Mainos

Hakutulokset

  1. V

    Liiga ja Jokerit 2013–2014

    Ja meinaat sitten oikeasti että Jokereissa pelaa nyt ja jatkossa vain mainitsemasi kaltaisia, väistämättä kehityskaaren huippunsa jo ohittaneita pelaajia? Vinkkinä, käy vilkaisemassa jo nykyistäkin rosteria. Lisäksi kunhan vaan pelaajabudjettia saadaan nostettua, niin sillä saadaan hillittyä...
  2. V

    Liiga ja Jokerit 2013–2014

    Kääntäen, väitätkö että pelaajien kehityksen kannalta on aivan sama pelaako mestistä vaiko sm-liigaa? Kyllähän se lähtökohtaisesti menee niin, että kun pääsee kovempaan seuraan pelaamaan, kehittyy myös itse enemmän.
  3. V

    Jere Karalahti Jokereihin

    Karalahti edustaa minulle sekä taustoiltaan että pelityyliltään pelaajaa, jota en olisi halunnut omaan joukkueeseen. Mutta nyt ilmeisesti tulossa pelaamaan meille, joten minun on vain sopeuduttava ajatukseen Jerestä meidän jengissä ja Jeren on näytettävä omilla esityksillään olevan nyt aidosti...
  4. V

    Liiga ja Jokerit 2013–2014

    Liigaseuroille positiivisena puolena lienee se, että isoimman pelaajabudjetin jengi katoaa kilpailusta. Tällä hetkellähän harvalla liigajengillä menee taloudellisesti hyvin, päin vastoin, joten voi olla hyväkin asia että paine hankkia suuremmilla summilla pelaajia vähän lievenee.
  5. V

    Liiga ja Jokerit 2013–2014

    Jos olen antant sivistää itseäni oikein, niin ainakin Saksassa liiga omistaa määräävän osuuden joukkueista, jolloin sarjan vaihdokset eivät tule onnistumaan ilman liigan suostumusta. Korjatkaa toki joku mikäli olen väärässä.
  6. V

    Liiga ja Jokerit 2013–2014

    KHL vaikuttaa tällä hetkellä ehdottomasti todennäköisimmältä suunnalta, varsinkaan kun mitään muitakaan kansainvälisiä sarjoja Euroopassa ei pelata. KHL:n siirtymiselle on ollut kiinnostusta muistakin joukkueista ja vastaavasti KHL on ollut kiinnostunut laajenemaan länteen. Voi toki myös...
  7. V

    Liiga ja Jokerit 2013–2014

    Jäin vielä pohtimaan Jokereiden KHL siirron vaikutuksia suomikiekolle, kun moni tuntui olevan huolissaan siitä että nyt suorastaan tapetaan kiekkoilu Suomessa. Tästä olen edelleenkin eri mieltä, vaikka toki haasteitakin tämä tuo mukanaan: SM-Liiga: mahdollisesti 2-3 muutakin joukkuetta tulee...
  8. V

    Liiga ja Jokerit 2013–2014

    Voisiko ollakin että Jokerit saa innokkaana lätkämiehenä tunnetusta Putinista kauan kaipaamansa ykkössenan, sekä Karalahden sopimuksen kariutuessa myös vahvistuksen puolustukseen samanaikaisesti! Putin toimisi täydellisenä peloitteena vastustajan rikkeille ja hyvin mahdollisesti myös...
  9. V

    Liiga ja Jokerit 2013–2014

    Ei tietenkään. Mutta jos miettii vaihtoehtoja, niin SM-liigassa Jokerit on suurseura ja silti meilläkin pistepörssin kärki häippää kauden päätteeksi isompiin ympyröihin. KHL:ssä on edes mahdollisuudet kasvaa vielä isommaksi kilpailemaan tasaväkisemmin muiden rahaliigojen joukkueiden kanssa.
  10. V

    Liiga ja Jokerit 2013–2014

    SM-liigalle tämä oli yksiselitteisesti huono juttu kun se käytännössä tippui Suomen 2. korkeimmaksi sarjatasoksi. Kiekkoilijoille tämä ei mielestäni välttämättä ole ollenkaan huono asia. Onhan jatkossa Suomessa jengi joka pelaa maailman 2. kovatasoisimmassa liigassa ja hyvin oletettavasti se...
  11. V

    Liiga ja Jokerit 2013–2014

    Ei sinun tarvitse KHL-Jokereita rakastaa tai vihata, saati käydä matseissakaan. Kunhan seuraat tekemisiä, klikkaat uutisotsikoita ja ehkä vähän juttelet niistä kahvipöytäkeskusteluissa. Kyllä sponssit tykkää siitäkin. Ja kuka tietää, ehkä KHL-Jokereissa joskus pelaa joku Lukon tähdistä ja...
  12. V

    Liiga ja Jokerit 2013–2014

    Se ainakin näistä eri Jokerit ja KHL viestiketuista voi päätellä, että Jokerit ei ole mikään merkityksetön jengi tai KHL ei mikään tusinaliiga muidenkaan joukkueiden fanien keskuudessa. Vaikka monessa viestissä yritetään vähätellä siirtoa ja päin vastoin pyritään nopeuttamaan poislähtöä, niin...
  13. V

    Liiga ja Jokerit 2013–2014

    Veikkaanpa kanssa että Jokereiden KHL-siirto oli alkusoittoa SM-liigan hajoamiselle. Ja nyt SM-liiga tekee kaikkensa näyttääkseen, että liigasta ei kannata lähteä. Eri asia toki on miten merkittäviä sanktioita SM-liiga pystyy toteuttamaan. Televisiointisopparit yms. varmasti hankaloittavat...
  14. V

    Jokerit & KHL – millä fiiliksillä?

    Kummalle tuosta liigasta poisheittämisestä tulisi enemmän hallaa, Jokereille vaiko SM-liigalle? Vaikea kuvitella että SM-liiga tekisi temppua, josta olisi sille itselleen vain ja ainoastaan negatiivisia seuraamuksia. Tai jos tekevätkin, niin tulevat vain osoittaneeksi että KHL on sittenkin...
  15. V

    Jokerit & KHL – millä fiiliksillä?

    Kyllä. Tosin kuten yllä jo Putinista puhuttiin, niin mikä on tilanne taas kun valta vaihtuu. Sitähän ei kukaan pysty varmasti arvaamaan, mutta melko tyypillisesti yksinvaltaisesti hallittujen maiden vallanvaihdostilanteet eivät ole sujuneet täysin ongelmitta.
  16. V

    Jokerit & KHL – millä fiiliksillä?

    Tämä KHL-kuplan puhkeaminen itseänikin on aika lailla hirvittänyt, kuten myös ylipäätänsä Venäjän epävakaus. Toisaalta kun KHL-liigaa yritetään tietoisesti laajentaa ja nostaa tasoa NHL:n rinnalle, niin pakostikin alkuvaiheessa pitää tehdä isostikin tappiota. Tosin nyt kun tätä Jokereiden...
  17. V

    HIFK tarvitsee uusitun hallin – Helsinki Garden tervetuloa!

    Rahan ehdoillahan nämä "mafiahommat" pitkälti menevät. Ja ihan varmasti Garden tarvitsee toimiakseen muutakin toimintaa kuin IFK:n kotimatsit, joten pelkkään IFK-fanien aktiivisuuteen on turha tuudittautua. Kale yms. toimijat katsovat mistä käytettävissä olevista halleista saa parhaimmat...
Ylös