Hakutulokset

  1. S

    Ketjulotto 2015–2016

    Täytyy myöntää että en tuntenut Kärppien joukkuetta kaikilta osin riittävän hyvin, olin kassalla ja väärässä mm. Mäenalasen ja Ahon kyvyistä. Tämän todettuani vaihdan nyt Liigapörssiin Björnisen tilalle Mäenalasen, koska tätä ketjua luettuani olen saanut siihen vahvat suositukset. Tulosvastuu...
  2. S

    Ketjulotto 2015–2016

    Taustaoletuksena minulla on se, että nuorien pelaajien suoritustaso ei ole niin vakaa kuin kokeneemmilla. Näen, että muutaman pelin ajan kestäneessä nousukiidossa oleva Mäenalanen ei ole paras mahdollinen pelaaja ketjun kolmanneksi lenkiksi kisoista palaavia Ahoa ja Puljujärveä tukemaan. Mutta...
  3. S

    Ketjulotto 2015–2016

    Olet oikeassa, en ole nähnyt Mäenalasen pelejä. Sinun mukaasi Mäenalanen on pelannut elämänsä kiekkoa, kovin tehotonta se on ollut: Näin ulkopuoliselle tarvitsisi perustella että mikä siitä on tehnyt hänen elämänsä kiekkoa, ja auttaisiko elämänsä kiekko kahta nuorta pelaajaa löytämään hieman...
  4. S

    Ketjulotto 2015–2016

    Mitä meinaat "Jos hän ajattelisi asioista sinun esittämällä tavalla, hän ei onnistuisi siinä ikinä, vaan jumittuisi aina vanhaan."? Sitten kun U20-veikot tulevat takaisin, saattaa olla että Mäenalaselle ei yksinkertaisesti ole näytönpaikalle varattua tilaa. Mielestäni Mäenalaselle ei ole...
  5. S

    Ketjulotto 2015–2016

    Niemestä tiedämme, että kahden kuukauden saldo 2+5 ei ole perustaso. Mäenalasen 1+3 kahteen kuukauteen on tällä hetkellä lähellä perustasoa, ellei parissa viime pelissä ole sitten kentällä ollut lähes Lemieux-tason Mäenalanen jolla vain tehot ovat puuttuneet. Pisteillä on tällainen todistusarvo...
  6. S

    Ketjulotto 2015–2016

    Tässä tilanteessa olen pakotettu perustamaan mielipidettäni osittain tilastojen varaan, mutta olen koittanut tuoda lihaa ja luuta keskusteluun. Et ole vain samaa mieltä lihasta ja luusta, vaan tarttis olla lampaanlihaa hirven sijaan ja sääriluita kylkiluiden sijaan. Korvaani särähtää tarkastelun...
  7. S

    Ketjulotto 2015–2016

    Joskus, tai melko usein, käy niin, että joukkueen roolitus ajaa yksilön edelle. Mielestäni Mäenalasen edelle on tarjolla joukkuetta paremmin vahvistavia pelaajia, en toki tunne Mäenalasta pelaajana niin hyvin kuin Kärppä-kannattajat. Mäenalasen marras-joulukuun 17 ottelun tehot 1+3 eivät...
  8. S

    Ketjulotto 2015–2016

    Voihan sitä kokeilla. Tappara-fanina tykkäisin siitä. Tappara-fanina en tykkäisi ketjusta Aho-Niemi-Puljujärvi. Voi olla, että käsitykseni ovat vanhentuneet, mutta Hulsingin U20-turnausta seuratessani pitäisin Ahon ja Puljun yhdessä, Niemi kokeneempana toisi siihen rauhallisuutta ja rutiinia...
  9. S

    Ketjulotto 2015–2016

    Tappara-fanina näkisin mieluummin kentälliset à la @McTorso. Kärpät-fanina näkisin mieluummin kentälliset à la @Fordél ja @Hxxx. Jälkimmäisissä on roolitus huomattavasti paremmin kunnossa. Se, että Aho ja Puljujärvi dominoi ikäisiään vastaan, ei pidä antaa hämätä liigatason kokoonpanoja...
Ylös