Ässät 2003–2004

  • 100 017
  • 677
Tila
Viestiketju on suljettu.

Tompse

Jäsen
Jos näillä mennään....

Niin jos, näillä mennään niin pahaa tekee ja turpaan tulee niin, että tukka lähtee. Jos esimerkiksi Hifk hankkii Santalan,Kultasen ja Karalahden ja Ässät Bergeronin niin voi hyvää päivää. Rahaa on erilailla, mutta olisi Ässät hivenen paremmin sen voinut käyttää.

Lankgowiin luotetaan liikaa. Aivan liikaa, ei ole edes kunnon kakkosveskaa, jos ja kun Lankku jossain vaiheessa väsyy ja ehkiä loukkaantuu, silloin ollaan KUSESSA.

Pelko on suuri, siitä ei pääse mihinkään. Bergeronilta odotan todella paljon, sitähän kaappaukselta voidaan odottaa. Siis tehoja aika paljon. Sinne pistepörssin top 15 sakkiin täytyy päästä. Jos näin ei ole Ässät eivät ole pleikkareissa.

Tavoite on kaukana tällä materiaalilla, todella kaukana. 4-8 sijat ovat täyttä utopiaa tällä porukalla, ei voi muuta sanoa.

Siis Ässät uuteen nousuun teemana on lisää pappoja joukkueeseen. Vittu, sanon minä.

Olen saanut Tammisen puheista tarpeeksi. Pitäisi sen turpansa kiinni, jos ei osaa muuta kuin valehdelle. Puhuisi siitä mikä pitää paikkansa, muuten ei ole tulemista minun puolestani. Kaikki julkisuus kun ei ole hyväksi, vain semmoinen oikeanlainen on hyväksi.

Sitten case Sachl. Miksi vitussa ei tehty vaikka muutaman harkkapelin pituista sopparia ja katottu kestääkö selkä. Enstäs Duerden, mihin vittuun hän katosi. Olisi varmasti ollut parempi kuin Bergeron. Bergeron on tapaus: "ollut joskus hyvä ja hankitaan sen perusteella". Vituttaa ja paljon.Noloa. Ei voi muuta sanoa.

Ja jottei ihan pessmimistiseksi purkaukseksi mene, niin katsotaan vielä hiukan sitä pelaajalistaa.

Langkow Scott
Järvinen Matti

Boman Antti
Glad Jarkko
Peltonen Pasi
Rontti Mika
Shirreffs Steve
Sorokin Ole
Törnvall Iikka
Valli Atte

Bergeron Martin
Fandul Vjatsheslav
Forsbacka Patrik
Harjula Tuomo
Kiilholma Juha
Korpisalo Jari
Kuusela Kristian
Lipponen Joose
Mäkelä Janne
Peltonen Mikko
Pöllänen Tomi
Salonen Timo
Tuominen Pasi
Virkkunen Teemu
Wesslin Samu

Eli meillä on hyvä ykkösmolari, mitään muuta selkeää hyvää pelaajaa meillä ei sitten ole. Peltonen ja Sorokins ovat hyviä pakkeja, mutta todella kapea materiaali on käytössä. Hyökkäys on sanalla sanoen surkea, ei voi muuta sanoa. Onko Fandulista,korpista,bergeronista ratkaisijoiksi, kaikki 35v tai yli, taitaa fadu olla vielä alle, mutta silti huonolta näyttää. MItä Teemu Virkkunen tekee tuolla. Hankinta, joka on joskus ollut hyvä jossain ei enää. Pöllänen on lupaava ja häneltä odotan paljon, kuten myös Tuomiselta ja Harjulalta., joka oli viime vuonna surkea. Wesslin ja Salonen ovat palanneet rivipelaajan tasolle, kun Tähtinen myytiin pois. Katosi hohto siitäkin ketjusta pois. Ei tuo hyökkäys kovin kummoiselta näytä. Valitettavasti. pari-kolme kehäraakkia, nippu nuoria poikia ja nippu rivipelaajia. Puolustus on paras osa uutta joukkuettamme.

Peltonen,Sorokins,Glad,Shirreffs ovat kaikki runko puolustajiamme ja kun liitetään Boman ja Törnvall sekä pienellä peliajalla Valli ja Rontti niin puolustus on kunnossa. Silti Siellä on Ahmaojan mentävä aukko. Olisin kyllä nähnyt mieluusti Ahmaojan ja Hakasen molemmat tässä joukkueessa, mutta ei niin ei. Hakanen ei ainakaan vielä ole porista pois mennyt, sillä Suomenn Cupin ottelussa Jazz-Jokerit hän oli paikalla katsomassa Jazzin voittoa.

Eipä tässä muuta varmaankaan.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Olen muuten toisaalta eri mieltä tuosta Lätistä. En pistäisi mitenkään pahaksi jos kaveri saisi ainakin koittaa Ässissä ennen kauden alkua. Pakko sanoa että ottaisin ennemmin Lätin kuin Konttilan. Itse pidän Konttilaa pelaajana jolla ei ole mitään annettavaa Ässille.

Salmisen kyvyt on nähty, mutta mies taitaa kuulua Tamin kaveripiiriin eli voipi olla että tavataan vielä Porissakin. Mettovaara taitaa olla menossa KalPaan, joten se hänestä. Ja Jämsen... Vaikka pelasikin mestarijoukkueessa niin ei se hänestä parempaa pelaajaa tee. Meillä on ihan tarpeeksi samantasoisia.

Mutta se mihin tuo rahasumma olisi mielestäni käytettävä on PUOLUSTUS! Puolustukseen tarvitaan vielä yksi kiekollinen pakki. Nyt on vain kädettömiä äijiä (pl Olegs) joilla kyllä koko piisaa. Valli on vielä kokematon, mutta hänelle on pakko antaa nykyisessä pakistossa peliaikaa juuri tuon yleisen käsien puuttumisen vuoksi.
 

Hra Punajuuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat HIFK:lle
Kaukana ollaan ideaalista

Pudotuspeleistä tippuminen päätyneellä kaudella kaatui nähdäkseni kolmeen asiaan, (1) loukkaantumisiin (2) hyökkäyspäässä ei ollut tarpeeksi kiekollista taitoa ja (3) tärkeissä rooleissa oli pelaajia (Korpisalo ja Fandul etunenässä), joiden puolustuskyvyt olivat heikot ja joiden taso tippui dramaattisesti tiukoissa matseissa, joissa avojään höntsäkiekon sijasta vastustaja oli jatkuvasti iholla. Lähtökohta uuden joukkueen kasaamiselle oli omissa kaavailuissani siis selvä: maalivahti- ja puolustusosastoon ei välttämättä tarvita vahvistusta, mutta hyökkäystä on vahvistettava pelaajilla, joilla on kiekollista taitoa ja kykyä hoitaa myös oma pääty kunnialla. Lisäksi toivoin, että satsattaisiin nuorempiin pelaajiin, kun kerran on nuori valmentajakin, joka uskaltaa antaa vastuuta myös nuorille pelaajille.

Kovin hyvin Tamminen & Co. ei huutoon ole vastannut. Kiekollinen taito nimenomaan kiekon hallinnan ja tilanteiden rakentamisen osalta näyttäisi olevan ensi kaudella heikoimmalla tasolla kuin koskaan Ässien divarivisiitin jälkeen. Joukkueessa ei ole yhtään hyökkääjää, joka pystyisi tuomaan kiekon sisään hyökkäysalueelle kontrolloidusti ja tekemään kiekolla luovia ratkaisuja. Viittaan pelaajiin à la Potaitchuk, Tähtinen, Benda jne. Paras kiekollinen osaaminen on nyt keskittynyt snaippereihin, joihin lasken Bergeronin, Wesslinin, Pölläsen ja jopa Tuomisen ja Korpisalon. Mielestäni siis ratkaisuvoimaa on kohtuullisesti, mutta ei jalkoja, käsiä eikä varsinkaan älyä jotka maalintekijöille paikkoja petaisivat. Valitettavasti tämä näkynee sekä ylivoiman pyörimättömyytenä että maalien vähyytenä.

Vapaista suomalaislaitureista (valikoima on jo aika heikko), joita Pata ansiokkaasti toisessa ketjussa listasi, ottaisin Konttilan, koska hänestä olisi useampaan rooliin kuin pelkästään maalintekijäksi toisin kuin esimerkiksi Lätistä tai Jämsenistä. Tosin parempia vaihtoehtoja hekin ovat kuin Salminen ja Mettovaara. Sinänsä mielenkiintoista, että miten Tami aikoo ratkaista seuraavan yhtälön: rahaa käytettävissä 60 teur kaikkiin kuluihin, liigapelaajan keskipalkka oli muistaakseni jonkin kyselyn mukaan noin 50 teur ja 15 maalin miehiä viime kaudella keskimäärin vain 2,5 kpl/joukkue. Eli noin niukkaa luonnonvaraa saisi noin halvalla: epäilen suuresti.

Niin uskomattomalta kuin se historian valossa tuntuukin, hyökkäys on tällä hetkellä Ässien heikoin osa-alue. Play off-tasoisen liigajoukkueen ykkös- tai kakkoskentän miehiksi voi kohtuullisen puhtaalla omalla tunnolla laskea vain Bergeronin ja Pölläsen ja hieman omaatuntoa likaamalla myös Wesslinin ja Tuomisen. Huomattavaa on, että yksikään miehistä ei ole pelintekijä.

Maalivahtipeli on hyvin kaksijakoisessa kuosissa. Ykkösenä liigaeliittiin kuuluva mies ja kakkosena poika, jota ei liigassa mielestäni voi pistää tolppien väliin. Järvisen Masan taidot ja fysiikka eivät yksinkertaisesti ole riittävät. Laskekaapa huviksenne joukkueiden ykkösmaalivahtien loukkaantumisherkkyyttä viime kausilta. Tulemana on se, että todennäköisyys kakkosmaalivahdin pakkopeluuttamiselle vähintään kymmenessä ottelussa on aika korkea. Jos Langkow ensi kaudella on näin pitkään pois, se tietää hyvästejä menestysmahdollisuuksille. Ja joka tapauksessa, Lankullekin pitäisi antaa välillä huilata.

Puolustuspää näyttää viimeisen kymmenen vuoden perspektiiviä vasten poikkeuksellisen hyvältä. Todellisia puukäsiä ei ole ja liikkuvuus on vähintään tyydyttävää tasoa. Viime kaudesta puolustus vahvistuu jo pelkästään sillä, että Kangasalustan päättömistä ryntäilyistä ja tilanteista ulosajoista päästiin eroon. Viivatykkiä ei vieläkään ole, mutta sellaisen saaminen Poriin taitaa olla yhtä todennäköistä kuin salaman iskeminen samaan paikkaan useamman kerran. Olihan meillä jo Pratu…

Toinen päähuolenaihe hyökkäyksen lisäksi on joukkueen ikärakenne. Runkopelaajat ovat vanhoja ja hitaita (anteeksi, kokeneita), joiden puolustuspeli on heikkoa. Ässien uutena 5-vuotissuunnitelmahan on sekä päästä taloudellisesti jaloilleen että kasata kehityskelpoinen joukkue, jolla suunnitelmaperiodin lopulla taistellaan liigassa mitalista. Ruorissa on valmentaja, joka jonka valmennuksessa pelaajat jopa voisivat kehittyä. Nousevia tähtiä, potentiaalisia tulevaisuuden maajoukkuepelaajia ei joukkueessa kuitenkaan juurikaan ole (ringin omista junnuista tuskin ykkös- tai kakkoskentän miehiksi tulevaisuudessakaan) eikä niitä nytkään hankittu. Sen sijaan on satsattu pappaosastoon; kauden lopussa on ykköskentällinen (Tammisen laskuopilla) veteraanien SM-kisoihin kasassa: Fandul 35-v., Bergeron 36-v. ja Korpisalo 38-v.

Lopuksi vertaillaanpa viime kauden nimilistaa alkavan kauden rosteriin. Jos vaikka joku pystyisi osoittamaan, millä perusteella Ässät on viime kautta niin paljon vahvempi, että se taistelisi play off –paikasta (siis vanhan pudotuspelimallin mukaisesti 8 parhaan joukkoon pääsystä)?

Lähtenyt pelaaja -> Uusi pelaaja

Tähtinen/Seva -> Bergeron
Sachl/Duerden/Rochefort -> 15 maalia tekevä halpa kotimainen laituri?
Hakanen -> ei ketään
Kangasalusta -> ei ketään
Ahmaoja -> ei ketään
Lipponen/Mäkelä -> Virkkunen
Jokela -> Järvinen

Realiteetti tosin on, että liiga tulee (jälleen) olemaan astetta edeltävää kauttaan heikompi, mutta se ei kompensoi joukkueen puutteita.

Näin fundeeraan, mielelläni olen väärässä.

Punis
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Punajuuren kirjoitus on kyllä lähellä omia ajatuksiani. Hyökkäys on heikentynyt viime kaudesta selkeästi näin etukäteen ajateltuna. Toisaalta Langkowin sopimus oli nyt hemmetisti kalliimpi kuin vuosi sitten, kuulemma jopa 2 miljoonaa vanhaa markkaa kahdesta vuodesta. En usko, että tämä olisi varsinainen palkka, mutta etuineen päivineen sen verran kaveri Ässille tulevina kausina ilm. maksaa. Tämä raha otettiin pois hyökkäyskalustoon satsaamisesta ja se saattaa olla lopulta hyväkin asia. Se on kuitenkin selvää, että ilman huippumaalivahtia ei pleijareihin mennä ja tällä osastolla Ässillä on kehään heitettävänä paras liigajäillä pelaava veijari.

Veikkailla sopiikin, että jos Ässien maalilla pelaisi ensi kaudella parivaljakko Pietilä/Järvinen miltä hyökkäyskalusto tällä hetkellä näyttäisi. Varmaankin erilaiselta, mutta ainakin minä olisin aivan varmasti tuomitsemassa play-off haaveita heikkoon maalivahtikaksikkoon nojaten.

Nyt en vielä halua tuomita Ässien ensi kauden visiota pleijaripaikasta mahdottomaksi. Ei mielestäni pitäisi muidenkaan, vaan annetaan valmentajien paljastaa korttinsa. Uskon, että Toivola on nyt saanut kasata tällä budjetilla mieleisensä joukkueen ja jos hän vaihtaa pari tsekkiä varmaan maalivahtiin, niin seison sen takana aivan varmasti.

Henkilökohtaisesti olen eniten pettynyt puheisiin "kunnon ykkösnyrkistä", joita alettiin viljelemään jo tähtisen myynnin jälkeisessa kotipelissä. Puhuttiin huippunimistä ilman minkäänlaisia perusteita. Huippulupaavan Josh Holdenin tuloa pidettiin epäsuorasti jo melko varmana kuten entisen Ässätähden Petri Variksenkin. Nurmisen Kaitsulle Tami kuulemma oli jo soitellut jne. Tällainen markkinointi on mielestäni täysin perseestä. En tiedä mihin maakuntaan tuollainen paskanpuhuminen sopii, mutta satakuntalaiset eivät kovin kauaa moista pelleilyä jaksa. Tietenkin nimistä puhuttiin silloin kun Langkowin tilalle kaavailtiin huomattavasti halvempaa molaria, mutta joka tapauksessa niin keskeneräisistä asioista ei yli-innokkaan toimitusjohtajan pitäisi puhua.

Pienenä korjauksena "Puniksen" lähtijät/tulijat- listaan haluaisin merkitä erittäin merkittävän pelinappulan Olegs Sorokinsin nimen. Mieshän otettiin paikkaamaan Kangasalustaa ja mielestäni ihan kelvollisesti tehtävän suorittikin :)
 

Corbucci

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
15-maalin mies?

Mielestäni tähän varmaan 15 maalin miehen roolin sopisi Mikko Konttila, vaikka alkuun nimi ei ollenkaan vakuuttanut. Mutta täytyy kuitenkin muistaa, että Konttila teki Ässien "katastrofikaudella"(jolloin Ässät jäi jumboksi) 16 maalia. Eikä varmasti mikään hirmu kallis ole, vaikkain täytyy muistaa, että onko Konttila enää samassa vedossa kuin silloisella "katastrofikaudella"?
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kai tämä Konttila- connection on joku vitsi? Ei missään nimessä kiukuttelevaa nokkamiestä tänne. En voi ymmärtää millä perusteella pelaaja joka ei ole lähelläkään sm-liigatasoa saisi paikan Ässien porukasta. Jos Konttila on Tamin mielestä takuuvarma 15 maalin mies, niin.. no en aloita ainakaan vielä :)

korkin kanssa olen taas eri mieltä, tällä kertaa puolustuksesta. No ei mitään uutta tällä rintamalla :) mielestäni puolustus on pitkiin aikoihin parasta Porissa ja käsiäkin on aivan eri tavalla kuin aiemmin. Hyökkäys on selkeästi suhteessa heikompi kuin puolustus, ainakin paperilla, joten tälle osastolle sen "viimeisen" rahan tulee mennä.

Jep, mutta jos minäkin vielä sanon mielipiteeni näistä pelimiehiehistä, joiden nimiä palstalla on väläytelty. Ottaisin ehdottomasti mieluiten Jämsenin. Pelicansissa tarjottu suurehko rooli oli miehelle varsin sopiva ja luulisin että Lahden suunnalla miestä arvostetaan edelleen aika paljon. Konttila ja Mettovaara ovatkin sitten niitä Näkkärin kauhukuvia, mutta ei niistä tällä kertaa enempää..
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Viestin lähetti Näkkäri
korkin kanssa olen taas eri mieltä, tällä kertaa puolustuksesta. No ei mitään uutta tällä rintamalla :) mielestäni puolustus on pitkiin aikoihin parasta Porissa ja käsiäkin on aivan eri tavalla kuin aiemmin.

Mistäs ne kädet tuohon viime kaudesta karvan verran heikentyneeseen puolustukseen on yhtäkkiä tulleet? Käsiä tuosta pakistosta ei kyllä löydy kuin Sorokinsilta ja Vallilta. Peltonenkin on pakon edessä noussut puolustavasta pakista hyökkäävämmäksi. Mikäs siinä silti jos veto on parhaimpia tuossa joukossa. On se silti hassua että jos tänne saadaan jostain kädellinen pakki niin hänestä ei saada "nauttia" kuin kauden tai vähemmän, eli esimerkkeinä Laamanen ja Puistola viime ajoilta...
 

tonir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kovin on pessimististä juttua taas liikkeellä. Pelkkää kitinää lähes poikkeuksetta (Tomze).

Se kyllä pitää paikkansa että hyökkäys on paperilla heikompi kun viime kaudella mutta otetaanpa huomioon myös se että viime kaudeksi runko vaihtui lähes täysin ja nyt taas on saatu pidettyä runko hyvin kasassa. Ja jos miettii sitä että millä porukalla Ässät loppukaudesta pelas ja kuinka HYVIN niin ei asiat varmasti niin huonosti ole kuin täällä monet taas kitisevät.

Se on selvää että varmasti lähes jokainen Ässä-fani on pettyny siihen paljon mainostettuun kovaan 1.kenttään joka piti hankkia, pyöriteltiin kovia nimiä (Nurminen, Holden, Varis yms.). Mutta kuten Näkkärikin jo mainitsi niin viime hetken muutos Lankow-jutussa vei pelimerkit ykköskentältä. Silloin kun Tamminen julkisuudessa puhu kyseisistä kovista nimistä oli toiveet Lankowin jatkosta jo lähes kokonaan menetetty. Nyt kun Lankku sitten kuitenkin hyväksyi uuden sopimustarjouksen niin mahdollisuudet mainittujen kovien hyökkääjien hankkimiseen 1.kenttään laskivat huomattavasti.

Eli pointti oli se että Ässät ei edelleenkään ole taloudellisesti siinä kunnossa että se pystyisi kalliin Lankowin lisäksi hankkimaan vielä Holdeneita ja Nurmisia! Sen verran Tammista puolustelen että en usko että mies aivan turhaan tollasia nimiä julkisuuten antanut ellei jotain mahdollisuuksia niiden hankkimiseen olis siinä vaiheessa ollut.

Mutta Virkkusen ja Bergeronin hankintaa en kyllä ole vielä täysin sulattanut. Virkkunen kun on taas niitä ikuisia lupauksia joka ei näytä niitä koskaan lunastavan ja Bergeron on taas vanha alasarjojen raakki. Bergeronilla on kuitenkin paljon kokemusta ja lähes joka kaudella minkä on urallaan pelannut niin todella kovat pojot on paukuttanut joten ehkä nyt on TODELLAKIN LIIAN AIKAISTA puukottaa selkään kun mies ei ole vielä peliäkään pelannut ja nyt jo haukutaan aivan paskaksi ja hitaaksi alasarjojen jyräksi!

Toivotaan nyt että se kotimainen varman 15 maalin laituri sitten tosiaankin olisi se "varma" 15 maalin mies eikä mikään Konttila tai Mettovaara.

Tomzet ja kumppanit vois vähän rauhottaa tota kitinää ja selkään puukottamista tässä vaiheessa ennen kun edes yhtään harkkapeliä on pelattu. Ja menestyä voi vähemmänkin nimekkäällä porukalla (vrt. JYP) ja epäonnistua todella nimekkäällä porukalla (vrt.Blues).

Jatkuvuus on kuitenkin helvetin tärkeetä ja nyt kun pientä jatkuvuuden merkkiä on ollut ilmassa rungon säilymisen ja valmennuksen sekä avainpelaajien pidempien sopimuksien kautta niin älkää nyt hyvät Ässä-kannattajat heti löykö puukkoa selkään tällä tavalla!!!!
 

tonir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti korkki
Mistäs ne kädet tuohon viime kaudesta karvan verran heikentyneeseen puolustukseen on yhtäkkiä tulleet? Käsiä tuosta pakistosta ei kyllä löydy kuin Sorokinsilta ja Vallilta. Peltonenkin on pakon edessä noussut puolustavasta pakista hyökkäävämmäksi. Mikäs siinä silti jos veto on parhaimpia tuossa joukossa. On se silti hassua että jos tänne saadaan jostain kädellinen pakki niin hänestä ei saada "nauttia" kuin kauden tai vähemmän, eli esimerkkeinä Laamanen ja Puistola viime ajoilta...

Ja sinun mielestä esim. Shirreffsillä ei ole käsiä? Vai kuuluitko sinä just niihin jotka haukkuivat Shirreffsiä puukädeksi jota en vieläkään ole millään tavalla voinut käsittää että joku on sen asian niin eri tavalla nähnyt.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kangasalusta on ilmeisesti se korkin maagikkokätinen puolustaja vai? viime kauden alkuun verrattuna Sorokins on kokonaan uusi hienon peliälyn ja syöttötaidon omaava mies. Shirrefs tarjoili useita hienoja avauksia koko kauden, tietenkin heikompiakin päiviä oli. Pasi Peltonen nosti profiiliaan huomattavasti nimenomaan kiekollisena "kädellisenä" pakkina, taisi miehestä kiinnostua ainakin HPK ja hallitseva mestari Tappara. Kun vielä muistetaan, että Rontin viime kausi meni syystä tai toisesta penkin alle ja ensi kausi on toivottavasti samanlainen josta nähtiin jo väläyksiä edellisellä niin kaveri on myös varsin "kädellinen" pelaaja.

Muutenkin jääkiekkojoukkueen puolustus tarvitsee muutakin kuin Korkin kovaan ääneen kailottamia "kädellisiä" pakkeja. Koko termi alkaa jo kuulostamaan varsin tyhmältä. Kuinka monta "kädellistä" pakkia oli vaikkapa HIfkillä viime kaudella? ehkä se yksi nimihirviö..
 

Tompse

Jäsen
Ei puukkoa ei.

Ajattelin tuoda ilmi huoleni lempijoukkueeni asioista, jotka eivät hyvän jatkuvuuden lisäksi kovin kummoisessa jamassa!. En ssuinkaan halua iskeä puukkoa selkään heti kuin mahdollista.Hyvä malivahti meillä on ja hyvä runko, sitä en kiistä, mutta ne ratkaisijat ketä tekee ne maalit, mistä Tuomiset ynnä muut rivipelaajat töhrivät aina maalin edestä hukkaan niin niitä ei vieläkään ole. Ja jos joukkueella ei ole varaa tehdä tasapainoista joukkuetta ei niitä tähtiä kannata sitten hankkia. Lankku oli varmaan kallis, mutta jos oltais heti tehty kahden tai kolmen vuoden soppari eikä yhden niin tältä ois säästytty. Täytyy ottaa joskus riskejä, mutta eihän semmoimisa hommia täällä tehdä, kaikki vaan varman päälle. Bergeron on todella alasarjojen raakki, mutta lopullista mielipidettä en anna ennen ensimmäistä ottelua. Sen jälkeen tuomitsen kauden kämmrit ja onnistujat.


Toivottavasti tässä kiireessä kaikki tärkeimmät tuli sanottua.
 

tonir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Re: Ei puukkoa ei.

Viestin lähetti Tomze
Lankku oli varmaan kallis, mutta jos oltais heti tehty kahden tai kolmen vuoden soppari eikä yhden niin tältä ois säästytty. Täytyy ottaa joskus riskejä, mutta eihän semmoimisa hommia täällä tehdä, kaikki vaan varman päälle.

Ensinnäkin tosta Lankowista: Meinaatko että sopimukset ja niiden pituudet on täysin joukkueen päätettävissä? Eikä sikaa säkissä kannata ostaa eli miksi ihmeessä tehdä heti 2-3 vuoden sopimus ennen kun on peliäkään nähty pelaavan? sehän vasta tyhmää oliskin! En nyt tähän ensi hätään muista ainuttakaan joukkuetta joka olis tehnyt ensi kertaa joukkueeseen/SM-liigaan tulevan ulkolaisen pelaajan kanssa samantien peliäkään näkemättä 2-3 vuoden soppaa.

Ja mitä noihin riskeihin tulee ni eihän Ässien organisaatiossa viime vuosina ole juuri mitään muuta tehtykkään kun otettu riskejä (Heikkilän aikana), joten ihmettelen kyllä erittäin suuresti jos sinä olet asiat niin nähnyt että Ässissä on otettu kaikki varman päälle ilman ainuttakaan riskiä?! Se nyt on jälleen kerran selvää että Ässien huonon taloustilanteen ja monen vuoden rämpimisen takia on Ässissä pakko tällä kaudella ottaa asioita vähän varman päällekin jos meinataan vielä tulevina kausina liigaa pelata.
 

Boris

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiigaEura
Lätti ei todellakaan ole entinen kiekkoilija. Miehen naama vaan ei kertakaikkiaan miellyttänyt Lehkosta - syytä en tiedä. Aluksi Lätti ei kelvannut harjoituksiin lainkaan, mutta kun peli oli tyystin umpisolmussa, Lehkonen alentui etsimään kokeneesta pelimiehestä ratkaisijaa. Yritystä ei todellakaan puuttunut, ei reeneissä eikä peleissä, mutta loppukaudesta Lätti oli harjoituksissa pakin ja kiekonkeräilijän roolissa. Mies on puhdas maalintekijä, eikä sellainen fyysinen laitaröyhijä, jollaisista Lehkonen pitää.

Ulkomaille Lätillä ei taida kiinnostusta olla, sillä vaimolla on hyvä työpaikka Raumalla. Porissa pelaaminen saattaisi vielä kiinnostaa, muussa tapauksessa mies taitaa mättää maaleja ensi talvena UKP:n riveissä.

Mielestäni kokeilemisen arvoinen kortti. Tuskin kovin kallis mies, mutta on ainakin joskus osannut laittaa kiekon reppuun. Jos vaikka kävisi kuin eräälle Jokke Heinäselle...
 

Tompse

Jäsen
No miten sen asian näkee. Tarkennetaanpa pointtia tuosta Lankusta. Eli muutaman pelin jälkeen tehty sopimus jatkosta, kun on nähty mikä hän oli miehiään. Siinä Tonir olet oikeassa, että riskejä on otettu, mutta ei oikeanlaisia riskejä. Eli jos satutaan löytämään pelimies ja ollaan nähty muutama ottelu ennen hankkimista niin tehtäisiin pitempi sopimus kerralla eikä jäätäisi nuolemaan vuoden päästä näppejä, kun muut vievät edestä (vrt. esim. Benda). Benda pelasi yhden kauden Porissa, kunnes Helsinki vei, mutta miten asia olisi ollut jos olisi tehty heti kahden vuoden sopimus hyvien AHL-pelien jälkeen, niin oltais nähty hänet toisenkin vuoden täällä. Toinen tapaus on Vujtek se vaan, että NHL vei hänet.

Scoutataan oikeanlaiset pelaajat oikealla tavalla ala Pelicans. Kustannetaan valmentajalle matka matka johonkin maahan katsastamaan pelaajia.

Ymmärsitkö pointtini Tonir.
 

Paavo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÄSSÄT
Kyllä Törnvalilta löytyy näitä kuuluisia "käsiä",hieman kokematon mutta on lupaava ja selvästi enemmän kiekollinen pakki kuin peruspuolustaja! Tähän kun lisätään jo aiemmissa viesteissä mainitut valli,Sorokins ja Shirreffs niin ihan hyvältä näytää myös tämä "kädellinen" osasto ja jos Rontti vielä nostaa tasoaan viimekaudesta niin kyllä puolustus on ihan hyvää liigatasoa,edellyttää tietenkin että nämä nuoret kehittyy! Kokematon mutta lupaava puolustus Törnvalin ja Vallin johdolla ja sit kokemusta edustaa Peltonen,Glad,Shirreffs,Sorokins ja sit vielä yleismies Boman! Kokonaisuus on ihan hyvä!
 

apo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Wild
Re: Sopimuksista ja gaalasta!

Viestin lähetti Winse
Porin Ässät järjestää myös perjantaina 23.5 maksullisen gaalan(30€)
Höyry Häyrynen ja vanhoja legendaarisia pelaajapaitoja huutokaupataan!
Kuinkahan kovalla hinnalla Höyry lähtee? :)

Tuo vanhojen pelipaitojen huuto- tai muu kauppaus on kyllä hyvä ajatus, jonka soisin yleistyvän suomalaisessa jääkiekossa.
 

tonir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti Tomze
No miten sen asian näkee. Tarkennetaanpa pointtia tuosta Lankusta. Eli muutaman pelin jälkeen tehty sopimus jatkosta, kun on nähty mikä hän oli miehiään. Siinä Tonir olet oikeassa, että riskejä on otettu, mutta ei oikeanlaisia riskejä. Eli jos satutaan löytämään pelimies ja ollaan nähty muutama ottelu ennen hankkimista niin tehtäisiin pitempi sopimus kerralla eikä jäätäisi nuolemaan vuoden päästä näppejä, kun muut vievät edestä (vrt. esim. Benda). Benda pelasi yhden kauden Porissa, kunnes Helsinki vei, mutta miten asia olisi ollut jos olisi tehty heti kahden vuoden sopimus hyvien AHL-pelien jälkeen, niin oltais nähty hänet toisenkin vuoden täällä. Toinen tapaus on Vujtek se vaan, että NHL vei hänet.

Scoutataan oikeanlaiset pelaajat oikealla tavalla ala Pelicans. Kustannetaan valmentajalle matka matka johonkin maahan katsastamaan pelaajia.

Ymmärsitkö pointtini Tonir.


Ymmärrän kyllä pointtisi mutta etpä näytä tulleen ajatelleeksi sitä että sopimusten teossa on aina kaksi osapuolta eli ei Lankow välttämättä (eikä edes kovin todennäköisesti) olisi ollut halukas kesken viime kauden tekemään pidempää jatkosoppaa koska onhan se nyt tässä tullut selväksi että Lankow haki nimenomaan rahakkaampaa sopimusta ja paikkaa menestyvämmässä joukkueessa ja kun sellaista ei löytyny niin Lankow sitten viimehetkellä hyväksyi Ässien tekemän tarjouksen.

Ja toiseksi nyt kun tiedetään Lankowin sopimuksen arvo joka on Ässien mittapuussa todella kallis niin ei Ässillä olisi missään nimessä ollut mahdollista kesken viime kauden (joka taas meni penkin alle) ennen taloudellisen tilanteen tarkkaa seulantaa kauden päätyttyä tehdä näin mittavaa tarjousta Lankowille. Ja kuten selvästi nähtiin niin Lankku haki selvästi aika julkisellakin tavalla toista työpaikkaa ja isompia rahoja niin tuskin mies olisi itsekään suostunut kesken viime kauden Ässien siinä tilanteessa mahdollisesti tekemään sopimustarjoukseen.

Tuo sama pätee myös kaikkiin muihin onnistuneisiin löytöihin (Benda, Vujtek...). Se nyt on vaan faktaa että jos hyvin onnistuneelle ulkolaiselle tarjotaan huomattavasti isompaa palkkapussia muualta(esim. Jokerit) niin kaikenlainen "seurauskollisuus" lässytys on aivan turhaa. Raha on harvoja poikkeuksia lukuunottamatta kuitenkin se mikä puhuu. Esim. Bendan tapauksessa ei Ässillä olis ollut mitään mahdollisuuksia kilpailla sopimuksen arvolla minkään Jokereiden tai muiden rahakkaiden suurseurojen kanssa.

Eli näin tulee käymään aina jatkossakin niin kauan kun Ässien taloudellinen tilanne ja organisaatio saadaan siihen kuntoon että se vetää pelaajia ja on mahdollista kilpailla rahalla myös suurempien seurojen kanssa. Niin kauan myös tulevaisuuden Bendat ja Vujtekit tarttuvat suurseurojen haaviin eikä Ässät saa kuin hyvän ja onnistuneen Scouttauksen tuoman tyydytyksen ja sen 1-2 kauden mittaisen hyödyn tehopisteissä ja niiden tuomat yleisötulot...

Mutta tarviipa olla positiivinen ja toivoa että Tammisen puheet Ässien nostamisesta muutaman vuoden sisään pienten ja keskisuurien seurojen ykköseksi toteutuisi niin silloin olisi kaikki taas niin paljon paremmin.

Itse luotan Toivolan kykyyn valmentajana että hän saa tämän porukan pelaamaan ja pärjäämään kuten jo viimekaudella saatiin ajoittaisia välähdyksiä. Nyt on kuitenkin todella erillainen tilanne kun viime kauden alussa kun sama runko on saatu säilytettyä ja kun vielä nämä uudet hankinnat onnistuisi.

Edit: Niin ja tosta scouttaus asiasta vielä. Miten Pelicans on mielestäsi onnistunut paremmin scouttauksessa kuin Ässät? Ei ainakaan pistepörssissä ole näkynyt eikä juuri joukkueen menestyksessäkään? Ja eiköhän sieltä Ässä-organisaatiostakin olla noita scouttausmatkojakin tehty joka vuosi...
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Yksisilmäistä arvostelua

Mielestäni täällä esiintyy varsin yksisilmäistä arvostelua Ässien pelaajapolitiikkaa kohtaan. Itse olen sitä mieltä että Ässät on selvästi vahvempi kuin viime vuonna ja tässä muutama perustelu:

1. Pelisysteemi ja Toivola

Toivola on vuoden kokeneempi ja pelisysteemi on tuttu joukkueelle ja täytyy muistaa että joukkueemme pelisysteemi perustuu liikkeeseen ja sitä joukkueesta löytyy. Tämä tosin johtaa joukkeen lievään värittömyyteen, mutta näin se menee.

2. Jatkuvuus

Jatkuvuus on Ässien toiminnassa tällä hetkellä tärkein asia eli joukkue pysyi koossa, samoin joukkueenjohto eli palataan kohtaan yksi, voidaan todeta että pelisysteemi toimii paremmin kuin viime vuonna.

3. Puolustus

Eli tämän vuotinen puolustus on parempi, Shirreffs, Glad, Peltonen ja Sorokins ovat hyvää liigataso ja nyt Sorokins on alusta lähtien mukana. Törnvall, Rontti ja Boman ovat vuoden kokeneempia, joten tason pitäisi nousta ( ja Rontilla on armeja takana). Lisäksi tyrkyllä ovat Pohjalainen, Valli ja Karhiniemi jotka kaikki voivat hoitaa 8. pakin paikan. Ja kaiken takana on tietysti hyvä maalivahti.

4. Hyökkäys

Mielestäni hyökkäys on parempi kuin viime vuonna. Valitettavasti en vieläkään näe Tähtisen maagisuutta vaan pidän häntä hyvänä liigapelaajana, mutta tehottomana ( pisteennätys 4 + 23 = 27 ). Bergeronin näen taas selvänä johtajana, joka on näyttönsä antanut ja haluaa vielä näyttää että pystyy pelaamaan SM liigassa eli tässä selvä parannus. Wesslin, Tuominen, Fandul, Salonen ja Korpisalo edustavat kokemusta joukkueessa ja niitä pelaajia jotka tekevät kaudesta toiseen takuuvarmaa työtä. Itse nostaisin esiin kuitenkin tulevaisuus/ duunariosaston, jossa keulakuvina ovat Kiilholma, Kuusela ja Pöllänen. Täältä löytyy armoton määrä liikettä ja taitoa. Esimerkiksi Pöllänen on ärsyttävä pelaaja, koska ei koskaan uskalla mennä laidan ja miehen väliin, mutta täytyy muistaa että hän teki kuitenkin 11 maalia ensimmäisellä liiga kaudellaan. Ässien hyökkäys kaipaa sitä ykkösketjun Javanaista joka lyö maaleja, mutta täytyy ottaa realismi huomioon eli jos rahaa ei ole niin sitä ei ole. Toisaalta nyt ollaan vasta toukokuussa ja sarja alkaa neljän kuukauden päästä, joten pelaajia tulee ja menee.

5. Onni

Yleensä onni ei voi olla joukkueen menestyksen perusteena, mutta jos katsotaan viime kautta niin siinä onnella tai epäonnella oli suuri merkitys loukkaantumisten muodossa. Toisaalta nuoret saivat peliaikaa hyvin kun vakiomiehet olivat loukkaantuneina.

Ehdotus:

Lanckow
Järvinen

Peltonen - Shirreffs

Sorokins - Rontti

Törnvall - Glad

Boman - Pohjalainen

Tuominen - Bergeron - Wesslin

Pöllänen - Fandul - Harjula/ Korpisalo

Salonen/ Virkkunen - Kiilholma - Harjula/ Korpisalo

Salonen/ Virkkunen - Peltonen - Kuusela

Forsbacka -
 

Hra Punajuuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat HIFK:lle
Kaksisilmäistä arvostelua

TosiFani kirjoitti perusteluineen, miksi Ässät on hänen kaavailuissaan selvästi vahvempi kuin viime vuonna. Tässä omat arviot osin samoista seikoista ja vähän muustakin.

Jatkuvuus

Jatkuvuus on luonnollisesti hyvä asia: yhteisten kokemusten kautta joukkue tiivistyy ja pelitapa sisäistyy. Varsinkin nyt, kun kotimaisten pelaajien liikkuvuus pelaajamarkkinoilla on ollut poikkeuksellisen heikkoa, on ollut tärkeää, että joukkuetta ei ole alettu kasaamaan atomeista. Toisaalta jatkuvuuden ei pitäisi olla itsetarkoitus. Jos pelaajalla ei ole enää joukkueelle annettavaa, pitäisi uskaltaa tehdä ratkaisuja. Täydellisessä maailmassa en näkisi esim. Fandulia (ei enää pistenikkari, huono puolustuskyky ja –tahto, vie ulkomaalaispaikan) joukkueessa. Hänellä ilmeisesti sopimusta oli kuitenkin jäljellä.

Pelisysteemi & hyökkäys

Ei pelisysteemi voi perustua pelkkään liikkeeseen, kyseessä ei ole pikaluistelu. Viime kaudella näkemieni otteluiden perusteella Ässien pelisysteemi perustui juuri pitkälti oman kaistan sahaamiseen. Eli liikkeessä ja duunariosastossa ei ole valittamista, mutta kiekon pitäisi pysyä myös mukana ja sillä pitäisi osata tehdä muutakin kuin roiskaista kohti maalia. Mielestäni kiekollista taitoa ja oveluutta puuttuu nykyisestä hyökkäyskalustosta. Maalintekovoimaa on (Pöllänen, Bergeron, Wesslin, ehkäpä myös Korpisalo ja Tuominen), mutta ei pelaajia, jotka loisivat tekopaikat.

Puolustus

Täysin samaa mieltä TosiFanin kanssa eli puolustus on parempi. Neljä runkopakkia ja muutama jälleen vuoden kokeneempi nuori sekä Boman. OK paketti.

Onni

Täytyy myöntää, että viime kaudella Ässillä oli epäonnea loukkaantumisten kanssa. Toisaalta onnea oli siinä, että Langkow säilyi suuremmitta kolhuitta läpi kauden. Seuraavan kauden onnikiintiö ei saisi ainakaan Lankun osalta muuttua, koska mielestäni joukkueessa ei ole liigatason kakkosmaalivahtia.


Pitäisi tietysti muistaa aina pitää muutama realiteetti mielessä joukkueen kasaamista arvioitaessa. Ensinnäkin budjetti on rajallinen ja Ässien tase ei tosiaankaan ole sieltä vahvimmasta päästä, mikä asettaa tiukat raamit pelaajahankinnoille yleensä ja kotimaisten siirtokorvausten alaisten pelaajien kohdalla erityisesti. Lankun pitäminen tuli myös kalliiksi, liiankin kalliiksi? Toiseksi, porilaisten seurojen imago ei viime vuosina ole ollut kovin kirkas, joten kotimaisten kiekkoilijoiden saaminen rinkiin ilman talousrajoitettakin olisi ollut hankalaa. Kolmanneksi, parhaassa iässä olevia kiekkoilijoita lienee liigassa ensi kaudella historiallisesti katsoen poikkeuksellisen vähän, kun Suomen palkkataso yhdistettynä verotuksen tasoon, verotuskäytäntöön (säätiöittämismahdollisuuksien heikkous) ja elinkustannuksiin ei ole enää kilpailukykyinen oikein mihinkään huippukiekkomaahan. Näin ollen liigassa ei kovin paljon siirtymisiä ole tapahtunut Suomen sisällä, vaan pikemminkin rajojen yli.

Summa summarum, en pidä joukkuetta selvästi vahvempana kuin edellisenä kautena, mutta en tosin selvästi heikompanakaan (edellyttäen ykkösmaalivahdin kovaa peluuttamista). Joukkueen pysyminen hyvin kasassa auttaa varmasti, mutta toisaalta hyökkäyksessä on puutteita.

Punis
 

Skoda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Padankin mainitseman Varvion lisäksi listaan voisi lisätä myös Juha Joenväärän joka poistuu Djurgårdenin vahvuudesta. Parhaalla liigakaudella on syntynyt 16 maalia ja viime kaudella Eläintarhassa kahdeksan.

Taitaa olla Tamille tuttu mieskin?
 

paze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Ulvilan Pesä-Veikot, Pesäkarhut, BVB 09
juuh

Viestin lähetti Pata
Kimmo Salminen.

Niin tähän voidaan vielä puoltavana tekijänä lisätä Kimmon kihlattu Jonna Äijälä joka pesäpalloilee Pesäkarhujen
Superpesis-joukkueessa, että näin, miettikääpä sitä
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itselläni on Fandulin kohdalla ristiriitaisia tunteita, pitäisin Fadun mielelläni joukkueessa, koska on suhteellisen halpa, tuntee joukkueen, puhuu suomea ja on syöttötaidoltaan ja ylivoiman pyörittäjänä erinomainen. Toisaalta hänen palkallaan + vapaalla 60.000 €urolla saisi luultavasti erittäin hyvän ulkolaisen. Ehkä Fadulla on kopissa jonkin näköinen rooli ja Toivola haluaa siksi pitää hänet.
Pelisysteemi perustuu aktiiviseen pelaamiseen ja liikkeeseen ja mielestäni tämä toimi viime vuonna. Ja kyllä joukkueesta tarpeeksi kiekon ylös tuonti voimaa löytyy.
Tänä päivänä jääkiekkoilijat ovat selvästi parempia fyysisesti, kuin kymmenen vuotta sitten eli nopeutta ja voimaa löytyy kaikilta, mutta taitotaso on ehkä pudonnut. Tästä syystä pelin luonne on muuttunut, pelaajat roolitetaan, systeemiä noudatetaan orjallisesti, pyritään välttämään virheitä. Tämän takia taitavat ja hyvät pelaajat mallia Ruutu, Pirnes tai Miettinen ovat käsittämättömän hintaisia, eikä Ässien budjetti yllä koskaan tämän tasoisiin pelaajiin. Tästä syystä pelisysteemin rooli Porissa tai Jyväskylässä on tärkeä. Esimerkiksi Jokerit pystyy harjoittelemaan paljon kovempaa kuin muut, koska joukkueesta löytyy niin paljon henkilökohtaista taitoa. Vaikka joukkue olisikin tukossa niin nämä huiput ratkasevat pelejä esim. ylivoimalla, kun taas Ässien pitää olla huippuvireessä illasta toiseen ja pelata taitojen ylärajoilla, jotta pisteitä tulee. Mielestäni tästä syystä Lukko putosi viime kaudella pleijareista, alettiin kuvitella että joukkueessa on niin paljon taitoa että ei tarvitse enää taistella.
Tästä syystä katson että pelisysteemillä ja jatkuvuudella on suuri rooli Ässien joukkeessa ja siksi joukkue on parempi kuin viime vuonna.
 

pekoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Re: juuh

Viestin lähetti paze17
Niin tähän voidaan vielä puoltavana tekijänä lisätä Kimmon kihlattu Jonna Äijälä joka pesäpalloilee Pesäkarhujen
Superpesis-joukkueessa, että näin, miettikääpä sitä

...ja ottaa huomioon myös että naisten pesäpallokausi kestää noin 3-4 kuukautta tuonne syyskuuhun, jonka jälkeen Äijälä viettänee aikaansa opettajan pestissään Helsingissä. Ei taida pesäpallosta sitä liksaa kuitenkaan tulla...
 

Probert

Jäsen
Viestin lähetti korkki
Ja Jämsen... Vaikka pelasikin mestarijoukkueessa niin ei se hänestä parempaa pelaajaa tee. Meillä on ihan tarpeeksi samantasoisia.
Jämsen oli viime kaudella huono, mutta kahdella edellisellä kaudella mies iski molemmilla parikymmentä maalia. Montako kaksikymmentä maalia SM-liigakaudessa iskenyttä pelaajaa löytyy Ässistä?
Viime kaudella Lahdessa kyllästyttiin miehen jatkuvaan joukkuetovereille itkemiseen, ja joukkuehenkeä vahingoittavana pelaajana Jämsen päästettiin Tapparaan. Mäkiaho onkin kokonaisuutena ehdottomasti parempi pelaaja kuin Jämsen, joten hyvä siirto Pelicansilta kaiken kaikkiaan. Lisäksi Jämsen onnistuakseen tarvitsee vierelleen vähintään 50 pisteen Peltolan ja Turusen, eikä tämän tason kavereita Ässistä ainakaan tällä hetkellä löydy. Eikai Bergeronilta kuitenkaan moista odota edes Tami?
Ja loppujen lopuksi näyttäisi muuten siltä, ettei Jämsen tule lähitulevaisuudessa Ässissä pelaamaan.
 

Tompse

Jäsen
Tonirille

Tarkoitin tulevalle kaudella scoutattuja pelaajia. Nyt Pelicans löysi hyvällä scouttauksella hyvät pelaat. Mieluummin ottaisin Toporowskin kuin Bergeron ainakin vielä, se että mielipide voi vielä vaihtua joten ei muodosteta vielä lopullista mielipidettä Martinista.

Sitten Pelicans hankki Radek Philipin. Pidän häntäkin hyvänä pelaajana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös