Mainos

Ässät kriisissä 2007–2008

  • 330 683
  • 1 206
Tila
Viestiketju on suljettu.

Ainapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sellainen tässä tuli mieleen että tietysti tuossa Lammersin hankinnassa haetaan myös kilpailuakin tuonne ulkomaalaisosastolle. Tuskin kuitenkaan jatketaan viidellä kauden loppuun. Näillä näytöillä Hisey tietysti on heikoilla mutta hänkin varmasti parantaisi kauden loppua kohden. toki pitäisi olla palkkansa arvoinen alusta asti. Tilanne pitäisi kuitenkin rauhoittaa joksikin aikaa jos tällä valmennuksella nyt sitten on päätetty jatkaa kauden loppuun vaikka menisi syteen taikka saveen. Eihän tuollaisesta ketjulotosta mitään tule pidemmän päälle.
 
1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
En kyllä ymmärrä mitä järkeä Lammersin hankinnassa oli. Pelikunto arvoitus ja takana heikko kausi AHL:ssä (ECHL:n pudotuspelit sujuivat hyvin). Kuulostaako tutulta?

Näin siinä kai sitten käy, kun ei valmentajaa aleta vaihtamaan. Muutenkin suuren vaihtuvuuden kauden kynnyksellä kokeneeseen joukkueeseen lappaa uutta pelaajaa sekoittamaan pakkaa.

Alkaa jo muistuttamaan Lukon touhuista 2000-luvulla.
 
Bud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylän syksyllä saavutetut mestaruudet
En kyllä ymmärrä mitä järkeä Lammersin hankinnassa oli. Pelikunto arvoitus ja takana heikko kausi AHL:ssä (ECHL:n pudotuspelit sujuivat hyvin). Kuulostaako tutulta?

Näin siinä kai sitten käy, kun ei valmentajaa aleta vaihtamaan. Muutenkin suuren vaihtuvuuden kauden kynnyksellä kokeneeseen joukkueeseen lappaa uutta pelaajaa sekoittamaan pakkaa.

Alkaa jo muistuttamaan Lukon touhuista 2000-luvulla.

Nyt ollaan ainakin yhestä asiasta samaa mieltä. Muistuttaa Lukon touhuja. Tarkennukseksi vielä Tolvanan kausi. Muistaakseni teillä oli kohtuu jengi kasassa silloin kuten meillä nyt. Tuloksetkin jotenkin toistensa kopioita, ikävä kyllä..
 
struumax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät ja HIFK
Seitsemään kenttään hyökkääjiä ja homma on taaperrusta. Jossain (ja kaikki tietää missä) on vika. Porukka on koottu hullunkiilto silmissä mutta kukaan ei ole uhrannut ajatustakaan sille mitä kukakin tekee kentällä, poislukien Saarelan hankkiminen. Kapeammillakin porukoilla on tehty urotekoja, kun on tosiaankin tiedetty mitä ollaan tekemässä.

Herätys!!
 
ässäfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässien esitys eilen Oulussa ei ollut huono, mutta kyllä niitä vieraspisteitä ja erityisesti voittoja pitää alkaa tulemaan. Kyllä tuomareiden toiminta oli taas eilen liian tarkkaa. Vuohtoniemelle varsinkin meni pilli liian helposti suuhun. Toki tuomiot oli molemminpuolisia. Kyllä Ässien tähtipelaajien otteissa oli jo paranemisen merkkejä, joten eiköhän niitä voittoja ala pian tulla.
 
Mig428

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllä se ensi kaudeksi lähtee, mutta jos siihen saakka kestää niin Takko lähtenee pesuvesien mukana.

Härkälä valmentaa Ässiä vielä tälläkin hetkellä siksi, että valmennuksessa on kaksi muutakin henkilöä, jotka lähtisivät samalla oven avauksella. Näin Ässäjohdolla olisi erittäin vaikea työ alkaa rakentamaan kesken kauden uutta valmennustiimiä. Nyt tehdään kaikki työ sen eteen, että uskotaan nousuun vielä tällä kaudella. Uusia pelaajia testataan ja rakennetaan joukkueen sisälle kilpailua pelipaikoista. Jos ei pelaaminen kiinnosta niin sitten katsomoon, olkoon sitten vaikka Kivenmäki.

Oon ollut tämän kriisin aikana kokoajan samaa mieltä monen muun kanssa, että ainoa vaihtoehto olisi päävalmentajan vaihto, mutta em. asioiden takia se ei valitettavasti ole mahdollista.

Taistelua siihen touhuun nyt siellä kaukalossa, kun vittu kerrankin on nimiä paperilla!
 
Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät

Mielummin sitten vaikka räpelletään uudella valmennuksella tämä kausi pakettiin ja jos ei joulun jälkeen tahti muutu niin käännetään katseet ensi kauteen. Eli nyt nimekäs mies penkin taakse joka tekee heti ensi kaudenki kestävän sopimuksen ja saa loppukauden kartoittaa nykyistä ja tulevaa pelaajatilannetta. Se on taas vitun myöhäistä vaihtaa kauden jälkeen sitä valmentajaa ja alkaa sitten rakentaa porukkaa, ollaan muutama kuukausi myöhässä ja vihkoon mennään.

Eli uudet miehet penkin taakse ja voidaan vielä pelastaa tämä kausi ja katsoa positiivisemmin tulevaisuuten. Nykyisen valmennusjohdon kanssa se ei tule onnistumaan!
 
RaLu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nyt ollaan ainakin yhestä asiasta samaa mieltä. Muistuttaa Lukon touhuja. Tarkennukseksi vielä Tolvanan kausi. Muistaakseni teillä oli kohtuu jengi kasassa silloin kuten meillä nyt. Tuloksetkin jotenkin toistensa kopioita, ikävä kyllä..

Kieltämättä sama vertaus on tullut itsellekin mieleen, eikä se tarkoita sitä etteikö Ässien kurssi voisi vielä kääntyä. Samalla tavalla miehiä hankittiin hyökkäykseen varsin runsaasti kun puolustuksessa "luuti" paukkusia ja lehtosia. Raumalla odoteltiin vuodenvaihteeseen asti, mutta toivottavasti Porissa ei tehdä samaa virhettä mikäli tulokset eivät tästä parane.
 
Mr.Bletch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 2013
Valmennus ei varmasti nykyisestä huononisi, mutta en usko hetkeäkään, että Hirsimäen tai Aholan tilalle saataisiin läheskään yhtä hyviä miehiä. Tiedä sitten mitä hyötyä olisi vaihtaa huonompiin.

Mihin perustat olettamuksen? Tällä hetkellä Ässien johtoon saataisiin kovan luokan kavereita suhteellisen helposti. Kukapa ei haluaisi olla varakkaan, parhaan luottoluokituksen omaavan seuran Tj, muutenkin suhteellisen suppeilla markkinoilla satakuntalaisista yritysjohtajista? Medianäkyvyys olisi taattu joka toimisi käyntikorttina, uuden johdon onnistuessaan tehtävässään moneen yritykseen.

Voisit herätä tähän päivään, ne ajat jolloin jotain kauppakorkeasta valmistunutta Palmrothia rukoiltaan pelastamaan uppoavan laivan ovat ohitse. Tosin jos sama meno jatkuu 5 vuoden päästä saamme taas ihmeissämme voivotella miten joku voi ryssiä näin loistavan tilaisuuden.

Niin, voitko eritellä muuten Aholan saavutukset. "Ässien talouden pelastaminen" ei riitä vastauksesksi koska ei sitä Pj tehnyt vaan yhden miljoonan joukkue ja valmentaja Toivola.

Summa summarum, en Hirsinkään kohdalla hattua ilmaan heittelisi, toinen vuosi putkeen kun ollaan 100 % menty metsään

a) valmennuksen valinnassa

ja

b) pelaajien hankinnassa

Propsit täytyy toki antaa finaalikorttiasiassa, tosin senkin kohdalla olen antanut ymmärtää itselleni että sekin olisi ollut myyntipäällikkön idea, voin kyllä olla väärässäkin sen asian suhteen, yhtä kaikki loistava keksintö.
 
Jeppe_68

Miksi ne, (Hirsi&Pena), pitäis yleensä vaihtaa tai miksi heidän pitäisi erota? Osaatko heittää yhtään järkisyytä? Miksi toisaalta yrityselämässä kannuksensa hankkinut ja hyvässä asemassa oleva yritys TJ tai vastaava edes haluaisi Ässien TJ:ksi, koska ennustettavuus ko. liiketoiminnassa on sama, jos heitää joka päätöksestä kruunaa ja klaavaa. En minä ainakaan lähtisi esim menestyvän teollisuusyrityksen puikoista Ässien puikkoihin, paljon helpommin ja paljon paremman rahan saa liike-elämästä.

Sama meno? Se, että Ässät noteerataan jo jossain talouskonsulttien tutkimuksissa toiseksi suomalaiseksi jääkiekkoseuraksi, jonka liiketoiminta on kannattavaa, on mielestäsi huono asia?

Niin, voitko eritellä muuten Aholan saavutukset. "Ässien talouden pelastaminen" ei riitä vastauksesksi koska ei sitä Pj tehnyt vaan yhden miljoonan joukkue ja valmentaja Toivola.

Voitko sinä luetella ensin HC Ässät Oy:n hallituksen puheenjohtajan tehtävät, viis ekaa tärkeysjärjestyksessä esim? Heitä sitten vielä noin niinkuin knoppitietona, millaisia "saavutuksia" Aholalla pitäisi olla, että olis hoitanut oman hommansa hyvin.

Summa summarum, en Hirsinkään kohdalla hattua ilmaan heittelisi, toinen vuosi putkeen kun ollaan 100 % menty metsään

a) valmennuksen valinnassa

ja

b) pelaajien hankinnassa

Propsit täytyy toki antaa finaalikorttiasiassa, tosin senkin kohdalla olen antanut ymmärtää itselleni että sekin olisi ollut myyntipäällikkön idea, voin kyllä olla väärässäkin sen asian suhteen, yhtä kaikki loistava keksintö.

Kohdasta a) varmaan ollaan samaa mieltä. Kohdasta b) voisin heittää ainakin siinä mielessä eriävän mielipiteen, että lähestulkoon kaikki pelaajat, joita patafanit ovat pyytäneet/vaatineet joukkueeseen on tänä vuonna hommattu.

Finaalikortti on ollut Tapparalla käytössä jo pitkän aikaa ennen Ässiä, eli ei mikään uusi keksintö. On saattanut olla myös muilla seuroilla, mutta faktatietoa mulla ei ole, koska noita finaaleita ei ole ollut tarvetta seurata vuosiin. (-06 en ollut suomessa).

Summa summarum, minä kyllä annan täyden tukeni niin Penalle kuin Hirsillekin ja vielä tämän kauden jälkeenkin.
 
Mr.Bletch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 2013
Miksi ne, (Hirsi&Pena), pitäis yleensä vaihtaa tai miksi heidän pitäisi erota? Osaatko heittää yhtään järkisyytä? Miksi toisaalta yrityselämässä kannuksensa hankkinut ja hyvässä asemassa oleva yritys TJ tai vastaava edes haluaisi Ässien TJ:ksi, koska ennustettavuus ko. liiketoiminnassa on sama, jos heitää joka päätöksestä kruunaa ja klaavaa. En minä ainakaan lähtisi esim menestyvän teollisuusyrityksen puikoista Ässien puikkoihin, paljon helpommin ja paljon paremman rahan saa liike-elämästä.

Syystä että kahden viimeisen vuoden sekä valmentaja että pelaajahankinnat ovat menneet totaalisesti metsään. Mielestäni se on hyvä syy.

Sama meno? Se, että Ässät noteerataan jo jossain talouskonsulttien tutkimuksissa toiseksi suomalaiseksi jääkiekkoseuraksi, jonka liiketoiminta on kannattavaa, on mielestäsi huono asia?

Niin tämänhetkinen sama meno. Eli joukkuetta vahvistetaan viikoittain, kyllä se jotain maksaa usko pois.

Voitko sinä luetella ensin HC Ässät Oy:n hallituksen puheenjohtajan tehtävät, viis ekaa tärkeysjärjestyksessä esim? Heitä sitten vielä noin niinkuin knoppitietona, millaisia "saavutuksia" Aholalla pitäisi olla, että olis hoitanut oman hommansa hyvin.

Niin kysymykseen tulee vastata kysymyksellä. Pj on siunannut toimarin ehdotukset eli on hyväksynyt valmennuksen joka jo muutamankin otteeseen ollaan todettu raskaasti epäonnistuneeksi. Toisaalta myös tämän hetkinen tilanne jolloin istutaan kädet ristissä ja odotetaan ihmettä (pelin paranevan nyk. valmennuksella) kertoo johdon kyvyttömyydestä tehdä vaikeita, vaikkakin raskaita päätöksiä.
 
Pata-Ässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Coast Titans
Mihin perustat olettamuksen? Tällä hetkellä Ässien johtoon saataisiin kovan luokan kavereita suhteellisen helposti. Kukapa ei haluaisi olla varakkaan, parhaan luottoluokituksen omaavan seuran Tj, muutenkin suhteellisen suppeilla markkinoilla satakuntalaisista yritysjohtajista? Medianäkyvyys olisi taattu joka toimisi käyntikorttina, uuden johdon onnistuessaan tehtävässään moneen yritykseen.

Kerrotko vähän lisää noista kovan luokan kavereista. Kuinka monta vuotta ovat olleet mukana urheilu- ja etenkin kiekkobisneksessä ja millaisia saavutuksia heillä on?

Perustan olettamukseni siihen, että nykypäivän urheilubisneksen osaavista henkilöistä ei taida Suomessa olla varsinaista runsauden pulaa. Saati sitten, että heitä olisi jonossa pyrkimässä Ässiin. Urheilun ja bisneksen yhdistäminen ei ole aivan helppoa ja siinä on aina riskinsä. Pelaajat voivat flopata tai loukkaantua. Valmentajat voivat flopata. Parin- kolmenkymmenen hengen joukkueessa voi henkilökemiat tökkiä ja se saattaa viedä pohjan koko touhulta. Pienen budjetin joukkue voi pärjätä paremmin kuin suuren budjetin. Jos luulet, että kuka tahansa yritysjohtaja voi tuosta vaan ruveta pyörittämään jääkiekkoseuraa niin kenenhän tässä pitäisi herätä tähän päivään.

Ja mitä tulee tämän ja viime kauden joukkueen kokoamisiin, niin kerrotko vielä faktaa mitä huonoja päätöksiä Hirsimäki ja Ahola ovat tehneet. Käsittääkseni joukkueen kokoamisessa valmentajalla on aika suuri rooli ja seurajohdon puolelta Takolla. Pitäisikö valmentajan ja Takon epäonnistumisten vuoksi antaa Hirsimäelle kenkää ja palkata jostain paikallisesta yrityksestä joku insinööri tai tradenomi tilalle? Meinaatko muuten, ettei esim. teollisuudessa koskaan tehdä huonoja valintoja henkilöstöä palkattaessa vrt. huonot valmentajat?
 
Toimitusjohtaja ja viime kädessä yrityksen hallitus siunaavat tulevat pelaajat ja valmentajat. Heillä on vastuu. Jos Takolle on annettu liikaa siimaa niin se asia on myös tj:n sekä hallituksen vastuulla . Harvassa yrityksessä inssi tai etenkään tradenomi on vetovastuussa, mutta jos tälläisellä henkilöllä on kovat näytöt johtamisesta tottakai häntä tulisi harkita. Myös teollisuudessa tehdään varmasti vikatikkejä, mutta henkilöt jotka näitä useasti tekevät eivät kauaa ole samoja virheitä uusimassa.

En todellakaan kuvittele että kuka tahansa johtaja haluaisi/kykenisi Ässiä luotsaamaan, mutta sen tiedän että sellaisia henkilöitä on saatavilla. Ei tämä nyt sentään mitään rakettitiedettä ole vaikka urheilu on mukava kuvioissa. Toisekseen onhan meillä utj Kari mukana antamassa taustatukea tai voisihan siihen palkata ihan oikeankin sellaisen.

Kerrotko enemmän olettamuksestasi ettei sellaisia kavereita ole saatavilla jotka eivät pysty luotsaamaan menestyksekkäästi vakavaraista liigaseuraa. Fakta tietoa pöytään, kiitos.

Pyysit faktaa huonoista päätöksistä mitä Hirsi ja Pena ovat tehneet. Avaa sm-liigan kotisivut ja katso vasemmalla puolella olevaan sarjataulukkoon. Jos se ei herätä tunteita avaa kauden 06-07 sarjataulukko, et joudu edes liikuttamaan silmiä.
 
Minulla ei ole tarjota sen enempää faktaa kuin sinullakaan. Olettamukseni perustuu siihen, että uudella toimitusjohtajalla pitäisi mielestäni olla ainakin muutaman vuoden kokemus tämän hetken kiekkobisneksestä liigatasolla, jotta häneltä voitaisiin odottaa jonkuntasoista osaamista ja menestystä tehtävässään. Se nyt vaan ei riitä, että on pyörittänyt jotain pientä teollisuusyritystä. Suurin osa riittävän kokeneista herroista on todennäköisesti jonkun toisen seuran palkkalistoilla. Jos he ovat päteviä työssään, heidän nykyinen seuransa varmasti pitää heistä kiinni kynsin hampain. Jos he nyt edes haluaisivat vaihtaa seuraa. Kyllä Ässiin varmasti uusi toimitusjohtaja saataisiin, mutta saataisiinko läheskään nykyisen veroista.

Tuossa minun päätelmäni. Faktoja ei ole tarjota. Anna nyt vähän esimerkkejä millaisia kavereita Ässiin olisi jonottamassa.

Tästä taitaa kyllä olla aika turha keskustella, koska tunnumme arvostavan aivan eri asioita toimitusjohtajissa. Minä en esim. tarkkaile toimitusjohtajan osaamista ja aikaansaannoksia sarjataulukon pohjalta.
 
Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Syystä että kahden viimeisen vuoden sekä valmentaja että pelaajahankinnat ovat menneet totaalisesti metsään. Mielestäni se on hyvä syy.

Mielestäsi sillä ei ole mitään merkitystä, että Ässät tekee edelleen positiivistä tulosta ja että ennusmerkit tästäkin kaudesta ovat ainakin vielä todella hyvät? Se, että jokkue alisuorittaa, on ainakin suurimmaksi osaksi TJ:n ja hallituksen PJ:n syytä?

Niin kysymykseen tulee vastata kysymyksellä. Pj on siunannut toimarin ehdotukset eli on hyväksynyt valmennuksen joka jo muutamankin otteeseen ollaan todettu raskaasti epäonnistuneeksi. Toisaalta myös tämän hetkinen tilanne jolloin istutaan kädet ristissä ja odotetaan ihmettä (pelin paranevan nyk. valmennuksella) kertoo johdon kyvyttömyydestä tehdä vaikeita, vaikkakin raskaita päätöksiä.

Eli edelleen tiivistettynä, Ässien tämän hetkinen tila on Aholan ja Hirsimäen syytä, koska menivät tekemään Härkälän kanssa pitkän sopimuksen? Tästä heidän olisi kannettava vastuunsa ja erottava?? Olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä, että Ässien valmennus on epäonnistunut, mutta ei kai siitä voi ainakaan hallitusta tai sen PJ:aa syyttää? Kirjoituksessasi kyseenalaistat johdon kyvyn tehdä tarvittaessa vaikeita ja raskaitakin päätöksiä. Mielestäni on juuri päin vastoin, elikkä case "Härkälässä" on varmasti tehty viimeisen kuukauden ajalla vaikea ja raskas päätös, eli annettu miehen jatkaa. Helppo päätös olisi ollut antaa Härzylle tinat ja palkata tilalle Tami, Kivi tai joku muu hätävara.

Itse en tiedä, mikä tarkkaanottaen on esim Ässien tilanteessa yhtiön hallituksen rooli noin operatiivisessa mielessä, mutta uskoisin sen menevän pääsääntöisesti jotenkin näin:

-Hallitus nimittää/erottaaTJ:N
-Hallitus vahvistaa joukkueen käytössä olevan budjetin ja siunaa esim ääritilanteissa sen ylityksen.
-Hallitus vahvistaa TJ:n esityksen mukaisen päävalmentajan nimityksen/erottamisen.

Joukkueen päivittäisiin tekemisiin tai TJ:n/operatiivisen portaan rutiineihin puuttuminen osoittaisi esim Aholalta sellaista ammattitaidottomuutta, että erovaateet olisivat jotenkin jo perusteltavissa.
 
Takso 6

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Valmennus!!!

Pakko kirjoittaa ennen illan Ilves-matsia. Ässät voittaa= Härkälä jatkaa. Ässät ottaa kuonoon= Härkälä jatkaa. Perustelu: Jos Härkälä potkitaan ulos, lähtee samalla Pieniniemi ja Kaukoranta. Mistä saadaan koottua uusi kolmikko, joka suostuu ottamaan lauman kesän levänneitä "lampaita" huomaansa. Härkälä jatkaa koko kauden, kävi miten kävi. PISTE.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)

Onko tuo jotain faktaa että Kaukoranta olisi niin lojaali Härtsylle että lähtisi. Ja sitten lähtee jos se on siitä kiinni. Pieniniemihän on Härkälän valinta joten saakin lähteä. Eiköhän sitä nyt kakkosvalmentajaksi joku löydy ja kunhan ensin löydetään ykkönen niin hän sitten saa hankkia kaverin itselleen.

Ja kyllähän Ässät tarvitsee myös ykkösveskarin, ei ole Kapasesta voittavaksi veskariksi kuten aika moni on epäillytkin. Kilpeläinen ei taida saada itseluottamustaan kuntoon enää tällä kaudella. Vaikka olisi syytä nyt ilmoittaa Kapasellekin että Eero on ykkönen.
 
Miksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Pakko kirjoittaa ennen illan Ilves-matsia. Ässät voittaa= Härkälä jatkaa. Ässät ottaa kuonoon= Härkälä jatkaa. Perustelu: Jos Härkälä potkitaan ulos, lähtee samalla Pieniniemi ja Kaukoranta. Mistä saadaan koottua uusi kolmikko, joka suostuu ottamaan lauman kesän levänneitä "lampaita" huomaansa. Härkälä jatkaa koko kauden, kävi miten kävi. PISTE.
Jokohan alkaa viimeinkin riittää. Ihan sama ketä lähtee, kunhan Härkälä ainakin lähtee. Menee mukana sitten Takko, Pieniniemi, Kaukoranta, tai vaikka kaikki, minulle on ainakin aivan sama.

Kyllä Ässäjohdossa on viimeinkin löydyttävä sen verran ymmärrystä, ettei voida kaikkia rahoja tuhlata joukkueen vahvistamiseen, vain siksi että Härkälä saisi pitää työpaikkansa.

Ihan offtopicina yksi kysymys. Kuka on kuvassa?
http://www.sm-liiga.fi/pelaajat/07-08/assat/takala-tuomas.html
 
patapower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät Manchester United
Pakko kirjoittaa ennen illan Ilves-matsia. Ässät voittaa= Härkälä jatkaa. Ässät ottaa kuonoon= Härkälä jatkaa. Perustelu: Jos Härkälä potkitaan ulos, lähtee samalla Pieniniemi ja Kaukoranta. Mistä saadaan koottua uusi kolmikko, joka suostuu ottamaan lauman kesän levänneitä "lampaita" huomaansa. Härkälä jatkaa koko kauden, kävi miten kävi. PISTE.

Näinpä..... Ei noista eroon päästä millään, Kaukorannan pitäisin kyllä mutta noita kahta en todellakaan....
Tänäänkin yli 5200 katsojaa.... Uskomatonta kun ajattelee kuinka metsään on kausi mennyt...
Se on selvä ettei Härkälän kanssa pleijareihin mennä mutta missä vaiheessa sitten herää johto.....
Millä konstilla Härkälä kiristää itselleen jatkoa.... ei tuo muuten tuolla enään olisi.
 
Tuamas

Jäsen
Ja kyllähän Ässät tarvitsee myös ykkösveskarin, ei ole Kapasesta voittavaksi veskariksi kuten aika moni on epäillytkin. Kilpeläinen ei taida saada itseluottamustaan kuntoon enää tällä kaudella. Vaikka olisi syytä nyt ilmoittaa Kapasellekin että Eero on ykkönen.

Vaikka Kapanen tänään huonosti pelasikin, niin nyt ne hitsarinlasit silmiltä vittuun.

Kilpeläisestä ei ole liigaan ykkösveskariksi, ei ainakaan tällä kaudella.

Tiedän että sinulla on fantasiamaailma, jossa Joensuu on jo nyt liigan huippuja ja Kilpeläinen veskari jonka pää kestää sm-liigassakin, mutta edes jotain rajaa.

Ja takaisin itse joukkueeseen...
Tämän päiväinen peli oli taas niin syvältä poikittain, että ihmettelen millä tuo joukkue ja valmennusjohto kehtaavat lunastaa liigatason palkkaa.
Jos oikeasti ammattilaispelaajat pelaavat omassa päässään kuin saatana pihahöntsyissä ja virheitä tulee enemmän kuin D-junnujen kolmosdivarissa, niin millä helvetillä tuosta voi ikinä tulla mitään.

Joko Härkälää vastaan on niin vahva oppositio että joukkue perseilee vain saadakseen Härkälän pihalle tai sitten oikeasti tuolla porukalla ei ole ammattiylpeyttä edes sen vertaa kuin työttömillä hitsareilla.

Aivan uskomatonta paskaa.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Ehkei ole Kilpeläisestä liigassa ykkösveskariksi, mutta ei kyllä ole Kapanenkaan vakuuttanut paria ottelua lukuunottamatta. Kyllä niitä helppoja menee ihan liian usein.

Kyllähän Joensuu on jo nyt Ässien kolmen parhaan pelaajan joukossa mutta ei kai se mihinkään riitä kun joukkue on muutenkin ihan paska ja valmennus on mitä on.
 
peno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Madness!
Ei tästä paskasta nousta ikinä, ellei Härkälää heivata vittuun. Näkihän sen tänäänkin ettei selvää systeemiä poikien pelailussa ollut. Puolustuspeli ihan päin vittua, Pieniniemi heivattava myös.

Ihan sama vaikka Kivi, Jaakko-Teppo ja Mertsi sinne penkin taakse, lopputulos ei voi olla huonompi. Pojat improvisoi siellä kentällä ja jokainen ketju pelaa TÄYSIN eri systeemillä. Vittu niitä harhasyöttöjen määrää...

Nyt Takko/Ahola se pää pois perseestä ja kamulle kenkää tai siirto johonkin. Ihan sama minne, mutta edustuksessa ei käyttöä.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös