Hakutulokset

  1. I

    Kesän festarit

    Niin Triben edellinen ja viimeinen keikka oli 2011 ja Tarotin 2012.(minipaluu viime vuonna) Meni pointti ohi eli se sun meneminen tai menemättä jättäminen ei kerro mitään kattauksen laadukkuudesta yleisellä tasolla.
  2. I

    Kesän festarit

    Mitä geneeristä Tarotissa ja Sub Urban Tribessa on? Alle huntilla saa muutenkin todella laadukkaan kattauksen riippumatta omasta musamausta eikä tarvitse kiertää niitä muita festareita erikseen.
  3. I

    Kesän festarit

    Tuli hommattua mimmillekkin 2pv lippu Tuhdimmille Tahdeille mukavaan 90€ hintaan. Duunien takia jää ikävä kyllä ensimmäiset bändit näkemättä. Jounistoteollisuuden keikka alkaa perjantaina jo klo 13.30. Kaipa se jonkinlaisena sisäänheittotuotteena toimii vaikka melko järjettömältä soittoajalta...
  4. I

    Kesän festarit

    En jaksa linkitellä näitä pääsäätäjän uusia toinen toistaan paskempia selittelyjä. Frendi oli Himoksella töissä erään artistin mukana ja päivitteli someen että onneksi ehtivät roudata ennen auringonlaskua eli sieltäkin puuttui valaistus. Lavakaan ei ollut valmis silloin kun ihmisiä oli jo...
  5. I

    Kesän festarit

    "...ennakkomaksujen puuttuminen johtuu pääosin Winterfestille päin olevien saatavien takaisin maksusta, sekä ovilipunmyynnin, sekä anniskelutulojen tilitymisestä vasta tapahtuman jälkeen, julkaisussa avataan." Artistisopimuksen ehdot tulee täyttää ennen keikkaa tai jää laulut laulamatta. Ihan...
  6. I

    Kesän festarit

    Youtubesta ja muista someista kannattaa ottaa seurantaan Tank the Tech. Kyseessä jenkkihemmo joka on toiminut kotimaassaan bändin tour managerina ja kiertää myös tällä hetkellä Euroopassa heidän kanssaan. Mukavaa materiaalia kulisseista vaikkei musa sinänsä nappaakkaan. Suosittelen myös muille...
  7. I

    Kesän festarit

    Ei meinannut taaskaan tulla naurulle loppua kun luin Tuskan uusimmat julkistukset. Perjantai on ainoa päivä jota voisin edes harkita isosti halpuutetulla lipulla.
  8. I

    Kesän festarit

    Ja näin sitä taas luodaan lisää luottoa alaa kohtaan. Ei varmasti rohkaise ostamaan tapahtumalippuja yhtään aikaisemmin...
  9. I

    Kesän festarit

    Nightwish hyvä esimerkki bändistä joka ei ollut saatavilla. Kyllä ne ammattilaiset tietää jo vuotta aikaisemmin mitä seuraavaksi kesäksi on saatavilla ja mitä ei. Kiertäminen on myös kallistunut todella paljon joten Suomi on vieläkin kauempana kuin ennen. Varsinkin kun Putlerlandiaan ei...
  10. I

    Kesän festarit

    Niin noista mainituistahan ei yksikään ole tarpeeksi iso Rockfestin pääesiintyjäksi millekkään päivälle paitsi Foo Fighters.
  11. I

    Kesän festarit

    Ensi viikonloppuna on tarkoitus suunnistaa mökin kautta Namibiaan eli kohteena ensi kertaa Sunset Beach Party -festivaali Karkkila -. Perjantain masailut jää väliin mutta lauantaina lavalla mm. Popeda, Huora, Stig ja Kotiteollisuus. Eli tarjolla oikein mainiota taustamusaa kesäjuomien...
  12. I

    Kesän festarit

    Itsellä lähtee Rockfestauksen neitsyys huomenissa. Ei ollut mitään mahdollisuutta jättää väliin Rancidin ja Panteran takia. Ensiksi mainitun näin viimeksi 1993 Lepakossa eli heti välittömästi 30 vuoden jälkeen otetaan uusinta. Anselmo ja Rex käytiin todistamassa Judas Priestin lämppärinä 1990...
  13. I

    Kesän festarit

    Koitin äsken keksiä edes puolikasta syytä olla menemättä Hyvinkäälle mutta ei tullut mitään mieleen. Rancidin näin viimeksi heidän ainoalla Suomen keikalla Lepakossa 1996 ja Panteran 1991 eli on jo aikakin päivittää tilanne. Sick Of It All vetäs oikein maistuvan setin Tuskassa pari vuotta...
  14. I

    Kesän festarit

    Jännästi yleistetty saman varjon alle kaikki metallimusiikki. Retorisesti voisi kysyä että miten se leikki ja teatteri tulee esiin esimerkiksi Ajattaran tuotannossa? Mainittu Caven biisi on itselle rankka lähinnä negatiivisessa mielessä. Asiaan eli harmittavasti keikka jäi itseltä kokematta...
  15. I

    Kesän festarit

    Tuli tartuttua Rock in the Keravan lipputarjoukseen. Oltaisiin oltu muutenkin suuntaamassa mestoille. Pienellä riskillä tässä toki mennään viime aikojen peruutuksia ajatellen varsinkin lauantain ulkkareiden osalta. (Deep Purple, Accept, Uriah Heep.) Viiskybäsellä ihan ookoo kattaus ja stogella...
  16. I

    Kesän festarit

    Itsellä viimeinen kerta 2004 Motörheadin ja Hawkwindin takia. Lemmy kävi vetäisemässä Silver Machinen jälkimmäisen kanssa. Lippujen hintojen nousu ei varmasti tule kenellekkään yllätyksenä mutta kyllä nämä vetää hiljaiseksi.
  17. I

    Kesän festarit

    Kolme ohilaukausta eli uusi sijainti, hinta ja esiintyjät. Toki siellä on ulkomaisista Alestorm, Danko Jones, Sister Sin mitkä kiinnostaa mitkä kiinnostaa mutta ei riitä kun pääesintyjät ei osu. Toki jos In Flames vetää jonkun oldies setin ilman sitä uutta jenkkikuraa niin...
  18. I

    Kesän festarit

    Se ois tänään vuoden kolmannet (!) festarit. Kiire tulee päästä hotellihuoneeseen koska Rytmihäiriö korkkaa lavan ensimäisenä klo 14.10 ja siihen pitäisi ehtiä. Toiveissa olisi että Moonspell heittäisi best of setin koska itselle uusin albumi ei toimi ollenkaan. Paljon on tänäkin vuonna frendejä...
  19. I

    Kesän festarit

    Porispere teki loistavaa työtä aiemmin buukkaamalla pieniä unohtuneita helmiä menneisyydestä kuten D.R.I, Metal Church, Sham 69, Sacred Reich etc. Niiden rahoittamiseksi pitää olla isoja nimiä kuten vaikkapa Bad Religion, Eput, Apis, Bodom...Itse olin kyseisillä festareilla perjantaina viidettä...
  20. I

    Kesän festarit

    Vuoden ensimmäiset festariliput hommattu eli Dark River kutsuu viime vuoden tapaan ja hotelli Jokipuistosta (ex-Scandic) tuli varattua huone. Kattaus on oikein osuva ja aika paljon frendejäkin lavalla. Anekdoottina voisi todeta että Moonspellin edellinen Suomen festarikeikka oli Kaisaniemen...
Ylös