0-3
Kaksi erää ihmeellistä kiekkoa, viimeinen erä jo jääkiekkoa. Kahden ensimmäisen erän aikana tuli haukoteltua aivan turhan monta kertaa. Miten niin, oliko tylsää? Olihan se. Ässät eivät saaneet mitään aikaiseksi kahden ensimmäisen erän aikana. Haloo, siellä oli peli, Ässät! Viimeisessä erässä nähtiin sentään kunnon jääkiekkoa taklauksien kera. Molemmat hakivat taklauksia ja osuivatkin ihan mainiosti, ja maalipaikkojakin siunaantui molemmille tasaisesti.
Lisää valitusta Ässistä. Missä laukaukset? Haloo, vetoja! Ei se luulisi olevan niin vaikeata laukaistakin välillä, eikä vain koko ajan hakea kaverilla hienompaa paikkaa. Ei se näin onnistu. Enemmän laukausia, niin pakosti jossain välissä kiekko uppoaa vastustajan reppuun. Ylivoima oli kolmannessa erässä muuten hyvää Ässien osalta, mutta ne laukaukset jäivät uupumaan. Joten harjoitteluun lisää sitä ja äkkiä, jos se harjoituksen puutteesta on kiinni.
Langkow oli taas mies paikallaan. Ei ole syyttämistä sinnepäin.
Pihlman oli JYP-leiristä alati vaarallinen. Loistava pelimies, vaikka ikää onkin vasta 19. Tulevaisuuden NHL-pelaaja ehdottomasti. Ainoa miinus Pihlmannille hieman vaarallisen näköisestä ajelusta, jossa joku ässäpelaaja (en muista kuka) jäi pahannäköisesti jyrän alle. Tosin ässäläinen ei kiinnittänyt huomiota, vaan käänsi selkänsä hieman ennen.
Korpisalon panos kertoo koko Ässien kuvan. Mies haki koko ajan tappelukaveria, ja lopulta heitti poikittaisella mailalla jyppiläisen maahan, josta sai jäähyn. Jos tuo Korpin "yritys" korvattaisiin Ässien yleissä maalintekoyrityksellä, niin se olisi samaa luokkaa. Haetaan paikkaa, mutta ei saada kuin korkeintaan tolppaan tai ei lauota lainkaan.
Kuka toisi pelastuksen?