Mainos

Hakutulokset

  1. F

    Pe 16.8.2013 Otteluseuranta Kultakeskus-turnaus, European Trophy ja harjoitusottelut

    Jep, jos ärsyttää niin tuota kannattaa käyttää. Minua lähinnä naurattaa kun TOJ kulkee niin laput silmillä, ettei itse tajua kuinka tekee itsestään pellen kerta toisensa jälkeen.
  2. F

    Pe 16.8.2013 HIFK - Frölunda

    Pelihän oli juuri samaa kuin keväällä varsat päästetään laitumelle. Mahlotonta vauhtia ja pomppimista ilman järjen häivää. Vaikutti siltä kuin ruotsalaiset olisivat olleet kuukauden kauemmin jäällä. Eka erä meni ihmetellessä, toisessa erässä jäähyt sekoittivat pelin ja kolmas oli enää...
  3. F

    Arvostamasi nimimerkit

    Kuten jo mainittu, periaatteessa urheilussahan seniorien ikäraja on 35. Mutta kuten aiemmissa kutsuissa on tuotu esiin, kyse on henkisestä iästä. Ts. Kimble ja shakki ovat mukavia ajanvietteitä. Mukaan mahtuu kaikki, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Varsinkin taannoinen HIFK-ladyjen invaasio...
  4. F

    Romanit

    Hoh hoijaa. En kyllä heti äkkiä muista vanhempaa ja surkeampaa "vitsiä".
  5. F

    HIFK:n mediaketju

    Näinpä, olen asunut Stadissa, Järvenpäässä, Espoossa ja nyt Vantaalla. Ts. Suur-Helsingissä. Ja G on tunnetusti kaappi -IFK-fani.
  6. F

    Jere Karalahti vielä kerran?

    Veikkaanpa että Hjalliksen diilissä olevat kirjaimet KHL olivat ratkaisevia tässä tapauksessa. Hjallis on keväällä ottanut yhteyttä valmentajien pyynnöstä Jereen ja kertonut KHL-kytkennöistä. Ehdottanut että Jere pelaisi ensin kauden SM-liigaa ja sitten KHL:ää narrinutussa. Tai jotain. Olisin...
  7. F

    Golfin harrastajat

    No, mikä on kallista ja mikä ei. Näkyi hintahaitari netissä olevan nykyään 69€ ja 300€ välillä. Aikoinaan hommasin omat kärryt siksi, että ne ovat huomattavasti kevyemmät kuin nuo kenttien rautakärryt. Kenttien kärryt myös keikahtavat nurin helpommin kaltevilla pinnoilla. Kärryt taittuvat...
  8. F

    Arvostamasi nimimerkit

    Tulehan JA:n seniorimiitinkiin tammikuun la 18.1.14. Siellä tapaat monia pitempään palstalla olleita kirjoittajia livenä; onpa tuolla jonkin kerran käynyt vlad ja JHagkin.
  9. F

    Sekalaisia kysymyksiä HIFK:sta

    Eiköhän. Tärkeintä on kuitenkin ettei tarvitse mennä venäjän kielen kurssille niinkuin Lämsän ja Valtosen...
  10. F

    Ville Peltonen HIFK:hon

    JHagille ja Rebelille, että tätä on ollut ilmassa jo pitempään; ettehän ole minuakaan hallilla nähneet enää pariin vuoteen muuta kuin satunnaisesti pari kertaa kaudessa. Aiemmin sentään jaksoi Urholta väijyä melkein kaikki pelit, nyt raahaudun paikalliseen vain jos IFKoon peli tulee töllöstä ja...
  11. F

    Pelipaidat kaudella 2013–2014

    Olin joitain vuosia sitten Tsekeissä katsomassa kun pelasivat siellä play-offeja. Laskin jäästä 48 mainosta. Tuosta ei kaikki näy, mutta jotain ne tsekkipelaajat ovat näköjään mukanaan tuoneet...
  12. F

    HIFK 2013–2014 – joukkueen rakennus

    Hyvin se vetää SM-liigakin, ao. sivustolta poimittua ns. tietoa sopimustilanteesta; päättäisivät jo prkleet miten tuo patti avataan: "HIFK Laitahyökkääjät: Hári (-), Kivelä (-15), Leinonen (-15), Luttinen (-14), Pakarinen (-14), Partanen (-), Puustinen (-), Somervuori (-), Stloukal (tryout)...
  13. F

    Tyhmien kysymysten ketju

    Muistaakseni tuota Brandy Long Drinkiä oli myynnissä rajoitetun ajan vajaa kymmenen vuotta sitten, olisikohan ollut joku Alkon juhlajuttu? Jos en muista aivan väärin, minulla oli sitä matkalla Turkuun lätkämatsiin. En tykännyt.
  14. F

    Pelipaidat kaudella 2013–2014

    Voi olla hakuammuntaakin, mutta minusta vaikuttaisi TVO:n osalta aikoinaan tehdystä imagomarkkinoinnista, joka on jatkunut siitä asti. Ydinvoimalaitokset ovat aina herättäneet voimakasta vastakkainasettelua, TVO haluaa vaikuttaa ympäristöön hyväntekijänä. Vaikka viherpipertäjät eivät kai...
  15. F

    Matti Kuparinen HIFK:hon

    Duudsonien sanoin: "voi ristus#*^... Esillä olevan Eliteprospectin luonnehdinta kaverista kuvastaa aika lailla omia ajatuksiani: "He isn't a natural offensive player though, and is a bit lacking in hockey sense and vision. Isn't a great stickhandler. Can also take a few unnesessary...
  16. F

    Brad Thiessen HIFK-maalivahtina

    En tiedä miksi, mutta tästä kaverista tulee ensi aavistuksena mieleen enemmän Tom Askey kuin Centomo. Kitaransoittotaidoista en tosin ole kuullut. Aiemmin mainitut rekordit antavat kyllä positiivisia fiboja. Toivottavasti vain oppii pian isompaan kaukaloon.
  17. F

    HIFK 2013–2014 – joukkueen rakennus

    Ainakin omalla kohdalla haukkaa paskaa. Veikkaan, että muitakin hengenheimolaisia löytyy.
  18. F

    Golfin harrastajat

    Tottakai golfista nauttii kauniina kesäisenä, aurinkoisena ja lämpöisenä sunnuntaipäivänä, ei siinä mitään. Kuitenkin olen suunnattomasti nauttinut syyskuun kauniista aamukierroksista, kun aamukaste on vallannut kentän, aamuaurinko alkaa lämmittää ja pirtsakan kirpeä syysaamun tunne tulee...
  19. F

    HIFK 2013–2014 – joukkueen rakennus

    Jere saisi IFKooltakin melko hyvän summan, mutta leuaton houkutteleekin tuolla KHL-kuviolla. Nyt kun Jerekin tajuaisi esim. Kovaltshjukin kuvion, hän saisi melko hyvän sopimuksen IFKoohon eikä tarvitsisi kuunnella pellevittuilua myöhemmin. Tuohon paitaan liittyen, ajattelin laittaa sen...
  20. F

    Jatkoaika Golf 2013

    Heinäkuu parhaimmillaan, lähes kaikki lomilla. Sen huomaa muutenkin koko palstalla. Eiköhän se tästä elokuun tullessa ala lutviutua.
Ylös