Hakutulokset

  1. I

    Legokukkia arvaillaan

    Nyt olen saanut kaikki legokukkani koottua. Olen niiden lajia arvellut ihan ulkonäön perusteella. Kokoamisvihkossa on myös kukkien englannin ja latinan kieliset nimet. Niiden perusteella ei minun arviot aina osuneet kohdilleen. Nyt te voitte kokeilla tunnistamista pelkkien legojen perusteella...
  2. I

    Tunnista kukka 2023

    Viime vuonna lanseerasin varsin leikkimielisen tunnista kukka- kisan. Silloin kisaa pidettiin heinäkuussa mutta tänä vuonna kisa onkin kesäkuussa. Kesäkuun ajan päivittäin tähän ketjuun ilmestyy kuva kukasta/kukista ja nopein kukan tunnistaja ja nimeäjä saa pisteen. Googlea, vaimoa, kaveria...
  3. I

    Nastola-visa

    Jo hävinneet kunnat esittäyvät visa mielissään. Nastolan kunta, kotikunta Aki Samulille, Antero Mertarannalle, Ilpo Kaikkoselle, Molli-Ollille, Pasi Viheraholle ja Vellu Linströmille... Ja monille muille. On lähettänyt ilmoille oman pienen visansa. Eihän noita kukaan tiedä mutta päätään hetki...
  4. I

    Tunnista kukka -kisa

    Nyt lanseeraan varsin leikkimielisen kisan. Heinäkuun ajan päivittäin tähän ketjuun ilmestyy kuva kukasta ja nopein kukan tunnistaja ja nimeäjä saa pisteen. Ja mitään "meillä päin tätä kutsuttiin jaskaksi"-juttuja ei hyväksytä vaan nimen pitää olla "yleisesti käytetty ja hyväksytty" nimi. Kuvat...
  5. I

    Jatkoajan multasormet – keskustelua kasvimaan ja puutarhan hoidosta

    Toteutan nyt pitkään mietinnässä olleen ketjun avauksen. Ketjun nimestä kiitos @jatu . Tässä ketjussa jutellaan siis puutarhan hoidosta, kasvimaan teosta ja ylläpidosta ja taimista, kukista ja pistokkaista ja kaikesta sellaiseen liittyvästä.
  6. I

    Kukkia ja kasveja –visa

    Kevät tulee joutuisaan. Ajattelin että tässä kesää odotellessa olisi hyvä aika visailla ja kisailla. Tällä kertaa tiedetään ja arvuutellaan kukkia ja kasveja. Kaikki kuvat ovat itse ottamiani. Ensimmäisessä osassa teemana on keltainen. Kaikki kukat eivät välttämättä ole ns. luonnonvaraisia...
  7. I

    Koronatestit

    Olen tässä miettinyt kuinka usein jatkoaikalaiset ovat käyneet testeissä koronan takia. Itse kävin ekan kerran testissä viime viikolla. Onko täällä vielä paljon porukkaa joka ei ole vielä käynyt testissä? Samalla voi halutessaan kertoa mikä johti testiin ja miten testi meni. Minä kävin testissä...
  8. I

    Lintujen tunnistus-visa

    Mukavaa joulupäivää kaikille. Aikani kuluksi kaivoin arkistojen syövereistä muutaman itse ottamani linnun kuvan. Nyt voi halutkaat kokeilla kuinka monta lintua tunnistaa kymmenestä. Ei mitään outouksia kun en sellaisia ole kuvannut onnistuneesti. Lintukuvaus ei ole harrastukseni vaan sivutuote...
  9. I

    Luontovisa

    Tässä pieni visailu koskien Suomen luontoa. Vastausaikaa on ensi viikon perjantain 27.3.2020 loppuun asti. Mikään hyvä kysymystenlaatija en ole mutta ehkä noista jotenkin selvää saa ja pystyy vastaamaan. Pidemmittä puheitte siis aloitetaan... 1. Luettele Suomessa luontaisesti esiintyvät...
Ylös