Hakutulokset

  1. H

    Suomalaiset NHL:ssä 2015–2016

    Komea kierros finskeiltä, kuusi häkkiä ja yksi syöttö päälle. Granlund jatkaa edellisellä sivulla kuuluttamiani loisto-otteita playoffseissa, vaikka ensimmäiset pinnat osuivatkin vasta tähän viidenteen matsiin. Koivu ei ole kai pelannut mitenkään poikkeuksellisen hyvin, mutta tärkeitä maaleja...
  2. H

    Suomalaiset NHL:ssä 2015–2016

    Jatkoa edelliseen... Neutraalit Mikko Koivu jatkoi nähdäkseni suurin piirtein omalla tasollaan. Syksy oli pisteiden valossa hyvä, ja hätyytteli jossain vaiheessa jopa Selke-ehdokkuutta, mutta kevään tullen rauhoittui hieman. Isoveljestään poiketen ei ole loistanut kevään peleissä, joten nyt on...
  3. H

    Suomalaiset NHL:ssä 2015–2016

    Lupailin aiemmin hiukan yhteenvetoa suomalaisten runkosarjoista, laitetaanpa se nyt vielä ennen kuin pudotuspelisarjat pyörähtävät käyntiin. Kokonaisuutena kausi oli varsin positiivinen, mikä oli tietysti odotettavissakin, kun on paljon nuoria ja kehittyviä pelaajia kaukalossa. Yleisellä...
  4. H

    Suomalaiset NHL:ssä 2015–2016

    Nyt on viime viikkoina työkiireiden jälkeen jäänyt seuraaminen vähän vähemmälle, enkä ole joka-aamuisten maalikoosteiden lisäksi ehtinyt juuri taustajuttuja lueskella. Koosteissa ja tilastoissa pistänyt silmään, että näköjään ikävän paljon loukaantumisia osunut suomalaisille tähän loppukauteen...
  5. H

    Suomalaiset NHL:ssä 2015–2016

    Melko mukavan syksyn jälkeen alkuvuosi on kyllä ollut kauttaaltaan hyvin vaisu suomalaisten hyökkääjien näkökulmasta. MG ja Koivu ovat uponneet Wildin mukana täysin, Pulkkinen on poppareilla, Teräväinen menettänyt offensiivisen itseluottamuksensa, Filppula jatkaa tehottomasti, Makke ei taida...
  6. H

    Suomalaiset NHL:ssä 2015–2016

    Koska Leksan koko uran otannalla on melko selvää, ettei hän tasoltaan kolkuttele NHL:n TOP10-maalintekijöitä. Tähän kun yhdistetään tuo poikkeuksellisen korkea laukaisuprosentti, niin on ihan selvää että nyt on todella harvinaisen kuuma vaihe päällä. Leksan tarina on kyllä yksi Suomi-kiekon...
  7. H

    Suomalaiset NHL:ssä 2015–2016

    Hyvä viesti kaikinpuolin, mutta sen verran olen eri linjoilla, että mielestäni Mikellä sinänsä on kyllä ainakin yksi vahvuus, joka yksittäisenä ominaisuutena on ihan NHL:n kärkiluokkaa, nimittäin pelisilmä/syöttötaito. Pystyy antamaan aivan mielettömän luovia, ovelia ja laadukkaita tarjoiluja...
  8. H

    Suomalaiset NHL:ssä 2015–2016

    Täytyy nyt tulla taas tämä vuosittainen kommentti tulla heittämään, eli ottaa kyllä aivan saatanasti päähän se, että Barkovin uran pilaavat nämä loukkaantumiset. Lahjakkain kiekkoilija Suomesta sitten S.Koivun, eikä jumalauta yhtäkään ehjää kautta miesten sarjoissa. Sanomattakin lienee selvää...
Ylös