Hakutulokset

  1. M

    Manchester United FC 2018–2019 – Mourinhon viimeinen näytönpaikka ”Unelmien teatterissa”

    Niin, onko se nyt sitten saletti, että Herreran kohdalla ”säästetään” ja tämä lähtee? Olisi erinomainen tasapainottava pelaaja Pogban rinnalle, mistään Fredistä, Maticista ym. ei siihen ole. Em. pelaajista pitää kesällä päästä mieluiten eroon, etenkin Maticista. McTominay voi kasvaa vastaavaan...
  2. M

    Manchester United FC 2018–2019 – Mourinhon viimeinen näytönpaikka ”Unelmien teatterissa”

    Tuoltahan se tosiaan näyttää, että kunto loppuun n. tunnin pelin jälkeen. Jotenkin kummallista, että näin voi olla, vaikka ottelurumba on pahimmillaan melkoinen ollutkin. Veroa varmaan vie kyllä viime kesäkin, kun porukka oli isolta osaltaan kauan hajallaan MM -kisojen vuoksi. Ja Mourinhon ajan...
  3. M

    Manchester United FC 2018–2019 – Mourinhon viimeinen näytönpaikka ”Unelmien teatterissa”

    Erittäin hyvä kirjoitus, lyhentelin lainausta vähän. Everton -peliä en (onnekseni) nähnyt, mutta ilmeisesti eilinen oli kuitenkin selkeä kasvojenpesu siihen nähden. Mielestäni ManU oli varsin hyvä ensimmäiset n. 35 min, olkoonkaan että mitään aivan huippupaikkoja ei tullut. Mutta hyvää...
  4. M

    Manchester United FC 2018–2019 – Mourinhon viimeinen näytönpaikka ”Unelmien teatterissa”

    Tuosta ensimmäisestä virkkeestä samaa mieltä, ManUn pitää pystyä kilpailemaan maailman parhaista valmentajista. Tässä tilanteessa kukaan meistä ei tiedä olisiko Poch ollut irrotettavissa, edes isolla rahalla. Allegri taasen.....en pidä itseäni minään italialaisen futiksen asiantuntijana, mutta...
  5. M

    Manchester United FC 2018–2019 – Mourinhon viimeinen näytönpaikka ”Unelmien teatterissa”

    IS:n kirjoitus on mielestäni ihan hyvä. Täyttä asiaahan se on, että Solkjærin valmentajaura on toistaiseksi aika lyhyt ja vaatimaton, eikä ole mitenkään varmaa, että tästä kehittyy maailmanluokan huippuvalmentajaa. Nevertheless, muutos Mourinhon ajasta on ollut valtaisa (copyright tuohon...
  6. M

    Manchester United FC 2018–2019 – Mourinhon viimeinen näytönpaikka ”Unelmien teatterissa”

    Hyvin pitkälti samaa mieltä kuin edellekirjoittanut. ManU oli hallitsevampi Arsenalia vastaan ehdottomasti, olisi voinut peli saada aivan eri käänteen, mikäli Lukakun ensi minuuttien maalintekoyritys olis mennyt sisään sen sijaan, että osui ylärimaan. DDG teki ensimmäisen virheen piiitkäään...
  7. M

    Manchester United FC 2018–2019 – Mourinhon viimeinen näytönpaikka ”Unelmien teatterissa”

    Ehkä Bale menee Cityyn jäähdyttelemään? Vakavasti puhuen, ei houkuttele Gareth itseänikään. Loukkaantumisia valtavasti viime aikoina, eikä tuossa iässä yleensä pelaaja ainakaan parane. Alexis toivottavasti saadaan kaupattua kesällä jonnekin Kiinaan.
  8. M

    Manchester United FC 2018–2019 – Mourinhon viimeinen näytönpaikka ”Unelmien teatterissa”

    Suunnilleen näillä itsekin lähtisin, edellyttäen, että nuo viime aikojen poissaolijat ovat varmasti kunnossa. Ander Herrera ehdottomasti ennen Frediä avaukseen, hän on hienosti hoitanut tonttinsa, eikä Fred yhden erinomaisen pelin perusteella häntä kyllä syrjäytä (jos Herrera siis avauskunnossa...
  9. M

    Manchester United FC 2018–2019 – Mourinhon viimeinen näytönpaikka ”Unelmien teatterissa”

    Kyllä tuli. Siitäs sai, mokoma! Mitäs on aukonut päätään aiemmin ja haukkunut ManU:a. Ei onnistunut todellakaan meillä kaksisesti, mutta voisi ja pitäisi sitä entistä seuraansa paremmin kunnioittaa. Di Maria on ollut lausuntojensa jälkeen yksi suurimmista inhokkipelaajistani koko lajissa, joten...
  10. M

    Manchester United FC 2018–2019 – Mourinhon viimeinen näytönpaikka ”Unelmien teatterissa”

    Eilen kun katsoi sitä kuinka Ajax pudotti Realin, alkoi ajatella josko sittenkin olisi mahdollista, että ManU kykenisi johonkin vastaavaan. Vaikka tilanne oli epätoivoinen, etenkin nuo hirmuiset loukkaantumiset huomioiden. Sitten joskus tuossa 85 min jälkeen tuli ajatus, että ”Fergie timellä”...
  11. M

    Manchester United FC 2018–2019 – Mourinhon viimeinen näytönpaikka ”Unelmien teatterissa”

    Rakiticin tulohuhulle varauksetonta peukku. Olisi iso vahvistus keskikentälle, nimenomaan Pogba-Racitic-Herrera olisi hyvänoloinen kolmikko. Koulibaly olisi myös varmasti iso palanen alakertaa. Uskon myös hänen johtajankykyihinsä, on käsittääkseni iso takalinjojen, ja koko joukkueen, johtohahmo...
  12. M

    Manchester United FC 2018–2019 – Mourinhon viimeinen näytönpaikka ”Unelmien teatterissa”

    Kyllä on ollut hienoa seurata Solkjærin ManUa! Aivan jotain muuta kuin vielä ennen joulua rämpinyt aneeminen Mourinhon nippu. Usea hieno viesti tuossa yllä, en pysty analysoimaan/lisäämään mitään, naulan kantaan kirjoitettuja! Lingardilla on ansionsa, vaikkakaan ei ehkä ole tasoltaan aivan...
  13. M

    Manchester United FC 2018–2019 – Mourinhon viimeinen näytönpaikka ”Unelmien teatterissa”

    Off topicia sen verran, että on kyllä ollut hämmentävän vaatimaton tuo Löwin seurajoukkuevalmentajan ura. Sitten Saksan peräsimessä megamenestystä viime kesän kisoja lukuunottamatta... Edit. Aiheestakin sen verran, että sehän on vain hienoa symboliikkaa, että kaikkien aikojen ”Super-Sub”...
  14. M

    Manchester United FC 2018–2019 – Mourinhon viimeinen näytönpaikka ”Unelmien teatterissa”

    Itsekin kyllä näytän peukkuja Howen puolesta. Aiemmin syksyllä nostin esiin Belgian maajoukkuetta luotsaavan Martinezin, joka voisi olla myös potentiaalinen uusia tuulia tuova vaihtoehto. Joka tapauksessa on selvää, että Mourinho on jäänyt pelitaktisesti ajastaan jälkeen. Toivon mukaan tosiaan...
  15. M

    Manchester United FC 2018–2019 – Mourinhon viimeinen näytönpaikka ”Unelmien teatterissa”

    Uusimmassa Elmo -lehdessä on muuten mielenkiintoinen juttu tuosta tässä ketjussa esiinnostetusta Bournemouthin Eddie Howesta. Olisi varmasti mielenkiintoinen vaihtoehto. Jutussa arveltiin kuitenkin, että ”Howe ei todennäköisesti tule olemaan se valmentaja, joka jättää oman selkeän jälkensä...
  16. M

    Manchester United FC 2018–2019 – Mourinhon viimeinen näytönpaikka ”Unelmien teatterissa”

    Ei ManU:n seuraaminen ainakaan ole tylsää! Ihan huikea loppu! The Special Juan, aivan maaginen vaparimaali. Voittomaali todella onnekas, mutta merkillepantavaa kyllä on kuinka viime aikoina vaikeista paikoista ja altavastaajatilanteista noustaan voittoon. Jotain on tehty oikeinkin, vaikkei ManU...
  17. M

    Manchester United FC 2018–2019 – Mourinhon viimeinen näytönpaikka ”Unelmien teatterissa”

    Emme me suurista linjoista minusta eri mieltä ole. Se mihin olin jo ekalla jaksolla tyytyväinen oli tuo työmoraali ja selkeä sekä pitävä puolustussapluuna. Ongelmana passiivisuus ja erikoistilanteiden puolustaminen, mistä myös ollut jo puhe. Erikoistilanteet ja keskitykset olleet tosiaan ongelma...
  18. M

    Manchester United FC 2018–2019 – Mourinhon viimeinen näytönpaikka ”Unelmien teatterissa”

    Toinen puoliaika oli kyllä erinomainen. ManU esitti siinä sellaista peliä, mitä olisi saanut olla koko kauden. Ehkäpä se peli ja fiilinki on löytymässä sen Newcastle -nousun myötä kuitenkin. Loppu oli kyllä tänään ilkeä, mutta noita sattuu. Työmoraali oli erittäin hyvää luokkaa...
Ylös