Mainos

Ässien erikoistilannepelaaminen

  • 497 509
  • 3 707

Tuamas

Jäsen
Kiven tiimi suhtautuu yhtä ylimielisesti ylivoimaan kuin Atunkin tiimi.

Harjoittelu tehdään puolivaloin, jolloin pelissä onkin ohhoh, kun vastustaja tuleekin kunnolla iholle.

Lisäksi koostumuksiin ei edes haeta viisikkoja tarkasti roolitettuna eikä pelaajia joilla olisi vahvuuksia ylivoimaan, vaan on muutama kiintiöpaikkalainen joiden paikka on ikuinen vaikka tulosta ei tule ja sitten loput on sitä, että palkitaan Nuori Suomi-hengessä kovia tsemppareita ylivoimavastuulla.

Viirret, Myllymaa, Graber, Heimosalmi esimerkiksi olisivat joukkueen luontaisimpia ylivoimapelaajia, joiden vahvuudet tukevat erikoistilannepelaamista ja joilla olisi saumaa pelata nopeampaa liikkuvampaa ylivoimaa.

Viitala olisi pointille ainoita joilla olisi ominaisuuksia, maalin eteen Talaja, Rohdin ja Joensuu kolmikosta 1-2, mutta ei nyt herrantähren kahta puukättä tästä kolmikosta kehiin kerralla.

Noh, kai tuo nykyinen tapa kuuluu Kiven ideologiaan ja raastolätkään, mutta järkyttävän turhauttavaa se katsomosta nähtynä on.
 
Viimeksi muokattu:

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kiven tiimi suhtautuu yhtä ylimielisesti ylivoimaan kuin Atunkin tiimi.

Harjoittelu tehdään puolivaloin, jolloin pelissä onkin ohhoh, kun vastustaja tuleekin kunnolla iholla.

Lisäksi koostumuksiin ei edes haeta

Se on treeneissä kivaa kun av ei anna painetta. Saa syötellä hienoja kuvioita.

Erikoistilanteet on se syy, miksi en haluisi edes että sama valmennus jatkaa ensi kaudelle. Jos Kivi jatkaisi, olisi Härkälän lähdettävä. Nyt kun Härkälä nousee ykköseksi, on apuvalmentajan ymmärrettävä edes vähää alusta nykyjääkiekon ylivoimapelistä.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo

Herää heti kysymys, miksi? YV-peli on koko ajan isommassa roolissa otteluiden ratkaisuissa, siihen pitäisi panostaa ihan kympillä
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Ässien ylivoima on koottu varmaan samoin kuin Hockey Night - Tien päällä, jossa Viivi Pumpanen, joka on siis missi, piirtää ja pelaajat arvuuttelevat onko Viivin vai koutsin piirtämä sommitelma.

Tässä tapauksessa Viivillä olisi paremmat kuviot.
 
Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Se on treeneissä kivaa kun av ei anna painetta. Saa syötellä hienoja kuvioita.

Erikoistilanteet on se syy, miksi en haluisi edes että sama valmennus jatkaa ensi kaudelle. Jos Kivi jatkaisi, olisi Härkälän lähdettävä. Nyt kun Härkälä nousee ykköseksi, on apuvalmentajan ymmärrettävä edes vähää alusta nykyjääkiekon ylivoimapelistä.
No pakkohan se on pelata pappavuoron säännöillä, kun siellä on JÄrvistä, Joensuuta ja Talajaa kentällä.
 
Sihti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ässien ylivoima on koottu varmaan samoin kuin Hockey Night - Tien päällä, jossa Viivi Pumpanen, joka on siis missi, piirtää ja pelaajat arvuuttelevat onko Viivin vai koutsin piirtämä sommitelma.

Tässä tapauksessa Viivillä olisi paremmat kuviot.
Ässien ylivoimaan on valmistauduttu samalla kiinnostuksella ja intensiteetillä kuin Alina Voronkova-Hurri Cmoren erätaukohaastatteluihin.
 
Kärmes1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässien ylivoima on koottu varmaan samoin kuin Hockey Night - Tien päällä, jossa Viivi Pumpanen, joka on siis missi, piirtää ja pelaajat arvuuttelevat onko Viivin vai koutsin piirtämä sommitelma.

Tässä tapauksessa Viivillä olisi paremmat kuviot.
Haha! Vitutuksen keskellä tämä sai aidosti naurahtamaan! Viivillä on kieltämättä hyvät "kuviot". Vakavasti ottaen: Härkälän näytöt on sellaiset, että ensi kauden budjettiin pitää jättää kunnon päävalmentajan mittainen vara. Saa ottaa talteen Vuarine!
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Saa myös ottaa talteen et Härkälä ei joulua nää...

Aika synkkä ajatusmaailma, nuori mies on kuitenkin vielä. Se että missä hän joulun näkee on sitten vielä auki.
 
Mullet1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, MuSa, Leijonat, Huuhkajat
Aika synkkä ajatusmaailma, nuori mies on kuitenkin vielä. Se että missä hän joulun näkee on sitten vielä auki.

Sitäkin, ajatusmaailma siis ja olen enemmän kuin mielelläni väärässä.

Ja ehkä Garry Stonen hartioille vois myös lakaista osan yv-pelin toimimattomuudesta.
 
passenger

Jäsen
Täällä kun peräänkuulutetaan yv:n valmennusta ja sen merkityksellisyyttä nykykiekossa, niin siitä huolimatta on todella yleistä että liigajoukkueen yv:tä ei "valmenneta" ollenkaan, vaan koutsit ehkä valkkaavat ukot ja sitten puivat keskenään kuvoita miten pelataan. Esim liigan tämän hetken ylivoimaisesti paras yv on ns valmentamaton yv.
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Haha! Vitutuksen keskellä tämä sai aidosti naurahtamaan! Viivillä on kieltämättä hyvät "kuviot". Vakavasti ottaen: Härkälän näytöt on sellaiset, että ensi kauden budjettiin pitää jättää kunnon päävalmentajan mittainen vara. Saa ottaa talteen Vuarine!
Vara tullaan jättämään, mutta se katoaa joulun ihmeenä joten vaihto pitää suorittaa viimeistään marraskuussa.
 
Nigi

Jäsen
En minä Härkälää vielä täysin dumaisi. Tuskin on enää tässä kohtaa yksin vastuussa tuosta ylivoimasta. Eikä taida muutenkaan olla hänen vahvuusalueitaan.

Kuvioiden lisäksi itse pelaajien syöttöjen laatu ja kiekonkäsittely on aika huumoritasoa. Ei taida vain hyökkääjistössä ja puolustuksessa riittää laatu hyvään yv-peliin.
 
Ei nyt viitsitä mennä piiloon materiaalin taakse. Miten Saipa pelaa laadukkaampaa ylivoimaa?
 
Mullet1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, MuSa, Leijonat, Huuhkajat
Täällä kun peräänkuulutetaan yv:n valmennusta ja sen merkityksellisyyttä nykykiekossa, niin siitä huolimatta on todella yleistä että liigajoukkueen yv:tä ei "valmenneta" ollenkaan, vaan koutsit ehkä valkkaavat ukot ja sitten puivat keskenään kuvoita miten pelataan. Esim liigan tämän hetken ylivoimaisesti paras yv on ns valmentamaton yv.

No näin!
Miksei johtavat pelaajat päätä kuviot keskenään, ei tuo Karrin auktoriteetti oo ennenkään riittänyt.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Huomenna toivoisin Viirrettiä sisään pelaavaan kokoonpanoon. Siinä on Ässien ainoa pakki joka pelaa ylivoiman viivalla sulavasti ja rohkeasti.

Yleensä näillä peluutuksellisilla ratkaisuilla on joku pikkuvekki/nuha/pari kovempaa treeniä, tai muu vastaava.

Mutta samaa mieltä, mikäli ukko on iskussa niin sinne 7. pakin minuuteilla ja ylivoimaan vaan.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
On siellä kuvioissakin vikaa. Mutta en synninpäästöä antaisi pelaajillekaan. Aika laadutonta menoa on aika ajoin.

On vikaa, jonkun pitäisi oivaltaa ettei tuolla pelitemmolla voi tehdä tulosta.

Lähinnä kun koko systeemi falskaa koostumuksista ja tavasta lähtien.
 
Phaneuf#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa Bay Lightning
Saa myös ottaa talteen et Härkälä ei joulua nää...
No ei todellakaan ainakaan ässien pääkoutsina. Olen sen aika monta kertaa täällä sanonut että Jere Härkälän auktoriteetillä ei pitäisi olla päävalmentajana ässien kaltaisessa jengissä. Se joka keksii laittaa Joensuun ja Talajan samaan yv viisikkoon ansaitsee opaskoiran ja porttikiellon kaikkeen mikä liittyy peliin nimeltä jääkiekko. Ja en siis tietä onko Härkälä tämä henkilö vaan yleisesti. Luulin oikeasti että Kärki-Salminen yv oli paskaa mutta se nyt oli todella hyvää tuohon nykyiseen verrattuna. Kun ei ole edes paikkoja!
 
Kafka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin ravintolapianistit ja harhaoppiset joogaajat
Vähän tässä on syyllinen olo, kun ekan erän ylivoimien aikana tuli ajateltua (ei edes ääneen!), että ainakaan ei luulisi omissa kolisevan. Jollain telepaattisella yhteydellä sekin sitten siirtyi vaihtoaitioon, ja siellä ajateltiin vaan että hold my beer.

Että sori siitä.
 
Tuamas

Jäsen
Täällä kun peräänkuulutetaan yv:n valmennusta ja sen merkityksellisyyttä nykykiekossa, niin siitä huolimatta on todella yleistä että liigajoukkueen yv:tä ei "valmenneta" ollenkaan, vaan koutsit ehkä valkkaavat ukot ja sitten puivat keskenään kuvoita miten pelataan. Esim liigan tämän hetken ylivoimaisesti paras yv on ns valmentamaton yv.

Niin, ei se valmentaminen ole nähdäkseni ylivoimassa olennaista.

Kaksi asiaa joissa Ässät antaa tasoitusta, on ylivoiman harjoittelu läpsyttelytemmolla ja ylivoimakentällisten kokoaminen miten sattuu.

Wanhat jäärät vetävät kiintiöpaikoilla, kätisyyksiä ei ole kukaan miettinyt edes vähää alusta ja loput paikat menevät jakoon ilmeisesti sen mukaan kuka tsemppaa vahvimmin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös