Hakutulokset

  1. K

    Näkemättä paskaa ja muita perehtymättömiä, mutta vahvoja mielipiteitä

    Minä olen kaikkea muuta kuin sivistynyt. Siitä olen silti iloinen, että toisin kuin kiitospaitojen käyttäjät, olen ymmärtänyt että minun surkea tulotasoni ei ole maahanmuuttajien vika, vaan vika löytyy ihan omista geeneistäni ja kasvuympäristöstäni. Kiitospaitajengillekin tekisi erittäin hyvää...
  2. K

    Näkemättä paskaa ja muita perehtymättömiä, mutta vahvoja mielipiteitä

    Älä muuta sano. Moukkamaisuutta vielä lisää se, että aivan kuten sinullekin, hänelle sopisi maahanmuuttopoliittisten näkemystensä puolesta erinomaisesti kiitospaita ja leijonakoru.
  3. K

    Näkemättä paskaa ja muita perehtymättömiä, mutta vahvoja mielipiteitä

    Ei jäähallilla, vaan fan zonella. Ei hän Hakametsässä todellakaan lippistä pitäisi mutta koriksen EM-kisoissa ollaan melkein kuin ulkomailla. Onneksi maksaa silti veroja enemmän kuin sinä ja minä yhteensä.
  4. K

    Näkemättä paskaa ja muita perehtymättömiä, mutta vahvoja mielipiteitä

    Eli sinullekin on jo myöhäistä käydä jossain opiskelemassa laskennon alkeita? Niiden oppiminen nimittäin auttaisi aika paljon islamisaatiopelkoihisi. Mutta totta kai se on, että jos matikan alkeet menivät teininä yli hilseen, tuskinpa niitä keski-iässäkään enää oppii.
  5. K

    Näkemättä paskaa ja muita perehtymättömiä, mutta vahvoja mielipiteitä

    Minä en ole nuori mutta söin silti viime viikollakin Hartwall Areenalla pizzanpalan päähine päässä. Kaverikin taisi vetää fan zonella Lihajalosteen makkaraa lippis päässään, ja hän on jo yli 40-vuotias. Onko sulla joku ikäraja siinä, minkä ikäisten sallit syödä päähine päässään?
  6. K

    Näkemättä paskaa ja muita perehtymättömiä, mutta vahvoja mielipiteitä

    Onneksi täällä on sentään vielä kaltaisiasi intellektuelleja pitämässä maatamme pystyssä. Löytyy Parnassollekin tilaajia, kun sinä ja kaverisi 160:n älykkyysosamäärillänne pääsette päättämään, mikä on hyvää ja mikä huonoa. Kyllä tuo minustakin oli sinulta erittäin kyseenalaista toimintaa...
  7. K

    Näkemättä paskaa ja muita perehtymättömiä, mutta vahvoja mielipiteitä

    Kokoomus ja perussuomalaiset ovat suosittuja poliisien keskuudessa: Poliisien puoluekannat selvisivät suurkyselyssä – kaksi puoluetta virkavallan suosiossa | Kotimaa | Kaleva.fi Tämä jo osoittaa sen, että poliisien joukossa on todella paljon rasisteja. Ei ole siis mikään ihme, että...
  8. K

    Näkemättä paskaa ja muita perehtymättömiä, mutta vahvoja mielipiteitä

    No nyt on kyllä melkoista panettelua. Bussipysäkillähän on ihan loistava kappale, joten en yhtään ihmettele, miksi se uppoaa kansaan. Minä ainakin tykkään ko. kipaleesta kovasti, samoin kuin esim. näistä klassikoista: Rebecca Black: Friday Friday - Rebecca Black - Official Music Video - YouTube...
  9. K

    Näkemättä paskaa ja muita perehtymättömiä, mutta vahvoja mielipiteitä

    Minunki mielestäni Monty Python on helvetin paljon hauskempi kuin Putous. Olen kuitenkin melko varma, että se keräisi lauantain prime timessa selvästi vähemmän katsojia kuin Putous. Siksi mainosrahoitteisen kanavan ei mielestäni missään nimessä kannata sitä tuolloin näyttää.
  10. K

    Näkemättä paskaa ja muita perehtymättömiä, mutta vahvoja mielipiteitä

    Mikä sinun mielestäsi on laadukasta tv-huumoria?
  11. K

    Näkemättä paskaa ja muita perehtymättömiä, mutta vahvoja mielipiteitä

    Mitä kolmoskanavalla pitäisi mielestäsi viikonlopun primetimessa näyttää? Kun katsoo vaikkapa jonkun Aku Hirviniemen verotietoja viime vuosilta, en keksi yhtäkään syytä, jonka vuoksi ko. "urpon pitäisi osata jättäytyä takavasemmalle". Itse en osaa menettää hermojani noiden putousten ja kingien...
  12. K

    Näkemättä paskaa ja muita perehtymättömiä, mutta vahvoja mielipiteitä

    Kyllä. Nykypäivän archiebunkereita risoo suunnattomasti esim. pipon pitäminen sisätiloissa ;)
  13. K

    Näkemättä paskaa ja muita perehtymättömiä, mutta vahvoja mielipiteitä

    Koska mulle tulee nyky-Brooklynista mieleen kaikkea muuta kuin konservatiivi-rasistit, tämä Kääpiön lausunto herätti sisäisen wikipedofiilini, ja kävin heti tarkistamassa mitä siellä asiasta sanotaan: "Archibald "Archie" Bunker is a fictional New Yorker in the 1970s top-rated American...
Ylös