Lukko kaudella 2014–2015

  • 482 008
  • 1 472
Suosikkijoukkue
Lukko
Kaksi ihan mainiota sopparia. Vaikuttaa erittäin lupaavalle. Saa nähdä kuka jätetään viimeiseksi. Itse ainakin tulen odottamaan Lahdelta tulosta tulosyksiköissä.
 

KuumaaKamaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Jaaha, se oli Lahti joka tänään toisena ilmoitettiin.

Lahdella tulee kyllä olemaan aikamoinen homma että Laten paikan täyttää.

Tekisi mieli sanoa, että ei tule. Jos vain löytää oikean roolin Lukossa, voidaan realistisesti odottaa aivan jäätävää tulosta. Viime kaudella sitä röyhkeää ja aitoa Janne Lahtea nähtiin vain ajoittain, mutta en millään jaksa uskoa, että Dufvan valmennuksessa kulkisi yhtä heikosti. Haikeudella jään kaipaamaan sitä taistelutahtoa ja intoa, joka Lahden kasvoilta paistoi, vaikka vastustajan pakkipari olisi hypännyt reppuselkään. Silti pystyi painamaan itsensä maalintekotilanteeseen lukemattomia kertoja, myös viime kaudella, mutta viimeistely ei ollut ihan kliinisellä tasolla.

Erinomainen hankinta Lukolta!
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Laituri osasto alkaa olla kyllä hyvässä tikissä.

Vahalahti (20+32)-T.Koivisto (15+13)-Lahti (13+10)-Piitulainen (11+10)-Nikko (10+9)-Ahtola (9+10)-Sipläinen (8+5)-Nurmi(-).

Suluissa kauden 13-14 runkosarjan pisteet. Näistä ainakin Koivisto, Lahti, Nurmi, Ahtola ja Piitulainen pystyvät parempaan, toki roolista riippuen.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Juu, kyllä minäkin Lahtea ihan hyvänä hankintana pidän, ei siinä mitään. Kun nyt Tukoseen vertasin niin Latehan oli paljon muutakin kuin ne 20-30 peliä jotka kaudessa pystyi pelaamaan.
 

Soilworker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Preds
Kun vertaillaan Lahtea ja Tukosta on nostettava esiin eräs seikka maalintekoon liittyen. Nimittäin Lahti on paukuttanut kunnollisilla kausillaan playoffeissa 0,4 häkkiä pelattua peliä kohden, kun Tukosella Lukossa vastaava luku jää vähän alle 0,1:n. Mitään Tukosen hienosta taistelusta poisottamatta, ja oli playoff-maalien vähäisyyden (4) taustalla loukkaantumiset tai ei, on runkosarjassa 0,32:n maalin tahtia paukuttavalle tuo 0,1 liian vähän. Lahti taas on nostanut profiiliaan keväällä, sillä Jannen runkosarjan maalit per ottelu näyttää noin 0,32.

Varmasti Tukosta jäädään kaipaamaan, mutta ainakin pelilliset saappaat Lahden luulisi täyttävän hyvin.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Olavi Vauhkosen 2-vuotinen sopimus julkaistiin. Korvannee Erik Riskan.

Jep, eikohan tuolla ERiska korvata. Aikamoista morssariosastoa lukko on ensi kaudeksikin kokoamassa.
 

Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Ola Mela.

Hyvä hankinta neloseen. Pelasi pronssi matsissa ylivoimaa ja laukaus tuntuu kovalta. Kesän aikana pitää löytyä ilkeyttä ja taklaus voimaa, jos haluaa Erikin korvata.
 

Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, NY Rangers
Lähtijöistä korvattu Tukonen, Keränen ja Eriska. Hyvähyvä.

Vielä AUK ja pari pakkia. Olisko ne se viimeksi huhuttu kolmikko? Sitten kelpaa odotella taas kesän yli.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Vielä AUK ja pari pakkia. Olisko ne se viimeksi huhuttu kolmikko? Sitten kelpaa odotella taas kesän yli.

Zalewski taytyy myos korvata ja mielellaan paljon paremmalla. Mestaruutta tassa kuitenkin haetaan.

Eikohan Koivisto korvaa sen AUK:n tai Jasun, se on sitten eri asia kuka siihen karkisentteriksi tulee Gagnonin seuraksi.
 

Nimetön

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Jets, Maajoukkue
Lähtijöistä korvattu Tukonen, Keränen ja Eriska. Hyvähyvä.

Vielä AUK ja pari pakkia. Olisko ne se viimeksi huhuttu kolmikko? Sitten kelpaa odotella taas kesän yli.

Itseasiassa AUK ja Zalewski korvaamatta.

Piitulainen <-> Keränen
Lahti <-> Tukonen
Vauhkonen <->E.Riska
XXX <-> AUK
XXX <-> Generous
XXX <-> Zalewski

Ei pahalta näytä.
 

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ei pahalta näytä.

Hyvältä näyttää.

Vauhkonen on ensimmäinen hankinta, joka aidosti aiheuttaa kateutta. Ottaisin omaan jengiin ihan koska vaan. Yllä olevasta vertailusta vielä sen verran, että mielestäni Vauhkonen on lähtökohtaisesti E.Riskaa parempi, joten hieno haku.
 

Daywalker-75

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, JäKi
Ola Mela.

Hyvä hankinta neloseen. Pelasi pronssi matsissa ylivoimaa ja laukaus tuntuu kovalta. Kesän aikana pitää löytyä ilkeyttä ja taklaus voimaa, jos haluaa Erikin korvata.

Ulottuvuutta ja maalilla maskipelaamista kaverista löytyy, mutta valitettavasti tuota ilkeyttä ja taklausvoimaa on turhaa jahkailla.
Mies ei sitten millään taklaa, vaikka varressa olisi massaa ja muutenkin kaveri on turhan kiltti. Iso-Olavi on sen vihreän mailin valkoihoinen vastine.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Ja ilmeisesti Numppakin lähdössä, joten hänetkin pitää korvata. Ja jos Tikkanenkin lähtee niin hänetkin. H.Koivisto alempiin kenttiin ja sitten puuttuu Tommilan ja Gagnonin jatkot + kärkisentteri + kärkipakki (tai kaksi) + fyysinen pakki. Unohtuiko jotain? Tänään kahdelta ilmeisesti julkaistaan lisää? Jos julkaistaan niin toivottavasti jatketaan samaa linjaa kuin eilen ja aamulla julkaistaan hieman "heikompi" sopimus ja iltapäivällä sitten kovempi.

Oma veikkaus, tänään se pakki, huomenna aamulla H.Koivisto, huomenna iltapäivällä Gagnonin ja Tommilan jatkot. Sitten radiohiljaisuutta ja risteilyllä Kärkisentteri ja pakki(/pakit).

Mies ei sitten millään taklaa, vaikka varressa olisi massaa ja muutenkin kaveri on turhan kiltti. Iso-Olavi on sen vihreän mailin valkoihoinen vastine.
Miikka Tuomainen vol2. Mutta hyvä sitten jos joku pienemmistä mikkihiiristä taklataan, niin Iso-O voi "herättää" sen takaisin henkiin. Myös suusta tulevat ötökät saattavat auttaa maskipelaamisessa.

Itseasiassa ihan hyvä ettei noin isokokoinen kauheasti taklaile, liigan linjan mukaan noista tulee aina jäähy.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lähtijät -> korvaaja, oman näkemyksen mukaan.

Tukonen -> Lahti
E.Riska -> Vauhkonen
Keränen -> Piitulainen
Jasu -> Koski
AUK -> H.Koivisto
Generous -> ???
Zalewski -> ???
Nummelin? -> ???

Toistaiseksi hyvät korvaajat on jokaiselle lähtijälle, pl Generous ja Zalewski. Vai onko Zalewski nyt sitten varma lähtijä? Jos Nummelin lähtee, niin hänen tilalleen tullee kova meritoitunut pelimies, kuten täällä palstalla on huhuiltu. Genematin korvaaja lienee Tommila, tai sitten tähänkin ruutuun tulee pelaaja joukkueen ulkopuolelta. Jokatapauksessa pelimiehiä tarvittaneen hieman enmmän, jos mielitään CHL:ssa pärjätä ja ne rastitukset kestää.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Lähtijät -> korvaaja, oman näkemyksen mukaan.

Tukonen -> Lahti
E.Riska -> Vauhkonen
Keränen -> Piitulainen
Jasu -> Koski
AUK -> H.Koivisto

Näin laskisin itsekin. Koski pitäisi nyt "ulosmitata" oikein kunnolla. Potentiaalia on, mutta se pitää kaivaa esille.

Genematin korvaaja lienee Tommila
Vaikka Vanhatalo joskus taannoin sanoi, kun genematt Raumalle saapui, että kyseessä on kiekollinen pakki, joka tavoite on NHL:ssä, niin eihän Tommila nyt voi mitenkään olla genemattin korvaaja.

Tommila korvaa ennemmin Petun kuin genemattin.
 

Ratikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUPLAMESTARIT 2021 & Red wings & Stevie Y
Iltapäiväkahvilla tuli odotetusti Henrik Koivisto.
 

100A

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto, Lukko, Jokerit
Jaksatkos 1936 taas päivitellä avausviestiä esim. viikonloppuna? On vaan niin kätevää, kun voi yhdestä paikasta katsoa että "kukas siellä ensi kaudella pelaakaan." Ootellaan nyt vielä huomisen kaffepaussit ekana.
 

Ratikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUPLAMESTARIT 2021 & Red wings & Stevie Y
9 hyökkääjää lähtee pois, nyt on 4 tullut.

Jos Nummelin lähtee, tulee hankkia ainakin 2 pakkia jos Tommila jatkaa.

Eli kahvipausseja tullee vielä useampi.
 

Jeasdp

Jäsen
Suosikkijoukkue
Semir Ben-Amor
Todella hyviä narreja saitte rosteriinne. Koivisto varsinkin on todella symppis ja kehityskelpoinen jätkä. Teräväisen jälkeen meidän paras sentteri viime kaudella. Aina kun sai vastuuta siis. Pitänee seurata Lukkoa vähe enemmän ensi kaudella.
 

MiRoWaLTTeRi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Mikäli Nummelin ja Tikkanen lähtevät niin eikös parivaljakko Niskala & Nordlund olisi heille korvaajat... siis jos tulevat
 

Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta
Olli Honkanen on twitterissä sanonut, että Niko Kapanen pukee lukkopaidan päälle ensi kaudella.
Joku porilainen trolli. Varmuus on siis luokkaa 100%.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös