Mainos

Ässähuhut ja mutut

  • 6 407 334
  • 30 392

Tuamas

Jäsen
Kappas joo, tiedä sitten mitä lukuja olen katsellut ja pyöritellyt. No se peruspointti pysyy itsellä samana, eli ne pari pelaajaa ei miljoona luokassa heittele tuloissa.

Juu, esimerkiksi yhteistyökumppaneille myynti on paljon enemmän kiinni myyjien aktiivisuudesta, brändistä ja myyntiorganisaation tehokkuudesta kuin yksittäisistä pelaajista.

Sillä tuleeko muutama lisäpelaaja nyt vai vaikka kuukauden päästä ei ole juuri merkitystä tulopuolella.

Toki tässä tullaan siihenkin, että on äärimmäisen vaikea nähdä tilannetta jossa ainakaan ennen vuodenvaihdetta päästäisiin myymään hallia täyteen katsomokapasiteettiin, jolloin varovaisuus on organisaation tulevaisuuden kannalta ihan järkevää.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Toki tässä tullaan siihenkin, että on äärimmäisen vaikea nähdä tilannetta jossa ainakaan ennen vuodenvaihdetta päästäisiin myymään hallia täyteen katsomokapasiteettiin, jolloin varovaisuus on organisaation tulevaisuuden kannalta ihan järkevää.
Kyllähän se alkaa näyttämään siltä että koko tulevalla kaudella Ässien katsojakeskiarvo lienee jotain 2000 luokkaa. Joka peli loppuunmyyty silti... En tiedä onko sitten parempi peruuttaa koko kausi vai mitä tarttis tehdä. Yleisötuloista voinee ainakin laskea kaksi kolmasosaa pois jos mitään yllättävää ei tapahdu. Tietysti koronatilanne voi rauhoittuakin eikä kukaan tiedä missä joulukuussa mennään, mutta pahalta näyttää.
 

reaper78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HIFK
(1)
  • Tykkää
Reactions: Nigi

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nyt täytyy sanoa että usko ei ole korkealla minkä tason jantteri sieltä tulee, koska asia on tähän malliin "mainostettu".
Juu, ei vaikuta ihan kärkihankinnalta, mutta mistä sen tietää jos ajattelevat vähän näpäyttää kun asiasta on niin kohkattu, että hoitavat sen näin puolihuolimattomasti...
Jännittää silti, vaikka olisikin leveyshankinta, kun ei ainakaan itsellä mitään hajua mitä tulee.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Nyt täytyy sanoa että usko ei ole korkealla minkä tason jantteri sieltä tulee, koska asia on tähän malliin "mainostettu".
Ja on toi sanamuoto "uusi pelaajasopimus julkaistaan" kans vähä odotuksia laskeva. olisko joku Wallin pidempi soppari... tai jonku viime kauden pelaajan jatko? Ei kuitenkaan puhuta uudesta hankinnasta.

Jyssy? Taimi? Salmela? Lähteenmäki? :o
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Nyt täytyy sanoa että usko ei ole korkealla minkä tason jantteri sieltä tulee, koska asia on tähän malliin "mainostettu".

Virallisessa tiedotteessahan puhutaan pelaajasopimuksesta, eikä vahvistuksesta.

Voi olla joku marginaalisiirto kun näin alustetaan. Tai sitten tämä on toimiston sisäinen vitsi ja pienimuotoisuuden kautta vastaisku kaiken maailman karnevalisointiin. Veikkaan edellistä.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Juu, ei vaikuta ihan kärkihankinnalta, mutta mistä sen tietää jos ajattelevat vähän näpäyttää kun asiasta on niin kohkattu, että hoitavat sen näin puolihuolimattomasti...
Jännittää silti, vaikka olisikin leveyshankinta, kun ei ainakaan itsellä mitään hajua mitä tulee.

Tiedotustapa on totta vieköön niin erikoinen, että tuli myös mieleen, ettei tämä nyt ole jotain Kerttulan sairasta huumoria, ja sieltä tulee tällä hetkellä sopimukseton Max Domi ykkössentteriksi *hymiö*

Ei ny maar.. tosiaan odotukset eivät korkeat ole..
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ehkä sieltä joku try-outtilainen tulee. Iso on yllätys, jos kärkikenttiin tulisi tuollaisella ennakkotiedottamisella.

Eiköhän tuo kohta selvinne!
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Uusi pelaajasopimus.
No niin, nyt ei saa tulla pettymystä,eikä mitään täyterotaatiojamppaa, vaan ihan uutta nimeä ja loistavaa pelaajaa kehiin, please!
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ei ole rotaatiopelaaja.

Tälläiset ovat just hyviä viestejä huhuketjuun: annetaan ymmärtää että tietoa on mutta tietoa ei ymmärretä antaa!
 
Suosikkijoukkue
Ässät, Kraken
Uusi pelaajasopimus.
No niin, nyt ei saa tulla pettymystä,eikä mitään täyterotaatiojamppaa, vaan ihan uutta nimeä ja loistavaa pelaajaa kehiin, please!
Jotenkin tuntuisi että "hype" olisi julkistuksen ympärillä suurempi jos kyseessä olisi joku kova peluri. Jotenkin tulee mieleen että kyseessä olisi jo huhuttu pelaaja. Vanhempi Varttinen tai Niemi?
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Naurettavat agendat
Jotenkin tuntuisi että "hype" olisi julkistuksen ympärillä suurempi jos kyseessä olisi joku kova peluri. Jotenkin tulee mieleen että kyseessä olisi jo huhuttu pelaaja. Vanhempi Varttinen tai Niemi?

Tuskin Niemestä noin kerrottaisi, uskoisin että siinä vaiheessa olisi isot banderollit, ilotulitukset tms.

Aiheeseen: Uskoisin että kyseessä on Varttinen.
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sähköpostia tässä tulee vilkuiltua tiheään loppuiltapäivä, kunnes tieto annetaan julki... Varttinen olisi pettymys, vaikka mielellään hänet ottaisinkin, mutta kun tämän tason jätkiä on jo liikaa.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Pelaajalistaan on ilmestynyt kanadalainen hyökkääjä pelinumerolla 39. Nimi ei vielä näkyvissä. Crosby?

Hyvin haettu, muutama minuutti sitten tarkistin ja silloin ei ollut vielä mitään. Positiivista, että ei ole Varttinen tai Niemi (jos joku näihin edes uskoi) vaan kyseessä on ehta kanukki. Mielenkiinto nousi heti 110%
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Toivottavasti jos on kokoa niin on myös jalkoja. Luotan kyllä, että Kerttula ei mitään hidasta ja kankeaa hommaa
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös