Irtisanoin oman UrhoTV:n tämän kuun alussa ja viimeksi eilen totesin, että taisi olla ihan hyvä ratkaisu. Tärkein irtisanomisen syy oli, että oman joukkueen pelejä (Kärpät) tulee kuitenkin melko harvoin. Lisäksi tällä kaudella on vielä sattunut TV-peleiksi todella monta sellaista, joissa olen...
Laitoin rastin FPS:n, Hermeksen, Karhu-Kissojen, sekä jonkun muun (=Kiekko-67) kohdalle. Nämä kaikki ovat niitä seuroja, joita vastaan Kärpät pelasi 90-luvulla divarissa. Näistä etenkin FPS ja Hermes ovat itselle niitä "legendaarisia" seuroja. Muutenkin olen siinä mielessä nostalginen että jos...
Bremenissä hotellit ovat suht edullisia. Majoitus kannattaa etsiä ratikkalinja 6:en varresta, koska kyseinen linja kulkee myös lentoasemalle ja ainakin aiemmin aamun ensimmäisillä vuoroilla ehti hyvin lentokentälle ja Tampereen koneeseen.
Itse olen asunut Intercity- ja Mercure Columbus...
Mistä moottoripyörien pienoismalleja?
NYt olisi tarve löytää moottoripyörien pienoismalleja. Nyt puhutaan metallisista malleista, ei muovi- tai muistakaan rakennussarjoista. Tarve olisi suurinpiirtein mittakaavaa 1:10 - 1:18 kokoiselle katupyörälle, mallin pyörän merkillä ei ole niin suurta...
Jäin vielä miettimään tuota voittojen määrää, jos pelaa jokaisen mahdollisen rivin, siis ne noin 15 miljoonaa eri vaihtoehtoa. Millä kaavalla saisi laskettua, montako mahdollista 4 oikein, 5 oikein, 6 oikein ja 6+1 oikein -rivejä tuolloin olisi?
Näyttää nykyään myös Visa Electronilla maksettaessa menevän kuluja 5 eur/hlö/lento eli yhden hengen menopaluulennossa 10 euroa. Saman verran oli kulut myös tavallisella Visalla.
Periaatteessa kannattaa maksaa tavallisella Visalla, jolloin luottoyhtiö on korvausvelvollinen jos yhtiö menee...
Tähän liittyen muistelen että joskus markka-aikana puhuttiin loton päävoiton lähestyvän vai peräti ylittävän sen rajan, että jos olisi pelannut kaikki mahdolliset n. 15 miljoonaa riviä olisi vielä jäänyt hieman voitolle, toki sillä olettamuksella että 7 oikein -riviä ei olisi kukaan muu...
Ovatko myös nettifirmat menneet tukilakkoon?
Ainakin meidän yrityksessä katsesivat kaikki nettiyhteydet ulkomaille, mutta kotimaahan bitti liikkuu vielä...
Jyväskylässä on takuuvarmasti sama ongelma kuin Oulussa. Istumapaikkoja on liian vähän ja ne varataan täyteen/lähes täyteen jo hyvissä ajoin ennen ottelua. Paikkoja jää kuitenkin lunastamatta, mutta kun nämä lunastamattomat palautetaan myyntiin 1-2 päivää ennen ottelua (en tiedä tarkasti...
Kiitos vinkistä! Pahaksi onneksi tullaan Pasilan suunnasta eikä tuosta saa kääntyä vasemmalle... Täytyy miettiä uusi reitti tai sitten vain lähteä seikkailemaan... :)
Minne kannattaa pysäköidä auto HIFK-pelissä?
Kyslein jo otteluketjufoorumilla, mutta sieltä en saanut vastausta enkä löytänyt aiheesta aiempia keskusteluja.
Joudun tänään tulemaan autolla HIFK:n peliin, mihin auton saa parhaiten pysäköityä? Onko olympiastadionin ja Oopperan välinen...
Mielenkiintoiset kokoonpanot, harmi että Kossu ei ole mukana sillä pelasi viime viikon kotipeleissä pirteästi ja varsinkin Pelicansia vastaan oli mielestäni jopa kentän paras pelaaja (no joo, olihan se Krepsin soolokin hieno...). Nelosketjuun on haettu täytettä Kiekko-Laserin puolelta, onko...
Kiitos! Yritin pitkään itsekin etsiä tietoa, mutta en vaan onnistunut löytämään.
Ei nyt kuulu jääkiekkopuolelle, mutta kysyn kuitenkin kun kanavasta kyse: eikö Veikkausliiga näkynyt aiemmin myös "tavallisella" Urholla? Missä välissä se siirtyi kokonaan tuonne Sonera-Urholle? Jäin vain...
Miten NHL:ssä ajat lasketaan jatkoajalla? Ilmeisesti nekin aina sitten joko viidestä tai 20 minuutista alaspäin? Merkataanko muuten NHL:ssä ratkaisumaalin syntyajaksi se kokonaisaika kuten Suomessa (esim. 98.56) vai meneekö se jotenkin että 2. Overtime at 18.56? Onko maalien syntyaikojen...
Oma näkemykseni splittaamisesta on se, että jos autojono seisoo / on paikallaan, on se ok. Kuitenkin jos jono liikkuu edes hieman, ei sitä mielestäni pitäisi tehdä.
Ainakin itse "luotan" siihen, että omalla kaistallani ei ole muita ja joskus jonossakin saattaa tulla pientä sivuliikettä...
Paristolaturit
Joko vanhan Sonyn paristolaturi tai sitten Sonyn AA-akut alkavat vetää viimeisiään. Muka ladatut paristot ovat välillä niin ryhjiä, että digikamera ei lähde edes päälle!
Onko Jatkoajan väellä kokemuksia noista paristolatureista, millainen kannattaisi ostaa? Vaihtoehtoja kun...
Aika monessa Euroopan maassa Maestro tuntuu olevan online-varmennettavista korteista se yleisempi. Maestrohan on Mastercardin ja Electron Visan tuote, jotka molemmat toimivat samalla tavalla: maksu varmennetaan heti tilitä. Syy miksi maksupäätteet monesti pitävät noita luottokortteina on se että...
Kiitokset kaikille kommenteista!
Täytyy varmaan käydä katsomassa molemmat liikkeet ja valita sitten kotiin kummassa hinta/töpselien määrä passaa kotiin parhaiten. Taidankin ostaa suoraan kahdet; toisen olkkariin kirjahyllyn taakse ja toisen sitten tietokoneelle.
Mietin vielä noita...