Hakutulokset

  1. S

    Naisasiat

    Eräs tuttavani totesi joskus 20 vuotta sitten, että noissa tilanteissa on yleensä lopulta vain kaksi vaihtoehtoa: erota tai tulla itse uskoon. Tai no, kolmas vaihtoehto lienee tuolla logiikalla se, että toinen osapuoli menettäisi uskonsa. Mutta tiedän kyllä tapauksia, joissa omien sanojensa...
  2. S

    Naisasiat

    Ei tässä olekaan kyse mistään seitinohuista pikkupöhnistä, vaan itse puhuin nimenomaan sellaisesta kunnon törpöttelystä, joka kestää vielä parikin päivää. Ei meillä ole tarvetta rajoittaa toisen menoja, mikä pitkälti kai johtuu siitä, että me osaamme myös niinä harvoina kertoina, joina olemme...
  3. S

    Naisasiat

    Veikkaisin, että kyse on ihan puhtaasti siitä, että ilmeisesti törpöttelit ihan urakalla? Saattaa olla, että häntä vituttaa enemmän se törpöttelyn voimakkuus kuin se, että menit hänen luokse yöksi. Kerroit, että hän tiesi sinun törpöttelevän. Se ei silti ole mikään perustelu olla loukkaantumatta...
  4. S

    Naisasiat

    Kirjoitin vähän epäselvästi. En tarkoittanut, että sinä olisit syytellyt ketään, vaan ainoastaan sitä, että kommenttisi kuulostivat samoilta kuin opiskeluaikaisten tuttavieni. Heillä vain tuo meni sen pari pykälää pidemmälle, ja heillä tuli tuo syyttely lisäksi kuvioihin. Pahoittelut huonosta...
  5. S

    Naisasiat

    Paskapuhetta. Minäkin kelpasin. Tuo alkaa jotenkin kuulostaa samalta, mitä muutamat entiset teekkarituttavani paasasivat. Parisuhteen perustaksi pitäisi kuulemma riittää se, että molemmat ovat sinkkuja. Ja etenkin se, että molemmat ovat tavallisen näköisiä ja suhteellisen hyvin elämässään...
  6. S

    Naisasiat

    Jos ollaan oikein tarkkoja, niin tuostahan ei ole täyttä varmuutta, mikäli tällä juridista esi-isää haetaan. Juridisen esiäidin seksin harrastaminen on sen sijaan suurella varmuudella todistettu, pois lukien satunnaiset löytölapset...
  7. S

    Naisasiat

    Kyllähän tuo stereotypia pitää kai tietyllä tasolla paikkaansa. Vaikka itse DI olenkin, ja kaveriporukkaani kuuluvista ehkä hieman alle puolet osuvat tuohon DI- tai ins. AMK -kategoriaan, niin itselläni on ehkä käynyt suhteellisen hyvä tuuri ystävien valinnassa, koska yhteenkään en oikein voi...
  8. S

    Naisasiat

    Kohtuukäyttö on siitä mielenkiintoinen sana, että se merkitsee eri ihmisille eri asioita. Mutta ainakin minä olen sitä mieltä, että meidän pariskunnalla kohtuukäyttö on oikeasti sitä kohtuukäyttöä. Baarissa käymme keskimäärin ehkä kerran tai kaksi kuussa, ja silloin tulee yleensä otettua 2-3...
  9. S

    Naisasiat

    Tiedän myös tapauksia, joissa parisuhteen alettua nainen onkin se, joka haluaa vielä käydä baareissa. Ja tässä tapauksessa puhun yökerhoista, joissa ollaan pilkkuun asti, ja tanssitetaan vieraita miehiä. Tuollaista minun on hieman hankalampi ymmärtää, oli kyse sitten kumman sukupuolen...
  10. S

    Naisasiat

    Eiköhän näissä tällaisissa tapauksissa se parisuhde pitkälti kompastu omaan mahdottomuuteensa. Jos kyseessä on taas toimiva parisuhde, niin silloin nämä asiat pitkälti hakeutuvat oikeaan muotoonsa ihan itsestään. Kokonaisuutena parisuhde, jossa yksi on jatkuvasti menossa ja toinen haluaa...
  11. S

    Naisasiat

    Tuo on yksi vaihtoehto. On myös mahdollista kokeilla selvittää, että miksi puoliso ei halua lähteä mukaan. Taustalla voi olla vaikka se, että hän ei tunne kaljaporukkaa hyvin, ja kokee siksi itsensä ulkopuoliseksi. Tähän voi olla hyvä keino sellainen, että kokeilee tutustuttaa häntä tuohon...
  12. S

    Naisasiat

    Jeps, tämä vaihtoehto unohtui ihan itsestäänselvyytenä. Nyrkkeilymatsissa tai strippibaarissa emme tosin ole käyneet yhdessä. Emmekä ymmärtääkseni erikseenkään, ellei tähän lasketa mukaan yhtä tapausta ulkomailla vuosia sitten, jolloin jouduin menemään strippibaariin katsomaan erittäin humalassa...
  13. S

    Naisasiat

    Tuohon kaljalla käyntiin kavereiden kanssa pätee sama avainsana kuin muuhunkin elämään: kohtuus. Jos tuntuu siltä, että se kaljan kittaaminen kaveriporukalla kiinnostaa aina selvästi enemmän kuin ajan vietto puolison kanssa, niin sitten lienee syytä tarkastella ihan itse, että onko parisuhteessa...
  14. S

    Naisasiat

    Meikäläinen oli testin mukaan vain 55 prosentin mies, ja oikeastaan olen aika ylpeä siitä. Onneksi tuokin osuus on riittänyt avovaimolle jo useamman vuoden, joten ei tuostakaan ole ollut ongelmaa... veikkaisin silti, että osaltaan tuohon vaikutti se, että mm. vartalonympäryksen jouduin...
  15. S

    Naisasiat

    Naisasiat ovat siinäkin mielessä hankala aihe vinkkien kysymiselle, että jokainen tilanne on totaalisen yksilöllinen. Toki monessa tapauksessa voi ihmisillä olla samanlaisia kokemuksia, joiden perusteella voidaan jotain ennustaa tapahtuvan, ja sen perusteella voi jotain suuntaa-antavaa neuvoa...
  16. S

    Naisasiat

    Tuo saattoi päteä silloin kun internet oli harvojen friikkien käyttämä leikkikalu. Kuten tuossa jo pernaveikkokin totesi, niin nykyään sitä käyttää käytännössä 100% naisistakin. Moni käyttää sitä ihan sen normaalin baareissa pörräämisen oheistoimintana. Ne eivät siis ole mitenkään toisiaan...
  17. S

    Naisasiat

    Ei kai tuossa ollut puhe saunakaljasta, vaan siitä, että tissuttelua muutaman siiderin verran tapahtuisi "silloin tällöin", eli suhteellisesti huomattavasti useammin kuin saunakaljan ottamista? Silloin sitä siideriä tai olutta kuluu kuukaudessa aika lailla huomattavasti enemmän kuin pelkällä...
  18. S

    Naisasiat

    Kyllä kaikki on aina mahdollista. Netti on nykyään kuitenkin ns. koko kansan huvia, joten moni ihan normaali ihminen käyttää tuota keinoa perinteisempien tapaamiskeinojen ohessa. Eli vaikka tuolla on paljon kaikenlaista epätoivoista hörhöä, on siellä myös erittäin paljon normaaliakin sakkia...
  19. S

    Naisasiat

    Yleinen harhaluulo, joka elää sitkeästi ihmisten mielissä. Ja ilmeisesti syynä tähän on se, että kaikenlaisia seuranhakupalstoja ennen internetin tuloa käyttivät pitkälti monet yksinäiset, jotka eivät enää keksineet muita keinoja kumppanin löytämiseen. Mutta tänä päivänä kun tuo internet on...
  20. S

    Naisasiat

    En kyllä usko, että yksikään tavoitteellinen suomalaisnainen olisikaan schollin kanssa.
Ylös