Ässähuhut ja mutut

  • 6 191 339
  • 29 479

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Näin se menee Ässien budjetilla toimivilla joukkueilla. Siksi yksittäisen pelaajan rooli ei saa olla liian iso,
Ei, mutta ei kuulu ostaa mitään kalliita arpoja (Tiivola esim.). Ennemmin vaikka Tiivolan ja Lipiäisen hinnalla yksi kunnon maalintekijä tai sit leveyttä jos haluat, niin kaksi echl arpaa pelkän Tiivolan hinnalla (tämä siis ihan täysin arvaus hinnoista, joista en mitään tiedä).
Mutta luotetaan uuteen koutsiin, ja annetaan hänen saada ihmeitä aikaiseksi, ja viemään pata kahdeksan joukkoon.
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Puutio ykkös yvn pyörittäjänä yhdessä JMJn ja Hämeenahon kanssa voi olla yhtä tehokas, hänellä on ominaisuudet siihen.
Aika kovaa painetta lyödään meidän hankinnoille niskaan. Puution tehot viimeiseltä kolmelta kaudelta ylivoimalla on kuitenkin 1+2. En nyt ihan heti odota ylivoimalle kovaa tekijää, mutta aina saa toki yllättää.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässät ei voi koittaa ostaa menestystä suurseurojen tapaan, vaan tulevan mestaruusjoukkueen runko tulee kasvattaa itse. Päälle sitten täsmähankintoja niillä resursseilla mitä budjetti suo.

Tämän pitäisi olla kaikille Ässäfaneille kristallinkirkas asia, mutta joka vuosi täällä kuitenkin jaksetaan haikailla sellaisten supermiesten perään, joita ei nykypäivänä saada edes koko kotimaan Liigakentille.

Pakistoon liittyen kannattaa muistaa myös, että Boelius näyttäisi saavan reilun näytönpaikan (arvailua) ja näin uskoisin käyvän myös Vuoren kanssa.

Itse uskon, että näistäkin nuorista saadaan paljon iloa ja minkään 32v +200k€ Kanadan ihmeen tuominen tuohon pakistoon ei olisi Ässien tilanteessa ja resursseilla mitenkään järkevää.
 
Patarouva

Tottakai saa haikailla ja unelmoida, mutta ei kannata pettyä, jos haaveet jäävät toteutumatta ja ennen kaikkea ei kannata kiukutella, kun taas kaikki on niin paskaa ja tylsää.

Jos kotona puolison kanssa ihmiset koko ajan valittaisivat toisilleen, että aina on niin surkeaa ja sinäkään et meille mitään kivaa pysty hankkimaan toisin kuin naapuri ja sitä paitsi naapurilla on paljon paremman näköinen mies tai vaimo. Ei siinä valittajan oma elämän laatu paranisi puolisosta puhumattakaan.

Onneksi suosikkijoukkueelta saa sentään vaatia kaikenlaista ihan vapaasti. Parisuhteessa toinen osapuoli sanoisi, jos oikein nätisti asian haluaisi muotoilla, että kannattaako tätä enää jatkaa, kun olet koko ajan noin onneton.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässät ei voi koittaa ostaa menestystä suurseurojen tapaan, vaan tulevan mestaruusjoukkueen runko tulee kasvattaa itse. Päälle sitten täsmähankintoja niillä resursseilla mitä budjetti suo.

Tämän pitäisi olla kaikille Ässäfaneille kristallinkirkas asia, mutta joka vuosi täällä kuitenkin jaksetaan haikailla sellaisten supermiesten perään, joita ei nykypäivänä saada edes koko kotimaan Liigakentille.

-

Nimenomaan, päälle täsmähankintoja. Missä ne on?

Kyllä tuo pakisto huutaa sitä kiekollista liideriä. Riskillä mennään kun ei ole yhtään ns. varmaa suorittajaa viivalle. Toivottavasti riski ei lävähdä naamalle. Turha on ainakaan selitellä jos rakennus jätetään tähän ja meiltä puuttuu tulituki puolustuksesta.

Menestystä ei voida ostaa, mutta ei pelkästään kasvattamalla täältä nousta. Onnistuminen vaatii hyvät hankinnat ja omaa kasvua.
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013

Pelkkä sisäinen kasvu ei riitä.

Uskon silti, että Pikkarainen saa revittyä aika maksimit tuosta sakista. Mihin asti se riittää, niin toivottavasti tarpeeksi.
 
Viimeksi muokattu:

Sihti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ässien joukkueessa on paljon nuoria pelaajia, joilla on ominaisuuksia ja jotka ovat ottamassa seuraavaa askelta urallaan. Kyse ei ole toivotaan toivotaan ajattelusta vaan pelaajien kasvattamisesta, se on Ässien budjetilla toimivan joukkueen ainoa mahdollisuus menestykseen.

Nyt tässä keskustelussa pyöritään mystisen ykköspakin ympärillä, maaginen pelaaja, joka ratkaisee Ässien menestyksen ensi kaudella. Eihän tällaista pelaajaa ole olemassa, eihän Lefebrekään tuonut menestystä. Puutio ykkös yvn pyörittäjänä yhdessä JMJn ja Hämeenahon kanssa voi olla yhtä tehokas, hänellä on ominaisuudet siihen.
Olen samaa mieltä että joukkueessa on paljon nuoria joilla on hyvät saumat ottaa urallaan seuraavia steppejä ylöspäin. Niin kuin aikasemminkin tähän ketjuun kirjoitin, niin edelleen olen sitä mieltä että jotta nämä nuoret saavat kaivettua itsestään parhaan version esiin, niin tarvitaan myös niitä niinsanottuja valmiita pelimiehiä heidän vierelleen. Ihan esimerkiksi miten paljon Erholtz ja Hämeenaho hyötyivät, että keskellä pelasi liigan mittapuulla erinomainen ja kokenut sentteri Järvinen. Vähän nihkeämpää olisi varmasti nuorilla pojilla ollut, jos heidän keskellään olisi operoinut koodinimi Myllymaa.

Joukkue ei voi olla vain homogeeninen joukko nuoria ja lupaavia pelaajanalkuja. Myös näitä valmiita pelureita tarvitaan, jotta junnut saa marinoitua heidän vierellään.

Onhan siellä toki rosterissa kokeneitakin liigapelaajia, mutta ovatko he sellaisia, joihin junnut pystyvät heikkoina hetkinä turvautumaan ja pystyvätkö he kantamaan vastuuta myös tuloksellisesti vai onko kaikki taas ladattu sen varaan että junnuista kuoriutuu nipullinen EHT-tason pelureja? Esimerkiksi Talajaa en enää edellisen kauden jälkeen laske vastuunkantajaksi, vaan todennäköisempää on että joutuu tappelemaan tällä kaudella tosissaan että mahtuu edes kokoonpanoon, jos otteet ovat samanlaisia kuin viime kaudella. Toivottavasti Roope osoittaa minun olleen jälleen väärässä.

Moni ketjussa sanoo että ei sota yhtä miestä kaipaa. Minä sanon että ei ehkä, mutta helpottaa se kummasti olla rintamalla ennemmin Rokan kuin Riitaojan vierellä.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nimenomaan, päälle täsmähankintoja. Missä ne on?
Ei täsmähankintoja tehdä välttämättä joka vuosi, vaan tällaisilla ratkaisupelaajilla voi olla myös pidempiä sopimuksia tai sitten niille on sorvattu jatkoa alá JMJ.

Kucerik, Puutio, Viljanen ja Tammela näyttäytyvät ainakin minulle hyvinä hankintoina tuohon palettiin. Myös Tiivola voi onnistua jälleen Porissa.

Edelleen, Liiga ei vedä huippupelaajia siihen malliin, mitä joskus menneinä aikoina.
 
1stApril

Jos Talaja on täydessä iskussa, niin pystyy kantamaan edelleen vastuuta esimerkiksi alivoimalla ja/tai vaikka kakkosylivoimassa. Vuorinen sanoi viime kaudella jotenkin tyyliin, että kaikkea ei voida kertoa, mitä pelaajilla on taustalla. Jotenkin yhdistin kommentin Talajaan. Siellä oli jotain peliesityksiin vaikuttavaa tekijää viime kaudella, toivottavasti tosiaan on ensi kaudella iskussa.

Talajan ja JMJ:n arvo nousee entisestään, kun Joensuu poistui kopista.
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei täsmähankintoja tehdä välttämättä joka vuosi, vaan tällaisilla ratkaisupelaajilla voi olla myös pidempiä sopimuksia tai sitten niille on sorvattu jatkoa alá JMJ.

Kucerik, Puutio, Viljanen ja Tammela näyttäytyvät ainakin minulle hyvinä hankintoina tuohon palettiin. Myös Tiivola voi onnistua jälleen Porissa.

Edelleen, Liiga ei vedä huippupelaajia siihen malliin, mitä joskus menneinä aikoina.
"Kucerik, Puutio, Viljanen ja Tammela näyttäytyvät ainakin minulle hyvinä hankintoina tuohon palettiin." Olen Samaa mieltä näistä pelaajista.
Mutta kyllä ne muut Ässien tasoiset joukkueet hakevat "Lipiäisensä ja Tiivolansa" edelleenkin ulkomailta, jos kunnollisiin Suomalaisiin ei ole varaa. Jukurit ja Kalpa vaikka esimerkkinä viime vuonna hyvillä pelaajilla operoinneista. KK on myös vuosikausia tehnyt hyviä löytöjä ulkomailta Kultasen taitojen avulla.
Kyseenalaistan siis Vuorisen tiettyjä hankintoja, en kaikkia, sillä joukossa on Ässilläkin hyviä pelaajia.
Vanhatalo ja Ojantakanen viime kauden suurimmat kotimaiset hudit hyökkäyksessä, ulkomaalaisista Davidsonit. Sopimuksen purkujakin lupailtiin, mutta taisi olla samaa paskanpuhumista kuin "varmojen" maalintekijöiden hommaaminen, ja ykköspakki.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei täsmähankintoja tehdä välttämättä joka vuosi, vaan tällaisilla ratkaisupelaajilla voi olla myös pidempiä sopimuksia tai sitten niille on sorvattu jatkoa alá JMJ.

Kucerik, Puutio, Viljanen ja Tammela näyttäytyvät ainakin minulle hyvinä hankintoina tuohon palettiin. Myös Tiivola voi onnistua jälleen Porissa.

Edelleen, Liiga ei vedä huippupelaajia siihen malliin, mitä joskus menneinä aikoina.

Hyviä hankintoja, mutta kärkiosaaminen puuttuu.

Tällä hetkellä ollaan tilanteessa missä Ässien rosteri on taas paperilla tullut napsun verran taaksepäin.

Tiivola voi onnistua, mutta voi myös pelata toisen surkean kauden putkeen. Jos jalka ei kulje viime kautta paremmin, tulee olemaan floppi. Jos rakennetaan pitkällä tähtäimellä tulevaisuutta, Tiivolan hankinta oli kummallinen. Juhola ja Knihti vaan isolle vastuulle.

Katsoo tuota miten päin vaan, on Ässien puolustus tasavahva ja potentiaalinen, mutta lähtökohtaisesti meiltä puuttuu ykköspakki ylivoimalta. Boeliukselle rohkeasti saumaa jos kerran puolustus

Pikkaraisella on kova työ repiä materiaalieroa kiinni. Toivottavasti saa revittyä potentiaalista maksimit irti.

Näyttää käyvän niin, että tulokas K-Espoo on kovemmalla materiaalilla liikkeellä kuin Ässät. Kerholla on kovempi pakisto, hyökkäys onneksi on heikko.

Saipa ja HPK jäänee paperilla Ässien taakse.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pikkaraisella on kova työ repiä materiaalieroa kiinni.
No me olemme sitten vaan eri mieltä.

Katsotaan mitä mieltä vedonlyöntibookerit ovat, kun jotain kausivetoja avautuu. Se näyttää aika puolueettomasti sen missä kansa näkee joukkueiden voimasuhteiden menevän.

Ässillä on hyvä, kilpailullinen ja tasainen joukkue. Kärkiosaamistakin löytyy Liigatasolle ihan hyvin ja Lenni on varmaan se kirkkain helmi ensi kaudella hyökkäyspäässä.
 
Eri mieltä saa olla.

Hyökkäyksessä on mielenkiintoisia nimiä, keskikaista on paperilla heikkous.

Kilpailullinen ja tasainen joukkue, mutta pakistosta puuttuu selkeästi kärkiosaaminen. Pelaajat ovat kuitenkin lähtökohtaisesti niin hyviä kuin edellinen kautensa. Puutio voi breikata, mutta vielä toistaiseksi uralla esimerkiksi ylivoimalla ei ole tuottanut oikeastaan mitään.

Ässät on julkisesti ilmoittanut tavoitteekseen olla pysyvästi top8 joukkue.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Katsotaan mitä mieltä vedonlyöntibookerit ovat, kun jotain kausivetoja avautuu. Se näyttää aika puolueettomasti sen missä kansa näkee joukkueiden voimasuhteiden menevän.

Unibetillä tällä hetkellä Lukko on sijalla 9 ja Ässät sijalla 10. Kolmen kärki yllättäen Tappara, Kärpät ja Ilves
 
Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Pakistoon liittyen kannattaa muistaa myös, että Boelius näyttäisi saavan reilun näytönpaikan (arvailua) ja näin uskoisin käyvän myös Vuoren kanssa.
Boeliukselle on suotavaa antaa näyttöpaikka, mutta sen taakse ei voida mennä piiloon sitä, että jätettiin kärkipakki hankkimatta.

Pratu teki viikko takaperin hyvän listan, jossa näkyi miten esim. Heinola, Heiskanen, Honka Veeti Väisänen ovat suorittaneet ensimmäisellä Liigakaudellaan.

Se lista vahvistaa sitä, että Boeliuksesta tuskin on kärkipakiksi vielä.

Boeliuksen näyttöpaikka pitäisi luoda ihan jonkun muun pelaajan kun ykköspakin kustannuksella. Esim. Anttalainen olisi pitänyt jättää hankkimatta.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mutta kyllä ne muut Ässien tasoiset joukkueet hakevat "Lipiäisensä ja Tiivolansa" edelleenkin ulkomailta, jos kunnollisiin Suomalaisiin ei ole varaa. Jukurit ja Kalpa vaikka esimerkkinä viime vuonna hyvillä pelaajilla operoinneista.
Kuinka pitkän listan saat niistä hyvistä ulkomaalaisista joita nämä kaksi joukkuetta juuri viime kaudelle hankkivat?
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kuinka pitkän listan saat niistä hyvistä ulkomaalaisista joita nämä kaksi joukkuetta juuri viime kaudelle hankkivat?
Näillä kahdella oli jo kotimaiset niin hyviä, että lista lyheni...kokonaisuudessa oli jalkoja ja käsiä, sekä maalintekijöitä.
 
Padas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Hyviä hankintoja, mutta kärkiosaaminen puuttuu.

Tällä hetkellä ollaan tilanteessa missä Ässien rosteri on taas paperilla tullut napsun verran taaksepäin.

Tiivola voi onnistua, mutta voi myös pelata toisen surkean kauden putkeen. Jos jalka ei kulje viime kautta paremmin, tulee olemaan floppi. Jos rakennetaan pitkällä tähtäimellä tulevaisuutta, Tiivolan hankinta oli kummallinen. Juhola ja Knihti vaan isolle vastuulle.

Katsoo tuota miten päin vaan, on Ässien puolustus tasavahva ja potentiaalinen, mutta lähtökohtaisesti meiltä puuttuu ykköspakki ylivoimalta. Boeliukselle rohkeasti saumaa jos kerran puolustus

Pikkaraisella on kova työ repiä materiaalieroa kiinni. Toivottavasti saa revittyä potentiaalista maksimit irti.

Näyttää käyvän niin, että tulokas K-Espoo on kovemmalla materiaalilla liikkeellä kuin Ässät. Kerholla on kovempi pakisto, hyökkäys onneksi on heikko.

Saipa ja HPK jäänee paperilla Ässien taakse.
Aina kun omaa joukkuetta sijoittelee suhteessa muihin, tulee helposti vedettyä värilasit silmille. Oma tuntuma on se, että kaiken mennessä nappiin, voidaan olla 10. joukossa. Todennäköisintä on sijat 9-15. Ässät kilpailee melko tasaisesti KooKoo, sport, SaiPa,k-espoo, Jukurit kanssa. Jälleen kerran alkaa uusi projekti, joka ottaa aikansa. Joukkueessa on vain muutama Pikkaraisen aikana hankittu pelaaja. Pitkäjänteisyydestä ole tietoakaan. Heikko materiaali ja uusi projekti yhdistettynä, on vaikea nähdä ainakaan parempaa kuin viime kaudella.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Aina kun omaa joukkuetta sijoittelee suhteessa muihin, tulee helposti vedettyä värilasit silmille. Oma tuntuma on se, että kaiken mennessä nappiin, voidaan olla 10. joukossa. Todennäköisintä on sijat 9-15.
Tämä on totta.

Kun viime kaudella alkoi mennä heikommin, yritin avata realiteetteja median tekemillä ennustuksilla, mutta ne tyrmättiin oikeastaan kaikki "fake news" - meiningillä.

Tänä vuonna ajattelin sitten tästä oppineena lähestyä asiaa vedonlyöntibookerien kautta ja tällä hetkellä Ässät on kuulemani mukaan sijalla 10 Unibetin listoilla.

Toisaalta uskon, että nämä kulkevat aika käsi kädessä, siis median ennustukset ja vedonlyöntitoimistojen kertoimet.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Aina kun omaa joukkuetta sijoittelee suhteessa muihin, tulee helposti vedettyä värilasit silmille. Oma tuntuma on se, että kaiken mennessä nappiin, voidaan olla 10. joukossa. Todennäköisintä on sijat 9-15. Ässät kilpailee melko tasaisesti KooKoo, sport, SaiPa,k-espoo, Jukurit kanssa. Jälleen kerran alkaa uusi projekti, joka ottaa aikansa. Joukkueessa on vain muutama Pikkaraisen aikana hankittu pelaaja. Pitkäjänteisyydestä ole tietoakaan. Heikko materiaali ja uusi projekti yhdistettynä, on vaikea nähdä ainakaan parempaa kuin viime kaudella.

Tuosta samaa mieltä, että oman jengin arviointi on haastavaa. Kehityskäyrät, ominaisuudet jne. Läheltä seurattuna omista löytyy lahjakkuutta, mutta vaikkapa Kuopion Möttösiä ja Mattisia ei pidetä yhtään minään vaikka sielläkin voi olla hyvää ainesta kasvullaan.

Tuosta jatkuvuudesta en nyt sitten oo ihan varma. Rosterista sitä runkoa löytyy ja nuoriso-osastoa on ollut tarkotus ajaa sisään joka tapauksessa. Härkälän vaihtuminen Pikkaraiseen on merkittävä tekijä, mutta en näe kuitenkaan niin mullistavana etteikö näilläkin palikoilla olis valmiina suorittamaan.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Aina kun omaa joukkuetta sijoittelee suhteessa muihin, tulee helposti vedettyä värilasit silmille. Oma tuntuma on se, että kaiken mennessä nappiin, voidaan olla 10. joukossa. Todennäköisintä on sijat 9-15. Ässät kilpailee melko tasaisesti KooKoo, sport, SaiPa,k-espoo, Jukurit kanssa
Tähän liittyen muuten ihan kommenttina.. nyt kun sarjajärjestelmään tulee näin valtava muutos, eli peräti 12 joukkuetta jatkaa playoffeihin, niin Ässät on juuri se joukkue joka hyötyy tästä muutoksesta likimain eniten koko liigassa :D

Itsekin tuumin, että jos tulisi sen viimeisen hyökkääjän lisäksi myös vielä kuitenkin se kiekollinen kärkipakki, niin kyllä etenkin silloin Ässillä olisi TOP-8 sijoitus haarukassa. Mutta koska tässä nyt kait todennäköisemmin sitä pakkia ei tule, niin lähdetään nyt siitä normaalista kympinsakista, vaikka nyt 12 pääseekin jatkopeleihin..
 
UJ42

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tämä on totta.

Kun viime kaudella alkoi mennä heikommin, yritin avata realiteetteja median tekemillä ennustuksilla, mutta ne tyrmättiin oikeastaan kaikki "fake news" - meiningillä.

Tänä vuonna ajattelin sitten tästä oppineena lähestyä asiaa vedonlyöntibookerien kautta ja tällä hetkellä Ässät on kuulemani mukaan sijalla 10 Unibetin listoilla.

Toisaalta uskon, että nämä kulkevat aika käsi kädessä, siis median ennustukset ja vedonlyöntitoimistojen kertoimet.
Riippuen vedonlyöntitoimistosta niin se seuraa joko markkinaa tai pelaajia. "Soft bookit" eli unibet yms, saattavat muokata kertoimia jo yhden isomman panostuksen jälkeen tai sitten ne seuraavat mihin markkinoiden tarkin vedonlyöntitoimisto, eli Veikkaus, avaa omat kertoimensa.

Kyllähän Unibetkin kertoimensa saa ihan työkseen niitä laskevilta henkilöiltä, joten niissä on kyllä suuntaa antavaa informaatiota. Kertoimissa käytetään paljon dataa, jonka perusteella ne lasketaan, kun taas median tuottamat ennakot usein ovat joidenkin henkilöiden mutuilua, minkä johdosta niissä välillä onkin todella omituisia näkemyksiä kun ei ostata tarkastella tiettyjä joukkueita/pelaajia/valmentajia objektiivistesti.

En nyt ole vielä omia laskelmia lähtenyt edes kokoamaan tulevalle kaudelle, mutta se mitä on seurannut joukkueita niin tällä hetkellä materiaalin perusteella Ässät on siellä 8-10 sijoilla. Selkeästi perää pitävät Saipa ja Jukurit ja näiden osalta on iso työ rakentaa uskottava joukkue tulevalle kaudelle.

Sen jälkeen listalla on HPK, KEspoo, KK ja Sport. Ässät tulee jotenkin tämän porukan perään, lähellä Jyp, Lukko ja TPS. Elokuussa ollaan fiksumpia kun tiedetään lopullisia kokoonpanoja, Ässien kohdalla rosteri on melko valmis, mutta odotuksena tuossa on että Lukko, Jyp ja TPS vielä vahvistuu ja sen olen nyt huomioinut jo osittaisena lisänä. Esimerkiksi nykyisellä rosterilla Lukko on Ässien alla, mutta selvää on että sinne on vielä kärkiosaamista tulossa.
 
Tähän liittyen muuten ihan kommenttina.. nyt kun sarjajärjestelmään tulee näin valtava muutos, eli peräti 12 joukkuetta jatkaa playoffeihin, niin Ässät on juuri se joukkue joka hyötyy tästä muutoksesta likimain eniten koko liigassa :D

Itsekin tuumin, että jos tulisi sen viimeisen hyökkääjän lisäksi myös vielä kuitenkin se kiekollinen kärkipakki, niin kyllä etenkin silloin Ässillä olisi TOP-8 sijoitus haarukassa. Mutta koska tässä nyt kait todennäköisemmin sitä pakkia ei tule, niin lähdetään nyt siitä normaalista kympinsakista, vaikka nyt 12 pääseekin jatkopeleihin..
Hyvä pointti. Onko edes järkeä hakea ketään enää tässä vaiheessa vai kannattaisiko jemmata rahat ja hommata talvella sitten täsmähankinta?

Hämeenaho-Järvinen-Erholtz
Tammela-Tiivola-Lipiäinen
Fabre-Juhola-Knihti
Talaja-Ojantakanen-Viitala
+ Vanhatalo, Virtanen, Noiva, junnut

Kyllähän tuolla kauden voisi aloittaa ja katsoa vähän miten peli rullaa. Jotenkin itse haluaisin ainakin kauden alkuun antaa reilun mahdollisuuden Viitala, Knihti, Juhola, Noiva nelikolle.
 
vissypullo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hyvä pointti. Onko edes järkeä hakea ketään enää tässä vaiheessa vai kannattaisiko jemmata rahat ja hommata talvella sitten täsmähankinta?
Joka kautinen unelma, että kesken kauden saatais Poriin joku vahvistus. Koska viimeksi tapahtunut, tai edes yritetty hankkimalla joku? Lindsten? Jäi pysyvästi mieleen. Aina ne rahat on jotenki loppu siinä vaiheessa kun se pitäis hommata.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös