Hakutulokset

  1. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Ja 9.2 Ässiä vastaan.
  2. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Mistä tiedätte että Nikolla ei ole jotain syytä olla pois?
  3. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Annetaan nyt miehen näyttää ennen kuin teilataan. Eikös tuo kaveri ole kuitenkin useamman matsin Kärppien ykkösessä pelannut viime aikoina.
  4. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Tästä samaa mieltä. Tuolla peliajalla ei Niemisen kaltainen harjoittelija ole loppu. Lisää peliaikaa, niin ukkokin alkaa lämpenemään.
  5. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Jaa sellasta. Tosiaan mielummin olisi Honkaheimon pitänyt kuin Tikkasen. Mutta eipä yllätä Honkkiksen poistuminen viime kauden juttujen jälkeen. Luulisi tosiaan nyt kolmen uuden pakin sisään tulevan.
  6. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Seitsonen ja Juha Riihijärvi tehnevät sopparin ensi kaudeksi. Oikeasti. Jotain rajaa näille ranteenviiltelykirjoituksille. Nyt on toukokuu.
  7. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Gagnon yrittää varmaankin olla Suomesta pois yli puoli vuotta, jolloin vero laskee tuntuvasti. Eikös se näin mene? Sitä en tiedä miksi sopimusta ei voi julkaista.
  8. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    9 hyökkääjää lähtee pois, nyt on 4 tullut. Jos Nummelin lähtee, tulee hankkia ainakin 2 pakkia jos Tommila jatkaa. Eli kahvipausseja tullee vielä useampi.
  9. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Iltapäiväkahvilla tuli odotetusti Henrik Koivisto.
  10. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    SaiPan j siirtyy Lukkoon - SM-liiga - uutiset, tulokset ja videot - Ilta-Sanomat Iltasanomien mukaan Olavi Vauhkonen siirtyy Piitulaisen kanssa Lukkoon.
  11. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Ei täälläkään Janne Lahden tulosta ripaskaa tanssita. Mielestäni pelannut yhden hyvän kauden liigassa. Kallis ja iso riski flopiksi.
  12. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Nyt täytyy sanoa että ei kiitos.
  13. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Minä en ymmärrä miten Koivistosta saadaan kakkoskentän sentteri? Kuvittelisin että Lukko paremmalla sentteriosastolla lähtee ensi kauteen. Koivistoa väheksymättä, mutta näytöt mestaruutta tavoittelevan joukkueen kakkossenterin paikasta puuttuvat vielä. Tietenkin eri asia, jos paikan kauden...
  14. R

    Lukko kaudella 2014–2015

    Zapolskista taisi olla joukkueen optio.
Ylös