Ässien taival pudotuspeleissä 2015 – pohjalta kohti korkeuksia

  • 12 324
  • 84

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kaksi joukkuetta joita vastaan Ässät ei voittanut tällä kaudella peliäkään; Kärpät ja Tappara. Runkosarjaan verraten ei siis mikään paras tilanne vaikka sääleistä jatkoon mentäisiinkin.
Mikä oli saldo Tapparaa vastaan runkosarjassa MOI-kaudella 05-06? Muistaakseni ei kovinkaan häävi.
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Saipa ei ole ollut (ainakaan vielä) sellaisessa liidossa kuin viime kaudella, mutta kaikki voi vielä muuttua. Ässiä kun pohtii ja vertaa vaikka vuosiin 2006 sekä 2013. 2005-2006 kaudella pelattiin tasapainoinen runkosarja, joka jatkui pleijareissa mahtavalla draivilla finaaliin asti ja 2013 oli tuo loppukiri melkoinen, tulos muistetaan melkoisen hyvin. Noissa vuosissa oli yhdistävänä tekijänä se, että projektit menivät silloin päätökseen, nykyään se projekti on vasta alussa, eli tilanne on nykyään hieman erilainen. Viikonlopun suunnitelma on selkeä, voitto lauantaina ja kotona sunnuntaina laitetaan Saipa kesälomille. Miltäs tuo Saipan rosteri patafanien mielestä näyttää? Markkanen on parhaimmillaan mainio maalivahti, Lofqvist on melkoinen tykki ja lisäksi tuolla hyökkäyksessä on ainakin vikkeliä kavereita (Spina, Mankinen), eiköhän saada ihan hyvät matsit.
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mikä oli saldo Tapparaa vastaan runkosarjassa MOI-kaudella 05-06? Muistaakseni ei kovinkaan häävi.
Ei ollut saldo häävi ja lähtökohtaisesti Tapparan piti mennä jatkoon (runkosarjankin perusteella), kuten myös Kärppien. Onneksi (toisaalta) runkosarjalla ei ole pleijareissa merkitystä, tälläkin kaudella joku yllättää, se on saletti.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Kaksi joukkuetta joita vastaan Ässät ei voittanut tällä kaudella peliäkään; Kärpät ja Tappara. Runkosarjaan verraten ei siis mikään paras tilanne vaikka sääleistä jatkoon mentäisiinkin..

2006 ei oltu voitettu silloinkaan Tapparaa kertaakaan runkosarjassa... mutta kuten jo aiemmin sanoin, niin en usko tänä vuonna mihinkään ihmenousuun, peli ei yksinkertaisesti ole ollut Ässillä riittävällä tasolla ja se ailahtelee jopa yksittäisten otteluiden sisällä. Esim 2006 peli oli nousujohteista ja itse asiassa silloin oltiin myös runkosarjassa viidensiä.

Kuten sanottua, niin tämä ei ole negailua, loppuun asti toivotaan menestystä, täysin sydämin.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Aika lailla samat fiilikset on täällä kuin muillakin. Tämä on projektin eka vuosi ja nyt kasvatetaan tulevan mestaruusjoukkueen runkoa. Tavoite pitää olla siinä että vielä tällä vuosikymmenellä patapaitainen joukkue nostelee kannua Isomäessä. Toivottavasti silloin joukkueessa on useita tämän porukan poikia ja muutama sopiva paluumuuttajakin.

Silti, Saimaan Pallurat pitäisi hoitaa ja pelata myös hyvät puolivälierät, eli mikään 0-4 turpaanotto niissä ei ole kelpo suoritus. Kyllä mä uskon että täysin normipelillä Ässät menee puolivälieriin. SaiPalla on vanhempi joukkue, mutta loppujen lopulta playoffkokemusta ei taida olla ihan samassa mittakaavassa. Ässissä on kuitenkin jokunen Suomen mestarikin.
 
jukero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kohtuullisen hyvä fiilis lauantain suhteen. Eilinen peli oli toki melko hämmentävä. Ennen peliä kuvittelin, että siellä nähdään jo pleijarien kaltaista taistelua koko jengiltä. Melkoinen yllätys olikin nähdä haluton ja kuriton Ässät jäällä.

Lähteenmäki näytti erittäin hyvältä. Itse asiassa pelasi paremmalla itseluottamuksellakin kuin ennen loukkaantumistaan. Vielä kun ykkösestä Elolla ja Niemellä on ainakin aiemmin play offeissa kulkenut mukavasti, voi Ässillä olla tuon ketjun yhteen palauttamalla käsissään yksi potentiaalisesti kevään kuumimmista ketjuista. Vielä kun muistetaan, että Kiilholmalla ja Heddenillä kulki aiemmin mainiosti samassa ketjussa. Viimeiset pelit Kiilholma on toki näyttänyt hieman väsyneeltä ja Hedden taas on menettänyt täysin itseluottamuksensa maalipaikoissa.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Kohtuullisen hyvä fiilis lauantain suhteen. Eilinen peli oli toki melko hämmentävä. Ennen peliä kuvittelin, että siellä nähdään jo pleijarien kaltaista taistelua koko jengiltä. Melkoinen yllätys olikin nähdä haluton ja kuriton Ässät jäällä.

No kuten edelleen todettua: joukkue ei selvästikään mennyt eilen edes mitenkään hampaat irvessä pelaamaan, koska mitään aivan kuolemanvakavaa panosta ei ollut. Toki säälien kotietu olisi sinällään ollut tavoittelemisen arvoinen asia, mutta ei tosiaan mikään sellainen että yhtään mitään kaatuu siihen, että sitä ei nyt sitten saatu. Toisen erän lopulta tai viimeistään kolmannen erän alusta näki, että nyt otetaan mieluummin se "taktinen" häviö. Eli väitän että eilisen voi pelillisesti sivuuttaa ihan olankohautuksella, se ei kerro mistään mitään..

Huolenaiheeni liittyy edelleen enemmänkin siihen, että nyt joudutaan aloittamaan playoffit kirjaimellisesti aivan lennosta, koska oli pakko jäädä suoraan reissunpäälle. Tämä on se tekijä, joka varmasti vaikuttaa valmistautumiseen ainakin jossain määrin..
 
Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata

Toisaalta voi olla hyväkin asia, joukkue viettää aikaa yhdessä "pakostakin" ja luodaan äijäporukalla sitä playoff henkeä, ei siellä enää mietitä, voi kun olisin päässyt vaimon kainaloon täksi yöksi keskittymään.
Jääkiekon isoimpia asioita on juuri se yhteenkuuluvuus ja sitä kautta tuleva yhteishenki, jota tälläiset erikoiset tilanteet usein parantavat ja kasvattavat. Se että miten fyysinen puoli kuten väsymys saadaan pidettyä kunnossa on asia erikseen.
 
Rawker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Blackhawks
Kyllä mä uskon että täysin normipelillä Ässät menee puolivälieriin. SaiPalla on vanhempi joukkue, mutta loppujen lopulta playoffkokemusta ei taida olla ihan samassa mittakaavassa. Ässissä on kuitenkin jokunen Suomen mestarikin.

Boldasin olennaisen. Periksi ei anneta milloinkaan. Toivon, että tämä tulee selväksi heti ekasta vaihdosta lauantaina.

Kuten monet jo aiemmin sanoivat, en usko että Kärppien leveääkin leveämpää joukkuetta kaadetaan, mutta uskon että siitä saadaan helvetin hyvä sarja jos se tulee. Pitää myös muistaa, että poffipelit on aina poffipelejä, ja mitä vain voi tapahtua.
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Huhtanen olisi pitänyt saada SaiPaa vastaan askiin mukaan. Olisi tuonut säpinää torikokouksiin, jos jollain sputnikilla olisi vielä ollut jotain hampaankolossa. Toivottavasti Hupi kuntoutuu ajoissa.

Sunnuntain liput ovat tulleet myyntiin klo 12, hinnat samat kuin runkosarjan aikana. Huomiseen peliin taisi Pataljoona järjestää kyytiä. Tuosta linkkiä reissuun Pataljoonan sivuilla Kannattajamatka Lappeenrantaan 14.3.2015 | pataljoona
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Huhtanen olisi pitänyt saada SaiPaa vastaan askiin mukaan. Olisi tuonut säpinää torikokouksiin, jos jollain sputnikilla olisi vielä ollut jotain hampaankolossa. Toivottavasti Hupi kuntoutuu ajoissa.

Toivottavasti Hupilla ei ole samaa vaivaa kuin Staffilla. *pikkuhymiö* Onko Huhtasta muuten näkynyt harkoissa mukana?
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Aika lailla samat fiilikset on täällä kuin muillakin. Tämä on projektin eka vuosi ja nyt kasvatetaan tulevan mestaruusjoukkueen runkoa. Tavoite pitää olla siinä että vielä tällä vuosikymmenellä patapaitainen joukkue nostelee kannua Isomäessä. Toivottavasti silloin joukkueessa on useita tämän porukan poikia ja muutama sopiva paluumuuttajakin.

Silti, Saimaan Pallurat pitäisi hoitaa ja pelata myös hyvät puolivälierät, eli mikään 0-4 turpaanotto niissä ei ole kelpo suoritus. Kyllä mä uskon että täysin normipelillä Ässät menee puolivälieriin. SaiPalla on vanhempi joukkue, mutta loppujen lopulta playoffkokemusta ei taida olla ihan samassa mittakaavassa. Ässissä on kuitenkin jokunen Suomen mestarikin.

Vähän on kaksijakoiset fiilingit tuosta SaiPa-sarjasta. Ässillä on kovin nuori joukkue joten paineensietokyky on varmasti kovalla koetuksella. SaiPa osaa myös pelata "savolaista kusipääkiekkoa" johon Ässillä ei oikeastaan ole mitään millä vastata. Ameriikan avuista puolet on joko saikulla tai muuten vaan viltissä ja ne kaksi muutakin ovat ihan jotain muuta kuin mitä pitäisiä olla. Huippuiskussa oleva Raian olisi ollut enemmän kuin paikallaan tuohon porukkaan ja neloskentän pitäisi olla jotain samanlaista kuin MOI-kauden Kupru-Kilu-Fobba. Nykyinen Saarela-Ahlgren kaksikko on lähinnä huono vitsi. Riksman vs. Euronen pari on etukäteen ajatellen aika tasan vaikka jotkut Eurosen otteita ovatkin hehkuttaneet. Kummatkin pystyvät hyvän päivän tullen pelaamaan anttiraanta-moodissa.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
neloskentän pitäisi olla jotain samanlaista kuin MOI-kauden Kupru-Kilu-Fobba. Nykyinen Saarela-Ahlgren kaksikko on lähinnä huono vitsi.
Peli on toisaalta muuttunut kymmenessä vuodessa, mutta on kyllä totta että Ässiltä puuttuu sellainen ketju jonka päätarkoitus olisi puolustaa, rymistellä ja iskeä maali silloin ja toinen tällöin. Ahlgren silti kykenee korvaamaan tuon kentän Kinun mutta loppukaksikon korvaajaa ei oikein tuosta porukasta löydy.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Peli on toisaalta muuttunut kymmenessä vuodessa, mutta on kyllä totta että Ässiltä puuttuu sellainen ketju jonka päätarkoitus olisi puolustaa, rymistellä ja iskeä maali silloin ja toinen tällöin. Ahlgren silti kykenee korvaamaan tuon kentän Kinun mutta loppukaksikon korvaajaa ei oikein tuosta porukasta löydy.

Kaikki - Toivola mukaan lukien - jankuttaa kuinka peli on muuttunut siitä ajasta.... Mutta siitä huolimatta MUUT joukkueet näkevät paljonkin käyttöä pelaajille kuten brothers Tyrväinen, Hannu Pikkarainen, Matt Generous, Sailio, Moisio, Mike Brennan... Vika taitaapi olla tuossa valmennusjohdossa ja eritoten Jasserissa. Väitän että Generuusi tai Brennani olisivat Ässillekin olleet paljon parempia hankintoja kuin esim. Stafford tai edes Hedden.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ei ole mukana mut hyppää huomen askiin, jos luovii itsensä Lappeenrantaan. Näin vissii Rocky toimitellut radiossa.

Kukas hyökkääjä on tippunut pois??
 
avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
SaiPan Spina oli ilmeisesti onnistunut sohlaamaan kymppitilinsä täyteen vikassa pelissä, tästä on kyllä vähän etua Ässille lauantaina.
Mies, joka ei ole tehnyt maaliakaan kait kohta kymmeneen matsiin. Soppari takataskussa turkuun ja lapset jo odottavat pikku reput pakattuina lähtöä Muumimaailmaan.

Viimeksi kun Spina laitettiin kaudella poppareille kiukuttelun jälkeen, pelin taso parani. Vaikka mies onkin ollut välillä maaginen, ei tule ikävä. Aivan liian mielialapelaaja ja tällä hetkellä näyttää siltä, että ukolla on jo kiinnostus nolla.

Laitan Spinan poisjäännin meidän laarin plussapuolelle.

Onnea Ässille koitoksiin. Toivottavasti joukkue ajattelee samalla tavoin kuin ilmeisesti useimmat täällä kirjoittavat fanit. Takki auki ja silleen.

SaiPa ei ole viime peleissä saanut potentiaaliaan irti, vaan homma on ollut väkinäistä. Sanoisinkin, että jos ei joukkue saa ongelmiaan selvitettyä, menee sarja Ässille kyllä. Jos muutos tulee, menee jatkopaikka kohti Kärppiä hyvinkin Lappeenrantaan. Näkisin, että aiempien runkosarjan matsien tuloksia on turha tuijotella liikaa. Olen nähnyt jotakuinkin kaikki SaiPan matsit tällä kaudella ja jostain syystä niitä huonoja hetkiä tuli vähän huonolla tuurillakin juuri Ässiä kohtaan useampia. Joku sanoisi, että se ei ole sattumaa. No, se nähdään tulevien päivien aikana.
 
Esteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️
Ässät sai torstaina sellaisen lahjan poffeihin, että nyt on taas kaikki mahdollista. Jos Lähteenmäen maagisesta paluusta ammennetaan positiiviset energiat käärmekeittoon, niin joukkue lähtee ihan uudelle flowlle. Lähteenmäki-Niemi-Elo tullee olemaan poffi-kevään kuumin kenttä.

Olen SaiPan kaadon suhteen aika luottavainen. Peli kerrallaan, mutta katse on jo seuraavassa vastustajassa. Me saadaan kaksi tai jopa kolme hyvää kentällistä kasaan ja jos junnut hoitavat sen loput 20% niin semit on haarukassa.

Tappara on kaadettavissa ja jopa Kärpät on joskus tiputettu...
 
Fernando

Jäsen
Suosikkijoukkue
los serranos

Iha lapasii on.
 
sonnychiba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ei tuosta tämän päivän kokoonpanosta taida puuttua kuin Garrett ja Michael. Hyvin on tervehtymiset ajoitettu. Jollain kummalla tapaa Garrettia kaipaan puolustukseen. Mutta kyllä tuolla joukolla SaiPa kaatuu.
 
Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Carolina Hurricanes
Jollain kummalla tapaa Garrettia kaipaan puolustukseen.

Tähän vahva sama. Jotenkin Uusitalo pitäisi saada pois ylivoimasta ja muutenkin on hyökkäyspäässä pelannut aika kehnosti. Toivottavasti saadaan kuitenkin yv kulkemaan, sillä se on ehdoton edellytys, jos pitkää kevättä halutaan.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Nyt alkaa jo näyttää taas kiekkojoukkueelta tuo rosteri. Viljanenkin pystyy pelaamaan ja Tapsa tuo oman mausteensa pleijarivääntöihin. Hyvä kutina, että SaiPa kaatuu tänään (jatkoilla) ja huomenna puhtaasti kotona...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös