Verrataanpa vaikka Lukkoon, siellä kärki on jo tasaisempi
Ilomäki 24p
Danforth 24p
Keränen 22p
DeFazio 21p
Koivisto 14p
Ei todellakaan ole rahaa moisiin, saa unelmoida.VAikka tälle kaudelle on ihan turhaa enää mitään odotuksia asettaa, niin siitä huolimatta tuo maalinteko tuntuu olevan nykyjoukkueelle sen verran sitkeän tervan juontia että yksi kädellinen maalintekijä olisi kyllä syytä joulutauolla jostain ulkomailta naarata.
VAikka tälle kaudelle on ihan turhaa enää mitään odotuksia asettaa, niin siitä huolimatta tuo maalinteko tuntuu olevan nykyjoukkueelle sen verran sitkeän tervan juontia että yksi kädellinen maalintekijä olisi kyllä syytä joulutauolla jostain ulkomailta naarata.
Ja oliko peräti ensimmäinen kerta tällä kaudella kun Ässät teki neljä maalia (viidettä en tietenkään virallisesti huomio), että harvinaista herkkua kyllä sikäli..
.
Edelleenkin, kyllä tuo porukka kuuluisi kymppisakkiin. KooKoo oli vaisu, ja menee tuolla huomattavasti ylempänä kuin Ässät, tosin onhan heilläkin laskeva suuntaus. Ei ollut ihmeellinen esitys, mutta riitti. Hyvä kun saivat maalintekoa harjoitella. Sitten pitää KalPa hoidella, heilläkin on laskusuunnassa peli, viimepelit saatu pelata näitä huonontuneita jengejä vastaan ja pisteitä ropisee. Mutta pitkä on matka. Jos TPS saadaan kaadettua joulun jälkeen, niin siinä nähdään sitten todellinen taso.
Oispa Kotkaniemi vielä peräsimessä niin pelattaisiin sentään VIIHDYTTÄVÄSTI. Mitä väliä niillä pisteillä on? Saatanan Kaukoranta kun tappaa tunnelman peleistä.Osa täällä vaan jaksaa itkeä Ässien otteista, vaikka Kaukorannan alaisuudessa pisteitä on tullut tosi hyvin. Sinä aikana Ässät on ollut keskikastin joukkue, mikä on kyllä huima parannus alkukauteen nähden. Omissa ei enää kolise juuri lainkaan, ja sillä tavalla on mahdollista tuollaisella materiaalilla voittaa. Puolustuksen kautta siis. Peli voi olla tylsän näköistä, mutta juuri nyt se on voittavaa jääkiekkoa. Loistavaa!
Oispa Kotkaniemi vielä peräsimessä niin pelattaisiin sentään VIIHDYTTÄVÄSTI. Mitä väliä niillä pisteillä on? Saatanan Kaukoranta kun tappaa tunnelman peleistä.
Vähän ristiriitainen juttu. Nyt on pinnoja tullut tylsällä puolustuspelaamisella ja kyttäilyllä niin onko järkeä lähteä vetämään riskillä hyökkäysvoittoisesti ja sitten hävitään 1-6 taas?! Kotkaniemen aikana ei ollut mitään pelisuunnitelmaa ja pelaajat ei tiennyt yhtään mitä pitäisi tehdä. Tähän on tullut helvetin iso muutos ja se näkyy pisteissä. Kyllä mun mielestä voitot tuo sitä porukkaa halliin lisää. Tai ainakin pitäisi tuoda. Alkukauden vikahan se on ettei porukka käy hallissa, kun peli oli aivan täyttä paskaa. Kyllähän sitä kaikki katsoisi hyökkäysvoittoista peliä, mutta kun äijiä on telakalla, pakisto on niin huono ja maalivahdit epävarmoja noin 20 peliä. Perjantaina on äärimmäisen tärkeä matsi seuraavaa kotipeliä nähden. Siitä voitto niin päästään varmaan jo 5000 katsojan syrjään.On tässä pieni ongelma. Kaukorannan tyylillä porissa on pelattava pleijareita tai talous kärsii.
Olihan tuo ottelu nyt jumalattoman tylsä ja hengetön. Voittopelin jälkeen useasta suusta kuuli miten voitto ei saanut aikaan oikeastaan mitään sen ihmeämpää fiilistä.
Kaukorannan Ässät on ollut toistaiseksi maalipaikoissaan äärimmäisen tehokas. Harvoin on iltoja kun joka neljäs laukaus maalia kohti menee maaliin.
Voitot on isoja ja tärkeitä, sitä ei kiistä kukaan. Nyt kun tulee pieni tauko, on alettava harjoittelemaan hyökkäämistä.
Samalla kun mietitään voittoja, on mietittävä maksavaa yleisöä. Tällaiset pelit eivät tuo katsojia halliin eikä rahaa kassaan.
Ässät ui pelillisesti vastavirtaan. Kun muut nopeuttavat ja pelaavat rohkeammin, niin Ässät hidastaa ja pelaa varmistellen. Jokaiseen otteluun lähdetään roikkumaan mukaan, ei lähdetä viemään peliä.
Voitot on kivoja, mutta ilman pleijaripaikkaa en tätä pelitapaa siedä. Nyt on oikeasti voitettava ja paljon.
Vähän ristiriitainen juttu. Nyt on pinnoja tullut tylsällä puolustuspelaamisella ja kyttäilyllä niin onko järkeä lähteä vetämään riskillä hyökkäysvoittoisesti ja sitten hävitään 1-6 taas?! Kotkaniemen aikana ei ollut mitään pelisuunnitelmaa ja pelaajat ei tiennyt yhtään mitä pitäisi tehdä. Tähän on tullut helvetin iso muutos ja se näkyy pisteissä. Kyllä mun mielestä voitot tuo sitä porukkaa halliin lisää. Tai ainakin pitäisi tuoda. Alkukauden vikahan se on ettei porukka käy hallissa, kun peli oli aivan täyttä paskaa. Kyllähän sitä kaikki katsoisi hyökkäysvoittoista peliä, mutta kun äijiä on telakalla, pakisto on niin huono ja maalivahdit epävarmoja noin 20 peliä. Perjantaina on äärimmäisen tärkeä matsi seuraavaa kotipeliä nähden. Siitä voitto niin päästään varmaan jo 5000 katsojan syrjään.
Vähän ristiriitainen juttu. Nyt on pinnoja tullut tylsällä puolustuspelaamisella ja kyttäilyllä niin onko järkeä lähteä vetämään riskillä hyökkäysvoittoisesti ja sitten hävitään 1-6 taas?! Kotkaniemen aikana ei ollut mitään pelisuunnitelmaa ja pelaajat ei tiennyt yhtään mitä pitäisi tehdä. Tähän on tullut helvetin iso muutos ja se näkyy pisteissä. Kyllä mun mielestä voitot tuo sitä porukkaa halliin lisää. Tai ainakin pitäisi tuoda. Alkukauden vikahan se on ettei porukka käy hallissa, kun peli oli aivan täyttä paskaa. Kyllähän sitä kaikki katsoisi hyökkäysvoittoista peliä, mutta kun äijiä on telakalla, pakisto on niin huono ja maalivahdit epävarmoja noin 20 peliä. Perjantaina on äärimmäisen tärkeä matsi seuraavaa kotipeliä nähden. Siitä voitto niin päästään varmaan jo 5000 katsojan syrjään.