Itse asiassa olen vuosien saatossa antanut monta hyvää neuvoa modernia kannatusta Isomäkeen tuoville, kuka se sitten on milloinkin ollut. Siellä on aikanaan vaadittu omaa karsinaa, jonka jälkeen sitten kannustus lähtisi uuteen nousuun. Tai sitten on pitänyt päästä istumakatsomoon (halvemmalla hinnalla) ja sitten kannustus lähtisi taas lentoon. Eikä mikään noista ole toiminut, tietenkään.
Silloin sitä tosiaan syksyllä 2011 polkaistiin Etulinjan kanssa hommeleita käyntiin noin 10 hengen porukalla. Onneksi ilmapiiri ja suhtautuminen uudenlaista kannattajakulttuuria kohtaan oli tuolloin Isomäessä positiivinen, vastaanottavainen ja kannustava. Lisäksi saatiin myös mukavaa palautetta. Kyllähän se jo tuolloin tuli esiin, enkä lakannut hetkeäkään uskomasta, etteikö organisoidumpi toiminta jonain päivänä lähtisi yhtälailla Porissakin ottamaan tuulta siipiensä alle. Tuona syksynä oivaa sytykettä ja herätettä startille antoi myös raumalaisten nopea kehittyminen kannattajatoiminnassa.
Raumalla nopeassa edistymisessä yksi tärkeimpiä elementtejä oli juuri tuo, että hallilta löytyi jatkuvasti optimaalinen sijainti ryhmän kokoon suhteutettuna. Toisena oli myös se, ettei näiltä jalansijoilta tarvinnut tehdä kompromisseja. Chänttilistat kuntoon, capovetoisuus sekä aktiivinen lippujen käyttö ja muu visuaalisuus läpi ottelun. Lisäksi ytimeksi oltiin saatu kerralla ihan mukavasti porukkaa, jotka jakoivat yhteistä visiota. Oli nähtävissä, että mitä nopeammin tämä paketti saadaan kerralla valmiiksi, niin sitä helpompaa sitä on sitten tarjoilla muillekin, koska tuolloin ihmiset tietävät tasan tarkkaan mihin lähtevät.
Ei ollut sikäli sitten yllättävää, että meidänkin päässä alettiin miettimään samoja juttuja. Mistä sijainnista pienellä porukalla päästäisiin parhaiten liikenteeseen. Varsinkin sitten, kun tuli hienovaraista vihjailua siitä, ettei pieni ryhmä tahdo oikein erottua ja kuulua valtavan massan keskellä. Kaikkien näiden sijaintiasioiden ja alueiden pointtina on tietysti ollut, että mistä päästäisiin toimimaan täysipainoisesti ja saada ryhmän kokoa myöskin tehokkaimmin kasvamaan. Mitä nopeammin oltaisiin saavutettu kriittinen aktiivinen massa, niin sen jälkeen olisi tietysti ollut helpompaa sitten ottaa taas sijaintia seisomakatsomossa.
Onneksi hienoon päämäärään voi olla monia eri reittejä. Vajaa 10 vuotta sitkeää takomista nykyisiltä jalansijoilta on alkanut tuottamaan selkästi tulosta, varsinkin äänellisen puolen kehitystä ajatellen. Nyt ehkä huomaa, että tuo jonkinlainen kriittisen massan ylittäminen alkaa ehkä olemaan tuollainen kolminumeroinen määrä osallistujia.
Pitkiä aikajänteitä tässä kaikkinensa ja monenlaista aaltoliikettä on mahtunut mukaan. Vaikeaa on ollut tietysti ennustaa, että missä vaiheessa aina tapahtuu mitäkin edistymisen osalta, mutta eipä sillekään sitten mitään mahda. Toki varmasti nykyhetkessä vetoapua antaa entistä enemmän myös muukin valtakunnallinen kehitys kannattajatoiminnassa. Ottaa minkä ottaa, mutta onneksi nyt ollaan tässä hetkessä ja mielenkiintoista nyt sitten, että mitä tulevaisuus tuo taas tullessaan näiden toimintojen saralla.