Mainos

Ässät-Kärpät To 27.1.2005

  • 8 391
  • 59
Illan sankareita olivat selkeästi maalivahdit. Etenkin Nissinen oli liekeissä. Myös tuuri oli molemmilla maalivahdeilla myötä. Kärpät painoi päälle tasaviisikoilla melko suvereenisti, mutta aika ajoin myös ässät saivat painetta kärppä päätyyn. Vaarallisin ässä-tilanne oli mielestäni se kenttämestarin erikoinen, jossa pyörälä pelasti ilmasta maalinsyntymisen. ja tietysti se ettei ässä-hyökkääjän laukaus lähtenyt pomppukiekosta suoraan maalia kohti. Maalipaikat meni mielestäni kuitenkin kärpille. Vain Nissinen oli muurina vastassa. Maalipaikkoja oli onneksi vaikka maaleja ei tullutkaan. Muuten olisi ollut tuskallista seurata peliä.

Tuomarointi oli mitä oli. Aika rajua kahvausta salli vaikka peli itsessään aika siisti olikin. Ei kuitenkaan ratkaissut puoleen tai toiseen.

Toivottavasti ei loukkaantumisia pata-paidoille tullut, sillä kiekko osui pari kertaa aika kipeän näköisesti nilkkaan.

Selkeästi molemmat joukkueet myös tiesi, ettei jäähypenkiltä pelejä voiteta. Sen verran vähän oli takaapäin virvelöintiä takaapäin. (kiitos ettei aarnio ollut kentällä)

Jokerit otti vain yhden pisteen eli teoreettinen runkkusarjan voitto on mahdollinen. En kuitenkaan usko, että Jokerit kovin monesti enää kompuroi. Kärpät tosin ei ole onnistunut maaliteossa toivotulla tavalla ja harvoin tällainen yhden maalin johto pitää loppuun asti. Taas nähtiin kova ässä rynnistys kolmannen erän loppuun. Kärpät kesti sen kuitenkin. Hyvät kolme pistettä tiukasta matsista.
 

MDK

Jäsen
Niin, hyvä että ottelun erotuomari antoi Kiilholmalle jäähyn Bäckströmin ajelemisesta. Pelasti ässäpolon Kärppien kovien poikien käsittelyltä.

Hienoa, että tuli voitto ja vieläpä aika mukiinmenevällä pelillä. Kliseisesti sanottuna paremmalla viimeistelyllä taululla olisi nyt aika lailla rumemmat lukemat. Tosin Nissinenkin oli maaginen.

Hyvin tuntuivat uudet ketjut toimivan. Sääli tosin, että Pyörälä joutuu pelaamaan vähäisellä peliajalla nelosessa. Noh, toisaalta hyvä vain että myös nelosessa on taitoa.

Lelu on äijä. Äijä.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Peliä en nähnyt mutta ei tollasilla torjuntamäärillä, kele!...Nissinen sentään taisi olla mies paikallaan. Jotta, vittu saatana perkele! Tiukkoja pelejä tulossa ja pistetilin olis pikku hiljaa karuttava. No, uutta matoa koukkuun.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Vaikealta näyttää maalinteko. Tärkeintä oli kuitenkin saada nuo 3 pistettä ja Jokereita 2 pistettä kiinni tällä kierroksella. Vielähän tuota eroa on aikas paljon, mutta ottelu vähemmän ja voitosta saatavat 3 pistettä tekevät hommasta mahdollisen.

Kärpillä oli tosiaan paikkoja vaikka viiteen maaliin, mutta Nissisen loistopeli ja ratkaisupaikoissa epäonnistuminen jätti saldon yhteen. Nissinen tosiaan esitti pari kunnon "kobrakättä" ja piti Ässiä pystyssä. Bäckströmille nollapeli, joka tuli tällä kertaa varsin helpolla. Nollasta Nikke voi kiittää Pyörälää joka huitaisi maaliin menossa olleen kiekon metrin korkeudelta turvallisempiin maisemiin.

Ässillä oli pari pyörityksen poikasta, mutta parhaalle sektorille ei ollut oikeen asiaa ja mm. Williams ei erottunut juuri muuten kuin kultaisesta kuupastaan. Jokereista lainassa oleva Jalkanen oli Nissisen ohella Ässien parhaimmistoa. Tuosta 1-0 maalista voi merkitä miinuksen Peltoselle, joka hukkasi kiekon jalkoihinsa, eikä pitänyt sitten miestäkään. Maaliin ei Nissisellä ollut mitään sanomista.

Kärppien pelistä näkyy selkeästi väsymys läpi. Toivottavasti tauolla saadaan asia kuntoon. Positiivista oli hyvä puollustuspeli ja virheiden vähyys. Kärppien parhaaksi voisi nostaa Ujcikin, jolla tuntuu luistin kulkevan. Myös Tenkrat käyttää välillä nopeuttaan ja tässäkin pelissä oli 2-3 hyvää maalipaikkaa. Yksi läpiajo, jossa kiekko ei noussut patjan yli harhautuksen jälkeen ja taisipa tolppakin kerran kilahtaa.

E:tarkennusta
 
Viimeksi muokattu:

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Joo-o, Nissen näytti ainakin epäilijöillensä, mutta ei sekään nyt paljon lohduta. Juuri Tappara ja Blues olivat kaukana takana, nyt jo hengittävät niskaan. Voi meitä Sortavalan poikia...

Yhteen kysymykseen tarvitsisin vastauksen, mikä on tuo 0 yleisöä-sarakkeessa osoitteessa sm-liiga.fi?
 

pikkis79

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÄSSÄT
Se siitä sitten joo.
Peltsin moka ja kiekko pörsään!
Toivola puhui jostain kenttämestarin erikoisesta????
Nissinen oli tänään loistava eikä voinu sille maalille mitään.
Jason oli merkattu hyvin eikä putkikaan kulkenut ihan totuttuun tapaan.
No, yhteen virheeseen peli ei kaatunut, kyl täytyis pystyy tekee ittekin maaleja jos meinaa niitä elintärkeitä pisteitä saada edes näiltä kärkijoukkueilta.
Jokerit kutsunut Jalkasen takaisin omaan joukkoon, mahtaako saada siel yhtään peliaikaa???
Uusin hankinta padan takalinjoille: JARKKO GLAD
(toivola kertoi haastattelussa)

edit. sanamuoto koskien pisteiden saamista
 
Viimeksi muokattu:

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Porilainen pessimismi pistää vituttamaan kunnolla. Päävastustajille tappioita pari kappaletta ja helvetin niukka kotihäviö. Ei näin.. Matti Näsää lainaten: "ei mua jaksa kiinnostaa taas yhtään mikään".
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Jos joku oli ottelun hahmo, se oli Nissinen. Luulisi Lankun nimiin vannovien hiljentyvän tuollaisen esityksen edessä.

Tuomari oli..... erikoinen.

Kärpät oli...... reilusti alle tasonsa.

Somer-Eero... Ei perkele.

Näin.
 

DeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÄSSÄT
Viestin lähetti Jääkoneenkuljettaja
Jos joku oli ottelun hahmo, se oli Nissinen.


KYLLÄ!! Nissinen oli loistava, antaa Scotty-boy:n aukoa pari peliä aition luukkua jos alkaisi kulkemaan. Ei kiukuta, ok, vähän, tuolla esityksellä olisi tasuripistekin ollut ihan ok, mut ei.
Idästä ei tule muuta hyvää kuin aurinko, sanotaan, mutta paranohvin poika pilleineen oli ihan hyvä. Parasta tuomarityöskentelyä mitä Porissa on tällä kaudella nähty.
 

rama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Habs, FC Jazz-j, Newcastle United
Kärpät oli tänään selvästi parempi joukkue ja näin pienet tappiolukemat ovat pelkästään MAHTAVASTI pelanneen Tuomas Nissisen ja Kärppien huonon viimeistelyn syytä. Ässien viisikkopeli oli koko pelin ajan aivan sekaisin ja hyökkäyksissä ei ollut minkäänlaista ajatusta. Noinko paljon se Patun poissaolo näkyi? Tosin Kärpät kyllä tukki loistavasti keskialueen ja kun Ässien luistin ei kulkenut tänään riittävällä tavalla, Pata joutui tyytymään ruiskimaan kiekkoa ränniin.

Avauserässä Ässät oli vielä jotenkuten mukana pelissä ja AUK osui läpiajonsa päätteeksi tolpan ulkoreunaan. Tosin hetkeä myöhemmin toisessa päässäkin kilisi, joten tasan menivät tolppakudit tänään. Samoin tasan menivät kenttämestarin erikoiset, joista Kärpät onnistui ainoana joukkueista käyttämään oman mahdollisuutensa. Nissinen ei maalille mitään voinut, ja esitti vielä viimeisessäkin erässä pari todellista "big savea", jotka jossain muussa pelissä olisivat olleet ottelun ratkaisutorjuntoja.

Kärpiltä ei voi ketään yksittäistä pelaajaa nostaa yli muiden, vaan joukkue pelasi nimenomaan joukkueena todella hyvän ja eheän vieraspelin. Bäckström ei ottelussa kovinkaan koville joutunut, vaan nollapeli tuli loppujen lopuksi melko helposti.

Kotimatkalla synkkää mieltä painoi tieto siitä, kuinka sekä Blues että Tappara olivat voittaneet omat pelinsä. Lehdistötilaisuuden päätteeksi tapahtui kuitenkin jotain, joka toi sentään pientä iloa: Jakke is back!

Jotain tarttis silti tehdä, ettei kohta olla viivan alapuolella. Lukkoa vastaan laittaisin ehdottomasti nyt liekeissä olevan Nissisen maaliin. Toivottavasti Tuomaksen hyvät otteet herättävät nyt myös Lankun, kun miehen pelipaikka ei ehkä olekaan enää se sama selviö, mikä se on joukkueessa viimeiset kaudet ollut.
 

Suonikohju

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Reds, Oulun Kärpät
Musertavan tehotonta. Kuvannee peliä molempien joukkueiden osalta. Kärpillä oli "loistavia paikkoja" puolenkymmentä, mutta ei niin ei. Nissiselle täytyy antaa tunnustus parista lapasen heilautuksesta. Ainokaiselle mies ei yksinkertaisesti voinut mitään. Maalikin tuli Peltosen hukattua pikkumustan rännissä.

Kolme pistettä tuli, mutta kaikki ei ole kohdallaan. Moni mies tarvitsisi kohennusta itseluottamukseen pisteiden muodossa. Kiekkokierroksen tuloksia katstottuaan voi kuitenkin päätellä, että ei se ole helppoa muillakaan luki selässä mikä nimi tahansa.

Saipa voitettiin maalilla ja Tepsiltä otettiin nekkuun. Molemmat voittivat tämän päiväiset ottelut, joten kyllä sitä osataan muuallakin.

Sulatellaan hetki ja lauantaina Rauma.
 

PataSM20??

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÄSSÄT
peli oli mitä oli mut NISSINEN aivan LOISTAVA!!! Toveri vihelteli mitä sattu ja näin, mut täst seuraavaa pelii mikä taitaaki ol sit raumal!
 

AceOfSpades

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät ja The Pasi + porin muut palloilujoukkueet
Niinpä niin...

Viestin lähetti MDK
Niin, hyvä että ottelun erotuomari antoi Kiilholmalle jäähyn Bäckströmin ajelemisesta. Pelasti ässäpolon Kärppien kovien poikien käsittelyltä.


Bäckström luisteli itse eteen ja kalasti penaltyn.
By the way, Kärppien kovat pojat? Who?

Nissinen muuten loistava! Scottylle olis ehkä menny muutama...
Toivottavasti pelaa ens pelissä, ja ens kaudella ykkösenä kenties...

Ja veli venäläinen oli kyllä näihin omiin seeproihin verrattuna hyvä.
 
Viimeksi muokattu:

Willy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moskovan Dynamo, Romania, Hammarby, Suomi
Re: Niinpä niin...

Viestin lähetti AceOfSpades
By the way, Kärppien kovat pojat? Who?

Nissinen muuten loistava! Scottylle olis ehkä menny muutama...
Toivottavasti pelaa ens pelissä, ja ens kaudella ykkösenä kenties...

No joo, siis Kärppien kovat pojat... ei tule kyllä ketään mieleen. Olis Kiilholma antanut taas jollekin kyytiä, niin kuin kävi JYPin Carlollekin (Sai muuten oikein isän kädestä..). "Kinu" on P-Amerikassa läksynsä lukenut.

Nissinen tais pelata aika hienosti. Hyvä, hyvä. Täytyy muistaa, että todennäköisesti ens pelissä menee sitten helppoja. Ei hehkuteta liikaa. En millään jaksa uskoa Nissiseen Ässien ykkösmolarina. Eikä muuten usko Hirsimäkikään. Nissinen on mielestäni Pitkämäen tasoa, hieman Vehasta parempi. Ehdottaisin Scottia maaliin seuraavaan peliin.
 

paze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Ulvilan Pesä-Veikot, Pesäkarhut, BVB 09
Minusta se on kyllä suoraan päin naamaa -vittuilua Toivolalta mikäli Nissinen ei torju Lukko-pelissä. Jos vaikka saataisiin jokin putki poikki? Ei ainakaan Pahin "ylämummot" mene ihan niin varmasti sisään.

Itse pelistä ei paljon ole sanottavaa. Peli oli ihan viihdyttävää kiekkoa aina siihen asti kun Kärpät tekaisi maalin. Sitten lässähti taso Ässillä aivan mielettömästi. En tiedä. Usko taisi pojilta loppua. Jos tässä pelissä olisi 3. erässä itse pystytty se avausmaali tekemään olisivat lukemat olleet ehkä toisinpäin. Siksi vahvaa Nissisen peli oli. En havainnut kaverilta ainuttakaan reboundia suoraan maalin eteen. Näkikö joku muu?

Kärpät oli parempi ja ansaitsi kyllä pisteet. Lukko ottakoon nyt ensin lauantaina heiltä turpiin, niin käydään me sitten pistämässä putki poikki tiistaina.

-paze-
 
Ette vissiin katsoneet peliä. Se Bäckkärin tilanne ei ollut mikään ajelu. Moke piti kiekkoa maalintakana, Nikke tapansa mukaan odotteli mihin laittaa. On paikoillaan ja laittaa kiekon eteenpäin jolloin Kiilholma tökkää takaapäin, aika kevyen näköisesti selkään. Aivan sama kaatuuko vai ei, mutta Kiilholma on tönäisyssään siten, ettei maalivahti voi palata maalilleen ja tästäkin olisi yksinään tullut se estämisjäähy.

Se on tietysti totta, että neitejähän ne on kun eivät halua jäähylle, varsinkin kun tuomari hoiti sen puolen. Eikä se mikään sikailu ollut. Ja se on totta, että meillä ei yhtään tappelijaa ole. Sarjakakkosena silti porskutetaan.

EDIT: P-amerikan reissulla oppinut jotain.. pyh.. Shelley sanoi hyvin estämisjäähystään haastattelussa: "You can't touch a goalie, thats just dum" ja hän jos kuka tietää jäähyistä.
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Voihan saatana! Kotona olis vielä mm Ilvestä, Saipaa ja Tapparaa vastaan pelit. Näissä ratkaistaan pitkälti se, jatkuuko Ässien kausi runkosarjan jälkeen vai ei. Muistakin kotipeleistä olisi hyvä saada bonuspisteitä, koska eilisen perusteella Blues ja Tappara eivät olekaan pelkkiä heittopusseja. Ja vieraistahan ei tule pistettäkään, se on selvä asia.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sotako ei yhtä miestä kaipaa?

Niin, mielestäni Patun poissaolo näkyi eilen karmaisevalla tavalla. On se vaan tärkee äijä Ässille. Todella painajaismaista kuvitella Patun ja Jasonin poissaolo yhtäaikaa.

Pelistä. Kärpät hallitsi peliä tasakentillä ja varsinkin kolmannessa erässä Kärppähallinta oli aivan ylivoimaista. Ässillä oli vaikeuksia päästä jopa punaviivan yli. Toinen erä oli Ässien selvästi paras, mutta nollalla maalilla harvoin pisteitä irtoaa. Tuntui, että parempi joukkue sai myös pelata myös eri tavalla, sillä kaksi Kärppien törkeätä poikittaista selkään meni läpi ja sitten taas Classen sai tosi naurettavan jäähyn. No, on sitä huonompaakin tuomaritoimintaa tullut nähtyä, eikä tuomari mitään ratkaissut, sen verran parempia porot oli. Kärppien maali menee Pelen piikkiin, mutta ei siitä enempää. Nissinen oli loistava!
 
Tuo tuomarin pelin salliminen riippuu varmasti siitä, minkä värisin lasein peliä katsoo :D

itsellä pisti silmään Kärppien kamppijäähyt (oli nimike mikä hyvänsä ja ne oli oikeutettuja) ja se, ettei tuntunut tulevan vastaavanlaisista toisin päin jäähyjä :D

En ala noista väittelemään, koska tiedän, että tilanteita katsoo monesti omasta näkökulmasta. Tärkeintä oli ettei tuomari todellakaan ratkaissut peliä. Peli ei ollut mitään roikkumista ja halonhakkuuta, mutta muutaman kahvajäähyn olisin antanut enemmän. Tosin, peli oli siisti ja tuomari otti varman päälle viheltämällä vain selvät.

Tiukka peli kuitenkin. Mieluummin olisin nähnyt 4-5 lopputuloksen.
 

Ernesto Peli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Oli onnetonta lätkimistä molemmilta. Peli ei sinänsä antanut katsojille juuri mitään. Tasakentällisin pelattaessa Äsät olivat selvästi Kärppiä jäljessä. Harmi, että ottelun ratkaisu syntyi tuolla tavalla.

Ensimmäisessä erässä ei nähty mitään. Muutamaa Nissen venymistä lukuun ottamatta. Kaveri teki sen, mitä ennen ottelua pyysin. Ainoa Padan ukoista, joka erottui massasta. Erässä Mave otti tyhmän kakkosen, hiillyttyään Kärppä-kaveriin, joka huitaisi häntä pillin soidessa. Tuomari ei tilannetta nähnyt ja kostojäähystä Kivenmäki penkille. Turha mennä enää tökkimään tuossa kohtaa, kun kerran tuomari ei näe, niin se ei näe. No taululla muna-muna pillin soidessa.

Toisen erän ajattelin tuovan muutoksen, mutta ei. Samaa nihkeetä vääntämistä, kellossa vain oli minuutteja enemmän.
Periodissa molemmille joukkueille puhallettiin kaksi kakkosta. Ensin Ässät sai koittaa yv:tään. Ei tulosta, muutama veto kuitenkin. Laatu nyt oli mitä oli. Erän loppupuolella Ässät kulutti jäähypenkkiä. Peltsille ja Classenille kakkoset. Johtuu ehkä laseistani, mutta Greg ei tainnut tilanteessa juuri mieheen koskea. Kärppä huomasi, että vastassa on Ässien kivikova puolustus ja päätti sukeltaa. Tässä erässä Bulanov ei ollut niin hyvä kuin ensimmäisessä. Ilmeisesti sana oli kiirinyt Kärppien erinomaisuudesta, koska muutama oululaisten rike jäi huomaamatta.

Kolmas erä alkoi sysimustasti. Classenin huumorijäähystä murot jäljellä ja Ässien maalin takana tapahtuu. Kiekko pomppaa oudosti ja Pele ei saa sitä haltuun. 2-0-tilanne ja musta verkkoon. Tälle ei edes ihmemiehemme Nissinen voinut mitään. Maalin edessä poikittaispassi ja Lehtonen sai jälleen onnistua Porissa. Ässät ei pelissä saanut oikeastaan missää vaiheessa päälle kunnon ryminää. Meidän huonoutta vai Kärppien paremmuutta? Maalin jälkeen Ässäläisten vähäkin into katosi. "Ei tästä pisteitä pitänytkään tulla." Ja That´s it. Ei taistelua ei mitään. Ja nyt ruoskin itseäni: kannustuskin oli luokatonta.

En ymmärrä miksi noita kultasia kypäriä pitää käyttää. Ne on selvästi materiaalinsa vuoksi muita painavampia ja siksi Williams oli varjo normaalista Jasonista. Ei tilannetta kyllä varmaan yhtään helpottanut Patun puuttuminen rosterista.

Nielikäistä en juuri kentällä huomannut, yksi kohtuu hyvä lättypassi Willylle, siinä kaikki. Alussa näytti, että Nielikäinen ei pysy mitenkään miehessään. Omiin tultiin Pasin kaistaa alussa luvattoman helposti. No ei se mitään, pääsi illan paras pelaaja näyttämään osaamistaan.

Illan tähti oli tosiaan Tuomas Nissinen, vaatimattomat 45 torjuntaa, joista kymmenisen kappaletta olisi oikeissa olosuhteissa ollut gamesaveja. Mies venyi oikeissa paikoissa. Niissa, joissa Lankku ei ole samaan pystynyt. On toki eria asia pelata samalla tasolla koko pitkä kausi, mutta olisiko tässä meille ykkönen ensi kaudeksi kuitenkin...

Yksi suurempi virhe, jonka senkin mies paikkasi itse. Huono purku ränniin, josta Kärppä-kaveri pääsi siirtämään kiekon kohti tyhjää maalia. (Varoitus: seuraavassa saattaa olla värikynää) Tuomas The Maalivahti otti muutaman terävän potkun ja lähti takaisin työpaikalleen. Mies suorastaan leijui jään päällä, vauhtia varovaisesti arvioiden 87 km/h. Ennen maalia Tuomas laskeutui Spagaattiin ja jatkoi uskomatonta, jopa taiteellista, liikettään oikeaan paikkaan. Mies oli maalilla ennen kiekkoa ja torjui laukauksen. Kiekko päätyyn ja yleisöltä ansaitut taputukset. Koko tapahtumasarjaan aikaa kului kaksi sekuntia. On se kone.

Mistähän hyvästä Bäckströmille annettiin tähti? Ei pysty ymmärtämään. Miehelle tuskin tuli edes hiki. Euroopan helpoin nollapeli. Olisi antanut sen jämätähden vaikka Jalkaselle, joka pelasi hyvällä asenteella koko pelin. Vakuuttaja oli tuttua Mave laatua. Kokonaiskisan voitto häämöttää.

Huono peli. Isomäki nukkui Ruususen untaan koko 60 minuuttia.

Pelin jälkeen kuultiin jo pitkään odotettu siirtouutinen.

Ei muuta, hei hei.
 

El Samuel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ässää vietiin, kuin vanhojen tanseissa. Oikeastaan vaan näennäisesti! Kyllä pitää olla osumatarkkuus parempi, kun noita paikkojakin siunaantu noin paljon, paitsi Nissinen oli kyllä aika kovassa vedossa.

Sihvonen oli taas kerran mitä oli. Samoten Pikku Eero, liukas luikku. Ei pitäs olla noilla esityksillä kokoonpanossa. Pyörälä menee aivan täysin hukkaan tuolla nelosessa. Vaan minkäs teet, kun on eri pari jalat... Ja olisihan niitä änäri Aarnion niittejäkin mukava katsoa, kun muut eivät ilmeisesti osaa/uskalla taklata!
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti Pula-ajan Tretjak
Tuo tuomarin pelin salliminen riippuu varmasti siitä, minkä värisin lasein peliä katsoo :D

Näinhän se asia on, ei sille mitään voi :). Ihan OK se venäläistuomari kaiken kaikkiaan kuitenkin oli.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Viestin lähetti Ernesto Peli
En ymmärrä miksi noita kultasia kypäriä pitää käyttää. Ne on selvästi materiaalinsa vuoksi muita painavampia ja siksi Williams oli varjo normaalista Jasonista.
Siis täh? Eihän ne varmaan paina grammaakaan enempää, erottuvat vain joukosta ja siksi saatanan hyvin viime pelit pelannut Jason oli helppo ottaa. Ei ne oikeesti mitään kultaa ole vaan maalattu...

Ei ollut huono peli, mutta harmi ettei säälipisteitä tunneta. Kyllä Ässät pelasi hyvin ja pakko myöntää että tuolla pelillä olisivat kaatuneet sekä Jyp että SaiPa.

Nissinen oli hyvä, toivottavasti saa jatkaa maalin suulla. Pitää kuitenkin muistaa että Tuomas on voittanut tällä kaudella ainoastaan yhden pelin. Lankun voittoprosentti on huomattavasti kovempi.

En kyllä enää ihmettele Oululaisten kommentteja Somervuoresta, tekisi tiukkaa mahtua Ässiin tuolla tsemppaamisella. Miten ihmeessä tuollainen kaveri on pelannut maajoukkueessa. No kaipa hän välillä on pelannut paremminkin. Ja se Niinimaan Annen paita... On se karmea. Anne sai ansaitut aplodit muutaman mokan jälkeen. Lähtis kotiinsa...
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti korkki
Anne sai ansaitut aplodit muutaman mokan jälkeen. Lähtis kotiinsa...

Enpä ole vähään aikaan nauranut niin makoisasti kun Hannen vetäessä ensin ohi kiekosta ja uudella yrittämällä jo osui, mutta meni pitkäksi. Viihdettä parhaasta päästä ;).

Edit: Sekoilin nimessä, ei Hanne vaan Anne.
 

Ernesto Peli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Viestin lähetti korkki
Ei ne oikeesti mitään kultaa ole vaan maalattu.

Helpottava tieto.

Kuka kuunteli matsin eilen radiosta? The Rock? Mites meidän selostaja, joka ei Sorokinsia paljoakaan arvosta, kohteli Olegia?

Oleghan on parantanut peliään ja Gladin tulon myötä saa ehkä vielä tutun kaverin rinnalla uuden vaihteen silmään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös