Hakutulokset

  1. Ä

    MM 2018: Suomi

    Taitaa olla. 2011 oli ensimmäinen vuosi kun kisoissa ei ollut mukana yhtäkään vuoden 1995 maailmanmestaria, ja heti tuli kultaa. Seuraava kulta lienee tiedossa 2020-luvun loppupuolella kun tuoreimmat mestarit ovat siirtyneet syrjään.
  2. Ä

    MM 2018: Suomi

    Katselkaapa huvikseen minkä verran minkäkin aikakauden menestysjoukkueiden pelaajia/kasvatteja on ollut maajoukkueessa. En jaksa käydä itse läpi, mutta varmasti on korrelaatiota. Esim. vuonna 1999 lähes kaikki pelaajat olivat joko TPS:n, Jokereiden tai HIFK:n miehiä.
  3. Ä

    Marjamäelle kenkää!

    Loppui kyllä minullakin kärsivällisyys näihin Kanada- ja Ruotsi-otteluihin. Ei luoja mitä touhua ihan joka puolella kenttää. Voisi olla ihan virkistävää vaihtaa valmentaja ennen MM-kisoja, mutta ei taida sopia suomalaiseen lajikulttuuriin.
  4. Ä

    Ke 21.2.2018 Otteluseuranta (8. kisapäivä)

    Nyt sitten saatana ihan eri ilmettä kehiin! Peli voisi olla jo 3-0 Kanadalle, mutta kun 0-0:ssa ollaan saatu pysyttyä niin mahikset löytyy!
  5. Ä

    TI 20.2.2018 Otteluseuranta (7. kisapäivä)

    Taidettiin merkitä Kontiolalle tuo maali, koska se kimposi korealaispakin jalasta ja Hartikainen ei tainnut koskea kiekkoon.
  6. Ä

    TI 20.2.2018 Otteluseuranta (7. kisapäivä)

    Tulee mieleen ainoastaan World Cup 2004. Silloin Miikka Kiprusoff pelasi kaikki ottelut.
  7. Ä

    Suomi Pyeongchangin olympiakisoissa 2018

    Todennäköisyys on noin 12.5%. Näkisin että jokainen noista otteluista on melko 50/50 josta voi sitten laskea todennäköisyyden kaavalla 0.5^3 = 0.125. No ehkä OAR:lle voi antaa pienen edun pelaajamateriaalin puolesta, jolloin todennäköisyys olisi kymmenisen prosenttia. Mutta enpä näe että se...
  8. Ä

    NHL:n tilastokummajaiset

    Olisipa hienoa jos Ovechkin kiristäisi vähän tahtia ja tekisi 12 maalia 14 ottelussa. Tällöin hänellä olisi 600 maalia 984:ssä pelissä, joka tarkoittaisi sitä, että hän on tehnyt 50 maalia per 82 peliä. Keskimäärin ~50 maalia/kausi on kyllä aivan järjetön suoritus.
  9. Ä

    Suomi Pyeongchangin olympiakisoissa 2018

    Nyt kun noista tiettyjen joukkueiden pelaajien/kasvattaen suosimisesta puhutaan niin tulipa huvikseen katsottua Suomen kokoonpanoa vuoden 1999 mm-kisoissa. Silloin näköjään 21 pelaajaa oli joko TPS, Jokerit tai HIFK-kasvatteja. Knoppikysymys: mitä yhteistä on tuon aikaisilla Jokereilla, HIFK:llä...
  10. Ä

    Suomi Pyeongchangin olympiakisoissa 2018

    Joukkueen sentteriosasto huolettaa melko paljon. Kontiola taitaa olla nähnyt parhaat päivänsä ja Kemppainenkaan ei taida olla ihan ykkösluokan tulossentteri. Koskiranta ja Lajunen ovat sitten selkeästi puolustavia senttereitä. Periaatteessa Suomi saa siis aikaan 3-4 kolmosketjun tasoista ketjua...
  11. Ä

    Sebastian Aho – professori

    Eikös Aho pelannut viime kevään MM-kisoissa ainakin puolivälierässä kakkossentterinä, kun ei siinä paikalla kukaan muukaan onnistunut? Ja aika hyvin taisikin pelata.
  12. Ä

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    Totta, mutta eikös yhteiskunnassamme suhtauduta päihdeongelmaisiin miehiin polulta eksyneinä protagonisteina ja päihdeongelmaisiin naisiin naisten velvollisuudet laiminlyövinä paskoina?
  13. Ä

    Winnipeg Jets 2017–2018

    Avainsanat: maitojuna, Tappara, LeKi. Jospa tätäkin ketjua tulisi lukemaan seuraavan kerran sitten kun Laine taas paukuttaa maaleja.
  14. Ä

    Olympialaiset 2018, Pyeongchang

    Varmaan vähän KOK:ta vituttelee NHL:n mahdollinen "rusinat pullasta" -meininki. Eli ette Koreaan haluta lähteä mutta mahdollisesti potentiaalisemmalle markkinaalueelle Kiinaan ollaankin sitten valmiina lähtemään.
  15. Ä

    Suomi Pyeongchangin olympiakisoissa 2018

    Mites Miro Heiskanen? Pelaako sinun kirjoissasi jo NHL:ssä vai eikä taso vain riitä?
  16. Ä

    Patrik Laine shoots, he scores! – suomalaisen supertähden ura NHL:ssä

    Ei sopparia annetakaan sillä perusteella että onko oman pelipaikkansa paras tai top-x:ssä. Toews ja Kopitar toivat kannuja kaupunkiin ja väkeä hallille ja ovat siksi ansainneet isot sopimuksensa. Esim. voi hyvin sanoa että vaikkapa Joe Thornton tai Alex Ovechkin ovat (olleet) parempia...
  17. Ä

    Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2016–2017

    Minä kun muistelin että Raannalla olisi ollut tarpeeksi puettuja otteluja (eli joko aloittava tai kakkosmoke) runkosarjan aikana. Mutta eipä sitten ilmeisesti ollut.
  18. Ä

    Kenelle Conn Smythe Trophy?

    Rinne on neljän voiton päässä 100% varmasta Conn Smythestä, mutta pari-kolmekin voittoa voi riittää varsinkin jos ryöstää nuo pelit Nashvillelle. Tuukka Rask oli vuonna 2013 lähellä Conn Smyhteä. Jos Boston olisi voittanut finaalit niin eiköhän Rask olisi vienyt.
  19. Ä

    NHL-huumoria

    Burnshan näyttää alkutilanteessa hieman vantterammilla kasvonpiirteillä varustetulta Antti Pihlströmiltä.
  20. Ä

    MM 2017: Suomi

    Ei ikinä sijalla 8. Sen sijaan sijalla 9 ollaan oltu viimeksi vuonna 1955. Pohjanoteeraus on vuodelta 1939 jolloin sijoitus oli 14. EDIT: Jos muutkin kisat lasketaan mukaan niin viime syksyn World Cupissa Suomi oli sijalla 8.
Ylös