Mainos

Hakutulokset

  1. W

    Otteluseuranta: Sport-Hokki 5. välierä

    Onneksi teksti-tv sentään on vielä kestänyt kaatumatta. Mestiksen omat sivuthan nyt ovat jo vitsi. Muuten erittäin hyvä nettilähetys, mutta mutta.. no, jos tekniikka pettää niin eihän siinä sitten mahda mitään. Maksullisen tuotteen pitäisi kuitenkin toimia, joten jonkunlainen reklamaatio...
  2. W

    Otteluseuranta 18.2.2009 Mestis

    Ja Antti Kerälä iskee tilanteeksi 1-8. Vieläköhän tuolla menisi kymppi rikki?
  3. W

    Otteluseuranta 18.2.2009 Mestis

    Joku tilastonikkari voisi kyllä nohevana laskea vuoden 2009 puolella pelattujen pelien sarjataulukon. Tuntuu siltä, että joukkueiden järjestys olisi aika erilainen. Kotkassa Valli tekee tilanteeksi 1-7. Titaanien nousu on alkanut.
  4. W

    Jatkoajan savolaiset

    Hienoja asioita eittämättä nämäkin, Puustockin lisäksi. Ensin Ruoska poistui määrittelemättömälle tauolle. Hotelli meni konkurssiin joulukuussa. Ja hiljattain sitten Puustock jäi välivuodelle, kun taustalta vetäytyi porukkaa kriittisellä hetkellä. Että näin täällä. Ehdin jopa nähdä Ruoskan...
  5. W

    Otteluseuranta 18.2.2009 Mestis

    Turo Asplund ottanut roolia Kotkassa. Tilanne 0-2. Hyvä, että joku osuu maaliinkin. Edit: 0-3 ja Asplund 2+1. MAAJOUKKUEESEEN!
  6. W

    La 14.2.2009 Jukurit - Sport

    Aika hurjalta näyttää kyllä ennakkoon, kun katsoo kokoonpanoja. Jukureilla jalkeilla melkoisen vajaa pelaajanippu. Asia, johon ei mikkeliläisittäin ole oikein tottunut. Toista se oli Riston aikaan, ..kele.. Sportilta puuttuu pistekärki Nabb, mutta silti kokoonpanossa on neljä kymmenen tai...
  7. W

    Kesän 2009 festarit

    Volbeatille merimiesnaurua. Ihan jees bändi, mutta ei kyllä kotonaan Tuskassa. Kun kerran kesälomat on organisoitu sopivasti, niin kutsuu se Tuska tänäkin vuonna. Viime vuonna ensimmäisen kerran tuli käytyä ja meininki oli hyvä. Lieköhän odotettavissa joku esiteini-ikäisten animehiippareiden...
  8. W

    Autoiluketju

    Käväisin vilkaisemassa asian vielä Motoparkin sivuilta. Siellä kerrotaan, että tuo raja 97 desibeliä on käytössä koko ajan, lukuunottamatta joitakin erityispäiviä. Radan käyttöajat olivat viime vuonna kello 11-17. Tästä on varmaankin tulkittava, että muuten radalla eivät saa ajaa edes...
  9. W

    Otteluseuranta 31.1.2009 Mestis

    SaPKo onnistui näemmä kaapimaan kasaan pisteen. Kai näillä joku merkitys on kuitenkin, kun karsintoihin valmistaudutaan. Jukuritkin jatkoi taisteluaan playoff-paikasta ottamalla Kajaanissa turpaansa lukemin 7-2. Voisi melkein todeta, että hyvää yötä.
  10. W

    To 28.1.2009 Jukurit - KooKoo

    Olin sanomassa samaa jo aikaisemmin päivällä, mutta nettiyhteys pätkäisi sopivasti. En siis ole ainoa, joka tämän on huomannut. Hävinneenä on varsin helppo tarttua tähän ja syyttää vastapuolta kahvaamisesta, mutta kyllä sitä harrastavat kaikki. Vahinko, sillä nykyisellä tuomarilinjalla häviäjiä...
  11. W

    To 28.1.2009 Jukurit - KooKoo

    Joo, eihän siinä mitään tänään. Jukurit pelasi ihan hyvän pelin siihen asti, kunnes muisti olevansa Jukurit. 3-2-johdossa näytti, ettei kotijoukkueella ole mitään hätää. Sitten tulikin ratkaisun paikka. Minuutti ja 45 sekuntia kahden miehen ylivoimalla on sellainen paikka, että sen tunaroinut...
  12. W

    Jukureiden sairastupa 2008–2009

    O-P Komulainen on palailemassa tositoimiin. Pelilupa on tullut, kertoo Länsi-Savon verkkolehden otteluennakko. Tero Kettusen pelikunto sen sijaan on vielä epävarma.
  13. W

    Achtung Panzer!...und U-bot !

    Tähän topiciin ei voi olla kirjoittamatta, mikäli on joskus sattunut pelaamaan Steel Panthersia. Viimeistään tämän pelin tahkoaminen aikanaan sai kiinnostumaan panssarivaunujen kehityksestä. Tuolloin tuli myöskin haaveiltua varusmiespalveluksen suorittamisesta Panssariprikaatissa, mutta niin...
  14. W

    Jormakan veljekset JYPissä

    Epäilemättä hieno kaappaus JYPiltä. Tämä viimeistään korvaa sen, että Bicek lähti. Laitetaanko Jormakan veljeksille nyt vielä hiustenpidennykset ja pyöreät lasit päähän? Sallitaanko myllyt?
  15. W

    Vitutusketju

    Naulan kantaan! Pakko tunnustaa, että tuli hieman naureskeltua tälle ja Bonesin kirjoitukselle. Niin totta se on. Toki omassa ex-opinahjossani (maakunta-AMK) noita mainitsemiasi persoonia oli jonkin verran vähemmän, mutta kuitenkin tarpeeksi. Oltiin hirveän huolissaan CV:stä, kun viimevuotiseen...
  16. W

    The Great Battle Of 80's - JA version

    Hieno ketju! Myös Steve Winwoodin Valerie lienee paikallaan nostaa esiin syntikkasoolokilpaan. Kohdasta 2:42 alkava tykitys on kerrassaan huikea.
  17. W

    Kalsarikänniketju

    Jaa, tähänhän sitä sitten päädyttiin. Tosin jos huomenna on vapaapäivä ja kaiken joululusmuilun jälkeen töihinpaluu oli melkoinen shokki, niin mitäpä sitä muutakaan. Jos sen junnukoronafinaalin sitten väijyisi. Country soi ja viski hupenee pullossa.
  18. W

    Ti 30.12.2008 SaPKo-K-Vantaa

    Avataanpa tällekin topic. Mestiksen kärkipään ryhmän ja hännänhuipun kohtaamiseen liittyy kosolti mielenkiintoa, vaikka ennakkoasetelmien puolesta pelin voisi päätellä olevan selvä. Mitä tekee Vladimir Machulda? Kokemusta ja rauhallisuutta luulisi ainakin olevan tarjolla syyskaudella kovia...
  19. W

    Pe 19.12.2008 KooKoo-Jukurit

    Jukureille sentään piste enemmän kuin olisi odottanut. Mistähän lie Kettunen kuitannut käytöskympin rankkarikisassa? Tästä lisätietoja.
  20. W

    Kauden 2008–2009 pelaajista

    Ettei nyt vaan kävisi niin, että Puuha-Pete on kutsuttu korjaamaan tilannetta. Sen verran vahvoja huhuja asiasta oli liikkeellä pitkin viikonloppua. Tätä tosin ei kuultu Amarillossa, vaan eräissä toisissa ravitsemusliikkeissä.
Ylös