korkeammalla.

On se hyvä, että palstan wannabe-Breivik on taas etukäteen huolissaan muiden nettikirjoitteluista.

Tuossa hommassa tulokset puhuu puolestaan. Kuten on jo todettu, työsarkaa piisaa monella sektorilla, että uuden hallin tuomat edut saadaan käytettyä hyväksi. Ässät on nyt siinä tilassa, että jos hommat menee täysin perseelleen, pitää henkilöä vaihtaa ja nopeaan. Velkaa on sen verran paljon, ettei ole yksinkertaisesti varaa paskaan toimariin. Mutta kuten jo totesin, en jaksa mihinkään perseilyyn uskoa yhtään, päinvastoin.
 

Tuamas

Jäsen
EDIT: Tuli muuten mieleen, että muistaako joku (@Tuamas esim) että olikos lukon Vuorellakin jokin johtamistutkinto yliopistosta? Periaatteessahan siinä olisi voinut olla pian vapaana oleva kaveri.

Joku urheiluvalmentamisen/-johtamisen tutkinnon Vuori suoritti jenkeissä. Lisäksi AMKssa Suomessa jotain jatko-opintoja.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
SM-liigaseura palkkasi toimitusjohtajakseen naisen – mitä sitten? - SM-liiga - Ilta-Sanomat

Hupiukko nimeltä Hiitelä leikkii taas jeesusta, iso mies. Eihän tästä Perttulasta ole juurikaan keskustelua edes käyty, muutamia kommentteja ja nekin positiivisia, tällaisen nopeahkon media/sometsekkauksen perusteella. Eikös tämä ole juuri se tavoiteltu tilanne, ettei tällainen rekrytointi nyt sen kummempaa parranpärinää aiheuta? Eli ainoa ketä tässä nyt lietsoo, on Hiitelä kollegoineen shokkivauklikkihuorauksellaan.
 

Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
SM-liigaseura palkkasi toimitusjohtajakseen naisen – mitä sitten? - SM-liiga - Ilta-Sanomat

Hupiukko nimeltä Hiitelä leikkii taas jeesusta, iso mies. Eihän tästä Perttulasta ole juurikaan keskustelua edes käyty, muutamia kommentteja ja nekin positiivisia, tällaisen nopeahkon media/sometsekkauksen perusteella. Eikös tämä ole juuri se tavoiteltu tilanne, ettei tällainen rekrytointi nyt sen kummempaa parranpärinää aiheuta? Eli ainoa ketä tässä nyt lietsoo, on Hiitelä kollegoineen shokkivauklikkihuorauksellaan.

Hiitelähän oli ensimmäisenä pahoittamassa mielensä kun Ässät julkaisi sen hakuilmoituksen missä oli kassit. Että sellanen mies...
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Mikä tuossa Hiitelän kirjoituksessa oli nyt niin väärin?

Mielestäni se on täyttä asiaa koko pituudeltaan.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
On se hyvä, että palstan wannabe-Breivik on taas etukäteen huolissaan muiden nettikirjoitteluista.

En ole huolissani yhtään mistään enkä varsinkaan nettikirjoittelusta, kunhan mietiskelin millä lailla se paska sitten lentää jos on lentääkseen kun toimarina onkin nainen; onko kohtelussa jotakin eroa? Tämä tulee olemaan mielenkiintoista nähdä.

Koska kyllä Hiitelä on yhdessä asiassa oikeassa tuossa muuten perin höttöisessä kirjoituksessaan: ei ole naisia ollut juuri toimareina, ei Sm - liigassa eikä ylipäätään juuri missään ammattiurheilun maailmassa. Voi olla ettei asialla ole lopulta mitään merkitystä, voi olla että on, mutta onhan tuo kaiken kaikkiaan aika poikkeuksellinen lähtökohta.
 

Esteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️
Ainakin tällä nuorella nätillä naisella oli.., mutta toivotan sinut Eeva lämpimästi Ässiin tervetulleeksi porilaisen tanssiyhtyeen tahtien siivittämänä. Yölintu - Eva - YouTube

Voi herra Jumala... Ootko sä mennyt ihan pimeeks, kun tuollaista lyriikkaa luettelet? :)

Taitaa tällä Eevalla olla sen verran niitä palleja, että ei ihan heti suostu kategorisoitumaan luokkaan "nuoret ja nätit" naiset.

Hiitelä on ihan hupauuno nykyään.

En voisi olla enempää samaa mieltä kanssasi. Jo tuon yllä mainitun kirjoituksen alku oli niin täynnä asiavirheitä, että en viitsinyt lukea pidemmälle:
"Pori on Varsinais-Suomen ja Satakunnan helmi."

Pori ei oman kansakoulussa saamani maantiedon opetuksen mukaan kuulu Varsinais-Suomeen. Ellei se sitten ole vuosien saatossa valunut seinäkartoilla painovoiman vaikutuksesta alas vielä Raumaa etelämmäs...
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Voi herra Jumala... Ootko sä mennyt ihan pimeeks, kun tuollaista lyriikkaa luettelet? :)..

Äläs nyt @Esteri taivastele.. toivotin vain tämän uuden nuoren ja kauniin rva. toimitusjohtaja Eevan tervetulleeksi ;)
Oikein hyvää Isänpäivää kaikille Ässä-kannattajille, jotka myöskin isiä olette. Itellä tuo jälkikasvu alkaa tulla täyteen ikään.
 

alcoholic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Alustavasti tästä Perttulasta on kyllä positiivinen fiilis, kun katsoo millainen koulutustausta ja työura hänellä on takana. Näyttää olleen aika epävarmoilla aloilla johtotehtävissä mm Ravintola-alalla ja huonekalubusineksessa, joten kykyä varmasti on tehdä ratkaisuja tiukassa taloustilanteessa.

Itse näkisin, että kehityskohteet ja tavoitteet Ässissä voisivat olla mm

Ottelutapahtuma: Miten myyntiä kasvatetaan ennen pelin alkua, pelin aikana ja vielä pelin jälkeen. Olen ihmetellyt miksi ei uusitussa hallissa ole ollut pelien yhteydessä mitään oheistapahtumia muutamia pelejä lukuunottamatta. Tällä kaudella vkonlopun kotipelejä on aika vähän, joten näistä pitäisi saada maksimitulot kassaan esim järjestämällä ottelun yhteyteen stand up keikan/vastaavaa. Arkipelien yhteyteen voisi järjestää jotain pienimuotoisempaa esim kilpailuja, oluen/viininmaistajaisia yms.

Sponsorit: Lisää sponsoreita maakunnasta ja myös maakunnan ulkopuolelta. Lisää yhteistyötä näiden kanssa ja kehittää yrityksille suunnattuja palveluja. Erittäin kova tavoite voisi olla löytää kv tason sponsori (suomalainen tai ulkomaalainen), jonka kanssa tehtäisiin monivuotinen miljoonaluokan sopimus.

Budjettitavoite: Kova tavoite olisi nostaa Ässät top-5 seuraksi liikevaihdoltaan ja pelaajabudjetiltaan. Tämä kyllä vaatii erittäin paljon työtä ja sen, että löytyisi joko iso sponsori, mikä tukisi Ässiä isolla rahalla tai erittäin tuottava sivubisnes.

Sivubisnes: Vaikka tällainen rtk.n tapainen tai joku muu sivubisnes löytyisi niin sen kehittäminen voittoa tuottavaksi toiminnaksi vie aikaa. Voi olla, että jos tuleva tj aloittaa tällaisen toiminnan, niin voittoa se voi alkaa tuottamaan vasta seuraavan tj.n aikana. Näkisin, että joku mahdollisuus voisi löytyä yhteistyökumppanien kautta.

CHL: Vaikka en itse oikein innostu näistä peleistä, niin tämäkin sarja on kuitenkin rahallisesti ja myös monesta muusta näkökulmasta Ässille mahdollisuus. Jos chl.stä tulee merkittävämpi sarja, niin kyllä Ässät täytyy saada tähän mukaan. Lisää pelejä-lisää rahaa kassaan, lisää näkyvyyttä ja tätä kautta mahdollisesti myös kovempia vahvistuksia joukkueeseen.

Lopuksi täytyy sanoa, että Hirsimäki on tehnyt Ässien tj.na hyvää duunia, vaikka on joutunut usein tinkimään urheilullisesta puolesta ja saanut sen takia aiheettomasti paskaa niskaan. Oma toive on että tämä muija on vähintään yhtä hyvä kuin Hirsi, mutta saa/luo Ässistä vielä paremman/tunnetumman brändin.
 

Lätkäjope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Armia #10, Matushkin #43
Sponsorit: Lisää sponsoreita maakunnasta ja myös maakunnan ulkopuolelta. Lisää yhteistyötä näiden kanssa ja kehittää yrityksille suunnattuja palveluja. Erittäin kova tavoite voisi olla löytää kv tason sponsori (suomalainen tai ulkomaalainen), jonka kanssa tehtäisiin monivuotinen miljoonaluokan sopimus.

Tämä.

IFK oli tainnut juuri solmia Turkish Airlinesin kanssa yhteistyösopimuksen. Ainakin nordiksella lentoyhtiön logoja vilkkui siellä sun täällä. (Paidassakin taisi logo olla). Toki IFK kiinnostaa isompia yrityksiä enemmän kuin Ässät, mutta osaavan myyntitiimin käsissä on kuitenkin aika vahvasti brändinsä takana seisova Porin Ässät. Tarkoitan tällä sitä, että löytyy varmasti suuriakin yrityksiä, joiden markkinointi / näkyvyys esittäytyy yhtenäisessä valossa Porin Ässien kanssa. Tätä kirjoittaessa ei nyt tule yhtään mieleen, mutta sen vuoksi pitäisikin olla osaava ja toimelias myyntikoneisto taustalla. Ei ne isoimmat yritykset poriin soittele ja kysele saisiko antaa muutaman miljoonan meille pitkästä yhteistyösopparista.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Eikös Ässillä ainakin ollut (jos ei ole edelleen) pitkäaikaiset diilit Norilsk Nickelin ja Bolidenin kanssa? Molemmat mahtuvat ainakin organisaatioina tuohon haluttuun kv. tason kategoriaan. Toinen juttu sitten on, millaisilla panostuksilla nämä ovat matkassa olleet.... Joku tosi-iso organisaatio voisi mukaan lähtiessään haluta vähän enemmänkin kuin vain logonsa johonkin housunlahkeeseen. Esimerkkeinä jalkapallon puolelta Red Bull Salzburg ja New York Red Bulls. Entinen NY MetroStars myytiin Dietrich Mateschitzin konsernille ja samalla meni vaihtoon joukkueen värit sekä logot.
Joku Qatarin valtio voisi ehkä suostua säilyttämään pata-logon ja tyytymään siihen että paidan väriä vähän säädetään ja rintamukseen tulee teksti QATAR - vähän samaan tapaan kuin aikanaan oli Friitala.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Aika usein "alan" ulkopuolelta tulevalla on loistavat mahdollisuudet menestyä, jos siis ylipäätään on kykenevä johtaja.
Ei ole niitä iänikuisia rasitteita, kuten perinteet, tiettyjen turhuuksien tyhjänpäiväisiä ja pelkkään tunnepitoisuuteen painottuvia panolasteja kannettavanaan ja voi katsoa aivan kaikkea hyvällä omallatunnolla out of box.

Uskon, että saatte loistavan toimarin.
 

Punakone78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hyvä valinta Eeva Perttula on varmastikin.
Itselläni suurin pelko ja kysymysmerkki tässä se, että hän on vaihtanut hyvin usein työpaikkaa. Joka taas harvoin merkki hyvästä johtajasta.
Vuoden 2006 jälkeen, eli 10 viime vuoden aikana hän on ollut 5 eri tehtävässä, 4 eri yhtiössä! Pisimmän ajan yhdessä tehtävässä hän on ollut vain 3 vuotta ja 10 kk.
Esim. tälle työnantajalle, jos hän taas Ässiin siirtyy, hän meni vasta 2014 eli toissavuonna, ja oli sielläkin toimitusjohtajana.
Yleensä noinkin vaativa tehtävä kuin toimitusjohtajuus, vaatii monta vuotta että pääsee oikeasti asioihin käsiksi ja vaikuttamaan! Ensimmäinen vuosi menee opetellessa ja tutustuessa uuteen yhtiöön ja tässä tapauksessa täysin uuteen alaan.
Valitettavasti kun hänen historiaansa katsoo, epäilen, että ei tule kauaa tässäkään virassa olemaan. Toivottavasti olen väärässä.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Ässät esittelee uuden toimitusjohtajansa julkisuuteen tänään klo16.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ässät esittelee uuden toimitusjohtajansa julkisuuteen tänään klo16.

Juuri pääsin ihmettelemästä, kun mitään ei ole infottu, vaikka tänään piti asia julkistaa. Onpa aika myöhäinen kellonaika, mutta olisiko niin että siellä uusi TJ painaa vielä työpäivää nykyisessä hommassaan, ja ehtii paikalle vasta neljäksi..

Nimi ja tausta ovat toki jo tiedossa, joka laskee tilaisuuden yllätysarvoa roimasti
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös