Mainos

Hakutulokset

  1. D

    JYP-huhut

    Ihmettelen kyllä avoimesti sitä, että tässä kohtaa ollaan tilanteessa, jossa haetaan senttereitä nro. 1 ja 2. Jos ja kun kyseessä yhdet tärkeimmistä soppareista, niin nämä tulisi olla naulattuna ”ennen joulua” seuraavaa kautta varten. Ymmärrän sen, että kesällä poimitaan sitten sieltä täältä...
  2. D

    JYP kaudella 2023–2024: prosessikausi 2/3

    Platzer on jatkuvasti ollut omissa papereissa sellainen pelaaja, joka tekee ison määrän pisteitä, mutta ei kuitenkaan oikein tiukassa paikassa kykene johtamaan joukkoja. Myös Tapparan edellisellä mestaruuskaudella Platzer oli todella pienessä roolissa. Vaikka Kylen luistelu on mahtavaa, toivon...
  3. D

    JYPiin liittyviä unelmia, unia ja utopistia haaveita (ei huhuja)

    Kun nyt sait keskusteluyhteyden auki, niin koita ehdottaa ja mainostaa JYPiä kovasti :)
  4. D

    JYP kaudella 2023–2024: prosessikausi 2/3

    Aika jännä juttu, että sitä ykkössenaa tai ”edes Platzeria” ei oltukaan kiinnitetty hyvissä ajoin. Nykyisiltä markkinoilta ja kesän jo painaessa päälle voi olla meidän rahoilla ja vetovoimalla aika hankalaa uittaa laatulohia laiturille saakka. Jos ajattelee, että esim. Teemu Erosen sopparia ei...
  5. D

    JYP-huhut

    Edelleen muistutan, että tällä kaudella loppuotteluun mentiin heittämällä sentterinelikolla Jasek, Vilen, Hämäläinen, Ikonen. Näistä suuruuksista esim. Vilen painoi mykistävät 31 pistettä ja edellisellä kaudella vielä huikeammat 11 pistettä. Sakke Hämäläinen repi tällä kaudella 24 pojoa ja...
  6. D

    MM 2023: Suomi

    Onko Artturi Lehkosen tilanteesta tietoa? Luulisi, että 51 pistettä änärissä tällä kaudella painaneelle kaverille olisi myös käyttöä kisakoneessa.
  7. D

    JYP-huhut

    Nimekkäät sentterit olisivat aina kivoja, mutta tälläkin hetkellä liigan finaalijoukkueen keskustassa vetävät Jasek, Vilen, Hämäläinen ja Ikonen. Ei minun mielestäni Platzer, BC, Ojantakanen ja Koskela nyt ihan hirveästi kokonaisuutena noille häviä, vaikka yksilönä Jasek onkin ihan huikea.
  8. D

    JYP-huhut

    Tämähän on ollut vallitseva asiaintila ainakin sieltä ”Joni Lius palaa JYPiin” ajoilta. Eikä muuten koskaan palannut :)
  9. D

    Jyväskylään uusi halli, mutta miten?

    Tuo 5500 nykyaikaisilla palveluilla ja hyvillä tiloilla varustettu ratkaisu on ihan hyvä. Paljon mehukkaampi tunnelma on pelata lähes täydelle vähän pienemmälle hallille kuin ”puolityhjälle” isolle hallille. Nykytilanteeseen nähden esim. 5000 katsojakeskiarvo olisi todella kova.
  10. D

    JYP kaudella 2023–2024: prosessikausi 2/3

    Vainion paluu on mahtava juttu. Kuten todettua, Juuso on liigan mittapuulla todella hyvän tason yleispuolustaja. Ainoa pieni epäilys liittyy siihen, että aika usein osa kaudesta menee telakalla, kuten on vissiin viime vuosinakin mennyt. Toivottavasti on koko kauden rivissä ja sitä myötä...
  11. D

    JYPin taloustilanne

    No ei ole ei. Nopealla tsekkauksella Lahden Pelicans Oy on tehnyt edellisellä tilikaudella liikevoittoa 9 %, joka on kyllä kova lukema. Ei tietysti voi suoraan sanoa, että yksittäisen ottelun liikevoitto-% on sama kuin koko tilikauden, mutta tuolla ajatuksella tuollainen 200k myynti jättäisi 18k...
  12. D

    JYP kaudella 2023–2024: prosessikausi 2/3

    Näin se valitettavasti on. Tämä oli vähän kuin Opan seitsemän vuoden pahvin (onneksi lyhyempi, mutta kallis) toisinto. Usein viime kaudella näytti siltä, että kyse oli riittämättömästä fyysisestä kunnosta verrattuna vierustovereihin, joten luulisi että pitkällä kesätauolla tuota asiaa olisi...
  13. D

    JYP kaudella 2023–2024: prosessikausi 2/3

    Sama taitaa olla Vainion kohdalla. Jos nyt oikein ymmärrän, niin Eronen ja Welsh vaikuttaa aika varmoilta, mutta muut nimet ovat mallia ”joskus vetänyt JYPissä, niin saattaisi tulla takaisin”. Vainiohan on loistava pelaaja, mutta muistaakseni hänellä on myös se haaste, että tuppaa olemaan osan...
  14. D

    JYP kaudella 2022–2023 – JYP 2.0:n toinen vuosikurssi

    SM-liigaseurojen ohuissa organisaatioissa ei taida juurikaan olla viestintäalan ammattilaisia tukemassa ulkoista viestintää. Se näkyy näissä tilanteissa aika karulla tavalla.
  15. D

    JYP-huhut

    Mielestäni myös Koskela on selvästi vahvimmin kiinni nelossentterin paikassa. Täytyy muistaa, että puhutaan meidän tämän kauden kolmossentteristä, joka on vielä kehittyvässä iässä. Kuten totesin, jos Koskela on nelonen, BC kakkonen ja sitten ykkösenä häärii koodinimi Palve ja kolmosena koodinimi...
  16. D

    JYP-huhut

    Näin minäkin asian näen. Kakkosketju on aika loistava tuossa muodossa, johon kausi lopetettiin: Seve-BC-Puutarhuri. Ei tuosta enempää kyllä uskalla kakkoselta pyytää. Todella mielenkiintoista nähdä, millaista liikehdintää pelaajistossa nähdään. Vaikka kausi loppui ennen aikojaan, niin on tämä...
  17. D

    JYP-huhut

    Toisaalta Ojantakanen on juuri vetänyt kauden playoff-joukkueen 1-2 sentterinä ja ainakin itselle jäänyt monesti positiivisesti mieleen vastustajan paidasta. Minäkin haluaisin, että BC olisi nelossentteri ja hänen edellään olisi kolme kovempaa. En kuitenkaan usko hetkeäkään sen olevan realismia...
  18. D

    JYP kaudella 2022–2023 – JYP 2.0:n toinen vuosikurssi

    Kun Seppänen viittasi ilmeisesti kritiikissään (en ole nähnyt ko. juttua) siihen, että sovituista asioista, kuten nuorten kehittämisestä ei pidetty kiinni, niin tämä viittaa kyllä varsin suoraan mm. Suhosen ja Tevesin hankintaan, joihin varmasti paloi rahaa ja samaan aikaan lupaavia nuoria...
  19. D

    JYPin taloustilanne

    Kun kerran Seppäsen kiukku ja 200 tonnin turska on jo mainittu, niin todellakin toivon, että tämän prosessin jatkuminen kohti urheilullisten tulosten nousua ei jää tuosta kiinni. Laittakaa vaikka pystyyn JJK-tyylinen "emme anna sen päättyä" tarrojenmyynti-kolehti, niin lupaan ainakin itse...
  20. D

    Positiivisuusketju

    Vaikka kauden päättyminen runkosarjaan on iso pettymys, oli JYP loppukaudesta varsin hyvää peliä esittävä jääkiekkojoukkue. Melkein tekisi JYP-lasien läpi mieli sanoa, että viimeisestä säälipaikasta taistelleista joukkueista jäi ulos se, jolla olisi ollut eniten annettavaa pudotuspeleissä (JYP)...
Ylös