Ässähuhut ja mutut

  • 6 191 743
  • 29 479

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
^ Arvostan sitä, että mun tunteet huomioidaan näissä keskusteluissa :D Mutta onhan Heshkan tilanne kuitenkin sellainen, että pari viime vuotta ovat olleet vaikeita, eikä markkina-arvo täten ole sitä luokkaa, mitä oli parhaimmillaan. Tämä erottaa esim. Rantakarista, joka on lyönyt itsensä ryminällä jo läpi ja ura selkeässä nosteessa muutenkin (ja nuori pelaaja). En näe Heshkaa utopistisena hankintana.
 
Salmis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei ole tainnut pelata tällä kaudella, ja muistaakseni IFK-fanit odottavat innolla ukon paluuta. Kova pommittaja on.

Onhan Lamberg kova pommittaja ja minusta ihan kelvollinen muutenkin kiekkoilijana. Ongelma on vain se, että nyt on tainnut olla viimeiset kolme kautta on ollut koko ajan rikki. Pelityyli on mahtava, sääli ettei kroppa tunnu kestävän sitä. Vaikea on Masan puskea enää tällä kaudella HIFK:ssa pelaavaan kokoonpanoon vaikka saisikin itsensä kondikseen.

Ihmettelen tässä ketjussa esiintynyttä Pöysti-kritiikkiä. Jätkä teki viimeisellä Liiga-kaudellaan kuitenkin yli 30 pistettä ja HIFK:n mestaruuskaudella oli erinomainen pudotuspeleissä. Suht kookas, hyvin luisteleva terrieri rightin kätisyydellä. Luulisi kelpaavan. Toivottavasti Ässät saa hänet ja hän saa kunnon roolin jengissä, mahdollisuudet ovat vaikka mihin.
 
Kafrom

Sama ihmetyttää itseänikin, hyvin luisteleva, taklaava ja energinen pelaaja joka kykenee tekemään pisteitäkin. Totta helvetissä kelpaa.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Onkohan Rocky sanonut jyrkän EI näille huhutuille Ahon miehille (Poukkula, Makkonen)? Jos olisivat ensi kaudelle tulossa niin olisi voitu jo nyt ajaa rauhassa sisälle Ässiin. Esimerkiksi Makkonen Ruotsalaisen tilalle ja Poukkula Alhgrenin tilalle. Toki jos nykyvalmennus ei näitä ole kelpuuttanut niin eihän siinä sitten mitään mutisemista. Sitten on vielä sekin skenaario, että noista kumpikaan ei ole oikeasti edes tulossa ensi kaudeksi Poriin...
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen

Miksi ihmeessä Ässät haluaisi Makkosen Ruotsalaisen tilalle, edes noin teoriassa? Ruotsalaiseen on päätetty panostaa ja hänellä on sopimusta keväseen 2017 asti plus päälle vuoden optio. Ruotsalainen on selvästi tulevaisuuden nimi, olisi erikoinen ratkaisu, että hänen tilalleen tuotaisiin Pakkasukko-Makkonen.

Mä muuten kuulin sellaista huhua, että Makkosen huhuttu saapuminen Poriin ensi kaudeksi olisi pelkkä ankka, mutta saas nähdä.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
No jos huhu pitää paikkansa niin Makkonen olisi joka tapauksessa tulossa ensi kaudeksi Ässiin ja tulee silloin kamppailemaan myös Ruotsalaisen kanssa peliajoista. Ei Makkosen mahdollinen hankinta ole minun idea, mutta jos on kerran tulossa niin olisi voitu hyödyntää jo nyt. Meni kuitenkin Tepsiin, joten turha enempää spekuloida, tuli vain mieleen että torppasiko Rocky tämän siirron. Ruotsalainen voisi pelata A-junnuissa isolla vastuulla loppukauden verrattuna että pelaa nelosessa jämäminuutit ja satunnaisesti ylivoimaa.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...Ruotsalainen voisi pelata A-junnuissa isolla vastuulla loppukauden verrattuna että pelaa nelosessa jämäminuutit ja satunnaisesti ylivoimaa.

Oikea tapahan olisi se, että Ruotsalainen pelaisi enemmän kuin satunnaisesti ylivoimaa, Ässien yv oli huomattavasti parempaa hänen pelatessaan sitä.

Kuten jo sanoin, mä kuulin ettei Makkonen olisi tulossa sittenkään, toivottavasti tämä pitää paikkansa. Kerälä on jees, mutta sitten sentteriosaston Kuparinen, Kiilholma, Makkonen... aika kiire tulee näille herroille.
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei se Tomek haluaisi Semiriä Vaasaan, jos kerran Grattonkin kiinnostaa. Yhdessä pääsisivät taas hyödyntämään Semirin vahvuuksia Vaasassa ja Ässät saisi jo täksi kaudeksi sillekkin paikalle jonkun taitavamman pelimiehen tilalle.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
En oikein usko että Rocky olisi siinä asemassa että voisi sanoa pelaajille ei. Todennäköisempää on, että jonkun pitäisi lähteä alta pois eikä pelaajille ole kysyntää.

Siis ennen kaikkea on huomioitava, että Poukkula ja Makkonen eivät lähteneet Bluesista tullakseen Ässiin, vaan ihan jo koska eivät siellä kuitenkaan ole jatkamassa (viikon sisällä sieltä ovat lähteneet ainakin myös Rantakari, Kaijomaa ja Rooba). Bluesin joukkue hajoaa kauden jälkeen, ja lienee varsin iso mahdollisuus että joukkue jättää ainakin ensi kauden kokonaan väliin. Eli tottahan ei-jatkajat poistuvat ennemmin edes sitten loppukauden mittaisten paikkojen perässä muualle, vaikka ensi kauden kuviot olisivatkin jo tiedossa..
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Siis ennen kaikkea on huomioitava, että Poukkula ja Makkonen eivät lähteneet Bluesista tullakseen Ässiin, vaan ihan jo koska eivät siellä kuitenkaan ole jatkamassa

Niin, totta kai siinä on tämäkin, jos esimerkiksi Poukkulan kanssa on sopimus, niin sehän koskee vasta ensi kautta ja tämä kausi olisi pitänyt sopia aivan erikseen. Ei tuo tietenkään mahdotonta olisi, onhan noin tehty ennenkin, mutta taitaa seurajohdon huomio olla kuitenkin enemmän ensi jo kaudessa kuin manageripelin pelaamisessa tämän kauden joukkueella.
 
Kafrom

Jäsen
Poukkulan tulolle näytän vihreää valoa, Makkonen taas on täysi turhake ja varmasti kalliimpi kuin Poukkula. Reilusti vaan Ruotsalaiselle peliaikaa eikä mitään Makkosia.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Reilusti vaan Ruotsalaiselle peliaikaa eikä mitään Makkosia.

Jos soppari on jo tehty niin ei auta kuin sopeutua ajatukseen, että Makkonen on yksi neljästä Ässäsentteristä ensi kaudella.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jos soppari on jo tehty niin ei auta kuin sopeutua ajatukseen, että Makkonen on yksi neljästä Ässäsentteristä ensi kaudella.

Olen vähän samassa uskossa kuin Mustat Kortit, epäilen onko tulossa. Kun Ahon diili tuli julki, saapui pitkä liuta katkeria Blegi - faneja kertomaan, että nyt kaikki Ahon vanhat kaverit tuodaan Ässiin. Malmivaara ja Makkonen ovat olleet huhuissa siitä lähtien, Makkonen toki vahvemmin. Minä uskon sitten kun näen.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Olen vähän samassa uskossa kuin Mustat Kortit, epäilen onko tulossa. Kun Ahon diili tuli julki, saapui pitkä liuta katkeria Blegi - faneja kertomaan, että nyt kaikki Ahon vanhat kaverit tuodaan Ässiin. Malmivaara ja Makkonen ovat olleet huhuissa siitä lähtien, Makkonen toki vahvemmin. Minä uskon sitten kun näen.

Juuri näin. Malmivaara ei ollut mikään huhu, vaan hänen nimensä nousi esiin vain siksi, että olikohan juurikin espoolaiset jotka sanoivat miehen olleen jo vuosikausia Ahon luottopakki numero yksi (siis sekä Jyväskylässä että Espoossa). Ja tähän peilaten siis vain olettivat, että Aho olisi raahaamassa Malmivaaraa vanavedessään myös Poriin..
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jos Tommila ja Mäkelä on hommattu ensi kaudeksi korvaamaan Ude ja Tapsa niin tässä kohtaa Ässillä jää huomattava määrä pelimerkkejä käytettäväksi hieman kiekollisempaan/-sempiin pakkeihin. Toki kokemustakin tarvitaan Viitasen lisäksi jos muu pakkiviisikko on Tommila/Mäkelä/Viljanen/Vuorisalo/Walli.
 
Joo varmasti jää kolikoita tuosta. Minkä Ässät oli ilmoittanut tämän kauden budjetikseen? Oliko se 1 900 000€? Ja paljonkohan Ässien todellinen budjetti on ollut tänä vuonna? Jos tuohon on saatu hakattua 1 700 000€, niin sekin vaatii jo yritystä, eikä tuossa ole edes huomioitu mitään Saarelasta mahdollisesti saatavia kasvattajakorvauksia.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Minkä Ässät oli ilmoittanut tämän kauden budjetikseen? Oliko se 1 900 000€?

Vai oliko peräti 2 050 000e? No eniwei se "noin kaksi milliä" lienee se missä lukemissa mennään.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Veeti Vainio on kyllä sen luokan huhu, että täällä ainakin pompitaan ilosta, mikäli hän tänne rantautuu. Jätkä on naputellut 17 vuotiaana A-junnujen matkassa pakin tontilla tehoja yli piste/peli tahdilla. Tänä vuonna 18 vuotiaana on pelannut mestiksessä 6 ottelua ja niissä tehnyt viisi pistettä. Veeti on itselleni tuntematon pelaaja, mutta tilastoskouttauksen perusteella kyseessä on ainakin hyökkäyssuuntaan ihan jäätävä lahjakkuus.

Myös Pöystin huhuilua kuuntelee oikein mielellään. On varmasti kehittynyt Liigavuosista Jokeripaidassa ja miehellä riittää ainakin vauhtia ja laukaustakaan ei tosiaan tarvitse häpeillä. En ihmettelisi, vaikka tekisi kovatkin tehot Ässissä.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jos kaikki kolme (Tommila, Mäkelä ja Vainio) tulevat Ässiin niin on todellakin märkäkorvapuolustus. Saa nähdä pitävätkö kaikki huhut paikkansa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös