Mainos

Hakutulokset

  1. M

    Ex-SaiPalaiset maailmalla

    Tähän vahva sama. Kokemusta haluaisin tuohon joukkueeseen tulevaksi kaudeksi ja joku Vänttisen tapainen pelaaja olisi aika hyvä palanen. SaiPan pelejä kun on nyt katsellut niin tullut entistä selvemmäksi se, että keskinkertaisilla nuorilla ei tässä sarjassa helposti pärjää. Varsinkin alempiin...
  2. M

    Tero Lehterä – SaiPan uusi päävalmentaja

    Tätä olen miettinyt koko kauden. Joukkueella ei ole minkäänlaisia yhdessä sovittuja kuvioita, vaan jokainen pelaa kentällä omaa srlviytymistaistelua.
  3. M

    SaiPa kaudella 2018–2019

    Lehterä ei luota Westerholmiin. Ei kai se sen kummempaa. Harmi sinäänsä Westerholmille, sillä vaikka onkin välillä saanut hyvin torjuttua tulee lapsuksia silti yhä liikaa ja liike maalilla ei ole mitenkään luottamusta herättävää. Tuohimaa taas on näyttänyt tasonsa ja eilen nähtyä lipsautusta ei...
  4. M

    Ke 12.12.2018 Otteluseuranta (Liiga)

    Onko sääntökirjassa siis joku pykälä mikä sanoo että jos et pelaa kiekkoa omallapuolustusalueella niin siitä vihelletään tämän joukkueen alueelle puolustuspään aloitus? Kichtonin jäähykin siis tuli kiinnipitämisestä vasta silloin kun peli oli jo vihelletty poikki tuohimaan hanskatorjuntaan...
  5. M

    Ke 12.12.2018 Otteluseuranta (Liiga)

    siis millä sääntökirjalla nää dumarit hesassa pelaa?
  6. M

    Musiikit ja muu rekvisiitta

    Noi mintti paidat on kyllä aivan saatanan komeet. Harmi kun ei voitu pelata kun vain yks erä noilla paidoilla:/ Tota punasta ja sinistä vois ehkä pohtia että tois ihan normipaitoihinkin takas vaikka ens kaudella. Tois vähän väriä paitoihin ja kun niillä väreillä on jo historiaa SaiPan kanssa...
  7. M

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    loppujen lopuksi ihan ok ekaerä. Ekan erän kirous tuntuu vain olevan pelaajien päässä, mikä näkyy heikkoina syöttöinä ja haltuunottoina, väärinä sijoittumisina ja heikkona pelinlukuna. Sama koskee vieraspelejä. Kyllä tää pakostikin jossain vaiheessa kääntyy.
  8. M

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Näin ulkomuistista omasta mielestä pakki teki usein ihan oikein kun lähti SaiPan hyökätessä antamaan painetta ylöspäin tilanteessa missä vastustajalle tulee pomppiva laitakiekko siniviivan läheisyyteen. Ongelma vain oli se että kukaan kenttäpelaaja ei sitten älynnyt tulla paikkaamaan alaspäin...
  9. M

    To 15.11.2018 Otteluseuranta (Liiga)

    vieraspeli ku oppikirjasta
  10. M

    To 15.11.2018 Otteluseuranta (Liiga)

    Siis ei jmalaut Nättisen ja Nikon puolustamista tuossa Rooban maalissa. :D Vähä seisoskellaa eiks je?!
  11. M

    To 15.11.2018 JYP - SaiPa

    Toivon toki että SaiPa voittaa mutta kuten monet täällä ovatkin tuoneet esille, on SaiPa vieraissa aivan jäätävää paskaa. Itseluottamus on nollissa ja mikään ei onnistu. Varsinkaan jos lähtevät ”ennakkosuosikkina”. JYP:n voitto ei yllättäisi yhtään, pakosti se peli sielläkin lähtee jossain...
  12. M

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Joo torstain peli oli kokonaisuudessaan ihan hyvää siihen viimiseen kymppiin asti milloin SaiPa jostain syystä passivoitui aivan täysin ja annettiin tepsille kiekko. Tepsi pääsi hyvin pyörittämään pitkiä hyökkäyksiä ja sai lopulta ansaitun maalinsa. Hävittiin ihan omaan peliin. Westerholm oli...
  13. M

    Otteluseuranta 2.–3.11.2018

    paljon muutes liiga jengit saa kasvattajakorvausta nhl jengeiltä?
  14. M

    SaiPa kaudella 2019–2020

    Oonko ihan väärässä jos väitän että lähiaikoina näitä onnistuneen yhdenkauden jälkeen eteenpäin jatkavia ulkkareita ei ole SaiPassa ollut? Spinat, Giliatit, McIntyret, Raut nyt Kunyk ja Goodwinkin toista vuottaan. Eli eiköhän siellä olla Morleyllekin toista vuotta hahmottelemassa. Faktaa ei ole...
  15. M

    Uusi jäähalli!

    Eli jos nyt sattuisi käymään niin ettei sijoittajia löytyisi, niin päädyttäisiin tekohengittämään kisapuistoa seuraavat 10 vuotta, kunnes taas tulisi sama ongelma eteen. Vähän tuntuu siltä ettei Lpr pysty ylläpitämään Liiga-joukkuetta, vaan viimeistään 10 vuoden päästä tilanne on niin huono että...
  16. M

    La 27.10.2018 SaiPa - HPK

    Ensimmäisen erän jälkeen peli tasoittui SaiPan herättyä pelaamaan ja nähtiin hyvä ja tasainen kiekkomatsi. HPK oli odotetun kova ja Hämeenlinnasta oli tullut kivasti porukkaa. Oli hyvä meininki! Tsemppiä jatkoon, teil on hyvä jengi:)
  17. M

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Yksinkertaisesti voisi sanoa että SaiPan joukkueen suurin haaste nyt Lehterän aikana on ollut vastustajan momenttumin tappaminen ja sitä kautta momenttumin saaminen omaan peliin. Tänään surkean ensimmäisen erän jälkeen SaiPa selvästi teki pelistään fyysisempää: taklaukset ajettiin loppuun saakka...
  18. M

    Telia / MTV – Liigan uusi koti

    Sävy oli mallia ”Syrjäkylän sympaattinen puukätinen pikku kapteeni” Mitä nyt muistelen (ei tuolta Telian 4 h lähetyksistä löydä yksittäisiä parin minuutin juttutuokioita :D) niin juontajan ainoa anti nopeasti Kohosta käytävään keskusteluun oli , ettei Koho ole sellainen pelaaja (eli luultavasti...
Ylös