Kyllä nämä tappiot on ihan ansaittuja. Ollaan aivan helvetin huonoja. Onneksi kausi ohi tiistaina niin voi keskittyä muuhun. Uskomaton rimanalitus tämä kausi.
Eihän tuo Samin peli vieläkään kovin varmalta näyttänyt. Varsinkin wedgeillä jäi aika kauaksi lipuista. Griinien ympärillä kuitenkin koko fieldin kakkosena tällä hetkellä. Hyvin on siis taistellut heikohkojen lyöntien jälkeen.
Oli kyllä Samin peli taas hermostunutta varsinkin etuysillä. Itse jaksoin katsoa 8 reikää ja ei vakuuttanut yhtään. Onneksi sai tasattua pelin ja nyt tuolla toivottavasti eaglellä käännettyä myös oikeaan suuntaan. Olisi itseluottamuksen kannalta tärkeä päästä cutista läpi.
Ehdottomasti Pappi maaliin vielä tiistaina ja jos kulkee niin aloittaa puolivälierät. Kaikki muu olisi tyhmyyttä valmennukselta. Ei se torjuntatyöskentely silmää hivele mutta hyvin osuu kiekon tielle.