Mainos

Pe 16.8.2013 HIFK - Frölunda

  • 9 836
  • 40

McJugi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tänään ei toiminut yhtään mikään. Ei yv, av eikä 5vs5 peli. Ore teki maalilla sen mitä oli tehtävissä, lukemat olisivat voineet olla rumemmatkin.

HIFK sai pelistä kiinni ehkä noin 15-20 minuuttia yhteensä ottelun aikana, lähinnä 5 minuutin pätkissä, kun Frölunda antoi siimaa. Missään vaiheessa ei ollut kuitenkaan epäselvyyttä kumpi peliä vie ja tulee voittamaan.

Kokoonpanot pitäisi saada vakiinnutettua nopeasti ja treenata erikoistilanteita sekä yksinkertaistaa hyökkäyspeliä. Nyt tosiaan yritettiin liikaa siirrellä kaverille eikä uskallettu tehdä itse ratkaisuja.

Yksilöistä mieleen jäivät eniten DeSantis, Somervuori ja Fata. DeSantis oli mielestäni illan paras ja ehjin esitys. Koko ajan kiekossa, toi kiekkoa, antoi hyviä syöttöjä sekä kamppaili vahvasti. Eerolla riitti virtaa ja asennetta joka vaihdossa painaa sata lasissa ja teki töitä. Pari hyvää vetoa ja oivaltavaa syöttöä. Fatalla taas riitti koko ajan juttua ja psyykkaysta, maila kävi kyllä enemmän vastustajan jaloissa ja käsissä kuin kiekossa. Viihdyttävä kaveri.

Jäähyjä tuli tässäkin pelissä aivan liian paljon, varmaan 10 kakkosta. Koko ottelua leimasi kuriton esitys, jota valmennus ei saanut missään vaiheessa kuriin. Oliko ylilatausta vai väsymystä sitten, tiedä häntä. Kukaan yksittäinen pelaaja ei tehnyt mielestäni silmiinpistäviä virheitä. Jos joku pitää mainita, niin Salmi otti ainakin pari hölmöä jäähyä ja oli välillä täysin ulkona tehtävistään.

Noh, tälläisiä "ohi pelejä" sattuu tuoreelle joukkueelle joka on vasta opettelemassa yhteispeliä. Kyllä tästä vielä ihan hyvä tulee.
 

MJ64

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Joo, eka erä hyvää vauhdikasta kiekkoa mutta sitten kun ne jäähyilyt alkoi niin se oli menoa. Jengissä paljon hyviä uusia pelaajia, mainittiin jo tuossa edellä kaikki ja minun silmiin pisti kyllä se DeSantis, että sillä oli vähän vaikeeta ajoittain. Fata oli kyllä Fat0 mutta ehkäpä se pappa vertyy vielä, vai miten sen joku täällä aiemmin ilmaisi, sitä odotellessa.

Tulikohan tuo yllätyksenä ulkkareille miten helposti jäähyjä vihelletään? Kamalasti ei tarvii ylimääräistä huitoa niin häkkiä tulee. Annettiin kolme kertaa inkkareille 5 vs 3 ja eihän siitä hyvää seurannut.

Positiivista oli että ei jääty jalkoihin, nyt vaan paljon pelejä alle että jengi hitsautuu joukkueeksi.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kauden ensimmäinen ottelu todistettu paikan päällä ja on aika tehdä ensimmäiset havainnot joukkueen pelaamisesta ja muutamista pelaajista. HIFK:n peli sekottui tänään erityisen runsaisiin jäähyihin. Eka erässä oltiin mielestäni pelissä ihan hyvin mukana, mutta toisessa erässä jäähyjä alkoi tulla oikein urakalla ja oma hyökkäyspelaaminen jätti ymmärrettävästi pelin toisella puoliskolla valjun ja epäselvän kuvan.

Alivoima oli mielestäni aika pahasti hakusessa ja esimerkiksi 4-5-tilanteissa vastustaja sai hyvällä prosentilla yv-sommitelmansa pyörimään. Alivoimalla ja myös tasakentällisin ketjukaverien kemiat hakivat toisiaan - mennee suuren vaihtuvuuden piikkiin.

Yksittäisistä pelaajista puolustuksessa erottui Birch, joka noilla otteilla täyttää peruspuolustajan ja yv-miehen paikan. DeSantis oli hienoinen pettymys - johtuiko kaukalosta vai mistä, mutta hyvin usein omalla puolustusalueella ajautui tilanteisiin jossa joutui selkä pelisuuntaan kohden paineen alaiseksi kiekollisena. Eklundilta perusvarmaa suorittamista ja Salmen otteita leimasi korostunut epävarmuus erityisesti pelaamien pitkien vaihtojen loppupäässä.

Hyökkäyksessä Pakarinen ja Kuparinen pelasivat suoraviivaisesti ja ovat hyvässä vauhdissa kauden alkua silmällä pitäen. Hari jäi aika pienelle peliajalle - nopeutensa ansiosta pystyy tulemaan kulmista ulos. Blockilla on kanssa jalkoja ja jätti itsestään yritteliään kuvan. Fata aavistuksen kulmikas liikkeissään, mutta väläytteli muutamaan otteeseen hyvää kykyä haistaa kiekkoja maalin kulmilla. Stloukal on myös yritteliäs ja jos en olisi tiennyt, olisin kuvitellut hänen omaavan otteidensa puolesta jo liigakokemusta.

Rikkonainen ottelu, mutta verrattuna viime vuoden otteisiin samaisen turnauksen avausmatseissa, ollaan edellä. Liikettä on - nyt pitää vaan saada kiekollisuus ja kiekkovarmuus mukaan pelin osa-alueiksi. Omalta osaltaan siihen auttanee Salmelaisen, Peltosen ja Luttisen liittyminen pelaavaan kokoonpanoon.
 

Pate44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, Leicester
Turpiin tuli 1-5.
Toinen ja kolmas erä oli pelkkää jäähyä vuoron perään molemmille. Huitomisesta tuli jotain 10 jäähyä ja tuomarit tappoivat pelin kahdessa vikassa erässä. En tiedä olisiko IFK hyötynyt siitä jos peli oli ollut enemmän 5vs5 kuten ekassa erässä, jolloin ifk oli kyllä vahva.
Frölunda oli parempi kolmannessa ja koko pelin ajan ylivoimalla. Ruotsalaiset siirtelivät kiekko nätisti, kontrolloidusti ja heidän maalivahti oli todella varma.

-1-4 maali tuli siirretyn aikana ja 1-5 ylivoimalla.
-Ore ei tehnyt pelissä yhtään gamesaveria, pelasi peruspelin ja päästi kaksi viimeistä kohtalaisen köykäistä jäävetoa oikean patjan vierestä. Ei jättänyt ihan vakuuttavaa kuvaa Oresta.
-DeSantis oli sitä heikompi mitä pidemmälle peli meni, Birch ok, Eklund+Söde hyvät. Salmi ja Nyqvist ihan ok
-Kuparinen vaisu ja näkymätön
-Hari ei juurikaan jäänyt mieleen
-Pakarinen, Leinonen, Elkins totutun hyvät. Myös Block hyvä.
-Fata paransi kahdessa vikassa vaikka ei saanut edes tyhjiin. Löysi asenteen ja rähisi jonkin verran. Ekassa erässä pisti silmiin toistuva selän suoristaminen.
-Talaja pirteä, Stloukal yllättävän hyvä ja kerran alivoimalla jopa yksin läpi
-Piiparinenkin ok
-Puustinen, Peltonen, Salmelainen, Jokela puuttuivat tänään ainakin.

Odotin alkavaa kautta aika paljonkin, mutta tämä peli vähän pudotti odotuksia . Kyllä Summasella on vielä paljon työtä mutta palaset on olemassa jos vaan maalivahtipeli toimii. Tänään tuli ikävä Ortio/Norja parivaljakkoa.
 

Pate44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, Leicester
Yksilöistä mieleen jäivät eniten DeSantis, Somervuori ja Fata. DeSantis oli mielestäni illan paras ja ehjin esitys. Koko ajan kiekossa, toi kiekkoa, antoi hyviä syöttöjä sekä kamppaili vahvasti.

Tästä olen kyllä vahvasti eri mieltä. Taitoa, näyttävyyttä ja itseluottamusta miehellä kyllä on, mutta ratkaisut olivat järjestäen huonoja, omituisia tai tulivat liian myöhään. Taisi väsyä sillä pelaaminen vaan heikkeni koko ajan. Otti lisäksi AINAKIN kaksi jäähyä huitomisesta ottelun vikassa erässä.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
Plussat:

- DeSantis pelasi rohkeasti.
- Blockista on ainesta muuhunkin kuin rotaatiopelaajaksi.
- Somervuori on parantuneen liikkeensä ansiosta entistä vaarallisempi.
- Elkins on vähintään yhtä hyvä kuin viime kaudella.
- Stloukalissa on ainesta pelaavaan kokoonpanoon.

Miinukset:

- Ore oli huono. Vaikeitakin vetoja saa joskus torjua.
- Kuparinen oli näkymätön.
- Fata vaikuttaa kovin yksipuoliselta.
 

Zborik_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Muutama ajatus illan matsista.

HIFK:

- Söderholm oli minusta HIFK:n paras pakki. Tasaista peliä molempiin suuntiin ja ainoa HIFK:n maali Söden nimiin. Eklund myös oli hyvä.
- Leinonen pelasi todella hyvän matsin, ja näyttää että on todella kehittynyt kiekollisessa pelissä. Uskalsi pitää kiekkoa ja rakentaa peliä. Ja jälleen pelasi loistavalla asenteella joka vaihdossa.
- DeSantis oli ok, vaikeuksissa omalla alueella, kiekollisena ihan hyvä.
- Birch vaikutti hyvin luistelevalta ja ulottavalta pakilta. Kiekollisesti omasta mielestäni melko hyvä. Laukauksissa vähän kyllä kesti.
- Stloukal sai peliaikaa alivoimalla ja pelasi aktiivisesti. Toi pari kertaa kiekon hyvin hyökkäysalueelle ja pääsi kerran yksin läpi.
- Pakarinen ja Somervuori pelasi myös hyvin.
- Salmi heikko, Hari ja Kuparinen ei esittänyt paljon mitään. Orelta ei huippupeli.

Frölunda:

- Nuoret puolustajat Oliver Bohm, Tom Nilsson ja John Klingberg pelasivat hyvin. Klingberg pyöritti yv:tä hyvin, erittäin hyvä laukaus kaverilla. Bohm oli aktiivinen hyökkäyspelissä ja oli mukana Frölundan neljännessä maalissa. Nilsson kanssa hyvä, samanlainen kiekollinen pakki kuin Klingberg.
- Mathis Olimb vaikutti näppärältä taitopelaajalta, taisi kirjauttaa pari syöttöpistettä tililleen.
- Maalissa Lars Johansson pelasi hyvän matsin, vaikutti luotettavalta.

Frölunda pelasi ihan hyvää lätkää, HIFK:n peli oli hakemista. Paljon jäähyjä molemmilla joukkueilla. Frölundan ylivoima oli tehokasta.
 

Time-out

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hari: Ok eka peli, ei ollut kovin näyttävä mutta hyvä liike ja pelinluku varsinki ylivoimalla.
Kuparinen: Hieman vaisuhko, toki eka peli mieheltä selittää sen. Muutava painava taklaus sekä hyvä syöttö hyökkäysalueella. Turha jäähy kavennusmaalin jälkeen, joka tappo momentumin.
Pakarinen: Hyvä ja ehjä peli, jakso painaa ja teki paljon töitä mutta ei mitään sen kummempia.
Leinonen: Energinen ja suht ok 60min.
Fata: Psyykkasi, yritys kova ja hakeutui hyvin paikkoihin ja kun se tyhjä häkki sitten oli niin laukaus yli maalin. Uskon Salmelaisen pelaavan juuri hänen kanssaan ja en epäile lainkaan etteikö tehopisteitä ala satelemaan.
Puustinen: Ei pelannut, kellään tietoa mikä miehelle tuli?
Block: Tykkäsin kovasti Blockista! Uskaltaa haastaa ja mennä kulmiin vääntämään. Kädet ja jalat suhteellisen hyvät, tästä kaverista voi olla paljonki iloa jatkossa...
Elkins: Kiekko poltti ajoittain, suhteelisen tasaista suorittamista siitä huolimatta, taso tiedossa.
Somervuori: Energinen ja taisteleva tänään. IFK:n parhaimmistoa selkeästi, polki sata lasissa vaihdosta toiseen ja pari vaarallista tilannetta sai aikaseksi. Hyvä kausi Eerolle tulossa!
Talaja: Peliaikaan nähden hyvä, teki oikeita asioita ja pelasi fyysisesti sekä omiaan puolustavasti, perus Roopea.
Piiparinen: Ei mitään erikoista, näkymätön.
Stloukal: Oikein hyvä, ketjunsa paras. Liike hyvä samoin pelinluku. Paikka oli pistää läpiajossa mutta ei tällä kertaa...
Eklund: Iso osa pakistoa, turhaa roiskimista ajoittain. Hyvä peli kuitenkin ja saa paljon vastuuta.
Birch: Tykkään! Iso jässikkä, jolta löytyy voimaa. Kovia taklauksia, hyvä eka syöttö sekä kova laukaus. Tulee yllättämään vielä monet ja Summanen antaa kaverin ansaitusti kehittyä peliajan muodossa, hyvä niin!
Söderholm: Pakiston liideri, hyvä peli häneltä ja maali osoitus siitä! Kovassa kunnossa on Södekin.
DeSantis: Pettymys osittain koska mielestäni edellinen peli oli tosi hyvä ekaksi otteluksi. Rakastaa kiekkoa ja omissa hautoo turhan kauan mutta uskon hänen olevan pakeista se pisterohmu, kun taas +/- tilasto ei ehkä niin mairittelva.
Salmi: Paransi loppua kohti, tyhmiä jäähyjä, jotka osottautui todella kalliiksi Färjestadin tappavan ylivoiman ansiosta.
Nyqvist: Tasa varma, hyvä liike ja paransi loppua kohti ja sai itsevarmuutta. Hyvä kiekollisena myös, suhteellisen rauhallinen.
Ore: Aloitti hyvin, sitten alko jäähyt samoin vuotaminen. Vaikee peli hänelle, ei voi kauheesti syyttää 5-3 YV:n takia mutta pari helppoaki pääsi sitten lopussa.
 

Maigeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK❤️ The Habs, Everton FC, Joe Finley
Salmi: Paransi loppua kohti, tyhmiä jäähyjä, jotka osottautui todella kalliiksi Färjestadin tappavan ylivoiman ansiosta.

Oletan, että tässä tarkoitetaan Frölundaa eikä Färjesdia.
 

Koohottaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Anteeksi vieraisiin pöytiin huutelu mutta pakko hieman kommentoida teidän tilannetta.. Joukkue kasattu hyvin ramin tyyliin: paljon pelaajia ringissä, kenellä putki kulkee niin pelaa. Ei hae supertähtiä vaan TEKEE pelaajista omaan pelityyliin sopivia. jalkoja, päätä, voimaa ja luonnetta.. Voisin väittää että teillä ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa ensi kaudelle. joko totaalinen floppaus (pelaajaa tulee ja menee) tai kunnon flow heti alkuun ja runkosarjan 2 parhaan joukossa keväällä.. ja mitä noihin et-peleihin tulee ni ei varmaan ole peli kuosissa vielä elokuussa. En peliänne nähny mutta ainakin muissa peleissä tikkurilassa jää oli niin paskaa ettei tarvinnu edes yrittää yv:llä mitään kuvioita edes yrittää..
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Paskastihan se meni, olis kiva jos HIFK:kin voittaisi näitä ET-matseja edes joskus. En nyt jaksa alkaa koko jengiä käymään läpi, mutta sen verran pakko sanoa, että näillä esityksillä Salmella ei ole mitään asiaa pelaavaan kokoonpanoon. Positiivisimpia kavereita olivat sitten Block ja Stloukal, molemmilta hyvää peliä läpi matsin.

Hárilla on loistava pelisilmä, mutta mies ei tunnu itse ampuvan mistään.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Numerolla 10 pelaa Wennberg Frölundan kotisivujen mukaan.

Kiitokset! Tätä kaveria tulikin seurattua ja täytyy sanoa, että on siinä kyllä aika hyvä paketti nuorella pojalla käytössä tehdä itsestään NHL-pelaaja. Näytti ainakin omaan silmään aika isokokoiselta kaverilta, luisteli todella hyvin ja oli erittäin vahva kulmatilanteissa, suojasi kiekkoa hyvin ja piti hyvin tasapainon tilanteissa. Myös pelisilmä näytti olevan kunnossa, muutamia nättejä syöttöjä jakeli ylivoimilla.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Pelihän oli juuri samaa kuin keväällä varsat päästetään laitumelle. Mahlotonta vauhtia ja pomppimista ilman järjen häivää. Vaikutti siltä kuin ruotsalaiset olisivat olleet kuukauden kauemmin jäällä.

Eka erä meni ihmetellessä, toisessa erässä jäähyt sekoittivat pelin ja kolmas oli enää sähläystä.

Ore pelasi olosuhteet huomioon ottaen ihan ok pelin, HIFKin puolustus oli vaan niin hukassa tänään. Sille pitää tehdä jotain ja pian, sen verran vapaasti Frölunda pääsi pyörittelemään tasakentällisillä ja varsinkin ylivoimalla. 5-3 -pelissä heillä oli yksinkertainen, mutta komea ja toimiva kuvio ja se tuotti kolme maalia. He pääsivät laukomaan B-pisteiden välistä keskeltä ilman maskia ja kenenkään estämättä melko monta kertaa. Useimmat Ore torjui, mutta reboundeissa pakit, tai siis yksi pakki kun oli kaksi hyökkääjää, ei ottanut niitä.

Pakeista Söde ok, samoin Oskari. Junioritkin tekivät parhaansa, mitä nyt Salmi hankki jäähyjä urakalla. DeSantis ja Birch, joopa joo. Veikkaan että ainakaan jomman kumman ei tarvitse hankkia talvitakkia. DeSantis varsinainen husaari, mutta yrittää ehkä liikaa ja liian vaikeita juttuja. Välillä hyviä ylösnousuja, välillä alkeellisia merkkausvirheitä. Mutta häntä voisi katsoa pitempään kuin Birchiä. Vaikka Birch on iso kaveri, häntä tuskin huomasi kentällä. Pari taklausta, jotka kuitenkin himmasi lopussa ja tuloksena oli korkeintaan märkä pusu.

Hyökkääjistö on lupaavin osasto, kunhan muistaisivat joskus laukoakin. Varsinkin ekassa erässä vielä syöteltiin vaikka olisi pitänyt laukoa vapaasta paikasta. Myöhemmin lauottin hieman enemmän mutta naapuria päin, tolppiin tai muikkuverkkoihin.

Kahden plussan mieheksi nostaisin Stloukalin, hänen läpiajonsa jälkitilanteesta Söde teki IFKoon ainoan maalin. plussan puolelle vielä Leinonen, Block ja Somervuori. Miinuksella Hari, Kupru, Talaja ja Piiparinen. Loput sitten luokkaa: ai oliko täällä peli?

On siinä sarkaa Summasella. Toivottavasti alkaa ennen sarjan alkua saamaan jonkin sortin permanenttia kasaan ja ylimääräiset pois jaloista.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näin sitä eri silmin katsotaan. Minusta Kuparinen oli hyvä, yksi kyseenalainen jäähy tosin. Miehessä on aloitteellisuutta ja johtajuutta, lisäksi pitää fyysisestä pelistä. Leinonen oli koko ajan iholla ja Birch oli minusta varman oloinen. Juuso Salmen peli oli hermostunutta, taitaa tietää että pää on pölkyllä?

Paljon on vielä parannettavaa, koska miehet eivät vielä osaa 'lukea' toisiaan. Osin varmaan koska ketjukokoonpanoja on vaihdeltu koko ajan oikeitten keskinäisten kemioiden löytämiseksi. Syötöt eivät napsuneet lapaan kuin satunnaisesti, kiekon perässä juostiin aika ajoin. Ore ei sinänsä näyttänyt huonolta, mutta suuri osa hyökkäyksistä päätyi maaliin. Turhan paljon meni, oli syy kenen tahansa.

Suosikkipojuni Fata ei aiheuttanut riemunkiljahduksia, mutta en ole huolissani. Vielä :)

Tämä oli nyt tällainen peli, jonka numerot eivät mielestäni oikeastaan kertoneet totuutta. Näitä sattuu silloin tällöin.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
En peliänne nähny mutta ainakin muissa peleissä tikkurilassa jää oli niin paskaa ettei tarvinnu edes yrittää yv:llä mitään kuvioita..

Eikös täällä ole juuri raportoitu, että vastustaja tinttasi neljä yv-häkkiä (yksi TV:lla)?

Kyllä minä uskon vakaasti taas siihen, että miten nämä harjoituspelit menevät, määrittelee jo hyvin pitkälti suunnan liigassakin.
 

Walrus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pelissä paikalla ja muutamia havaintoja. Ensimmäinen erä oli tasapainoista peliä ja oltiin niskan päällä(0-0). Toisessa erässä pöljäiltiin tyhmällä mailan käytöllä ja vastustaja ratkaisi ylivoimalla ankarasti. Myös vastustaja sortui samaan, mutta olimme huonoja yv:llä, sekä av:llä, poislukien alivoima jossa stloukal polki läpiajoon ja hetken päästä söde laukoi maalin. Kolmannen erän alku oli meidän, mutta sitten taas jäähyiltiin ja kaveri iski armotta. Meillä oli myös paljon ylivoima-aikaa, mutta ei mitään saatu aikaan.

sitten pelaajista jäi mieleen:
+-Ore vähän pelotti, vähän oli rauhatonta, mutta ei voi mistään syyttää, eli ei mennyt helppoja.
-Salmi huitoi turhaan jäähyjä, eikä tuota touhua jaksa katsoa(2-3 jäähyä/ottelu) ja kaikki ihan idioottimaisia mailalla hakkaamisia, kun on tilanteesta myöhässä.
+Nyqvist pelas pari vaihtoa ja miestä voisi kokeilla enemmänkin.(tämä siis ihan kannustuksen vuoksi)
+Birch paljon esillä, pitkä hoikka kaveri, puolusti omiaan, mutta ei kahinoista jäähyja ja pelasi kiekkoa varmasti. Tyhmä, selvä huitomisjäähy. Ensi kauden selkeä suosikki faneille:)
+söde meidän paras kiekollinen pakki ja ainoa peliä tekevä puolustaja. Hyviä rannareita viivasta.
+-Desantiksella kova laukaus, mutta tänään täysin hyödytön. Ei tunnu yv:llä pelisilmän riittävän vielä ja omassa päässä välillä hukassa
+-eklund oli edellisessä pelissä hyvä, mutta nyt jäi näkymättömäksi. Ei virheitä, mutta toivon ison roolin ottoa jatkossa.
+-tarkkasta ja teppoa en halua dissata vähäisen peliajan vuoksi, mutta eivät ole vielä valmiita liigaan.
+Kaveri täyttää paikkansa ykkös ketjussa. Ei pelannut eka erän jälkeen. Toivottavasti ei loukkaantunut?
+-kuparinen ja elkins pelasivat ihan ok, mutta ei mitään erikoista.
+-fata, pakarinen, leinonen ja hari olivat kaikki todella energisiä ja odotan paljon, mutta sitä odotellessa... maaleja kaivataan.
+-talaja ja piiparinen vähällä peliajalla ja taistelevat paikastaan joukkueessa. Alivoimassa tuli vastuuta, mutta ei onnistumisia.
+herkut loppuun, eli block taisteli ja oli hyvä. Energinen ilme ja taistelutahto ovat ifk:n näköisiä ja on myös ensi kaudella fanien suosikki. Myös Somervuori on iskussa.

Kokonaiskuvana huomasi, että pelaamista joukkueena ei ole harjoiteltu, sillä yv:llä ei saatu mitään aikaiseksi ja av:lla oltiin todella huonoja. Huidottiin tyhmiä jäähyjä kakkoserästä alkaen.

Ei tämä huonolta näytä, mutta odotellaan nyt jokeripeliin asti ja toivotaan että sitten olisi viimeistään löytynyt yhteistä juonta. Pelaajat ei vaikuta huonoilta.

+++ paras pohjalle, eli stloukal yllättää ja oli mielestäni joukkeen paras. Pelasi av ja yv. Suoriutu roolistaan hienosti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös