Ässät kriisissä 2007–2008

  • 325 923
  • 1 206
Tila
Viestiketju on suljettu.

Jande

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, FC Arsenal
Itse olen ollut viime vuosina valmentajan vaihdoksia pääsääntöisesti vastaan, mikäli niitä on vaihdettu kesken kauden ja mielummin mennyt vanhoilla kuin lähtenyt vaihtamaan. Nyt kyllä ajatus alkaa jo kiinnostamaan, vaikka tuon voimaan en juurikaan usko. Tämä kriisi ei vain tunnu avautuvan muuten. Tosin tässäkin tapauksessa olisin valmis siihen vain sillä varauksella, että tiedetään saavan ehdottomasti jotain parempaa ja varmempaa tilalle. Vaihto Pieniemeen tai johonkin Saariseen etoo vaihtoehtona kyllä vieläkin enemmän. Mielummin sitten nauretaan Härkälää loppu vuosi ja toivotaan jotain tapahtuvan ennemmin tai myöhemmin.

Onko johdolla sitten ongelmana nyt että vaihtamisella menettävät kasvonsa? Voiko Takko olla niin jääräpää, että ei suostu edes muita vaihtoehtoja näkemään? Töissä unohdetaan kaverisuhteet ainakin jollain tasolla ja se ei missään nimessä saa olla syy juntata omaa mielipidettään faktojen ohi. Ja itse en tuolla juuri enää näkisi menetettävän menettävän juuri kasvojaan kun eteenpäinkään ei olla juuri menty. Pieni valonpilkahdus oli, jonka herättäjänä taisi olla Matin purkaus ja pelaajien päätös pitää kentällä edes vähän hauskaa.

Päälääkärin tapaaminen ei varmaan ihan huono veto ole. Itseluottamuksen tuplaamisella olisi valmentajan vaihtoakin suurempi merkitys nyt. Harmi vain, että itse en vaan oikein usko urheilijan sitä saavuttavan, ilman että saavuttaa samalla myös urheilullista menestystä.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei taida enää auttaa maamme laulukaan. Nyt taitaa olla hyvät veljet niin, että kausi alkaa olemaan Ässien osalta ohi.

Valmentaja olisi pitänyt vaihtaa jo ennen kesätreenejä, jos siitä olisi täksi kaudeksi haluttu jotain hyötyä. Nyt on paskat pahasti housuissa ja Härkälän vaihto johonkin muuhun auttaisi luultavimmin enää ensi kautta. Hyvä tietenkin sekin, koska tällä kaksikolla ei mennä kuuhun eikä varmaan pleijareihin ensi kaudellakaan.

Kohta koittaa hetki, jolloin on aika rahastaa Saarelalla ja vaikkapa Häppölällä, koska tuskin herrat täällä kuitenkaan ensi kaudella pelaavat. Nostetaan huippulupaavia junnuja ylös ja samalla hommataan pojille osaava valmennus, jonka he ehdottomasti tarvitsevat. Ehkäpä saataisiin edes jatkosopimuksia aikaiseksi vielä ennenkuin nuoret ehtivät vaihtaa maisemaa mahdollisimman kauas amatöörivalmennuksen alaisuudesta.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Se nyt on ollut jo jonkin aikaa selvää, että Härkälällä on johdon täysi luotto takanaan ainakin seuraavaan KalPa-peliin asti. Milloin tuo peli sitten pelataan, niin en nyt viitsinyt selata ottelukalenteria, kun ei jaksanut kiinnostaa. Mutta jos joku teistä viitsii, niin laittakaa tieto tännekin...
 

karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd
Luulisi sieltä jonkun vaihdon valmennukseenkin tulevan tauon aikana, jos ja kun nämä pari peliä tässä vielä hävitään ennen sitä.
Tämä kausi nyt alkaa olemaan taputeltu, toki voittoputkella kymmenen parhaan joukkoon voidaan vielä yltää. Jotenkin tuntui tepsi pelissä, että tämä tästä vielä lähtee, mutta eipä se lähtenyt.
Loppukaudella sitten vain junioreille runsaasti peliakaa ja rakennetaan ensi kauden nousu heidän varaan. Saarelasta nyt voitaisiin luopua vaikka nyt jo, jos joku hänen palkkansa maksaa.
 

Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
-----6472-----
-----3955-----
-----5296-----
-----4535-----
-----5845-----
-----4865-----
-----3570-----
-----4517-----
-----5270-----

-----KA4929-----

Aika komeita lukuja, vai mitä?
Ehkä huomenna olis aika äänestää jaloilla ja jäädä kotiin kuuntelemaan "Merisäätä". Jos vaikka jotain tapahtuis...
 

struumax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät ja HIFK
Niin kauan kun kansaa käy kotona peleissä reilusti yli budjetoidun niin ei toimistolla nähdä kiirettä ja näin venytetään pakollista ja väistämätöntä. Se vaan on sen rahan yksi metka vaikutus.

Joku kyseli KalPa-peliä. Se on La 24.11. Kuopiossa. Itse en näe siinä pelissä mitään maagista, kumpikaan tuskin ottaa pojoakaan sitä ennen niin ei pudottaisi edes jumboksi. =)

Nythän kaikki edessä ovat sairaalla tavalla katsottavissa selvästi etukäteen vahvemmiksi joukkueksi, eli ei tarvitse edes hävetä vaikka hävittäisiinkin. Sopisi hyvin nykyvalmennuksen ajatusmaailmaan ja lausahdukseen presseissä.
 

Delkor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tana! Meidän valmennukseen verrattuna Jarmo Tolvanakin tuntuu olevan todellinen mestareiden tekijä. Alkaisi olla jo aika päästää Härkälä tuskistaan. Tosin kausi on jo taputeltu, joten sinänsä ei mikään kiire ole. Joulun lähestyessä on perinteisesti aika pistää viljasiat lihoiksi; siispä Saarelaa kauppaamaan. Ei Pasista potkuhousu-Markun vierellä saada mitään irti.Kalliskin tuo on.

Ensi kaudeksi siten rajua saneerausta rosteriin. Varsinkin puolustus täysremontiin. Mutta turha hyökkäystä ja maalivahtejakaan säästää on.

Tähän loppuun sana joka alkaa v:llä ja loppuu u:hun.
 

Jande

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, FC Arsenal
Aika komeita lukuja, vai mitä?
Ehkä huomenna olis aika äänestää jaloilla ja jäädä kotiin kuuntelemaan "Merisäätä". Jos vaikka jotain tapahtuis...

Tuntuu vähän turhalta kun itsellä kortti ja firmallekin niitä ostin jokusen. Ja kun lukijat temppuilevat, tuskin edes tietävät kuinkan monta halliin on tullut kuhunkin peliin oikeasti sisään. Irtolipun ostajat voisivat puolestani vaikka jäädä kotiin huomenna.

Myynti näköjään kyllä pelaa, SK:ssakin oli taas juttua Ässien menestyksestä. Kentälle ja toimistolle niitä on näemmä mahdoton saada samaan aikaan..
 

Hakkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Detroit Red Wings, New England Patriots
Tosiaan... Eiköhän olisi aika laittaa veikkaus pystyyn siitä että milloin kaupataan Häppölä, Saarela, Toivonen, jne.?

Veikkaan että tammikuussa on jo "omat pojat-projekti" käynnissä. Pelataan junnuilla loppuun tämä farssi. Pakko sitä on jostain rahaa kerätä, että saadaan vahvasti tuetun valmentajaikoni Härkälän palkka maksuun. Ja kai sille Dr.Philille pitää kanssa jotain maksaa, kun puretaan sitä ahdistusta että pelaaja ei löydä paikkaansa joukkueessa, joka pelaa selkeää aktiivista karvauskiekkoa...Onkohan se Nickersonin irti potkima pleksi jo kuitattu?

Juhlakausi on yhtä juhlaa!!!
 
Viimeksi muokattu:

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Se ihmetyttää että miksi TPS pelissä kuitenkin noustiin tasoihin ja lopussa vielä voittoon ? Kun tavoite oli jo niin lähellä… Tuleva tauko voi pelastaa taas kuukaudeksi valmentajamme.

Seisomakatsomon kannattaisi tehdä selväksi mitä pitäisi tehdä. Yhdessä rytmikästä huutoa.
 

Mr.Bletch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 2013
Tuntuu vähän turhalta kun itsellä kortti ja firmallekin niitä ostin jokusen. Ja kun lukijat temppuilevat, tuskin edes tietävät kuinkan monta halliin on tullut kuhunkin peliin oikeasti sisään. Irtolipun ostajat voisivat puolestani vaikka jäädä kotiin huomenna.

Myynti näköjään kyllä pelaa, SK:ssakin oli taas juttua Ässien menestyksestä. Kentälle ja toimistolle niitä on näemmä mahdoton saada samaan aikaan..

Toisaalta voisi lähteä Ifk:n kannattajien linjoille ja lähettää kausarit takaisin Ässien toimistolle? Mitäs sanot? Samalla saatekirje ettei tarvi ensi kaudella häiritä näissä asioissa kun ei tälläkään kaudella kiinnostanut edes YRITTÄÄ laittaa kuosiin. Meilläkin on muutama kortti niin voitaisiin vaikka porukalla niitä sinne lähetellä.

Niinkuin jo tuossa seitsemisen peliä sitten sanoin niin kausi on kuopattu jos ei jotain ala tapahtumaan. Ja nyt tilanne on se, että tosiaan Saarela, Tähtinen (jos joku huolii vaikka puolella hintaa menis), Petré, Toivonen, Kuiper ja Häppölä lihoiksi. Kyllä niistä sen verran saa kun maksoivatkin. Nickersonia ei sikäli kannata myydä että jos joku vielä loppukaudellakin eksyy hallille niin on jotain nähtävää.

Sikäli sääli että oikealla valmentajalla tällä kaudella oltaisiin voitu olla melkoisen pitkällä, niin paljon muut jengitkin pelailevat ristiin. No katsotaan sitten joskus kun Kari & bros saadaan ulostettua kuvioista.
 

Incarnation

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, PoPa
Nyt Jukurien menestystä tilastojen kautta seuratessa olen kysynyt itseltäni:
"Miksi Makkosta ei otettu Ässiin täksi kaudeksi? Miksi, oi miksi?"

Jukurit on Mestiksessä siis toisena heti TuTon jälkeen, pisteen perässä. Jollain lienee tietoa, onko Makkonen niin hyvä valmentaja kuin tuloksien perusteella näyttää? Olisiko tästä miehestä Ässiin...?
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jukurit on Mestiksessä siis toisena heti TuTon jälkeen, pisteen perässä. Jollain lienee tietoa, onko Makkonen niin hyvä valmentaja kuin tuloksien perusteella näyttää? Olisiko tästä miehestä Ässiin...?

Eiköhän tuo Lukkoon ole ensi kaudeksi menossa, kirjoituksia ollut asiasta jo pitkin syksyä eri palstoilla.

Muutama edelle kirjoittanut luulee, että joku ostaisi tämän hetken Ässien huonoimman pelaajan eli Toivosen. Toivonen on kyllä ollut aikaisemmin ihan pelimies mutta tällä kaudella (vaivaatko loukkaantumiset vieläkin?) ollut aivan sukka. Sen näkee myös +/- tilastostakin. Mies ei käytä edes suunnattoman kokoista ruhoaan fyysiseen peliin. Ei mene kaupaksi edes euron kilo tällä hetkellä!
 

Incarnation

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, PoPa
Eiköhän tuo Lukkoon ole ensi kaudeksi menossa, kirjoituksia ollut asiasta jo pitkin syksyä eri palstoilla.

Luin myös tuon Makkos-huhun tuolla Lukon puolella joskus. Pidän Makkosta kuitenkin Lukolle jonkinlaisena riskinottona ja siksi epäilen hieman tuon huhun paikkansapitävyyttä. Ottaisiko Lukko ykkösekseen ns. nimettömän valmentajan, jolla on alla yksi Mestis-kausi ykkösenä?

Toisaalta Makkosen meno Lukkoon saattaisi avata herra Toivolan Ässien haavin ulottuville. On kuitenki eri asia tahtooko Toivola tehdä paluun näin nopeasti Poriin... On ollut paljon juttua, että HIFK saattaisi olla Toivolan seuraava osoite, mutta mitä noita valmentajaspekulaatioita tuolta HIFK-palstalta on tullut luettua, niin Toivolaa ei ole mainittu siellä lainkaan. Jos olen ymmärtänyt jutut siellä oikein, niin Rindell saattaa olla ensi kauden päävalmentaja Stadin punaisissa.
Mites se Toivolan talo Hämeenlinnassa? Alatalo pihalle HPK:sta ja ensi kaudeksi Toivola tilalle?

Kauheata spekuloida lokakuun lopussa ensi kauden valmentajalla, mutta jostain se ilo on revittävä.
 

mikkou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Kajo
Kyllähän tämä kausi alkaa kohta olla taputeltu, ei muuta kuin omia junnuja pelaamaan vaan reippaalla kädellä ja valmentajaGuru Härkälä piirtelemään ensikauden pelikirjaa ja kesätreenejä huippuiskuun.

Tosin pitää sitä pelikirjaa vielä tälläkaudellakin parantaa tuntuvasti, mies kun sanoi ettei kautta ilman vierasvoittoa. Yleisökeskiarvo pysyy helposti tuolla 5k lukemissa koska satunnaisia kotivoittoja saattaa vielä olla tälläkaudellakin tarjolla.
 

Kawalski

Jäsen
Suosikkijoukkue
pesäkissat
Toisaalta voisi lähteä Ifk:n kannattajien linjoille ja lähettää kausarit takaisin Ässien toimistolle? Mitäs sanot? Samalla saatekirje ettei tarvi ensi kaudella häiritä näissä asioissa kun ei tälläkään kaudella kiinnostanut edes YRITTÄÄ laittaa kuosiin. Meilläkin on muutama kortti niin voitaisiin vaikka porukalla niitä sinne lähetellä.

Niinkuin jo tuossa seitsemisen peliä sitten sanoin niin kausi on kuopattu jos ei jotain ala tapahtumaan. Ja nyt tilanne on se, että tosiaan Saarela, Tähtinen (jos joku huolii vaikka puolella hintaa menis), Petré, Toivonen, Kuiper ja Häppölä lihoiksi. Kyllä niistä sen verran saa kun maksoivatkin. Nickersonia ei sikäli kannata myydä että jos joku vielä loppukaudellakin eksyy hallille niin on jotain nähtävää.

Sikäli sääli että oikealla valmentajalla tällä kaudella oltaisiin voitu olla melkoisen pitkällä, niin paljon muut jengitkin pelailevat ristiin. No katsotaan sitten joskus kun Kari & bros saadaan ulostettua kuvioista.
Jaa että pajatso tyhjäks ja ens kaudeks ostetaan jostain samantasoisia uusia jannuja joukkue täyteen? Yeah Right.

Mut ei voi mitään, valmentaja vaihtoon heti. Nyt on tultu siihen pisteeseen. Itse olin todella pitkään sitä mieltä ettei se auta mitään mutta jos kaverille annetaan tollanen nippu ja sitäkin vielä vahvistetaan niin pakko se on uskoa ettei tästä mitään tule.
 

RaLu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Luin myös tuon Makkos-huhun tuolla Lukon puolella joskus. Pidän Makkosta kuitenkin Lukolle jonkinlaisena riskinottona ja siksi epäilen hieman tuon huhun paikkansapitävyyttä. Ottaisiko Lukko ykkösekseen ns. nimettömän valmentajan, jolla on alla yksi Mestis-kausi ykkösenä?

Makkonen saattaa olla hyvinkin ensi kaudella Lukon penkin takana, mutta ei kyllä ykkösenä. Tampereen suunnasta löytynee ensi kauden ykköskäskijä.
 

Incarnation

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, PoPa
Ei tamperelainen, vaan porilaislähtöinen raumalainen eli Rauli Urama on ilmeisesti Lukon ensikauden valmentaja.

Olipa "yllätys"... Siis ei. Makkosesta vielä puhuttaessa, en kyllä usko, että Kari lähtee Liigaan kakkoseksi enää ihan noin vain.

Mikäs se (muistaakseni veron) puolihuolimaton heitto oli, että Sheddeniäkin haikailtaisiin Ässiin? Ajatuksella voi leikkiä, mutta ei Shedden voi tulla Poriin mitenkään järkevästi ajateltuna. Näytöt Jokereissa ovat ihan hyvät ja jos maajoukkueessa sujuu edes "ok"-tasoisesti, niin paikka jossain NHL-organisaatiossa kakkosvalmentajana lienee aika varma.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tää Urama kuuluu just niihin, joita en ikinä haluais nähdä Ässäpenkin takana. Jotain samaa siinä on kuin herroissa Mika Saarinen, Alatalo ja Pietilä. Toivotaan, että menee Lukkoon.

Sen sijaan Makkonen & Kivi ja Korppi kolmanneksi harjoittelemaan kuulostaisi hyvältä jo vaikka tälle kaudellekin...
 

ensio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Greg "Paras" Jacina & John "0+2" Lammers
Kylläpä oli taas esitys. Äitini oli pelissä työpaikkansa kautta, ja häneltä tuli raporttia kymmenen aikaan. Se on hurjan kuuloista, kun lähes kuusikymppinen nainen kiroilee. Ilmoitti muun muassa kirjoittavansa yleisönosastolle, koska ei muista koskaan nähneensä noin paskaa ässäjoukkuetta. No, saas nähdä. Mielenilmaisu olisi eittämättä tarpeen.

Yksi mielenkiintoinen yksityiskohta tuli esille. Työpaikkansa hallituksen pj kertoi äidille, että Aholan ja Hirsin piti alunperin olla hallilla jututettavana toisella erätauolla. Kummatkaan eivät lopulta olleet. Olisivatkohan Mikonkatu ja hallituksen yhtiökokous kutsuneet? Pidetään peukkuja jos näin on...

Niin, ja Härkälä pellolle. Kyllä siinä talous saadaan parissa kuukaudessa kuralle, jos joka viikko ostetaan uusi pelimies jostain päin. Tässä kohtaa vaihtoon on pistettävä nimenomaisesti Härtsy. Mahdollisuuksia on nyt tarjottu jo kasapäin. Luulisi äijän itsensäkin ymmärtävän, että kun ei toimi, niin ei toimi. Ehkä joskus jossain muualla (kaukalopallossa?) toimii, mutta nyt Ässien kanssa ei toimi. Se on ihan kylmä tosiasia.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Nyt alkaa Ässä-johdolla olemaan jo sellainen uskottavuusongelma, että kohta meille nauraa jo jääkiekosta mitään tietämätön lehdistökin aina valtakunnan medioita myöten. Huolimatta tähän astisista hyvistä yleisöluvuista se ei voi tehdä taloudelle hyvää. Luulisi edes tämän olevan Mikonkadunkin tajuttavissa! "Edes yksi tilastollinen vierasvoitto kaudessa" voisi olla huono vitsi, mutta nyt siitä on muodostumassa karmea painajaisuni, jos jotain ei tehdä ja pian!

Täällä puhutaan Takosta ja hänen mahdollisesta vaikutuksestaan valmentaja-asiaan. Ei kai hyvänen aika hänelläkään ole kuin yksi ääni johtokunnassa! Luulisi, että asioille voitaisiin tehdä jotain tarvittaessa ilman Takkoakin?

Missä on porilainen hulluus tänään??? Pelikiellossa ilveksen tönimisestä? Onko sitä jollain muullakin tai jossain muuallakaan kuin Nickersonin liivin sisässä? Entäpä yleisö? Jos huutaminen ottelussa ei auta, niin mitäpä jos koko halli lähtisi kävelemään? Riittäisikö se herättämään valtakunnan median mielenkiinnon ja tätä kautta pakottamaan Ässä-johdon tekemään edes jonkun ratkaisun? Vai onko yleisökin yksi iso lapanen?

Sitä tässä täytyy ihmetellä, että eikö viime kauden katastrofista todellakaan opittu yhtään mitään? Nyt on tasan kaksi peliä aikaa syystaukoon. Viime vuonna radikaalit ratkaisut olisi pitänyt tehdä viimeistään silloin. Onko historiasta opittu vai lyödäänkö itsepintaisesti päätä tuttuun mäntyyn koittaen uskotella itselle, faneille, sidosryhmille ja lehdistölle, että kaikki on hyvin?

Olen tällä foorumilla kirjoittanut pelaajistossa vallitsevasta urheilullisuuden puutteesta. Siitäkin huolimatta olisi kyettävä näkemään, että yksi iso kysymys on, pelaako joukkue valmennukselle vai ei? Jos kyseessä on muutama mullitteleva ja löysäilevä pelaaja, heille olisi pitänyt ajoissa (!) tehdä jotain selkeää ja radikaalia. Jos taas suurin osa joukkueesta on hukassa, sekaisin ja kadottanut luottamuksen valmennukseen, en usko tätä voitavan helposti ratkaista ulkopuolisella pikabehavioristisella buustauksella jos vanha valmennus itsepintaisesti saa jatkaa.

Tarvitaan luottamuksen syntyminen. Tarvitaan luottamusta herättävä isännän ääni. Tarvitaan tinkimättömän työmoraalin uusi löytyminen. Tarvitaan puhtaalta pöydältä alkaminen. Selittelyjen ja loputtomien uskottelujen aika alkaa olla ohi. Sanojen lisäksi tarvitaan nyt tekoja. Nopeasti, sillä kello käy meitä vastaan sekä pelillisesti että rahallisesti.
 
Viimeksi muokattu:

peno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Madness!
Täällä puhutaan Takosta ja hänen mahdollisesta vaikutuksestaan valmentaja-asiaan. Ei kai hyvänen aika hänelläkään ole kuin yksi ääni johtokunnassa! Luulisi, että asioille voitaisiin tehdä jotain tarvittaessa ilman Takkoakin?

Eikös Takko ole vähän niinkuin epävirallinen UTJ tällä hetkellä? Sellaisen käsityksen ainakin itse olen saanut, sillä sen verran paljon kaveri osallistuu noihin pelaajahankintoihin.

Muistaakseni jossain kävi ilmi, että Hirsimäki olisi ollut tuota Härkälän kolmen vuoden sopimusta vastaan mutta nimenomaan hallituksen jampat Aholaa ja Takkoa myöten päättivät antaa kaverille suojatyöpaikan kolmeksi vuodeksi. Itse henkilökohtaisesti uskon, että Takolla oli todella iso rooli tuon sopimuksen sorvaamisessa.

Äijä on myös itse joskus haastattelussa sanonut, että Dallas tulee ensin, sitten Ässät. Tätä mä en pysty tajuamaan. Minkä takia hallituksessa heiluu mies joka hoitaa hommia vasurilla, kun se oikea pomo huutelee Atlantin takaa? Taitaa Ässät olla Karille pelkkä harrastus tällä hetkellä.

Mutta nou hätä! Ostetaan lisää pelaajia niin hommat on hoidossa. Härtsy on sen verran kova valkku, että eiköhän pystytetä sille oma patsas? Ei sitä ihan joka jätkä pysty laittamaan liki kahden miltsin joukkuetta tohon kuosiin...

Juhlakausi = 2Me arvoinen vitsi
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös