Mainos

Ässien kannattajatoiminta ja -matkat kaudella 2023–2024

  • 61 454
  • 496

67-Hgy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tottakai jokaisella on oikeus kritisoida Karhunkämmenen tai minkä tahansa yhdistyksen toimintaa.

Ja eniten sitä tekee nyt ne kenen mielestä kannattajayhdistyksen pitää pelkästään/tai ainakin melkein keskittyä vain koti ja vieraspelien kannattajakulttuurin kehittämiseen.

Mutta heiltä tahtoo unohtua se että päivästä yksi lähtien olemme tehneet selväksi, että me teemme tätä omalla tyylillä/tavalla emmekä kyllä sitä ole vaihtamassa.

Ja tosiaan olemme olleet olemassa yhden vajaan kauden sekä yhden kokonaisen.

Ne ketä yhdistystoiminnasta jotain ymmärtää voi kuvitella kun tulee kesken kauden mukaan, eikä alussa ole edes nimeä, pankkitiliä, jäseriä, kotisivuja, logoa yms ja samalla kuitenkin jo satoja jäseniä tuli sisään.
Alkuun tekijöitä oli 3-4 ja loppukaudesta muutama enempi.

Olemme itse erittäin tyytyväisiä mitä olemme saaneet aikaseksi ja niin on myös Ässät ollut sekä yhteistyökumppanimme.

Ehkä se meidän ykkösjuttu (markkinoista ymmärtävät ehkä saavat kopin) on pitää ♠️logo näkyvillä ja kuuluvilla ympäri vuoden, olemme Ässien ilmainen markkinointiporukka.

Kaikki hyväntekeväisyydet,(grillaukset, jouluruokailut, festarit, Syöpykkäpotilaiden muistamiset yms) on meille lähellä sydäntä, mutta myös Ässille hieno, positiivinen mainos ympäri vuoden.
Mitä enemmän Ässistä/Kk on juttua lehdissä tai radiossa positiivisessa kuvassa auttaa varmasti myös.
Tästä ollaan saatu heiltä(kin) erittäin paljon positiivista palautetta.

Tuntuu ihmeelliseltä, ettei tämä kaikille aukea.

Muiden lajien kanssa mukana olo, Pesäkarhut, Narukerä yms
On myös tuonut paljon kiinnostusta Ässiin päin.
Paljonko näillä keinoin olemme saaneet lisää Areenalle satunnaiskatsojia/kausareita=rahaa ei voi ketään tietää mutta varmasti jonkun verran.

Olemme saaneet EtäPata toimintaan 200 jäsentä ja heille järjestetään useita tapahtumia kaudessa, tätä ei Porissa koskaan ennen ollut.
Kymmeniä heistä yöpyy näissä peli/ilta tapahtumissa Porissa ja Areenalle jää rahaa monessa muodossa.
Tästä saatu upeata palautetta ja tätä kehitetään koko ajan paremmaksi.

Haluamme panostaa lapsiperheisiin, tuleviin ♠️♥️, heidän toimintaa kehitetään myös koko ajan.
Toki Kunu Karhu on yksi iso juttu.

Karhunkammari saatiin avattua yhteistyökumppaneiden avulla, se on ollut heti erittäin suositttu.
On käynyt tuttuja jäseniä mutta myös paljon ihan ventovieraita.
Ollaan saatu kaikki fanituotteet (uusia tulossa) helposti ostettavaksi, kohtaamispaikka, jossa jutellaan urheilusta ja ylipäätään elämästä.
Tännekin pienimuotoista tapahtumaa tulossa.

Oma Podcast on tulossa alkukesän aikana, hyviä vieraita on jo sovittuna.

Eikä tämä vieläkään tarkoita sitä, että me ei osallistuta tai haluta kehittää kannattajakultttuuria.
Mutta se ei ole meidän ykkösjuttu miten autamme Ässiä.

Miksei täälläkin voisi ideoita heittää miten hommaa lähdetään työstämään.
Mutta mielellään sitten ne tyypit myös lähtisi mukaan tätä tekemään.

Ja kyllä meidän mielestä eka askel on asap saada Kk, Pataljoona ja Ässät palaveri, jotta kuullaan mikä heidän tahtotila tähän on.
Sitten mietitää miten saadaan porukka kasaan, esim täältä niitä tyyppejä ketä haluaa tähän mukaan lähteä.
Tottakai paras ainakin alkuun nähdä porukalla ja sopia miten jatkossa kommunikoidaan.

Mutta ei täällä "kinastelu" auta tätäkään asiaa yhtään.
Eikä me siihen lähdetä.

Ihan jokainen voi itsekin kokeilla mitä yhdistystoiminta on tai vaikka tulla pariksi viikoksi kk matkaan.
Ehkä voisi olla silmiä avaava kokemus.

Meidän 16 hlö ydinporukasta lähes kaikki käy töissä tai opiskelee, on lapsia ja heidän harrastuksia.
"Ei meilläkään aikaa ole", jotenkin se vaan kaivetaan, rakkkaudesta Ässiin, Poriin ja hyväntekoon.
Onneksi ollaan saatu tämä rankka "työ" niin mielekkääksi että ydinporukka on laaja, on vuorotyöläisiä yms niin pystytään soveltamaan jostain se aika.
Se aika on jopa kymmeniä tunteja /vko plus sadat wa viestit.
Näistä tunneista ei euroakaan saa mutta saa monesti enemmän kun mikään raha.
Me nostetaan hattua ihan jokaiselle ketä vastaavaa hommaa tekee, ihan missä vaan lajissa tms

Jos nyt keskitytään olennaiseen.

Ilmoitamme heti kun tiedämme koska saadaan palaveri pidettyä, mielellään otamme uuden toimarin siihen mukaan
ja kun paltsu pidetty, niin ilmoitamme miten se meni ja miten hommaa jatketaan.
 
madeOFspade

Kiitos @67-Hgy, oikeastaan ensimmäinen viesti missä avataan hommaa ihan kunnolla. Jatkakaa ehdottomasti Ässien brändin esille nostamista ja hyväntekeväisyystempauksia, ne ovat mahtavia.

Nyt tämän vastauksen jälkeen me kaikki tiedämme, että Karhukämmen ei aio olla se joka katsomokulttuuria kehittää vaan on mukana jos joku ottaa tuosta koppia. Tätä tässä on nyt peräänkuulutettu, mikä on se Karhukämmenen päätoiminta.

Ei kaikki kritisoivat ole sellaisia jotka eivät ymmärrä yhdistystoiminnasta. Voi olla, että he ajattelevat vain kannattajayhdistyksen toiminnan eritavalla.
Kannattaa myös muistaa, että kun homma on alussa ja kasvaa räjähdysmäisen nopeasti, tulee herkästi ns. vauhtisokeus. Saattaa olla ihan hyväksikin kun tulee kritiikkiä ja keskustelua. Siitä ei kannata ottaa itseensä, vaan välissä myös pysähtyä miettimään, että voidaanko joitain asioita kehittää ja tehdä toisella tavalla. Enkä tarkoita, että on vaihdettava toiminta kritiikin/keskustelun perusteella, vaan ihan pelkästään asioiden pohtiminen eri kantilta voi kehittää omaa tapaa toimia vaikka toimintatapa pysyisi samana.

Toivottavasti tulevaisuudessa KK:n ja Pataljoonan välit on myös kunnossa ja saadaan nähdä kahden ison ryhmän yhteistyötä eikä kaupungilla kierrä huhut riidoista ryhmien välillä.

Katsomotoiminnan kehittämisessä en jatkossa ota Karhukämmentä esille, vaan katsotaan toiseen suuntaan ja mahdollisesti uuden kannattajaporukan kasausta odottaen. Joko Etulinja vaipui unholaan?
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Mää oon edelleen sitä mieltä että miksi korjata jotain mikä ei ole rikki. Se että kourallinen ihmisiä haluaa erilaista katsomotoimintaa niin sitten tekevät sen yhdessä. Seisomakatsomossa on tuhannen muutakin, ei voida toimia sen mukaan mitä pieni, tosin äänekäs, porukka haluaa.
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Tuntuu ihmeelliseltä, ettei tämä kaikille aukea.
Onnistuminen yhdistyksenä hallin ulkopuolella on koko ajan tiedossa ja siitä teille on satanut pisteitä. En nyt kuitenkaan vetäisi mitään yhdistystoiminan koukeroita kysymykseen, mitä haluatte. Tänne kirjoitukset ja podcastissa esille nousseet asiat yhden ydinporukan jäsenen ja perustajan puheista olivat ainakin pahasti ristiriidassa. Ainakin itse olen ihmetellyt miten kysymys ei ole auennut siihen suuntaan?

Olkoon sitten Pataljoona tai joku muu porukka, mutta olisihan se hienoa joskus nähdä organisoitua toimintaa porilaisella omalla mausteella ja tietysti mieluiten sieltä seisomakatsomosta. Ei tarvitse olla läheskään mitään Osasto41 megamatka tasoa, vaan jotain omaa. Se vaatii sitoutumista ja intohimoa hommaan.

Mää oon edelleen sitä mieltä että miksi korjata jotain mikä ei ole rikki. Se että kourallinen ihmisiä haluaa erilaista katsomotoimintaa niin sitten tekevät sen yhdessä. Seisomakatsomossa on tuhannen muutakin, ei voida toimia sen mukaan mitä pieni, tosin äänekäs, porukka haluaa.
Seisomakatsomo on paras ja pahin katsomo. Mahtuu jokaista sorttia ja porilaisia + Ässien kannattajia on monenlaista. Mutta ei kannattajayhdistysten toiminta nyt kovin ehjääkään ollut tällä kaudella ainakaan. Sekalaista seurakuntaa. Missään ei ole tainnut ilmottautua sitä porukkaa joka vaatisi johonkin muottiin ihmisiä olemaan katsomossa. Itsekin voin suoraan sanoa, että useasti nykyään menee ihan pelkästään analyyttiseksi seuraamiseksi paikan päälläkin.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Oma Podcast on tulossa alkukesän aikana, hyviä vieraita on jo sovittuna.

Sekoitus Ässiä, urheilufaniutta ja kannattajatoimintaa?

Kesäaikaan tietysti lajirajoja ylittäenkin.
 
Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Oma Podcast on tulossa alkukesän aikana, hyviä vieraita on jo sovittuna.
Tää on hyvä juttu.

Kurvi Ulvoo -podcast on hyvä ja asiapitoinen, mutta siellä tosiaan ehkä jäykkä ja monotoninen keskustelu ottaa välillä liikaa roolia, voisi rennompaa olla vielä (etäinen vrt. Kimanttia -podi).
 
67-Hgy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sekoitus Ässiä, urheilufaniutta ja kannattajatoimintaa?

Kesäaikaan tietysti lajirajoja ylittäenkin.

Juurikin näitä kaikkia ollaan ajateltu.
Ja myös vieraita organisaatioista, jotka monesti jäävät liian varjoon vaikka tekevät tärkeää työtä.
Tää on hyvä juttu.

Kurvi Ulvoo -podcast on hyvä ja asiapitoinen, mutta siellä tosiaan ehkä jäykkä ja monotoninen keskustelu ottaa välillä liikaa roolia, voisi rennompaa olla vielä (etäinen vrt. Kimanttia -podi).
Samaa mieltä.
Kurvi on hyvä Podcast, mutta me tehdään tätäkin vähän omalla tyylillä, rennommin ja sen mukaan haluamme vieraitakin. Saatas juttua mitä on kiva kuunnella, mutta tottakai myös asiaa eikä pelkästään huumoria.

Tätä on ollut tosi kiva suunnitella ja meitäkin "jännittää" miten tämä lähtee rullaamaan ja onko tälle tilausta vai kivitetäänkö meidät heti
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Jyyd

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Juurikin näitä kaikkia ollaan ajateltu.
Ja myös vieraita organisaatioista, jotka monesti jäävät liian varjoon vaikka tekevät tärkeää työtä.

Samaa mieltä.
Kurvi on hyvä Podcast, mutta me tehdään tätäkin vähän omalla tyylillä, rennommin ja sen mukaan haluamme vieraitakin. Saatas juttua mitä on kiva kuunnella, mutta tottakai myös asiaa eikä pelkästään huumoria.

Tätä on ollut tosi kiva suunnitella ja meitäkin "jännittää" miten tämä lähtee rullaamaan ja onko tälle tilausta vai kivitetäänkö meidät heti
Ei tosta ainakaan paineita kannata ottaa. Ensinnäkin rima on matalalla tämän suhteen, koska kilpailijoita ei juurikaan ole.

Itse esim. olen mm. Kimanttia -podia jaksanut monta vuotta kuunnella siitä huolimatta, ettei se ole aina ollut ihan loppuun asti mietitty ja etenkään editoitu, vaan ehkä pikemmin päinvastoin pelkän hyvän jutustelun ja ajoittaisten faktapohjaisten puheenaiheiden vuoksi. Ei tarvitse olla mitään kaavaa, eikä käsikirjoitusta. Eikä keskustelun tarvitse olla mitenkään aina kovin syvällistä, saadakseen kuuntelijan mielenkiinnon.

Omasta puolestani voin sanoa, että itse vieroksun liikaa editoituja ja vakavia podcasteja, joten rohkeasti vain aidosti tekemään. Eiköhän tuohon yhteistyökumppaneitakin vaikka mainoksien muodossa saataisi.
 
Kukin tyylillään ja sitä rataa. Oleellista, että rullaa jossain määrin luontevasti, on oman näkönen, aidon kuulonen.

Sen verran kannattaa alustusta tehdä että teemat on kullakin kuta kuinkin hallussa. Sittenhän se voi soljua omalla painollaan.
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Kukin tyylillään ja sitä rataa. Oleellista, että rullaa jossain määrin luontevasti, on oman näkönen, aidon kuulonen.

Sen verran kannattaa alustusta tehdä että teemat on kullakin kuta kuinkin hallussa. Sittenhän se voi soljua omalla painollaan.
Juurikin näin. Jos haluaa hakea perspektiiviä, niin kuuntelee Jatkoajan omista tuotannoista Teipistä teippiin jaksot 1-3. Siinä saa vähän kulmaa, kuinka tärkeää podcastissä on tehdä hyvät pohjat.
 
Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Kukin tyylillään ja sitä rataa. Oleellista, että rullaa jossain määrin luontevasti, on oman näkönen, aidon kuulonen.

Sen verran kannattaa alustusta tehdä että teemat on kullakin kuta kuinkin hallussa. Sittenhän se voi soljua omalla painollaan.
Toki joo tuo pohja on hyvä olla kunnossa. Vähän liikaa viittasin siihen suuntaan puolihuolimattomasti, ettei tuollaisia tarvitse.
 
Naurava Sika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Siis mitä tässä nyt räyhätään? Onko kritisoiminen räyhäämistä? Olen kehunut ja antanut kritiikkiä. Kuten huomaat jos luet viestini.

On se nyt perkele jos Porin Ässiin liittyvä yhdistys perustetaan ja sen toiminnasta ei saisi keskustella kuin vaaleanpunaiset lasit silmillä pelkkää positiivista.

Kuka on sanonut että kannattavat väärin? Voin sanoa ihan suoraan jos törmätään, että tempaukset hallin ulkopuolella ovat hoidettu hyvin ja puolestaan kannatustoiminnassa hallin sisällä ovat hiljaisia. Miksen voisi sanoa? Suuttuuko siellä väki niin paljon kritiikistä, että joku käy päälle? :D

Tuo on oikeasti todella ummehtunut ajatusmaailma keskustelupalstalla, että mene ja tee itse jos pystyt paremmin älä huutele palstalla.
Jos et osaa pelata jääkiekkoa paremmin kuin Ässien pelaajat, älä kritisoi sanallakaan pelaamista ensi kaudella. :D menee vähän keskustelufoorumin pointti ohi nyt tuossa...

Btw. on tässä tullut yksi aamujäätempaus järjestettyä Kotkaniemen aikana. Kolikkoakaan ei käytetty tuohon ja ihan jatkoajassa huutelemalla tuli ihan onnistunut tempaus.
Kun luet noita toisen lainaamani toisen kirjoittajan aiempia viestejä, niin kyllä, sana joka tulee mieleeni on "räyhääminen". Ei se ainakaan kovin rakentava aloitus ollut. Toki asioista saa keskustella ihan miten haluaa. Mutta jos tuntee asiakseen tulla aggressiivisesti "vaatimaan vastauksia" ja kuvainnollisesti sylki pärskyen kertomaan, miten jotkin asiat on hoidettu päin persettä, niin olisi hyvä ainakin yrittää perustella väiteensä jotenkin tai valmistautua siihen, että saa samaan tyyliin kirjoitetun vastauksen.

Sinulla saa olla mielipiteesi asiasta, ihan siitä vaan ja vapaasti. Mutta ainakin pelaajat tuntuvat olevan sitä mieltä, että Ässien kannattajat kannustavat heitä erinomaisesti. Joten ei siellä kai ihan penkin alle olla kaikkea vedetty, vai mitä? ;) Yhdistykset ja muut ihmiset kannattavat kukin omalla tavallaan ja ilmeisesti olet itsekin sitä mieltä, ettei ole "oikeaa" ja "väärää" tapaa kannattaa. Siksi en ymmärrä mitä ajat takaa. Ihmiset hoitavat noita yhdistysjuttuja vapaa-ajallaan, eivätkä ainakaan minun mielestäni ole missään tulosvastuussa kenellekään. Jos yhdistysten toiminta ei miellytä jotakuta, voi niiden toiminnan jättää huomioimatta.

Pitäiskö ensin sisäistää mitä tänne edes kirjoitetaan? Ensinäkin, kysyin palaverista ja siihen sain vastauksen. Nämä muut kysymykset jotka esitin suoraan 67-Hgylle eivät liittyneet palaveriin. Olenko jossain väittänyt palaverin olevan huono asia? En tiedä millaiseen muottiin pitäisi hitsipilli vääntää, että sullekin aukeisi mitä edes kirjoitetaan.
Olenko jossain väittänyt sinun väittäneen palaverin olevan huono asia? Mäykkäämisesi jatkuu, vaikka asia on jo monesti sinulle kerrottu. Koita nyt pysyä housuissasi ja katso, jos vaikka tuolla yhdistyksissä keksisivät jotain uutta ensi kaudeksi.

Asia kiinnostaa ja se mitä olet kokenut huuteluna on ihan perus keskustelua jääkiekkoaiheisella keskustelupalstalla. Aatella, joku vois jopa olla kiinnostunut kannattajatoiminnasta suosikkijoukkueen ympärillä, muullakin tapaa kuin suoraan vaikuttamalla. Sä voit edelleenkin mennä katsomoon miten tykkäät, ei kai toisten kiinnostus asioihin ole sulta pois? Absurdilla tavalla on huvittavaa miten näet aiheesta keskustelun vaikeena.

Ja toiseksi, mitä ollaan vaadittu? Tai siis ketä on vaatinut? Se että kehuu täällä pohjia yhdistyksellä ja toivoisi sen näkyvän myös katsomossa ei käsittääkseni vaadi yhdistystä tekemään mitään. Hienoahan se vain olisi, jos tuosta oikeasti kehkeytyisi jotain omanlaatuista hedelmää yhteistyöllä. Itseäni ainakin suuresti kiinnostaa, että onko tässä kaupungissa sellaista määrää porukkaa jota voisi ns. aktiivinen/ultras kannattaminen kiinnostaa. Karhunkämmenellä on iso jäsenmäärä ja jos tämän henkistä porukkaa jossain olisi, luultavasti sitä voisi löytyä heiltä. Mutta kysymyshän on edelleen onko yhdistyksellä aikomusta panostaa siihen ja mitä se haluaa. Ja se on kysymysmerkki, mihin ei ole vastausta tullut muuta kuin sinun jorinasi palaverista. Siihen ei käsittääkseni tarvitse istuttaa Pataljoonaa ja Ässiä pöytään tietääkseen mitä Karhunkämmen haluaa.

Ketään ei kannata väärin vaan omalla tavallaan. Olen jopa käynyt kannattajana siellä hallilla ja voin kokemuksesta sanoa, ettei kauden 2023-2024 aikama tullut koettua mitään erikoisempaa tapahtumaa tai peliä, missä olisi ollut tunnelma sitä erinomaista, mistä Poria aina jaksetaan kehua. Tämä ei ole mikään kritiikki Karhunkämmenelle, mutta yleinen huomio. Joo sitä en yksin minäkään pysty kääntämään, vaan se tehdään yhdessä, mutta taas palataan kysymykseen mitä tehdään? Porukkaa kävi yli odotusten peleissä eli sinänsä ei vika ainakaan massan pienuudessa luulisi olevan.
Hienoa kuulla että asia kiinnostaa sinua. Tervehdin ilolla myös sitä, että sävysi näemmä muuttui, kun siitä hieman mainitsin.

Sinä itse olet kritisoinut kovaan sävyyn toimintaa katsomossa ja ollut vaatimassa kärkkäästi vastauksia siihen ollaanko mitään tekemässä. Kuten edellä mainitsin, pelaajat ovat tuntuneet olevan kovin tyytyväisiä Ässien kannattajiin. Joten ilmeisesti se ei ihan ala-arvoista voi siinä tapauksessa olla, vai mitä? Jostain syystä sinä edelleen kovasti soimaat tätä Karhunkämmentä, joten huomioni antipatioistasi kyseistä yhdistystä kohtaan näyttää pitävän paikkansa. Mikä siinä sinua niin riepoo? Ei kai vaan kyseessä ole perisuomalainen kateus, kun joku onnistuu tekemään jotain kivaa ja saa vähän nimeään lehteen?

Karhunkämmen on yksi yhdistys monien muiden joukossa. Jos heidän toimintansa ei kiinnosta sinua, voit jättää heidän toimintansa huomiotta. Jos se taas kiinnostaa kovastikin, voit ihan varmasti hakeutua jäseneksi. Sitten sinulla olisi varmasti paremmat tiedot näistä palavereistä sun muista, jotka sinua tuntuvat kiinnostavan. Sinun on ihan turha hyökätä minun persoonaani kohtaan sen takia, että koitan rauhoitella sinua näyttämällä toteen sen, että vastaus kysymykseesi on jo annettu ja että nyt sinun täytyy maltaa odottaa hetkinen. Vaikken kuulu esillä oleviin yhdistyksiin, tiedän sen ettei asiat tapahdu tuosta vaan sormia napsauttaen.

Viimeisessä kappaleessa näytät, että osaat ihan oikeasti keskustella. Hienoa! Pidä tuo! Sinällään en ymmärrä miksi juuri Karhunkämmen on agendasi keskiössä, mutta yleisesti ottaen kannattajatoiminnasta keskustellessa voin olla jopa jossain määrin samaa mieltä kanssasi. Minustakin tuntuu, että ehkä joskus aiempina vuosikymmeninä Isomäki on ollut äänekkäämpi. Tosin täytyy myös muistaa se, että aika kultaa muistot. Ja myös se, että menestyksen osuessa kohdalle Isomäki on luultavasti edelleen valtakunnan ykköshalli mitä tulee metelin tasoon. Viime kerrasta tosin on jo 11 vuotta aikaa, mutta uskon vakaasti, että menestys nostaisi äänitasoa merkittävästi. Vaikkei se sitten toisikaan näitä chantteja ja lauluja ja mitä niitä nyt onkaan.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kun luet noita toisen lainaamani toisen kirjoittajan aiempia viestejä, niin kyllä, sana joka tulee mieleeni on "räyhääminen". Ei se ainakaan kovin rakentava aloitus ollut. Toki asioista saa keskustella ihan miten haluaa. Mutta jos tuntee asiakseen tulla aggressiivisesti "vaatimaan vastauksia" ja kuvainnollisesti sylki pärskyen kertomaan, miten jotkin asiat on hoidettu päin persettä, niin olisi hyvä ainakin yrittää perustella väiteensä jotenkin tai valmistautua siihen, että saa samaan tyyliin kirjoitetun vastauksen.

Sinulla saa olla mielipiteesi asiasta, ihan siitä vaan ja vapaasti. Mutta ainakin pelaajat tuntuvat olevan sitä mieltä, että Ässien kannattajat kannustavat heitä erinomaisesti. Joten ei siellä kai ihan penkin alle olla kaikkea vedetty, vai mitä? ;) Yhdistykset ja muut ihmiset kannattavat kukin omalla tavallaan ja ilmeisesti olet itsekin sitä mieltä, ettei ole "oikeaa" ja "väärää" tapaa kannattaa. Siksi en ymmärrä mitä ajat takaa. Ihmiset hoitavat noita yhdistysjuttuja vapaa-ajallaan, eivätkä ainakaan minun mielestäni ole missään tulosvastuussa kenellekään. Jos yhdistysten toiminta ei miellytä jotakuta, voi niiden toiminnan jättää huomioimatta.

-

Kohdistit tuon räyhäämisen myös minuun aiemmassa viestissäsi.

Ei Ässien kannattajayhdistystä voi verrata mihin vaan yhdistykseen. Jos perustetaan yhdistys joka liittyy vahvasti Satakunnan yhteen suurimmista ja seuratuimmista brändeistä, on siitä ihan perusteltua keskustella myös muutenkin kuin pelkästään kehumalla.

Kannatustapoja ei ole oikeaa eikä väärää, mutta kannatustoimintaa voi silti kehittää.

Porin Ässien kannatustoiminnan kehittäminen. Siitä tässä keskustelussa on kyse. Sain jo vastauksen yhdistykseltä ja kommentoinkin siihen.

Tuo että pelaajat ovat tyytyväisiä. Cmon. Näytä mulle yksikin jääkiekkoilija joka sanoisi julkisuuteen ettei ole tyytyväinen oman seuran kannattajien kannatukseen. :D olisivatko pelaajat tyytymättömiä jos toiminta kehittyisi?

Minulla saa olla mielipiteeni, mutta kunhan jätän sen kertomatta? Miksi minä en saisi kommentoida yhdistyksen asioita vaan pitäisi jättää huomioimatta, mutta sinä saisit kommentoida minun tekstejäni vaikka et ole samaa mieltä etkä vain jätä asioita huomiotta? Koska tämä on keskustelupalsta. Tämän ketjun tarkoituskin ilmenee otsikosta.
 
Suomen Polak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Seattle Seahawks.
Kauheasti marmatusta ja turhaa jankkausta kun joku kertoo rehellisen mielipiteensä Karhunkämmenestä, kun taas Pataljoonaa kritisoidaan kovasti niin se on ilmeisesti ok?

Omasta mielestäni jos markkinoi itseään Ässien kannattajayhdistyksenä se pääpiste pitäisi olla Ässissä ja Ässien pelitapahtumassa, ei jakamassa makkaraa tai pesäpallossa.

Kummallakin on kehitettävää, ja yhteistyö olisi toivottavaa. Toivottavasti tämä palaveri oikeasti tapahtuu, jotta saataisiin koko seisomakatsomo ja kunnolla tunnelma takaisin Poriin. Mutta hieman epäilen että tuottaako tuo palaveri tulosta, tai tuleeko sitä koskaan.
 
Näin kuviosta ulkopuolisena, ja oon todennut aiemminkin, hieman pistää silmään tämä.

Kritisoida voi ja saa aina. Vaikkapa tunnelma/katsomokulttuurin kehittämisen puolesta. Silti siihen kritiikin keskelle leivotaan piikkejä sen suhteen mitä kannattajayhdistyksen pitäisi olla, miten makkaran jako tai pesismatseissa pyöriminen olis joltakin pois.

Kenties Karhunkämmen ottaa onkeensa Isomäki-kokemuksen puolesta, mutta noin muutoinhan heillä vaikuttas olevan omat kuvionsa.
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Kun luet noita toisen lainaamani toisen kirjoittajan aiempia viestejä, niin kyllä, sana joka tulee mieleeni on "räyhääminen". Ei se ainakaan kovin rakentava aloitus ollut. Toki asioista saa keskustella ihan miten haluaa. Mutta jos tuntee asiakseen tulla aggressiivisesti "vaatimaan vastauksia" ja kuvainnollisesti sylki pärskyen kertomaan, miten jotkin asiat on hoidettu päin persettä, niin olisi hyvä ainakin yrittää perustella väiteensä jotenkin tai valmistautua siihen, että saa samaan tyyliin kirjoitetun vastauksen.
...
Enhän ole mitään pakottavaa ohjausta tehnyt yhdistyksen suuntaan, vaan tiedustellut mikä on yhdistyksen oma halu ja toive, mitä haluttaisiin tehdä. Kirjoitukset ja puheet ovat paljolti ristiriidassa. Sinun rakentava keskustelusi asiaan on ollut tulla keskittymään nimimerkkiin, eikä lukemaan edes kysyttyjä asioita kunnolla. Edelleen, jos lukisit hieman syvemmältä näitä, niin ymmärtäisit edes mistä keskustellaan.

Palaverista olet jatkuvasti jauhanut. Käsittääkseni mielipiteen kysyminen yhdistykseltä ei vaadi palaveria toisen kannattajayhdistyksen kanssa saati organisaation kanssa. Vai onko tässä nyt jokin homma, ettei toinen saa tehdä toisen hommia? Senkö takia tähän keskusteluun ei haluta täällä osallistua? Housut on jalassa ollut, naurattaa enempi tämä mikä lie tahallinen väärin ymmärtäminen.

Se oliskin ollut hyvää pr Ässien kannalta, kun pelaajat ois haukkunu yleisön ihan paskaksi ja latistuneen tunnelman. Ei tarvitse mitään vuosikymmeniä mennä taaksepäin, ihan edelliskaudella kun tekemiseen alkoi tulla jotain järkeä joukkueelta, syttyi Isomäki huomattavasti parempaan liekkiin, mitä se esim. tällä kaudella oli. Ihan runkosarjassakin.

Karhunkämmen on keskiössä, koska heiltä tätä kysyn ja selvästi @67-Hgy on tarkempaa tietoa, mihin suuntaan ovat viemässä kannattajatoimintaansa. Samaahan voisi Pataljoonalta kysyä täällä, mutta en odota saavani täällä siihen vastausta. Karhunkämmen avoimena yhdistyksenä osallistuu täälläkin keskusteluun. Ei kaikkia kysymyksiä tarvitse ottaa negatiivisesti vastaan. Nyt on pelattu jo hyvät kortit "tee itte paremmi" ja "kateus". Voisiko edelleenkin olla, että kiinnostaa keskustella tästä asiasta? Karhunkämmen saa tehdä mitä haluaa. Nyt olenkin tiedustellut mitä he haluavat katsomotoiminnan suhteen tehdä vai haluavatko ylipäätään siihen lisätä jotain. Ei ole ykköspriona niin katseet voidaan kääntää eteenpäin ja odotella onko ensi kaudella tulossa jotain uutta joltain rintamalta. Kaikki jutut hyväntekeväisyydestä, myynneistä, faneista mitä tuodaan sisään jne on sitten toisen aiheen keskustelua ja niistä on edelleenkin pelkästään hyvää sanottu yhdistyksen suuntaan.

Olisiko asemani kommentoinnissa jotenkin eriarvoinen, jos läväyttäisin jäsenkortin pöytään? Muuttaako se minun henkilökohtaista mielipidettäni? Se, että koet tarpeelliseksi jatkuvasti puuttua enemmän nimimerkkiin, kuin keskusteluun ei haittaa minua. Jos koet, että tuot tällä kannattajatoiminnan keskusteluun jotain niin ihan ok, jatkat sillä tiellä. En ole sinua kohtaan millään tavalla hyökännyt vaan koittanut avata rautalankaa vääntämällä, mistä edes puhutaan.
 
Viimeksi muokattu:

Suomen Polak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Seattle Seahawks.
Kritisoida voi ja saa aina. Vaikkapa tunnelma/katsomokulttuurin kehittämisen puolesta. Silti siihen kritiikin keskelle leivotaan piikkejä sen suhteen mitä kannattajayhdistyksen pitäisi olla, miten makkaran jako tai pesismatseissa pyöriminen olis joltakin pois.
Ei tuo ollut varsinaisesti piikki vaan esimerkki. Hienoa että tekevät näitä asioita, mutta markkinoivat itseään Ässien fan clubina mutta heitä ei kyllä näe tai kuule näissä ottelutapahtumissa lainkaan.
Siitä posia että ovat olleet jokseenkin aktiivisia vieraspeleissä, mutta ei sielläkään ääntä ole lainkaan. Laatu korvaa tässä määrän

Jos Pataljoona ja KK löisivät hynttyyt yhteen ja tekisivät yhteistyötä, voisi tulla kovaa jälkeä. Mutta tähän yhteistyöhön en usko ennenkuin näen.
 
Jerkkola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kolme kovaa: Pori, Pata ja Pesäkarhut

Itse olen ollut ymmärryksessä, että Pataljoona ajaa enemmän "ohjattua kannattamista", chantteja ja muuta vastaavaa. KK taas on käsittääkseni faniyhdistys, jossa kannattaa voi millä tavalla haluaa, vaikka hiljaa katsomossa jännittäen jos siltä tuntuu eikä kukaan tule muuta vaatimaankaan. Hyvä vaan, että on kaksi erilaista yhdistystä, joista kannattajat voivat valita omalle kannatustyylilleen sopivamman.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Eetu

Eetu

Jäsen
Kannattajatoimintaa vai katsomotoimintaa? Molempia penätään ristiin saman ihmisen viesteissä. Toinen on jo Karhunkämmenellä hallussa, ja hyvin.
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Kannattajatoimintaa vai katsomotoimintaa? Molempia penätään ristiin saman ihmisen viesteissä. Toinen on jo Karhunkämmenellä hallussa, ja hyvin.
Typo. Luultavasti tämä oli minulle osoitettu ja tosiaan katsomotoiminnasta tässä on ollut koko ajan kyse :)
 
KK-V 1994

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hyvä että täällä on nyt avattu kaikille @67-Hgy toimesta ihan pitkän kirjoituksen muodossa Karhunkämmenen toimintaa ja ajatuksia liittyen katsomotoimintaan ja kannattajatoimintaan. Pataljoonalla on oma ketju jo, siellä voi hyvin puida myös ja sitä nosteltiinkin hiljattain ylös. Pitäisikö Karhunkämmenellä olla myös omansa?

Hyväntekeväisyystempaukset ja muu toiminta vaikka juuri offseasonilla sopisi sinnekin hyvin ja voisivat mainostaa siellä tapahtumiaan ilman että hukkuu yleiseen keskusteluun. Menee helposti yhteisöt, katsomokulttuurit ja kannattamiset sekasin täällä.

Tähän vielä kaikelle kansalle pahoittelut @Raimoton ylikärkkäästä viestistä aiemmin. Täällä vaan puhutaan vähän eri asioista kannattamiseen liittyen.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kauheasti marmatusta ja turhaa jankkausta kun joku kertoo rehellisen mielipiteensä Karhunkämmenestä, kun taas Pataljoonaa kritisoidaan kovasti niin se on ilmeisesti ok?

Omasta mielestäni jos markkinoi itseään Ässien kannattajayhdistyksenä se pääpiste pitäisi olla Ässissä ja Ässien pelitapahtumassa, ei jakamassa makkaraa tai pesäpallossa.

Kummallakin on kehitettävää, ja yhteistyö olisi toivottavaa. Toivottavasti tämä palaveri oikeasti tapahtuu, jotta saataisiin koko seisomakatsomo ja kunnolla tunnelma takaisin Poriin. Mutta hieman epäilen että tuottaako tuo palaveri tulosta, tai tuleeko sitä koskaan.

Jos Pataljoona ja KK löisivät hynttyyt yhteen ja tekisivät yhteistyötä, voisi tulla kovaa jälkeä. Mutta tähän yhteistyöhön en usko ennenkuin näen.

Minäkään en näin ulkopuolisena seuraajana heti usko yhteistyöhön, monestakaan syystä mutta ennen muuta siksi että olen itsekin joskus muinaisuudessa istunut tuollaisissa palavereissa turhan monta kertaa ja ainakaan oma kokemus noista ei ole paras mahdollinen.

Lähtökohtaisesti on tietenkin hyvä että eri tahot istuvat saman pöydän ääreen, puhuvat keskenään ja virittelevät jonkinlaista yhteistyötä mutta yhdestä palaverista on vielä pitkä matka monen kuukauden tai vaikka koko kauden mittaiseen toimivaan yhteistyöhön ja erityisen pitkä matka siihen taitaa olla varsinkin katsomossa jos/kun Karhunkämmen on selvästi ilmoittanut ettei katsomotoiminta ole heidän ykkösprioriteettinsa. Jos tällaista yhteistyötä ei ole aiemminkaan luontevasti syntynyt, miten mikään palaveri muuttaisi mitään miksikään?

Eikä tämä ole mielestäni paha asia. Minusta on hienoa että Porissa on kaksi eri kannatusyhdistystä ja saisi mielellään olla enemmänkin jos innokkaita ihmisiä vaan löytyy. Näin siksi että Ässiä kannattavat tuhannet ihmiset ja ihmiset ovat, ylläripylläri, erilaisia. Jos Isomäessä on vaikka 4000 katsojaa, siihen mahtuu jo aika monta erilaista persoonaa, tapaa kannattaa Ässiä ja käsitystä siitä mitä on hyvä tunnelma. Siksi erilaisia tahoja ei saisi painostaa yhteistyöhön ellei sellaista synny luontevasti omalla painolla.

Mistä päästäänkin katsomotoiminnan kehittämiseen.

Olen sitä mieltä että (omasta mielestään) aitoa kehitystä haluavien tulisi perustaa uusi ryhmä eikä odottaa mahdottomia jo olemassa olevilta toimijoilta. Näin toimintaa voisi kehittää puhtaalta pöydältä ilman vanhoja painolasteja ja riippuvaisuuksia. Aika tähän saattaisi olla kypsempi nyt kuin 10-15 vuotta sitten koska myönteisiä ennakkotapauksia ja esimerkkejä on enemmän kuin ennen ja "modernimpi" meininki on vakiintunut osaksi suomalaista katsomokulttuuria.

Tämä ei ole mikään "tehkää itse älkääkä valittako"-kommentti kenellekään vaan tällainen yleisempi kannanotto. Esimerkiksi Karhunkämmen näyttää tekevän sitä mistä sen perustajat ja ydinhahmot ovat itse kiinnostuneita ja toiminnalle tuntuu olevan tilausta. Miksei sama voisi onnistua myös katsomotoiminnassa?
 
Šatan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jos joku laittaa pystyyn ryhmän joka vie tätä "keski-eurooppalaista" toimintaa eteenpäin omalla twistillä (ja ilman mitään vitun typerää larppausta ja huligaanipaskaa) niin lupaan olla mukana. Minusta ei ole sellaisen perustajaksi, mutta jäseneksi kyllä. Pliis, joku tehkää asialle jotain.
Pataljoonasta tai Karhunkämmenestä ei siihen ole niin kauan kuin keskenään riidellään ja mittaillaan kullin pituutta ja pallien suuruutta.

Helpommin sanottu kuin tehty, mutta miksi ei yritettäisi jotain uutta? Seisomakatsomo on niin iso, että sinne mahtuu joku uusi "modernimpi" ja "eurooppalaisempi" ryhmä. Tälle olisi oikeasti jopa kiinnostusta.
Jospa saataisiin jotain aikaiseksi....
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Olen sitä mieltä että (omasta mielestään) aitoa kehitystä haluavien tulisi perustaa uusi ryhmä eikä odottaa mahdottomia jo olemassa olevilta toimijoilta. Näin toimintaa voisi kehittää puhtaalta pöydältä ilman vanhoja painolasteja ja riippuvaisuuksia. Aika tähän saattaisi olla kypsempi nyt kuin 10-15 vuotta sitten koska myönteisiä ennakkotapauksia ja esimerkkejä on enemmän kuin ennen ja "modernimpi" meininki on vakiintunut osaksi suomalaista katsomokulttuuria.

Tämä ei ole mikään "tehkää itse älkääkä valittako"-kommentti kenellekään vaan tällainen yleisempi kannanotto. Esimerkiksi Karhunkämmen näyttää tekevän sitä mistä sen perustajat ja ydinhahmot ovat itse kiinnostuneita ja toiminnalle tuntuu olevan tilausta. Miksei sama voisi onnistua myös katsomotoiminnassa?

Näin radikaali ratkaisu ei oo tullutkaan mieleen. Toisaalta, yksi suosikkibändeistäni keulahahmo eli Kotiteollisuuden Hynynen totesi aikoinaan miettineensä, että radiosta tuleva musiikki on paskaa ja alkaa tehdä itte paremmin. Hieman samaa on tainnut tapailla myös Gettomasa.

Kaks vuotta sitten kukaan ollut kait kuullutkaan mistään Karhunkämmmenestä. Nyt viimesen puolentoista vuoden aikana ovat näkyneet ja kuuluneet vahvasti. Aika äkkiä se uus porukkakin saa jalansijaa kun vaan on määrätietoisuutta ja tekijöitä.
 
Tuamas

Jäsen
Hauskaahan tässä keskustelussa on se, että tilanne ei ole muuttunut mihinkään kymmenessä vuodessa.

TJEU
Kyllähän tuossa keskustelussa (ja miksei tässäkin) tulee taas hienosti esille se miksi laulukulttuuri ei ole ottanut tuulta alleen.

Pikkusieluista nillittämistä ja välittömästi haukutaan kaikki pystyyn kun hiukan tulee kritiikkiä tai joku ei haluakaan osallistua hoilotustalkoisiin.

Ongelmahan tuossa toiminnassa on karismaattisten vetäjien puute, ihan molemmissa organisaatioissa.

Nähdäkseni veljien Hekkala, Salkoharju ja Ruusunen esimerkki todistaa tämän pätevän myös Porissa.
Pataljoonahan oli elämänsä vedossa kun nämä jannut vetivät hommaa, nähdäkseni näin ulkopuolisen silmin sen jälkeen onkin sitten lähes kaikilla osa-alueilla liuttu persmäkeä alaspäin.

Jos "modernia kannatuskulttuuria" joskus halutaan saada juurrutettua seisomakatsomoon/Isomäkeen, edellyttää se
A) Mutkatonta, iloista ja kyräilemätöntä porukkaa aloittamaan homma (kuten eläintarha osoitti)
B) Porilaisen kannattamistavan huomioimista (pelitapahtumiin reagoidaan, lauluissa vittuillaan jne.).

Kitinät YV:llä, keskustelu tässä.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös